25. huhtikuuta 2015

Mathura: Kimalaispäivä
















Kustantaja: Basam Books

Julkaisuvuosi: 2015
Vironkielinen alkuteos: Kumalasepäev
Suomentanut: Katja Meriluoto
Sivumäärä: 70 s.

Kirjaston hyllyltä kannen perusteella lainattu runokirja Kimalaispäivä on virolaisen Mathuran (s. 1973) ensimmäinen suomennettu teos.

Kalastajakylän merellinen luonto ja paikalliset jäyhät ihmiset, lapsen syntymä ja kasvu sekä väistämätön elämän kiertokulku luovat taustan runoille, jotka vuoroin keskittyvät tutkimaan käsinkosketeltavaa ja läheistä, vuoroin sukeltavat kaikkeuteen ja sen mysteereihin.

Kimalaispäivä on oikeastaan runomuotoinen päiväkirja, johon on tallennettu muun muassa hellepäivän paahdetta kuin sadepäivän uuvuttavuuttakin.  


"
Kesä puhaltaa verhot valloilleen,
tuuli mereltä lehahtaa hiljenevään huoneeseen,
jossa te nukutte, te kaksi,
joiden onni on selvä,

ja kello kulkee joka minuutti
pari sekuntia takaperin."

Henkilökohtaisesti pidän enemmän lyhyemmistä runoista, mutta tämän kirjan runoissa kesä oli niin vahvasti läsnä, että tuon vuodenajan tuloa on vaikeaa jaksaa enää odottaa. Siis, tule kesä jo, taas paista aurinko...

24. huhtikuuta 2015

Tuula Karjalainen: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta
















Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 304 s.

Tove Jansson (1914–2001) oli monilahjakkuus – kuvataiteilija, kirjailija, kuvittaja, käsikirjoittaja, laulujen sanoittaja ja miltei mitä vain.

T
uula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta asettaa Tove Janssonin pitkän, värikkään ja tuotteliaan elämän osaksi 1900-luvun historiaa ja osoittaa, miten Janssonin elämä ja taide nivoutuivat tiiviisti toisiinsa ja miten esimerkiksi Muumilaakso ja sen asukkaat syntyivät toisen maailmansodan aikoihin, jolloin kirjailijan itsensä oli paettava julmaa aikaa mielikuvitukseensa, jonnekin lempeämpään maailmaan.

Ihmisenä Tove Jansson vaikutti aikansa arvoihin ja asenteisiin, muutokseen – ei koskaan vallankumouksellisena lipunkantajana, vaan hiljaisena mutta tinkimättömänä omien valintojensa mukaan eläjänä, esimerkkinä.

Tove Jansson on Suomen kaikkien aikojen tunnetuimpia taiteilijoita, ja hänen kirjojaan on käännetty jo yli neljällekymmenelle kielelle. Hänen syntymästään tuli vuonna 2014 kuluneeksi sata vuotta.

Oma arvioni: Hieno kirja niin tekstiltään kuin ulkoasultaan. Teos valottaa monipuolisesti ja kiinnostavasti Muumien ”äidin” elämää ja tuotantoa. Tämä on elämäkerta, joka ei pitkästytä. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille Jansson-faneille.



15. huhtikuuta 2015

Kyösti Mäkimattila: Rakkaani
















Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 120 s.

Rakkausrunoja oman elämän naisille - rakastetuille, vaimolle, äidille, tyttärille.



Vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattilan runot kattavat romanttisen rakkauden ja rakastumisen koko kirjon: viattomista ihastuksista kiihkeisiin eroottisiin kohtaamisiin; tuhoavasta intohimosta, ja kipeistä eroista rakkauden leikillisyyteen ja sen oikean rinnalla koettuun elämän ihanuuteen.  


Osa kirjaan valituista runoista on sävelletty lauluiksi, ja henkilökohtainen suosikkini onkin Tango kuuluu kaikille, joka on Tangomarkkinoiden 30-vuotisjuhlatango.




9. huhtikuuta 2015

Maija Haavisto: Sisimmäinen



















Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 282 s.


K
olmikymppinen toimittaja Inari on jättänyt – yhtä asiaa lukuun ottamatta – menneisyytensä miehenä taakseen. Omana itsenään hän on joutunut etsimään paikkaansa niin ihmissuhteissa, vaatekauppojen sovituskopeissa kuin työelämässäkin, mutta ajan myötä arki hakeutuu turvalliseen uomaansa. Tympäännyttyään rikoksista kirjoittamiseen Inari aloittaa työt yhteiskunnallisessa Vilma –naistenlehdessä.

Kun eläinsuojelujärjestö PETA:n Suomen osasto väittää pystyvänsä lukemaan eläinten ajatuksia, lähtee Inari tutustumaan älykkääseen Elviira-lampaaseen ja tutkija Reijaan. Hän toivoo saavansa Vilmaan aiheesta jymyjutun, mutta yllättäen Reija katoaa. PETA:n toimintaan sotkeutuva Inari huomaa pian katoamisen olevan vasta alkua vaikeuksille. Ihminen tai eläin, kukaan ei ole sitä miltä näyttää. Ehkä ajatuksetkin olisi paras pitää jokaisen omassa päässään.

Maija Haavisto upottaa romaaninsa vahvat aiheet: identiteetin, transsukupuolisuuden ja  eläintensuojelun, herkulliseen ihmiskuvaukseen ja ajatuksia herättävään jännitykseen.

Oma arvioni: Tämän kirjan lukeminen kesti poikkeuksellisen pitkään. Syy ei kuitenkaan ollut teoksessa, vaan vallinneissa olosuhteissa. Kerronnaltaan vahvan ja aiheiltaan kiinnostavan ja varsin monitasoisen romaanin olisi voinut lukea hyvinkin nopeasti. No, toisaalta pienissä paloissa "pureskelu" auttoi asioiden pohdiskelua - ja ajatuksia tämä kirja tarjosikin tavallista enemmän.