Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Siltala, 2011


 Miten tulla tiikeriäidiksi

Mistä johtuu, että kiinalaislapset pärjäävät ja menestyvät kansainvälisissä vertailuissa muita lapsia paremmin? Miksi kiinalaiset onnistuvat kasvattamaan matemaattisia neroja ja musikaalisia ihmelapsia?
Amy Chua kertoo, kuinka hän kasvatti kaksi tytärtään traditionaalisen kiinalaiskasvatuksen mukaisesti - ankaran päämäärätietoisesti ja kunnianhiomisesti. Hänen tyttärensä eivät saaneet:
* käydä yökylässä
* kutsua leikkikavereita kotiin
* katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä
* valita itse harrastuksiaan
* tuoda kotiin kymppiä huonompia arvosanoja
*jäädä kakkoseksi missään muussa aineessa   kuin   liikunnassa ja ilmaisutaidossa
* soittaa muita instrumentteja kuin pianoa tai viulua 
* olla soittamatta pianoa tai viulua

Amy Chuan tavoitteena oli muun muassa, että tytöt pääsisivät tuntikausien päivittäisen harjoittelun avulla soittamaan Carnegie Halliin New Yorkissa. Tässä hän onnistui - ainakin osittain. Mutta näillä kasvatusmenetelmillä oli myös seurauksensa, joita Amy Chua ei osannut ennakoida.
Tiikeriäidin taistelulaulu on hätkähdyttävän suorasukainen ja provokatiivinen kertomus äidistä, tyttäristä ja äärimmäisistä kasvatuskeinoista. Se kyseenalaistaa länsimaisen curling-vanhemmuuden ja osoittaa, että lasten on saatava nauttia saavutuksistaan, jotka syntyvät kovan työn ja yrittämisen kautta.

Oma arvioni: Tätä kirjaa lukiessa huokaisin moneen kertaan helpotuksesta. Onneksi olen suomalaisen "leijonaemon" enkä kiinalaisen tiikeriäidin tytär. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille vanhemmille.