Kirja-arvio: Maija Haaviston Häpeämätön

Radium-kirjat, ei vielä ilmestynyt)




Häpeämätön on Maija Haaviston kokonaisuutena varsin vaikuttavan vammaisromaanitrilogian päätösosa. 

Kirjan minäkertoja, Vesa, on lapsesta asti ollut erityisen kiinnostunut ihmisäänestä ja nauhoittanut toisten ihmisten puhetta – samoin kuin Jukka-enonsakin. Vesa tietää, että elämässä kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan; ihmissuhteet kariutuvat ja haaveet kaatuvat, mutta elämä kuitenkin jatkuu.


Vesan räväkkä taiteilijatyttöystävä Enna kipuilee omassa elämässään monella tasolla, eikä vähiten fyysisesti, kamppaillessaan Ehlers-Danlosin syndrooman aiheuttamien kipujen ja lisääntyvien rajoitteiden kanssa. Kyseistä diagnoosia aiemmin tuntemattomalle lukijalle välittyy sairaudesta mielenkiintoista tietoa. Haavistolle tyypillinen tarkkuus lääketieteellisten faktojen esittämisessä jatkuu  myös tässä kolmannessa romaanissa. Kyseinen piirre miellyttää minua kovasti, mutta se saattaa toki joitakin lukijoita ärsyttääkin. 

Pidin erityisesti kirjan värikkäästä henkilögalleriasta ja juonen yllätyksellisyydestä. Lukukokemus oli itselleni melko ainutlaatuinen, sillä luin kirjan ilman etukäteistietoja. Takakansiteksti ohjaa valitettavasti helposti lukijan ajatuksia tiettyyn suuntaan ja paljastaa pahimmillaan teoksen sisällöstä liian paljon. Nyt minulla oli mahdollisuus aloittaa lukeminen täysin avoimin mielin – kiitos kirjailijan lähettämän pdf-muotoisen arvostelukappaleen.

Häpeämätön on tarina epävarmuudesta ja häpeän taakasta, mutta myös toivosta. Kirja on sujuvasti kirjoitettu eli se on kielellisesti helppolukuinen, mutta oletettavasti romaanin lukuisat pienet vivahteet avautuisivat eri tavoin toisella lukukerralla.
Suosittelen tätä moniäänistä kirjaa lämpimästi kaikille, joita ihmisten erilaisuus joko kiinnostaa tai kauhistuttaa.