5. tammikuuta 2013

Tuomas Kyrö: Tilkka


(WSOY, 2003)


Vika löytyy aina ihmisestä itsestään." 
(Takala)
 "Käveleminen on kävelemistä, rööki spadduu, laastarit laastaria ja kama kamaa."
 (Ahonen)
 "Miksi lompakon kolikkotaskussa on perhonen."
 (Kuula)





Keskussotilassairaala tyhjenee viikonlopuksi. Päivystävälle osastolle jää Veikko Takala, jonka käsivartta halkoo seitsemänkymmentä vuotta vanha arpi. Se on ummessa, toisin kuin monet muut elämän jättämät haavat.

Takala saa seurakseen Ahosen, ampumaharjoituksessa oikean ja vasemman sekoittaneen nuorukaisen. Ahosta odottaa mahdollinen kotiuttaminen ja kotona Korsossa rahojaan kaipaavat velkojat, joilla ei ole tapana tehdä maksusuunnitelmia.

Viimeisenä saapuu kuulonsa, puhekykynsä ja muistinsa menettänyt jääkäri, Samuli Kuula. Jotain on tapahtunut kotona, varuskunnassa ja suuressa sotaharjoituksessa, pienellä kuopalla. Muistaakseen Kuulan on tehtävä matka. Sisäinen ja ulkoinen. 


Kyrö antaa äänen armeijan sopeutumattomille ja liian hyvin sopeutuville, varusmiehille, joille annetaan hernekeiton ja näkkileivän sijaan kourallinen uni- ja psyykelääkkeitä. Kolmen kertojan kohtalot kietoutuvat hiljalleen toisistaan riippuvaisiksi. Pääosaan nousee nuorten miesten ohi kuitenkin vanhus. Mies, jolle elämä on kestävyysjuoksua. Eikä hän aio olla sen juoksun jänis.


Oma arvioni: Kyrömäisen värikästä kerrontaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!