Heikki Kahila: Ääneen elettyä

Ääneen elettyä
Gummerus, 2014






















Tämä on tarina paperitehtaan luona kasvaneesta pojasta, joka näki television kokeilulähetyksen Stockmannin näyteikkunassa ja josta kasvoi koko kansan ääni, Meidän Heikki.
Heikki Kahila oli yhtenäis-Suomen luotetuin mies. Hän oli Teija Sopasen kanssa Suomen ensimmäinen tv-julkkis. Hän piti maata ajan tasalla, kun John F. Kennedy kuoli, kun Rolling Stones vieraili Yyterissä ja kun Kekkonen isännöi ETY-kokousta. Muistamme Kahilan myös tanssimassa villahousuissa uutispöydällä, Agentti 0007:nä, Songilo-yhtyeen basistina ja tanssinopettajana. Hän teki vielä näyttävän rupeaman viihdeohjelmien tuottajana kunnes siirtyi Yleisradiosta eläkkeelle - vain jatkaakseen  huikeaa uraansa estradeilla musiikki-ja tanssiviihteen parissa.
Tässä kirjassa Kahila muistelee sodan ja jälleenrakennuksen Suomea, uraansa yhtenä suosituimmista suomalaisista sekä monia tavallisia ja vähän epätavallisempiakin ihmisiä, joita on vuosikymmenien varrella saanut kohdata.

Oma arvioni: Hauskoja ja kiinnostavia tarinoita viihdekonkarin huikean uran varrelta - ja vähän  sen ulkopuoleltakin.