31. tammikuuta 2014

Kati Tervo: Jääkaapin henki. Kertomuksia keittiöstä, ruuasta ja elämästä.

(WSOY, 2011)
Kati Tervon humoristisissa tarinoissa perataan, ruoditaan ja kiehautellaan elämää keittiön kautta. Miksi sitruunanlohko ruiskii aina silmään? Miksi kortteleita kiertää jäätelöauto muttei yhtään vihannesautoa? Mitä anopilta voi oppia ja mikä on miehen paikka? 

Keittiöstä on lähdetty sotaan, keittiössä on rakasteltu, keittiössä on päästetty sisäinen marttyyri valloilleen. Keittiö-ja ruokamuistoissa palataan lapsuuteen, mummulan karkaileviin sikoihin, ukin tassikahveihin ja äidin verilettuihin. Nuoruudessa keittiö palveli hiusvärjäämönä, kunnes kaalikeitosta heräsi rakkaus ruoanlaittoon ja jääkaappiin. Keittiösattumusten takaa löytyy elämänvaiheiden tarina.

Kirjailijaperheen keittiö on naisen valtakuntaa, mutta reviirille alkavat tunkea sekä mies että poika. Kati Tervolla on tarkka silmä, hymyilevä kynä ja ennen kaikkea salliva asenne. Hänkin taistelee jääkaapin öistä kutsua vastaan. 


Oma arvioni: Pakinamaiset lyhyet jutut elämän pienistä sattumuksista, arkisista asenteista ja tietysti kodin sydämestä, keittiöstä ovat viihdyttävää luettavaa. Tervolla on ironisen lämmin asenne itseensä ja perheeseensä, joten tarinat ovat elämänmakuisia ja nostattavat herkästi hymyn huulille – ja osa niistä saa myös veden herahtamaan kielelle.

29. tammikuuta 2014

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

(Teos, 2010)

Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan että Hakaniemessä että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy.

Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Taloustutkimuksen kyselytutkija.

Viikkojen galluptöiden jälkeen alkavat jotkut keravalaiset epäillä Irman ammatillista aitoutta ja soittavat poliisille. Irma hätääntyy. Hän on sitä paitsi ehtinyt jo kovasti kiintyä haastateltaviinsa.

Irman on pakko palata paikalle, mutta kiinni jäämisen pelko alkaa käydä hetki hetkeltä aiheellisemmaksi.

Oma arvioni: Rimmisen kerronnasta ei omalaatuisuutta puutu, mutta Nenäpäivä ei surumielisyydessään juurikaan hilpeyttä herättänyt. Petyin juonen yllätyksettömyyteen. 

27. tammikuuta 2014

Kari Hotakainen: Luonnon laki

(Siltala, 2013)
Luonnon laki on tuiman vakava ja jumalallisen humoristinen romaani. Luonnolla on lakinsa, ihmisellä luontonsa ja Hotakaisella näkökulma, jota harvalla on. 


Oma arvioni: Luonnon laissa kauheus ja kauneus, itku ja nauru sekä elämä ja kuolema vuorottelevat salamannopeasti. Se on samanaikaisesti yhteiskuntaamme kipupisteitä terävästi analysoiva ja äärimmäisen yksilökeskeinen romaani.  Hotakaisen aforistinen proosa viehättää aina, vaikka jollakin tasolla tähän uusimpaan teokseen hieman petyinkin. Kirjan saama suitsutus julkisuudessa kai sitten nosti odotukseni liian suuriksi. 

25. tammikuuta 2014

Daniel Glattauer: Takiainen

(Atena, 2013)

”Kulta, en tiedä, mikä minuun eilen meni. Lupaan sinulle: et joudu enää kokemaan moista. Suo anteeksi. En keksi muuta selitystä kauin mielettömän rakkauteni sinuun.”

Miellyttävä mies, nelikymppinen Judith ajattelee. Hän on törmännyt ruokakaupassa Hannekseen, ja siitä lähtien mies on ilmestynyt hänen reitilleen päivittäin. Hannes on arkkitehti, sivistynyt ja huomaavainen – miten on mahdollista, että Hannes on yhä sinkku?


Hannes lumoaa sekä Judithin ystävät että perheen. Ruusupuskia ja lahjoja satelee. Mutta kun Judith haluaisi viettää yksin rauhallista iltaa rakkaalla kotisohvallaan, se ei sovikaan Hannekselle. Hannes haluaa olla Judithin kanssa. Mieluiten koko ajan. Mieluiten aina. Rakkaustarinasta kuoriutuu trilleri, jossa Judith voi luottaa vain omiin vaistoihinsa.



Oma arvioni: Takiainen on rakkaustarina, mutta kaukana romanttisesta ja kauniista sellaisesta. Tunnelma on suorastaan ahdistavan painostava. Lukemista häiritsi dialogin muodon kankeus. 


23. tammikuuta 2014

Marko Kilpi: Kuolematon

(Gummerus, 2013)

En usko Jumalaan, mutta tämän lähemmäs helvettiä ei voi päästä.

Oma arvioni: Minua kiehtoi epätavallisen niukkasanainen takakansi – siinä on siis ainoastaan yllä oleva lause. Marko Kilpi pureutuu uutuusdekkarissaan pahuuden ytimeen, syihin, jotka saavat ihmiset tekemään käsittämättömän epäinhimillisiä tekoja. Kirja on raju, mutta hyytävyydestään huolimatta myös varsin koukuttava ja yllätyksellinenkin. Enpä paljasta enempää – kannattaa lukea itse.

Tuomas Kyrö: Kunkku

(Siltala, 2013)


"Minä olen tissimies. Siitä tuli vähän harmia, potkut ja avioero. Tuli häätö omasta kodista, kivilinnasta pääkaupungin arvokkaimmalta tontilta." – Pena, ex-kuningas


”Olen onnellisempi kuin koskaan. En kaipaa edellisestä elämästäni kuin yhtä autoa ja perhettäni, joka hajosi hölmöilejyni vuoksi. Autoa ilman voin elää, perheeni palaset aion koota yhteen” – Pena, ex-kuningas

Niin kuin Tuomas Kyrön tuotannossa usein, tämänkin törkeästi ilakoivan kirjan tärkein yksikkö on perhe.

Suomen kuningas Kalle XIV Penttinen epäonnistuu perheenpäänä surkeasti, mutta miten käy Penan, elektroniikkaliikkeen onnellisen varastotyöntekijän?

Oma arvioni: Kunkku on hahmona niin karikatyyrimäinen, että hänet on helppo kuvitella ilakoimaan teatterinlavalle – ja yleisö nauraa. Romaanina Kunkku on mielenkiintoisella tavalla samanaikaisesti sekä kepeä että syvällinen. Kyrömäiseen tyyliin uusiksi kirjoitettu maailmanhistoria on viihdyttävää luettavaa. Mielensäpähoittajan veroiseen huumorin ilotulitukseen Kunkusta ei kuitenkaan ole.

21. tammikuuta 2014

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja vihaiset koirat


(Tammi, 2013)

Yksinäinen mies pahoinpidellään kuoliaaksi. Miehellä ei ole omaisia, ainoastaan koira ja hämmästyttävä rahakätkö. Tapausta alkavat tutkia rikospoliisi Petra Delicado ja hänen oikukas parinsa Fermin Garzón. Rikosta selvittäessään Petra ja Fermin sukeltavat Barcelonan alamaailmaan ja kohtaavat koirien salakaupan, pentutehtailun ja koiratappeluiden karun todellisuuden. Poliisintyön arkeen tuovat kuitenkin vaihtelua uudet tuttavuudet – Petra ihastuu taitavaan ja komeaan eläinlääkäriin, kun taas Garzón löytää romansseja kaksin kappalein.

Oma arvioni: Jännittävän omaleimainen ja hauska dekkari, joka vie varsinkin koiraihmisen heti mukaansa.

15. tammikuuta 2014

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt



(Tammi, 2012)

Komisario Petra Delicado on töissä Barcelonan poliisipiirin arkistossa ja on juuri muuttanut uuteen asuntoon Poblenoun kaupunginosassa. Hän haaveilee normaaleista koti-illoista ja puutarhanhoidosta, mutta elämä saa uuden käänteen, kun hänet määrätään selvittämään raiskaustapausta. Alaiseksi Petralle annetaan hitaanpuoleinen, tangolaulajan näköinen ylikonstaapeli Garzón, jonka kanssa hänellä on alusta asti napit vastakkain. Tutkittava juttu monimutkaistuu nopeasti, ja paineet kasautuvat kaksikon ylle.

Merkityt tytöt aloittaa humoristisen, vauhdikkaan rikossarjan, jonka päähenkilö on railakas naispoliisi Petra Delicado. Barcelonan baarit, ongelmalliset ex-miehet, joka paikkaan ehtivä lehdistö ja kiistat uppiniskaisen alaisen kanssa täyttävät Petran elämän. Espanjassa huippusuositussa sarjassa on ilmestynyt kahdeksan osaa, ja sen pohjalta on tehty myös tv-sarja.

Oma arvioni: Kirjan henkilökuvaus on herkullisen humoristista. Tarina kulkee mukavasti eteenpäin. Petra Delicado on piristävä poikkeus rikostutkijoiden usein varsin pönäkässä joukossa. Lisävärinsä dekkariin tuo myös Barcelona – kaupunki, jonne olen aina halunnut matkustaa. Onneksi sarjasta on suomennettu jo ainakin toinen osa, jonka aion lukea heti tämän aloitusosan jatkoksi. 



9. tammikuuta 2014

Jari Tervo: Esikoinen

(WSOY, 2013)


Esikoinen on Jari Tervon henkilökohtaisin romaani

Vuoden 1972 ensimmäisinä tunteina ryhtyy rovaniemeläinen koulupoika pitämään totista, hykerryttävää päiväkirjaa.

Vilpittömissä merkinnöissään koululainen kuvaa pienyrittäjäperheen surkuhupaista arkea, ensirakkauttaan, paikallaan polkevaa vallankumousta ja Aune-tädin ponnisteluja oikeudenmukaisen noitatuomion saamiseksi käräjiltä.

Päiväkirjanpitäjä nauhoittaa mullistavalle keksinnölle, c-kasetille, isomummunsa muisteluja kielletystä rakkaudesta tsaarin vallityöläiseen, palmikkopäiseen hunghuusipoikaan. Päiväkirja kasvaa sukuromaaniksi, tavallinen paisuu tavattomaksi. 

Esikoinen liikkuu 1600-luvun noitakomissiosta 1900-luvun alun revoljutsijaan, vallankumoukseen, mutta romaanin tarkastelupiste sijaitsee vuodessa 1972, jolloin rovaniemeläinen koulupoika saa syntymäpäivälahjakseen sitkeän lakritsipiipun, Osmondsin kasetin ja Leninin valitut.

Oma arvioni: Esikoinen on lämminhenkinen ja tervomaisen hauskasti sanaileva romaani, mutta samalla se on myös surumielinen pienen pojan kasvukertomus. Konkarikirjailija punoo suorastaan ovelasti yhteen toisiinsa liittymättömät tarinat. Esikoinen kiehtoo minua erityisesti monisävyisyydessään. Pidin lukemastani.

6. tammikuuta 2014

Patricia Cornwell: Paljaat luut

(Otava, 2013)

Elävät ja kuolleet muinaisjäänteet johdattavat Kay Scarpettan sairaan mielen jäljille.

Kay Scarpetta saa kammottavan viestin, joka liittyy arvostetun paleontologin katoamiseen Kanadassa sijaitsevilta arkeologisilta kaivauksilta.  Kun Bostonin edustalta löytyy mereen upotettu ruumis, tapahtumat käynnistyvät vauhdilla.

Scarpettan FBI:lle työskentelevä mies tuntuu etäiseltä ja Marinollakin on salaisuuksia.  Lucy epäilee, että joku Scarpettan omasta väestä yrittää häiritä tämän työtä. Keneen Scarpetta voi luottaa?

Oma arvioni: Kahdeskymmenes Kay Scarpetta –romaani ei yllä koukuttavuudessa aivan kärkeen, mutta on taattua Cornwell –laatua kaikesta huolimatta.

5. tammikuuta 2014

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about The Boy

(Otava, 2013)
"Tekstiviesti lähtee sormenpään hipaisulla, kuin ydinpommi tai Exocet-ohjus. Deittailusääntö numero 1:Älä tekstaa humalassa."

Bridget Jones on täällä taas.


Oma arvioni: Bridget on aina Bridget, vaikka  tarinan kolmas osa pienoinen pettymys olikin.

4. tammikuuta 2014

Olli-Pekka Tennilä: Yksinkeltainen on kaksinkeltaista

(Poesia, 2012)
Yksinkeltainen on kaksinkeltaista muodostuu tekstisiruista ja liikkuu leikittelevästi ja aforismimaisesti pienten ja alkunsa saavien asioiden äärellä. 

Teos voitti Runeberg-palkinnon vuonna 2013.

3. tammikuuta 2014

Ritva Sarkola: Vaarallinen varjostaja

(Myllylahti, 2008)

Astuessaan ulos Moskovan junasta Helsingin rautatieasemalla Leena Kivi vaistoaa jonkun seuraavan. Pätevät syyt estävät häntä soittamasta poliisille ja ystävätär neuvoo ottamaan yhteyttä Lähiuutisten päätoimittaja Helena Suikkariin. 

Tavattuaan Leena Kiven Helena Suikkari joutuu elämänsä merkillisimpään myllytykseen. Ensimmäinen veriteko saa hänet tolaltaan, mutta toinen panee hänet tarttumaan pulloon puolentoista vuoden kuivan kauden jälkeen. Kun Suikkari tulee vakuuttuneeksi siitä, ettei paluuta normaaliin elämään enää ole, tapahtuu kummia. 

Rikoskomisario Matti Heikkilä joutuu olemaan visaisen tutkinnan vuoksi poissa perheensä luota, mutta tiukoilla ovat Perttunen ja Karisalmikin.

Oma arvioni: Loppua kohti tihenevää jännitystä tarjoava dekkari. 

Ritva Sarkola: Tavallinen tapaus

(Myllylahti, 2011)

Kun Sari Siljala löytyy murhattuna Vuosaaren Aurinkolahden hiekkarannalta, Helsingin väkivaltatoimiston komisario Matti Heikkilällä ei ole aikaa tuhlattavaksi. Murhan tutkintaan olisi keskitettävä kaikki voimat, sillä jos rikos ei selviä vuorokaudessa, ollaan pahasti tekijän takana, ja jos ei kahdessa vuorokaudessa, siitä saattaisi kehkeytyä ikuisuuskysymys.

Rikosylikonstaapeli Timo Perttunen saa taas ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun Ossi Pehko kertoo tietojaan ensin naapurilleen Helena Suikkarille.
Tutkinta saa uuden käänteen, kun Lempäälästä Ideaparkin keskustorin sohvalta löydetään kuollut mies. Liittyvätkö murhat yhteen? Ja jos niin miten? 

Oma arvioni: Epätavallisen tavallinen rikostarina. 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

(WSOY, 2010)

40 tapaa pahoittaa mielensä!

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aurinko paistoi." Näin alkoi eräs kesän 2009 radiohelmeksi nousseen, Antti Litjan tulkitseman Kyllä minä niin mieleni pahoitin -kuunnelmasarjan jakso.

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias oikeamielinen suomalaismies, joka myy myyntimiehelle ruohonleikkurin, ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoritietä, koska ”routavaurio on luontainen nopeusrajoitus". Jouluna kinkun sijaan tarjottu kalkkuna pahoittaa mielen perin pohjin.

Maailma muuttuu, mielensäpahoittaja ei. Onneksi parhaat asiat pysyvät: hanurimusiikki ja Kuusikodissa vuodeosastolla makaavan vaimon kämmen omassa kämmenessä.
Tuomas Kyrö on antanut totisuudessaan hauskan, liioittelevan ja liikuttavan äänen sukupolvelle, joka teki eikä analysoinut. Se on järjen ja jäärän ääni.

Oma arvioni: Kyllä en mieltäni pahoittanut tätä kirjaa lukiessani. Välillä nauroin jopa ääneen. Kerrassaan mainio mielen kohottaja, suosittelen.


1. tammikuuta 2014

Arnaldur Indridason: Hyytävä kylmyys

(Blue Moon, 2009)

María ei ole toipunut äitinsä kuoleman aiheuttamasta masennuksesta. Hän kaipaa äitiään, haluaa olla tämän luona, ja tekee itsemurhan kesämökillään Þingvallavatnin rannalla. Rikospoliisi Erlendur ei pidä tapausta aivan selvänä ja alkaa kaivella sitä vaivihkaa, ilman työtovereitaan ja myös omalla ajallaan. Samaan aikaan hän kiinnostuu uudelleen kahdesta vanhasta katoamistapauksesta. Sellaiset kiinnostavat Erlenduria siksikin, että kipeä lapsuudenkokemus, pikkuveljen katoaminen jäljettömiin lumimyräkässä, ei jätä häntä rauhaan. Pian Erlendur havaitsee, että kuolemaan kesämökillä liittyy mystisiä piirteitä, joille ei löydy rationaalista selitystä. Vai löytyykö? Kaivautuminen menneisyyteen alkaa avata sekä itsemurhaa että katoamisia - ja ehkä myös umpimielistä Erlenduria itseään.

Oma arvioni: Hyytävää ja monikerroksista jännitystä.