Linda Howard: Yön huntu



WSOY, 2012

Vaarallisen viettelevää jännitystä viihteen kärkinimeltä!

Jaclyn Wilde on menestyvä hääsuunnittelija, joka pyörittää yhtä Atlantan parhaista tapahtumatoimistoista ja nauttii työstään. Jaclynin hermot kuitenkin kiristyvät pahan kerran, kiitos harvinaisen ilkeän morsiamen. Epämiellyttävästä työtehtävästä tulee silmänräpäyksessä täysi painajainen, kun morsian murhataan raa’asti.

Jaclynin järkytykseksi murhan tutkinnasta vastaa rikosetsivä Eric Wilder, jonka kanssa hän juuri vietti kiihkeän yön, ja jonka epäilty numero yksi Jaclyn pian tajuaa olevansa. Eric Wilder puolestaan haluaa saada tutkinnan nopeasti ja kaikkien sääntöjen mukaan valmiiksi, jotta voi todistaa Jaclynin syyttömäksi ja jatkaa hänen kanssaan siitä mihin he jäivät. Murhaaja ei ole kuitenkaan vielä lopettanut, vaan lähestyy seuraavaa kohdettaan, silminnäkijäksi epäilemäänsä hääsuunnittelijaa…


Oma arvioni: Howardin tyyli on varsin tunnistettava. Kirjojen juonetkin ovat usein toistensa kaltaisia. Vaikka ne eivät huikeita lukuelämyksiä olekaan, on niillä paikkansa romanttisen jännityksen tarjoajina. Yön huntu viihdytti.