Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 175 s.

Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Kun hänen äitinsä kuolee ja jäämistöstä löytyy harvinainen perhonen, Max uppoutuu entistäkin syvemmälle työhönsä. Perhonen voi johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Samalla Max ajautuu selvittämään omaa historiaansa.

Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Jäljet johtavat Oulun maakunta-arkiston kätköistä aina saksalaisen huippupianistin viimeiseen konserttiin Hampuriin. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin voimistuu: mitä tapahtui isälle keväällä 1942?

Oma arvioni: Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaani soi kauniisti mollissa. Se on tummasävyinen tarina miehestä, joka ei tuntenut isäänsä, eikä oikeastaan äitiäänkään. Tuntemattoman perhosen tavoin menneisyydessä on arvoituksellisuutta, johon päähenkilö haluaisi selvyyttä. Vaikka omassa historiassa ei salaisuuksia olisikaan, emmekä kärsisi pakkomielteistä, samaistumispintaakin löytyy, sillä mieli on usein täynnä kysymyksiä, joihin emme välttämättä löydä koskaan vastauksia. 

Romaani on hyvin kirjoitettu ja tarina etenee vaivattoman oloisesti eteenpäin. Vaikka ilmaisu onkin melko pelkistettyä, pinnan alla on syviä tunteita. Pidin myös erityisesti konserttikuvauksesta, joka sai sinfoniat suorastaan soimaan päässäni. Vaikka tarinasta jäi päällimmäiseksi surumielinen olo, lukukokemus oli kuitenkin varsin miellyttävä. Suosittelen.