Marja Leena Virtanen: Aida
Tammi, 2010
Kun Aida syntyy, isoäiti ostaa Nizzan antiikkitorilta taulun, joka ripustetaan Aidan sängyn ylle. Se jää harmittavasti vinoon, ja taulun äidin ilmekin on kovin vaikeaselkoinen. Pettymykset eivät lopu tauluun.
Keskosena syntynyt Aida kasvaa enimmäkseen sivusuunnassa, eikä hän perheen ainoana lapsenlapsena ole ihan sellainen kuin odotettiin. Isoäiti Irene opettelee kestämään isoäitiyttä, ikääntyvän parisuhteen tuomia yllätyksiä ja äitiään, Lepohelmen palvelutalon pitkäaikaisinta ja sitkeintä asukasta. Äitinsä sairasvuoteella istuessaan Irene janoaa vuorotellen hyväksyntää ja kostoa, mutta äiti ei helpolla helly eikä lannistu.
Irenen asiat ovat muuten mukavasti: lääkärimies turvaa elintason, aikuisiin tyttäriin on hyvät välit. Aidan kasvaessa Irenen kotirouvan elämä alkaa saada odottamattomia sävyjä. Jos Irene lopettaa pinnistelyn, mukavuus näyttäytyy myös toisin: Aida on outo ja uppiniskainen, lapsenlapsia ei tunnu tulevan lisää ainakaan oikeilla menetelmillä, eikä äiti kuole.
Aida on häkellyttävän tarkkanäköinen perhedraama ikääntymisen, perheen ja hyväksytyksi tulemisen paineista. Se on kuin 2000-luvulle päivitetty Säädyllinen murhenäytelmä, jossa asetetaan kyseenalaiseksi ja koomiseen valoon normaaliuden ja perhesiteiden asettamat
vaatimukset.
Oma arvioni: Elämänmakuinen romaani ihmisistä ja heidän ratkaisuistaan. Kirjan henkilöhahmot ovat uskottavia dialogi sujuvaa. Pidin kirjasta.
Keskosena syntynyt Aida kasvaa enimmäkseen sivusuunnassa, eikä hän perheen ainoana lapsenlapsena ole ihan sellainen kuin odotettiin. Isoäiti Irene opettelee kestämään isoäitiyttä, ikääntyvän parisuhteen tuomia yllätyksiä ja äitiään, Lepohelmen palvelutalon pitkäaikaisinta ja sitkeintä asukasta. Äitinsä sairasvuoteella istuessaan Irene janoaa vuorotellen hyväksyntää ja kostoa, mutta äiti ei helpolla helly eikä lannistu.
Irenen asiat ovat muuten mukavasti: lääkärimies turvaa elintason, aikuisiin tyttäriin on hyvät välit. Aidan kasvaessa Irenen kotirouvan elämä alkaa saada odottamattomia sävyjä. Jos Irene lopettaa pinnistelyn, mukavuus näyttäytyy myös toisin: Aida on outo ja uppiniskainen, lapsenlapsia ei tunnu tulevan lisää ainakaan oikeilla menetelmillä, eikä äiti kuole.
Aida on häkellyttävän tarkkanäköinen perhedraama ikääntymisen, perheen ja hyväksytyksi tulemisen paineista. Se on kuin 2000-luvulle päivitetty Säädyllinen murhenäytelmä, jossa asetetaan kyseenalaiseksi ja koomiseen valoon normaaliuden ja perhesiteiden asettamat
vaatimukset.
Oma arvioni: Elämänmakuinen romaani ihmisistä ja heidän ratkaisuistaan. Kirjan henkilöhahmot ovat uskottavia dialogi sujuvaa. Pidin kirjasta.