31. elokuuta 2015

Timo Saarto: Vesimiehen aika

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 308 s.

N
atsalla juhlii joukko pitkätukkaisia, batiikkipaitoihin, vakosamettihousuihin ja otsapantoihin sonnustautuneita nuoria. Erja Kuusama lähtee jäljittämään huuruisista bileistä poistunutta entistä poikaystäväänsä ja joutuu Kaivopuistossa raa´an murhan silminnäkijäksi. Pahinta on, että hänetkin pannaan merkille. Outoja hahmoja ilmaantuu hänen kintereilleen, eikä kotonakaan ole turvallista, kun kämppäkaverit ovat lähteneet maalle kommuuniin. Ja onko viisasta kääntyä virkavallan puoleenkaan? Rikoksen selvittelyä nimittäin vaikeuttavat poliisilaitoksen tulehtuneet ihmissuhteet, joista lankeaa erityisen synkkä varjo juuri Erjan ylle.

Vesimiehen aika on 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen sijoittuva hektinen poliisiromaani, jolle antaa oman, kiinnostavan erityisvärinsä tarkasti ja osuvasti kuvattu aikakauden miljöö ja elämäntapa. Timo Saarron erikoiskirjaan tutustunutta lukijaa ilahduttaa lisäksi kohdata rikostutkinnassa jälleen Vaiteliaasta pojasta tuttu, nyt jo ikääntynyt Albert Vaara.

Oma arvioni: Vesimiehen aika on väkevää aikalaiskuvausta Helsingistä tarjoava hippidekkari, jossa murhatutkinnan ja vähitellen paljastuvan huumevyyhden ohella osansa saavat myös poliisilaitoksen sisäiset ristiriidat ja ns. hyvän perheen sisäinen väkivalta. En ole lukenut Saarron esikoisteosta, joten tämän kirjan perusteella henkilöhahmot Albert Vaara mukaan lukien jäivät jotenkin pinnallisiksi. Tavanomaisesta poikkeavaa jännitystä, joka ei kuitenkaan erityisemmin kolahtanut.


30. elokuuta 2015

Malva Neva: Valheiden pastoraali

Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 309 s.

K
ahden Italiassa asuvan suomalaisnaisen kirjoittamassa monikulttuurisessa jännityskertomuksessa huumori ja romantiikka, erilaiset henkilöhahmot ja kansalaisuudet, arjen ratkaisut ja ajankohtaiset teemat kietoutuvat yhteen mukaansatempaavaksi lukunautinnoksi.  10-vuotiaan Fragan, lapsikaupan uhriksi joutuneen romanialaistytön selviytymistarina painuu lähtemättömästi lukijan mieleen.

Suomalainen Lea Lind saapuu vapaaehtoisjärjestön kautta harjoittelijaksi umbrialaiselle lammasfarmille, mutta aito-italialaisia makuja tulviva maalaisidylli murenee, kun vehreillä syysniityillä tapahtuu epäselvä kuolemantapaus. Pian Lea huomaa joutuneensa keskelle Itä-Euroopasta lähtöisin olevaa ihmiskauppavyyhteä. Vaikka mieltä painaa myös oma menneisyys, ei Lea voi kääntää tilan ongelmille selkäänsä. Avukseen hän saa ikääntyneen, mutta tarkkanäköisen tuomarismiehen, Umberton.

Oma arvioni: Kirjailijanimen takaa löytyvät Marjatta Heliste ja Varja Lahdenperä, kaksi Keski-Italiassa asuvaa suomalaista naista. Naisten yhteisvoimin kirjoittama esikoisteos on luonteeltaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin tarttuva jännitysromaani. Pidin kirjan idyllisestä maalaistunnelmasta ja italialaisuudesta alkukielisine lauseineen, mutta teoksen jännityspuoli jäi mielestäni jotenkin vaisuksi. Henkilöhahmoistakin jäi ikään kuin puuttumaan jotakin. Näin jälkikäteen tuntuu oikeastaan siltä, että takakannen teksti paljasti tapahtumista hieman liikaa. Kirja ei ole huono, mutta ei se kyllä erityisemmin säväyttänytkään.










29. elokuuta 2015

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013
Ruotsinkielinen alkuteos: Sankta Psyko
Suomentanut: Outi Menna
Sivumäärä: 502 s.

Nyt vierailija on päiväkodissa. Ja Jan, joka on vastuussa makuuhuoneessa nukkuvista lapsista, on oven takana kellarissa.

R
uotsin länsirannikolla, Vallan pikkukaupungissa, sijaitsee Metsäkedon päiväkoti, jonne 29-vuotias  Jan Hauger saapuu sijaiseksi. Mutta Metsäketo ei ole mikään tavallinen päiväkoti: ulkopuolisten katseilta sitä suojaavat korkeat muurit ja kameravalvonta.

Sankta Patrician psykiatrisen klinikan, Sankta Psykon, potilaiden lapset halutaan pitää hyvässä turvassa. Janin vastuulla on saattaa lapset vierailupäivinä klinikan perhehuoneeseen – maanalaista käytävää pitkin. Vaarallisten potilaiden takia työ on rankkaa, mutta ahkera Jan ei valita. Hänellä on omat syynsä hakeutua Sankta Psykon läheisyyteen.

Johan Theorinin romaani vie lukijansa keskelle intensiivistä draamaa, psykologista jännitystä ja vähitellen avautuvaa salaisuuksien kirjoa.

Oma arvio: Koukuttava psykologinen jännäri, jossa sähköinen tunnelma jatkui yllättävään loppuratkaisuun asti. Kirjassa minua viehätti erityisesti se, ettei alussa ollut aavistustakaan siitä, mitä kaikkea olisi luvassa. Monikasvoiset henkilöhahmot olivat nekin varsin kiinnostavia ja taitavasti ”rakennettuja”. Kirjaa oli vaikea laskea käsistään ennen kuin viimeinen sivu oli luettu.   










27. elokuuta 2015

KIRJA-ARVIO: Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014
Englanninkielinen alkuteos: My Brief History
Suomentanut: Markus Hotakainen
Sivumäärä: 124 s.



”On ollut upeaa olla elossa ja tutkia teoreettista fysiikkaa.” Näin kirjoittaa Stephen Hawking, maailman kenties tunnetuin tiedemies. Lyhyessä elämäkerrassaan mies valottaa ennen kaikkea ajautumistaan kosmologian pariin ja akateemista uraansa. Paikoin kirjassa on sellaisia kohtia, ettei kaltaiseni tavallinen kuolevainen oikein ymmärrä kaikkea lukemaansa. Suotakoon se kuuluisalle fyysikolle. Osansa kirjassa saavat myös miehen entiset vaimot ja Hawkingin kolme lasta.

ALS:iin 21-vuotiaana nuorena miehenä sairastunut Stephen koki tilansa epäreiluksi: ”Miksi niin piti tapahtua minulle?”, hän kysyi. Hän ajatteli, ettei koskaan pääsisi näyttämään kykyjään, joita hänellä mielestään oli – ja olihan toki. Hän ei kuitenkaan kuollut nopeasti kuten oli luullut, vaan voi edelleen 50 vuotta myöhemmin todeta olevansa hiljaisen tyytyväinen elämäänsä. Vammaisuus ei ole ollut hänen mukaansa haitta tieteellisen työn kannalta. Se on mahdollistanut hänen omistautumisensa kokonaan tutkimukselle. Vaikka ymmärrän, että suuren tiedemiehen elämässä on paljon muutakin kertomisen arvoista kuin hänen sairautensa ja vammaisuutensa, olisin lukenut mielelläni näistä asioista paljon enemmänkin. Nyt ne jäivät kirjassa mielestäni liian marginaaliseen asemaan. Ainakin siinä tapauksessa, ettei oteta huomioon lukuisia valokuvia, jossa ovat mukana myös pyörätuoli ja puhesyntetisaattori. Toisaalta juuri tällaisella saavutuksiin keskittyvällä teoksella otetaan vahvasti kantaa sen puolesta, että jokainen vammainen henkilö on paljon muutakin kuin vammansa.

Hawking kirjoittaa osuvasti siitä, kuinka häntä kuvataan, missä ikinä hän kulkeekaan. Osasyynä maailmanlaajuiseen kiinnostavuutensa hän näkee sen, että suuri yleisö näkee hänet stereotypian mukaisena vammaisena nerona. Ja onhan sekin totta, ettei mies kykene naamioitumaan peruukkiin ja aurinkolaseihin, sillä pyörätuoli paljastaa hänet. ”Mielestäni vammaisten pitäisi keskittyä asioihin, joita heidän vammansa ei estä tekemästä, eikä surkutella niitä, joita eivät voi tehdä”, toteaa Stephen Hawking. Viisaan miehen viisaita sanoja. Nyt kun olen lukenut kirjan, haluan ehdottomasti katsoa Hawkingin elämään perustuvan elokuvan Kaiken teoria, joka pyöri elokuvateattereissa jo viime talvena.


26. elokuuta 2015

Kaija Juurikkala: Sielu ei nuku

Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 210 s.

Y
ö on portti alitajuntaan. Silloin ihminen on lähimpänä sellaisia henkisiä kykyjään, joita ei valveaikaan käytä aktiivisesti. Sielu ei nuku rohkaisee tutkimaan näitä alueita: Miten mieleni ohjaa minua tietämättäni? Miksi mielen sijaan olisi hyvä oppia kuuntelemaan sielun viestejä?

Kaija Juurikkala kärsi pitkään unettomuudesta, kunnes oppi lepäämään öisin ilman että nukkuisi sikeästi. Kirjassaan hän kertoo huonon nukkujan elämäntarinansa – jossa on onnellinen loppu. Yllättäen hän alkaakin nukkua hyvin. Miten se on mahdollista?

Oma arvioni: Kirja maalaa kuvan naisen hektisestä, unettomuuden ja sairastelun sävyttämästä elämästä lapsuudesta tähän päivään. Teos on kiehtova ja salaperäinen matka luovuuden maailmaan. Tartuin kirjaan ennen kaikkea siksi, että aika ajoin tulee öisin valveilla ollessa tuijoteltua kelloa, vaikka pitäisi nukkua. No, eipä ollut tämä kirja ihan perinteisimmästä päästä, mitä tulee ns. kuinka nukkua paremmin –kirjallisuuteen. Juurikkalan ”hömpötys” ei oikein kolahtanut, vaikka joitakin hyviä ”pointteja” kirjasta löysinkin. Ehkä kerron niistä sitten Järjenjuoksua –blogissani jossain vaiheessa tarkemmin…



25. elokuuta 2015

Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 397 s.

V
auraan omakotiyhteisön suuret maisemaikkunat kätkevät taakseen painajaismaisia salaisuuksia.

Kolmekymppinen lastenpsykologi Robin palaa vasta­hakoisesti lapsuusmaisemiinsa. Pieni, eristynyt oma­kotialue tuntuu kihelmöivän pinnanalaisesta jännityksestä. Niin lapset kuin aikuisetkin ovat peloissaan.

Vähitellen Robin ajautuu itsekin osaksi merkillistä salajuonten verkostoa. Sen keskiössä on hyvänteke­väisyysjärjestö, jonka hänen isä­puolensa perusti aikoinaan ennen ulkomaille katoamistaan. Kerääkö se todella rahaa Itä-Euroopan orpokoteihin, vai mistä on kysymys?

Hyytävä psykologinen trilleri on harvinaista herkkua suomalaisessa jännityskirjallisuudessa.

Oma arvioni: Mysteerien vyyhti oli lopulta sen verran laaja, että aiheita olisi riittänyt varmasti useampaankin trilleriin. Kerronta oli varsin intensiivistä, joten se piti tiukasti otteessaan. Vaikka Holmströmin luoma maailma onkin kylmä ja lapset pelinappuloita aikuisten maailmassa, kauheuksilla mässäilyyn ei onneksi sorruttu. Ja oli kirjassa toki ripaus kevyempääkin ainesta. En yllättyisi lainkaan, jos Robinin tarina saisi vielä jatkoa. Tämä kirja ”maistunee” hyvin myös monille muille psykologisen jännityksen ystäville - ei vain minulle. ”Löysin” ko. teoksen Lukutoukan kulttuuriblogista, joten Kristalle kiitos lukuvinkistä!  

Marja-Sisko Aalto: Tappavaa lunta

Kustantaja: Icasos
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 248 s.

- Ei jumalauta pojat! Mitä helvettiä me nyt tehdään? sanoi ryhmänjohtaja Kesänen päätään pidellen.

T
ornion maihinnousu vuonna 1944, Pikku-Berliinin valtaus ja saksalaisten  viinavarastojen löytyminen. Tähän tilanteeseen Marja-Sisko Aalto pudottaa lukijansa uudessa, tiivistunnelmaisessa Annette Savolainen -dekkarissaan.

Lapin sodan aloittanut operaatio tyssää suomalaissotilaiden railakkaisiin juominkeihin. Pieni ryhmä syyllistyy humalapäissään anteeksiantamattomiin surmatekoihin. Miehet välttävät kuitenkin tuomion, sillä sotavoimilla on kiire ja kaikkia tarvitaan karkottamaan saksalaiset pois Suomesta.

Seitsemänkymmentä vuotta tapahtumien jälkeen vanhempi konstaapeli Annette Savolainen saa selvitettäväkseen murhan, jonka tutkimukset johtavat Tornion veritekojen kautta salaperäisen huumeliigan jäljille.

Annetten poliisiparina jatkaa sympaattinen, mutta naisten kanssa auttamattoman kömpelö Aatu Heiskanen. Myös eläkkeellä oleva lakimies Herman Harviainen osoittaa hyödyllisyytensä omaperäisenä tutkijana.

Panokset ovat tällä kertaa äärimmäisen kovat. Tapahtumien edetessä rikollisten otteet raaistuvat eikä kukaan ole heiltä turvassa.
Tappavaa lunta on Marja-Sisko Aallon toinen dekkari. Sen tarkkanäköinen tarina paljastaa syvälle mieleen kätkettyjä salaisuuksia, joiden vankeja – tavalla tai toisella – me kaikki olemme.


Oma arvioni: Kun aloin lukea kirjan takakansitekstiä, ensimmäinen ajatus oli, että ei kiitos. Onneksi luin kuitenkin hieman pidemmälle. Ja päätin lainata kirjan. En olisi ikinä osannut kuvitella, miten tapahtumarikas tarina lopulta oli. Kerronta vei helposti mukaansa. Ja loppuratkaisu yllätti ainakin minut. Kyseisen dekkarin syvällisenä teemana on mielestäni ihmismielen selittämätön mutkikkuus. Yhtenä keskeisenä sanomana näen sen, että ihmisten erilaisuus on rikkautta, eikä pahuutta rikollisuudesta puhumattakaan. Mutta mustan mielen julmuuden aikaansaamat pahat teot ansaitsevat rangaistuksensa. Toivottavasti Aallon luoma poliisikaksikko seikkailee vielä jatkossakin.  

24. elokuuta 2015

Robert Crais: Vartija

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2013
Englanninkielinen alkuteos: The Sentry
Suomentanut: Marja Mutru
Sivumäärä: 357 s.

Hyväuskoisuus johtaa vaarallisesti harhaan

H
irmumyrsky Katrina on pakottanut Dru Raynen ja setänsä Wilson Smithin hylkäämään kotinsa New Orleansissa ja aloittamaan uuden elämän Los Angelesissa voileipäpuodin pitäjänä. Väkivaltainen latinojengi ottaa heidät kuitenkin silmätikukseen, ja vain Joe Piken onnekas väliintulo pelastaa Wilson Smithin pahoinpitelyltä. Drun sydäntäsärkevän tarinan – ja kauniiden silmien – liikuttamana Pike lupautuu kaksikon henkivartijaksi. Mutta kuvio on vaarallisempi kuin ensisilmäykseltä näyttää…

Oma arvioni: Koukuttava ja vauhdikas jännäri, jossa dialogi on varsin sujuvaa ja kuvaus visuaalisesti vahvaa, mikä ei olekaan yllätys, sillä kirjoittaja on käsikirjoittanut myös muun muassa tunnettuja televisiosarjoja.





23. elokuuta 2015

James Church: Korealainen kuurupiilo

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2015
Englanninkielinen alkuteos: A Corpse in the Koryo
Suomentanut: Aura Nurmi
Sivumäärä: 344 s.

”Ohjeistuksessani ei mainittu suuntia, käsky oli ainoastaan tähyillä autoa. Ei väriä, ei kuvausta, vain ’auto’. Näin se aina oli.”

T
arkastaja O:lle annetaan tehtäväksi ottaa valokuva autosta. Tarkempia ohjeita ei tarvita, sillä Pjongjangiin kulkevalla moottoritiellä ei aamuhämärissä ole liikennettä. Kamera ei kuitenkaan ratkaisevalla hetkellä toimi. Myöhemmin samainen auto löytyy ojasta – sen kuljettaja on tapettu kuten on myös pieni poika, joka löydetään lähimaastosta.  Kansan turvallisuusministeriön tarkastajan yksinkertainen tehtävä muuttuu syöksykierteeksi, jonka ytimessä ovat valhe, petos ja kuolema.

Pohjois-Korea on maa, missä mikään ei toimi odotetulla tavalla ja missä kehenkään ei voi luottaa. Sympaattinen tarkastaja O joutuu vallan, vakoilun ja vääryyksien verkkoon, jossa jokainen rauhoittava teekupillinenkin tuntuu karkaavan hänen ulottuviltaan.

Oma arvioni: Tässä olikin vaihteeksi hieman erilainen dekkarielämys varsin mutkikkaine juonikuvioineen. Mutta se ei liene mikään ihme, kun kyse on Pohjois-Koreasta, tuosta suljetusta ja omasta mielestäni jotenkin pelottavastakin, maasta. Vaikka kirjan tunnelma olikin melko synkkä, mustahko huumori siivitti tarinaa kuitenkin ihan mukavasti eteenpäin. Pidin myös tarkastaja O:n hahmosta. Kirjasta oli aistittavissa se, että pseudonimellä kirjoittava Church todella tietää, mistä kirjoittaa. Enkä yhtään ihmettele hänen salaperäisyyttään oman henkilöllisyytensä suhteen.



21. elokuuta 2015

Juhani Känkänen: Luppa ja Tattis

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 302 s.

On kuin sika ajaisi Cadillacia ja koira lukisi karttaa. Edessä on eläimellinen matkakertomus täynnä kuohkeaa puhetta ja lennokkaita takaa-ajoja. 



O
ntuva hyvinvointivalmentaja Luppa ryhtyy kävelyttämään istuvilleen juuttunutta kirjabloggari Tattista kohti uutta terveellisempää elämäntapaa. Alustavan kuntokartoitusjakson aikana Luppa päätyy sauvakävelyn kautta Tattiksen lukupiiriin ja sitä myöden kuskaamaan vastahankaista kirjailija Fasadia vastaanottamaan kirjallisuuspalkintoa Forssaan.

Kulttuurimatka vanhalla amerikanraudalla ei tietenkään suju ongelmitta, joten matkaan lyöttäytyy jotenkin supikoiraa muistuttava mekaanikko, ja vastaan sattuu muutenkin toinen toistaan eläimellisempiä tyyppejä. Sadan kilometrin etappi muuttuu eteläisen Suomen halki kulkevaksi maagiseksi odysseiaksi – tai takaa-ajoksi, sillä Lupan ilkeältä ja pitkähampaiselta kuntoilukarhuajalta Amerikankääpiöltä matkajoukko ei saa sen siunaamaa rauhaa.

Oma arvioni: Mielikuvituksellinen ja hauska eläimellinen matkakertomus, jossa karvaisia päitä ja häntiä tosiaan riittää. Ylipainoisen kirjabloggaajan hahmoon oli yllättävän helppo samaistua, vaikka itselläni ei onneksi sorkkia ja saparoa olekaan. Juokseminen ei ole todellakaan minun juttuni, mutta toki voin siitäkin lukea. Luppa ja Tattis on kirja, jota voi lukea ilman kiristävää pipoa, mutta hymyilemistä kammoaville en sitä todellakaan voi suositella. Kirjailija luotaa aikamme yhteiskunnan ilmiöitä viiltävän tarkkanäköisesti, mutta kuitenkin lämminhenkisen huumorin sävyttämällä otteella. Pidin kirjasta sen absurdiudesta huolimatta – tai kenties juuri sen vuoksi.




20. elokuuta 2015

Reijo Mäki: Tulivuori

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 445 s.

 
Jussi Vares suuntaa Kanarialle ginivalkoisin siivin!

V
areksen ex-heila murhataan Kanariansaarilla hämärissä olosuhteissa. Jussi lentää etelään ja joutuu hengenvaaralliselle keihäsmatkalle lomaparatiisin pimeään ytimeen. Vareksen henkilökohtaisin työkeikka vie sumuisille vuorenrinteille ja riehakkaille terasseille.

Uusi Vares-dekkari on jännityksen ja epäkorrektin huumorin all inclusive -ranneke. Se tärähtää kuin uima-altaan reunalla kietaistu aamun ensimmäinen Long Island Ice Tea. ¿Dónde está el bar?

Oma arvioni: Tuttu Vares seikkailee jälleen, ja tällä kertaa matka vie hänet Kanarialle asti. Tässä kirjassa on nähtävissä myös karskin yksityisetsivän pehmeämpi puoli. Arvailla voi, johtuuko seestyminen kenties tapauksen henkilökohtaisuudesta vai Jussi Vareksen ikääntymisestä. Oli syy mikä tahansa, kyllä tässäkin kirjassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Tämän kirjan parissa en tosin nauranut läheskään niin paljon kuin joskus aiemmin Vareksen ja kumppaneiden matkassa Turun katuja kulkiessani.











19. elokuuta 2015

Lauri Mäkinen: Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset

Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 438 s.

L
ounais-Afrikka, Ambomaa, marraskuu 1924. Suomalaisten lähetyssaarnaajien rakentama kappeli palaa keskellä yötä, pihalla makaa pahoin palanut nainen, kappelin sisällä istuu hiiltynyt tuntematon ruumis. Pastori Tobias Johanssonin vanhuudenpäivät lähetyskentällä muuttuvat hetkessä levollisesta rutiinista kaaokseksi. Hän yrittää pelastaa syyttömän naisen kuolemantuomiolta ja tulee samalla kaivaneeksi esiin päivänvaloa kestämättömiä asioita, jotka lopulta muuttavat niin Tobiaksen kuin koko lähetysaseman kohtalon.

Oma arvioni: Lauri Mäkisen esikoisromaani on varsin vakuuttava taidonnäyte, joka yhdistää kiinnostavasti ja onnistuneesti murhamysteerin ja historiallisen lukuromaanin. Romaanin vahvuuksia ovat mielestäni etenkin uskottava ajankuva ja eksoottinen miljöökuvaus – ei sovi unohtaa mieleenpainuvia henkilöhahmojakaan. Kysymys on jännitysnäytelmästä, jossa käydään taisteluja niin reviireistä kuin paikallisten sieluistakin erilaisin inhimillisin motiivein. Tarina jättää lukijaansa jäljen myös siinä tapauksessa, että kirjan lukeminen venyi poikkeuksellisen monelle päivälle. Syy ei suinkaan ollut kirjassa, vaan lukemiselle epäedullisissa olosuhteissa.






13. elokuuta 2015

Katri Tapola: Härkätaistelu

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 239 s.

T
aina Toro on murtumaton mahtinainen. Kaikki on kunnossa. Komeasti pystytetty arki muistuttaa asialistaa, sillä Taina hallitsee kauppalaskut, kilohinnat, sohvalle linnoittautuneen miehen sekä lapsen nimeltä Tex Willer.

Mutta Taina tahtoo lisätä näkyvyyttä, ja niin hän keksii sen, suurhankkeen, monumentin rauhanajan Suomen naiselle. Mutta samalla murtumaton nainen alkaa rakoilla, kun kotitalon yllä leijailevat uhkat ja unettomat yöt tuovat omat muistot kylään. Entä mitä, minkälaisia sanoja kaipaa aviomies, entä omissa maailmoissaan elävä lapsi?

Katri Tapolan romaani Härkätaistelu on viisas teos sanattomuudesta ja muistoista, jotka pakottavat keksimään uuden kielen, oman. Tapolan rakentamalla härkätaisteluareenalla kamalillekaan asioille ei voi olla nauramatta Taina Toron sauvoessa vastapäivään samalla kun naapurin rouvat kiertävät reipasta lenkkiään myötä.

Oma arvioni: Härkätaistelu on ennen kaikkea tarina ihmisistä. Se on kertomus perheestä, parisuhteesta, lapsesta ja vanhemmista. Tarina on samanaikaisesti sekä vahva että epätäydellisyydessään kaunis, ehkä aavistuksen pelottavakin. Tämä tarina ei jättänyt ainakaan minua – ”lievää keski-iän kriisiä” potevaa lukijaa – kylmäksi. Tarinassa mikään ei tunnu riittävän kenellekään, ja niinhän se oikeassa elämässäkin välillä on. Mutta Ainahan on Toivoa, vai onko sittenkään… Kirjassa minua viehätti etenkin Tapolan leikittelevä suhde kieleen. Ilmaisu on parhaimmillaan kuin hienoa proosarunoutta. Härkätaistelu on kirjana niin moniulotteinen, ettei se todellakaan päästä lukijaansa helpolla. Mutta mielestäni hyvän kirjan ei tarvitse sitä tehdäkään.








10. elokuuta 2015

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014
Äanikirjan kesto: 6 h 22 min

Itse tehty on aina paras. Koti, sarkahousut tai arkku.

I
losia aikoja, Mielensäpahoittaja -romaani pysyy sysisuomalaisten perusasioiden äärellä. Elämän, kuoleman ja elementtirakentamisen.

Mielensäpahoittaja kirjoittaa oman muistokirjoituksensa, koska kuka muu hänen elämänsä ja tekonsa tuntee? Hautakivi hankitaan ajoissa, kun halvalla saa. Testamenttiinsa Mielensäpahoittaja kirjaa aineellisen ja henkisen perintönsä, joka ei ole sen pienempi kuin kokonaisen sukupolven kokoinen. Mielensäpahoittaja haluaa itse päättää kuka saa talon, kuka Voortti Eskortin ja kummalle miniälle kumpi emännän koruista. Mutta samalla kun peräseinä lähestyy, vanha mies kurkistaa myös lähtöviivoille, syntymään ja lapsuuteen.

Mielensäpahoittaja myöntää jopa tehneensä virheitä elämässään. Laskutavasta riippuen yhden tai kaksi.

Oma arvioni: Kun kirjoittajana on Tuomas Kyrö ja lukijana Antti Litja eli mielestäni ”se ainoa oikea mielensäpahoittaja”, voiko äänikirja enää parempi olla, kyllä ei varmaan voi… Harvoin palaan saman kirjan pariin uudestaan, mutta jo nyt tiedän, että tämän kuuntelen mielelläni joskus toisen ja miksei kolmannenkin kerran. Nyt kuuntelin tarinaa pienissä osissa, mutta Mielensäpahoittaja –maraton ei olisi lainkaan huono idea.




Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 191 s.

K
iehtova kertomuskokoelma aikuiseksi kasvamisen vaikeudesta, kanssa­kulkijoiden vaihtuvista naamioista ja kohtaamisista, jotka jättävät jälkensä

Nainen haluaa kilpikonnan, mies kihloihin. Baariin astuva näyttelijä saa kaiken sekaisin yhdellä katseella. Naamiohuveissa ystävä paljastaa todelliset kasvonsa. Elämänkokoinen rakkaus mahtuu 29,5 neliöön, mutta seinien ulkopuolella on kova maailma.


Taina Latvalan toisiinsa kietoutuvat kertomukset tarttuvat surun ja huumorin sävyttämiin hetkiin, joiden jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.


Oma arvioni: Vaikka Latvalan uusin teos on luokiteltu novellikokoelmaksi, muodostavat yksittäiset tarinat kokonaisuuden, joka on varsin romaanimainen, vaikka tapahtumat eivät kronologisesti etenekään. En erityisemmin pidä novelleista, koska ne jäävät minusta ikään kuin aina jotenkin kesken. Tämän kirjan kohdalla niin ei kuitenkaankäynyt, joten voisin suositella kirjaa niillekin, jotka eivät novellikokoelmiin yleensä tartu. Latvala on taitava kertoja, jonka teksteissä tunnelmat syntyvät kauniin vähäeleisesti. Elämänmakuisista tarinoista huumoriakin löytyy, eikä samaistumiskohteitakaan ole vaikea löytää, vaikka omasta nuoruudesta olisi kulunut jo pitkäkin aika.


9. elokuuta 2015

Tytti Isohookana-Asunmaa: Meren tuuli


Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2005
Sivumäärä: 79 s.
Kuvat: Tauno Korhonen

P
itkän linjan poliitikkona tunnetun Tytti Isohookana-Asunmaan runoissa tuntuu voimakkaasti luonnon läheisyys; meren suolainen tuuli, rannan taipumaton katajikko ja hunajantuoksuinen kanervikko. Läsnä on myös elämänkierto, saapumisineen ja lähtöineen. Runojen keskeinen viesti välittyy elämänmakuisesti muun muassa seuraavista teksteistä:

”Aika on ikuisuus.
Mutta
minulla on vain elämänmittainen aika
toteuttaa kaikki unelmani.”


”Miten nopeasti
päivä vaihtuu yöksi
ilo suruksi
tyyni myrskyksi
läheisyys etäisyydeksi.”

8. elokuuta 2015

Lars Strang: Ahneuden hinta

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 380 s.

Ihmissuhteista kukoistavat vain ne, joista on hyötyä bisnekselle

S
ulkemisajan jälkeen Kasperi Vuorela pujahtaa head hunter –yrityksen toimistoon, josta löytyvät kylpyhuonevalmistaja Banyanin konsernijohtajan paikkaa hakeneiden tiedot. Hän toteaa olevansa itse sijalla kolme. Kasperi muokkaa parhaiden hakijoiden profiileja niin, että nousee joukon kärkeen. Sulkiessaan tietokonetta Kasperi kohtaa toimiston pimeydessä naisen ja joutuu turvautumaan väkivaltaan peitelläkseen rikoksensa.

Kasperi saa paikan, mutta huomaa etteivät rikoksen jäljet pysy salassa ilman vaarallisia lisäjärjestelyjä. Pian yrityksen rahat ja henkilökohtainen omaisuus alkavat mennä uhkaavasti sekaisin.

Oma arvioni: Strangin kirjan vahvuus on mielestäni sinä, että jännitystä luodaan ilman verta ja murhia. Kirjan päähenkilö on todella ärsyttävä tyyppi; narsistinen psykopaatti, jonka häikäilemätöntä käyttäytymistä motivoi ennen kaikkea raha ja sen mukana tuleva valta. En oikein edes uskalla ajatella, kuinka paljon tämän päivän yritysmaailmassa on Kasperi Vuorelan kaltaisia ihmisiä.


7. elokuuta 2015

Harri Winter: Pahan palkka

   
  
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 283 s.

Pahan palkka jatkaa mukaansa tempaavaa More Justice -sarjaa, jonka aloitti vuonna 2014 julkaistu Hyvät pahat pojat –dekkari.


O
maa oikeuttaan toteuttavan More Justicen viimeiseksi sovittu operaatio on käsillä. Hyvät pahat pojat ovat vuosien varrella onnistuneesti huijanneet moraalittomia rikollisia, mutta kansainvälisen huumekaupan johtoporrasta ei niin vain kuritetakaan. Sisäpiiristä kalasteltujen tietojen pohjalta suunniteltu vedätys uhkaa paisua maailmanluokan ajojahdiksi, joka saattaa ryhmän jäsenet todelliseen vaaraan. Hyväntekijöiden ympärille kietoutuvaa verkkoa kiristää myös kostoa hautova More Justicen entinen uhri.

Traagisten tapahtumien mainingeissa jopa Britannian tiedustelupalvelu kiinnostuu kansainvälisistä laittomuuksista. Pahimmalta rikokselta tuntuu kuitenkin ystävän petos. Kun pahan piireihin on kerran päässyt sisälle, onko sieltä enää pääsyä pois?


Pahan palkan tarina liikkuu Helsingissä, Tukholmassa, Lontoossa, St Lucialla ja 
Bangkokissa.


Oma arvioni: En ole lukenut tämän sarjan ensimmäistä osaa Hyvät pahat pojat, joten en saanut kirjasta aluksi oikein kunnolla otetta. Tämän dekkarin keskeisiä teemoja ovat kosto ja oikeudenmukaisuus, joiden tiimoilta liikutaan isoissa ympyröissä milloin missäkin päin maailmaa. Kukapa ei haluisi joskus kostaa oikeutetusti eli maksaa potut pottuina. Juoni etenee vauhdikkaasti ja tapahtumia ja yllätyksiä riittää. Kerronta on kuitenkin varsin uskottavaa. Tämä jännitteinen ja monitasoinen toimintajännäri oli oikeastaan varsin kuvallinen lukuelämys. Saa nähdä päätyykö tämä trilogia (kolmas osa tulossa kenties ensi vuonna) jossain vaiheessa elokuvaksi asti. Enpä hämmästyisi. Kirja kannattaa lukea – mutta toisin kuin minä tein, eli vasta ensimmäisen osan lukemisen jälkeen.

6. elokuuta 2015

Tuomo Jäntti: Talven hallava hevonen

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 272 s.

En enää voinut olla varma oliko se siellä. Hengitys jatkui aikansa, eikä oikeastaan ollut hengitys ollenkaan. Muuttui ensin pusikossa kohahtavaksi tuuleksi, sitten muistutti heinäsirkkoja, joiden ääni tuntui vieraalta niin monen vuoden jälkeen.

H
elsinki 2019. Ronille soitetaan päiväkodista. Olisi Parempi tulla käymään. Nuori isä käy läpi vanhempien tyypilliset painajaiset: tapaturma, onnettomuus… Perillä selviää, että Ronin tytär Silja on osoittanut nukkea sormella ja nukke on kohonnut ilmaan. Seuraavaksi Roni huomaa, että joku seuraa heidän liikkeitään.

Puutikas 2001. Ronin äiti Sanna yrittää turhaan tavoittaa uutta poikaystäväänsä Jacoa. Jacon puhelin löytyy läheisen oikopolun varrelta, ja poliisi pyytää yleisöltä havaintoja valkoisesta Opel Vectrasta.

Rauma 1957. Matilda kiinnittää asuntolan kattoon julisteen tähtitaivaasta palatakseen lähes neljännesvuosisadan takaiseen talviyöhön. Tuona yönä Kuivasjärvellä mitattiin ennätyspakkaset, hevonen paleltui kuoliaaksi, mies syttyi palamaan ja maailmaan syntyi pieni tyttö, joka muutti kolmen suvun elämän. 


Oma arvioni: Talven hallava hevonen on vahva esikoisromaani, joka vei lukijan kolmen perheen tarinaan. Se on kertomus myyteistä ja ihmisen perimmäisistä peloista. Se on vaikuttava yhdistelmä sukupolvitarinaa, maagista realismia ja psykologista kauhua. En juurikaan lue kauhua, mutta tässä kirjassa oli paljon muutakin, joten kokonaisuus toimi mielestäni hyvin. Itse pidin eniten Ronin kerronnasta, joka suorastaan imaisi mukaansa kummallisuuksien äärelle. Myöhemmin koukutus sitten laantui, ja loppu jäi hieman harmittamaan – niin paljon asioita jäi ikään kuin leijumaan ilmaan. Kirjaa voi suositella lämpimästi kaikille erikoista lukuelämystä etsiville. 

1. elokuuta 2015

Maikki Harjanne: Minttu kirjastossa

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 40 s.

T
änään on Mintun onnenpäivä. Hän pääsee isän kanssa kirjastoon ja saa ikioman kirjastokortin.

Oma arvioni: 1970- ja 80-lukujen vaihteessa julkaistut rakastetut Minttu-lastenkirjat ovat nyt saatavilla näköispainoksina. Ja tänä päivänä Minttu ystävineen seikkailee myös e-kirjoissa.  Minä olen Minttu -kirjan (1978) muistan lapsuudestani hyvin. Itse asiassa Minttu on varmasti yksi varhaisimmista kirjoissa esiintyneistä hahmoista, jotka ovat jääneet mieleeni ajalta, jolloin en vielä itse osannut lukea.

Muistojen herättämiseksi palasin hetkiseksi tuon tomeran pikkutytön seuraan – ja minne muuallekaan sitä Mintun mukana matkasin kuin kirjastoon. Paikkaan, joka oli jo lapsena varsin kiehtova, aivan samoin kuin Mintullekin. Kyseinen kirja on toki ilmestynyt vasta vuonna 2000 ja sähköisenä 2012, joten en ole sitä lapsena lukenut. Mutta kirjan pieni sankaritar on kestänyt hyvin aikaansa. Hän tuntuu olevan edelleen oma iloinen itsensä.

Kirja nosti hymyn huulille. Ja samoin kuin ennenkin, Mintun tarinoissa on sanomaa myös aikuisille, kuten tämä:”Kirjoja täytyy kohdella kunnioituksella. Ne voivat kertoa tarinansa sadoille ja tuhansille ihmisille, jos niitä vain käsitellään kauniisti…”

Niin ja Lukulampun kesäkirjahaasteeseen kirja sopii mainiosti, sillä eipä näitä lastenkirjoja juurikaan tule luettua.