Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi

Tammi, 2013


Merete Mazzarella on koko aikuisikänsä elänyt kirjoittaen ja opettanut muita kirjoittajia. yt omaelämäkerrallisen kirjoittamisen taitaja on koonnut kokemuksensa ja vinkkinsä elämäntarinan kertomisesta yksien kansien väliin.

Jokaisella on kertomuksensa, toisilla hyvinkin raflaava elämäntarina. Elämästään voi kertoa lukemattomin tavoin, mutta omaa tarinaa ei aina ole helppo hahmottaa. Kirjoittaminen auttaa ymmärtämään, mitä itselle on tapahtunut. Se auttaa myös näkemään elämän logiikan ja magiikan. Miten kannattaa edetä, miten käsitellä muistojaan, mikä on kiinnostavaa, mikä toimii?

Elämä sanoiksi on innostava ideakirja jokaiselle, joka tahtoo kertoa jotain tärkeätä itsestään. Antoisan teoksen ydintä ovat havainnolliset esimerkit eri kirjailijoiden työtavoista sekä pohdinnat kirjoittamisen tehtävistä, muistin luonteesta ja kirjailijan vastuusta suhteessa lähimmäisiinsä, joista hän kirjoittaa. Tarjolla on tuoreita näkökulmia paitsi kirjoittajille myös lukijoille - jokaiselle, joka haluaa pohdiskella elettyä elämää.

Oma arvioni: Odotin kovasti tämän kirjan lukemista enkä onneksi joutunut pettymään. Inspiroiva kirja, jonka ideoita tulee kenties kokeiltua joskus käytännössäkin.