28. syyskuuta 2013

Richard Powers: Laulut joita lauloimme

Gummerus, 2008


Jonah, Joseph ja Ruth Strom ovat mustan äidin ja valkoisen isän lapsia. Ihmisiä, joita 50-luvun keskiluokkainen Amerikka ei halua nähdä. Kun perheen esikoinen, Jonah, avaa suunsa ja laulaa, Amerikka ei kuitenkaan voi olla kuuntelematta. Jonahia on siunattu äänellä, joka saisi valtionpäämiehetkin katumaan tekojaan.

Veljensä Josephin säestämänä Jonah valloittaa yksi kerrallaan valkoisen Amerikan linnakkeet, Boylstonin musiikkikoulusta New Yorkin Metropolitan -oopperaan. Mutta värisokeus kestää vain laulun ajan, eivätkä edes Stromin lahjakkaat lapset voi laulaa loputtomiin.

Laulut joita lauloimme on sydämeenkäyvä tarina yhden poikkeuksellisen perheen kohtalosta sodanjälkeisessä Amerikassa. Se on myös kertomus ajan hengestä, musiikin voimasta sekä ihmisyydestä jonka me kaikki jaamme.

Oma arvioni: Suuri romaani niin sivumäärältään kuin sisällöltäänkin. Suosittelen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!