30. syyskuuta 2015

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi
















Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 384 s.


H
än oli edustusrouva ja perheenäiti, hänkö heittäisi kaiken menemään?


Kesä 1966 – maailma avautuu, rakkaus vapautuu. Ja kahden helsinkiläisnaisen elämä muuttuu peruuttamattomasti.

Oma arvioni: Honkasalon uusin romaani on laaja perhekronikka. 1960-luvun kuvaus on pikkutarkkaa, joten lukijana tuntee välillä ikään kuin katselevansa tuon ajan naistenlehtien kuvia. Myös kirjan naispuoliset henkilöhahmot, varsinkin Vuokko ja Piitu, ovat sekä kiinnostavia että uskottavia. Perillä kello kuusi oli kokonaisuudessaan varsin miellyttävä lukuelämys. Kirjaa voikin suositella lämpimästi kaikille lähihistoriasta kiinnostuneille lukijoille.


26. syyskuuta 2015

Kari Hotakainen: Satukirja

















Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2004
Kuvitus: Priit Pärn
Sivumäärä: 111 s.

M
aailma syntyy Pakilan Teboilin pienessä nurkkapöydässä. Johtaja tekee kaikkensa löytääkseen sulhaset kolmelle tyttärelleen: kauniille, rumalle ja parturikampaajalle. Sääksjärvelle syntynyt enkeli saa nimekseen Ronkeli, kun ei suostu tekemään silakkalaatikkoa ja eikä pesemään vessaa.

Satukirja on suureksi osaksi kirjoitettu sadun maailman säännöillä, mutta tarpeen tullen muottia korjattu ja tuotu lähemmäksi tätä päivää. Satua ovat nytkin monet asiat, ja satumaisinta arkinen. Tarinan loikka ulottuu oivalluksesta nauruun ja herkkään hetkeen, männynneulasesta tähtiin ja takaisin.

Satukirjan kuvituksesta vastaa virolainen taiteilija Priit Pärn mykistävällä kynällään. Myös tutut jakomäkeläiset Humppa-Veikko, Juntti-Mutteri ja Viluttitanssija tekevät odotetun paluun.


Oma arvioni: Ei ihan perinteisiä satuja ei. Mutta en sitä kyllä odottanutkaan. Hotakaisen saduissa on mukana huumoria, joka tekee niistä helposti lähestyttäviä. Sisällön ymmärtäminen onkin sitten jo ihan eri asia. Minun on jotenkin vaikeaa hahmottaa, kenelle tämä Satukirja on oikein kirjoitettu. Mutta luettua se tuli – ja kirjan kuvitus on ainakin niin erilainen, että sitä ei ihan helposti ”sulata”. 



Markku Hattula & Kristina Svensson: Sanojen sylissä. Iloa ja itsetuntemusta kirjoittamalla
















Kustantaja: Maahenki
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 135 s.

K
irjoittamisella ja lukemisella on eheyttävää voimaa. Kun löytyy kosketus sanoihin, voi käydä läpi unohtuneita muistoja ja kätköön painuneita tunteita. Keskeisintä ilmaisussa ei ole suoritus vaan kasvava itseymmärrys.

Kahden kokeneen kirjoittajan ja kirjallisuusterapiaohjaajan teksteissä yhdistyvät teoreettinen tietämys sekä omakohtaiset kokemukset kirjoittamisesta ja erilaisten ryhmien ohjaamisesta.  Ryhmiin osallistuneiden kirjoittajien katkelmat puhuvat elämästä väkevästi ja herkästi. Teksti saattaa joskus tuntua todellisemmalta kuin todellisuus itse.

Oma arvioni: Kirjassa on inspiroivia ajatuksia ja harjoituksia etenkin omasta elämästä kirjoittamisen tueksi. Jos tällainen kirjoittaminen kiinnostaa, tämän kirjan lukemisen jälkeen se todennäköisesti kiinnostaa entistäkin enemmän.


25. syyskuuta 2015

Martin Panelius, Risto Santti & Jarkko, S. Tuusvuori: Käsikirja














Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 768 s.


Käsi on rakenteen taidetta ja liikkeen runoutta.

J
okanainen ja –mies kantaa kaikkien välineitten välinettä rintavyöllään, nauttii sen palveluksista ja erottaa sen pienimmätkin siirrot. Harva kuitenkaan tuntee tätä ruumiinsa osaa. Mikä ihmeen rintavyö?

Ja mikä käsi on? Mitä se pitää sisällään? Miten se toimii? Mistä se on saatu? Kenen lauluja se laulaa? Kuinka se kasvaa? Miksi se uhkaa, viestii ja hellii?

Käsi on kädellisiksi määriteltyjen olentojen tunnuspiirre ja yhteisyyden perusta. Samalla se on kaiken omaksi koetun tae. Kättä varsineen päivineen ja sen yhteispeliä vartalon ja aivojen kanssa tutkii moni erityistiede. Aina silloin tällöin laaditaan kaikille tarkoitettuja yleisesityksiä kädestä, jonka kyvyt leimaavat kaikkea toimintaa… Siksi Käsikirja.

Oma arvioni: Käsikirja on todella kattava ja kiinnostava monitieteinen tiiliskiviteos. Se tuo esille monia sellaisia asioita, joita ei tule edes ajatelleeksi. Tämän kirjan luettuani arvostan kyllä entistäkin enemmän lähes normaalisti toimivia käsiäni. Suosittelen teosta kaikille käsien historiasta, anatomiasta ja toiminnasta kiinnostuneille. Yksi huono puoli kirjassa kuitenkin on; sitä on hankala käsitellä. Painavaan asiaan olisikin miellyttävämpää keskittyä, jos tämä yli 700-sivuinen opus olisi sähköisessä muodossa.


Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi: Siivellä eläjä - Kohtaamisia enkeleiden kanssa
















Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 113 s.

V
ares-kirjojen rakastettu renttu nousee viimein siihen pääosaan jota on aina odottanut. Elämän ja ihmissuhteiden ongelmat ratkeavat kun huuruisten pikkutuntien sanataiteilija tuo viestin enkeleiltä.

Näkijä tuo tietoa rajan takaa, joskus Raisiosta saakka. Suuren myllärin kauhasta Luusalmi annostelee enkeliviisautta lajitovereilleen. Lyhytprosaistin erityisosaamisaluetta ovat taiteilija- ja sukupuolielämän ongelmat.

Oma arvioni: Tätä kirjaa voi suositella kaikille Vares-faneille ja turkulaisen baarifilosofian ystäville. Tämä syvällisiä viisauksia sisältävä humoristinen teos on mainio aperitiivi ennen tukevampaa kirja-annosta. 














Heikki Salo: [Kahle]kuningaslaji. Laululyriikan käsikirja

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2014 (6. täydennetty painos)
Kuvitus: Jarkko Martikainen
Sivumäärä: 277 s.


Uusi, täydennetty tietopaketti laulutekstien tekemisestä!

[
Kahle]kuningaslaji on ensimmäinen on suomenkielinen opas säkeiden taonnan tekniikkaan ja taiteeseen. Kestosuosion saavuttanut teos perustuu Heikki Salon pitkään kokemukseen sanoittamisen ammattilaisena ja lauluntekijöiden kurssittajana.

Laululyriikka on oma kirjoittamisen lajinsa, jolla on omat kahleensa ja vapautensa. Käsittelyssä ovat mm. tekstin ja musiikin välinen suhde, laulun eri osat, tekstin koukkupaikat, riimittely ja tarinankerronta. Uutena lukuna täydennetyssä painoksessa on kimppakirjoittaminen, co-writing. Myös yhdistyksiin ja koulutukseen liittyviä tietoja on päivitetty.

Oma arvioni: Kirja tarjoaa paitsi vankkaa teoreettista tietoa niin myös konkreettisia esimerkkejä, joissa kuuluu tekijän kokenut ja syvä rintaääni. Vaikka laululyriikan kirjoittaminen onkin oma erityinen ja haastava kirjoittamisen lajinsa, kirjasta löytyvien tehtävien avulla se on varmasti aika paljon hauskempaa ja ainakin vähän helpompaa kuin ennen. Saa nähdä, saako pöytälaatikkoon vuosia sitten kätkemäni joululaulun ”rääpäle” seuraa jossain vaiheessa. Never say never…


24. syyskuuta 2015

Emilia Karjula (toim.): Kirjoittamisen taide & taito













Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 272 s.

Luova kirjoittaminen on paitsi taitoa ja sinnikkyyttä myös taidetta

K
äsitys kirjailijasta itseoppineena nerona on vanhentunut. Kirjoittaminen on taito, jota voi opetella ja harjoitella. Kirjoittamisen taide ja taito keskittyy kirjoittajan työn käytännön kysymyksiin unohtamatta käsitteellistäviä ja kontekstualisoivia näkökulmia. Teoria ja käytäntö yhdistyvät artikkeleissa sujuvasti, ja monet teksteistä soveltuvat eri tekstilajien kirjoittamisen tueksi sekä luovaa kirjoittamista opiskeleville että muille asiasta kiinnostuneille.

Artikkelit jakavat Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineeseen kertynyttä tietoa ja osaamista aiheinaan muun muassa traditioiden merkitys kirjoittamisessa, kirjoittajan tausta-aineistot, proosan rakenne, kertojaratkaisut, omaelämäkerrallinen kirjoittaminen, kirjoittajaidentiteetti ja palautteen merkitys, yhteiskirjoittaminen, kirjoittamisen muusat, diskursiivinen vallankäyttö sekä käsikirjoituksen julkaiseminen ja kirjailijan työ.

Oma arvioni: Monipuolinen, innostava ja uusia ajatuksia herättävä kokoelma tekstejä, joiden keskiössä on luova kirjoittaminen – tuo harjoiteltavissa ja aina hiottavissa oleva taito ja kiehtovan moniääninen taiteenlaji. Teoreettisen tarkastelun ohella teoksessa on läsnä myös vahva kirjailijanäkökulma. Suosittelen kirjaa kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille. Teoksen lohdullinen sanoma on se, että jos löytyy halua kirjoittaa ja kertoa tarina, kaikki muu on kestettävissä, kuten kirjailija Niina Repo artikkelissaan toteaa. Minä ainakin jatkan sekä lukemista että kirjoittamista.


Saara Kesävuori: Musta hevonen
















Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 273 s.

14-vuotias Lidia katoaa. Poliisi luulee tietävänsä syyllisen. Anni Eloranta on eri mieltä.

L
idia elää niin rajua elämää. ettei pariksi päiväksi katoaminen tarkoita mitään muille kuin tytön hätääntyneelle äidille. Karin rukoilee apua Anni Elorannalta, onhan tyttö yksi huostaanotetuista nuorista, joille Anni on opettanut itsepuolustustaitoja perhekoti Kattilassa Tampereen Kissanmaalla. Kun Lidian ruumis löytyy rannalta pahvilaatikosta ja pääepäillyksi osoittautuu Annin veli, Anni kääriikin hihansa. Isoveljensä syyttömyydestä hän on varmempi kuin veli itse.

Mies ei ollut koskaan edes halannut Lidiaa. Pieni hipaisu poskelle, joskus, eikä sitäkään nyt enää, kun heidän suhteensa oli mikä oli. Kuinka monta? oli tyttö kysynyt. Enemmän kuin yksi, olisi mies voinut vastata. Kun niitä oli enemmän kuin yksi, lukumäärä oli merkityksetön. Tyttö voisi koska tahansa sanoa ei, ensimmäiselle, toiselle tai kolmannelle, niille kaikille, mutta niin ei ollut tapahtunut.

Oma arvioni: Musta hevonen on Kesävuoren uuden trilogian ensimmäinen osa. Kirja on tiheätunnelmainen ja tarina varsin monisyinen. Lukijalle ei tarjota stereotyyppisiä näkemyksiä erilaisista ihmisistä, vaan kaikista kirjan keskeisistä henkilöistä löytyy särmää. Jokaisella heistä on oma kohtalonsa. Kesävuori pitää jännitystä yllä loppuun asti ennen kuin kaikki tekojen kaikki syyt ja seuraukset saavat selityksen. Kesävuoren uutuuskirja on vahvasti kiinni aikamme ilmiöissä. Musta hevonen on kirja, jota voi suositella kotimaisen nykyjännityksen ystäville. Itse pidin kirjasta, joten jatkoa on mukava odotella.



23. syyskuuta 2015

Yahya Hassan: Runot

















Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014
Tanskankielinen alkuteos: Yahya Hassan
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivumäärä: 167 s.




Y
htenä päivänä
olen terve
ja sopeutunut runoilija

Yahya Hassan syntynyt 1995. Valtioton palestiinalainen jolla on Tanskan passi.

Seuraavana minua
syytetään autovarkaudesta
ja katuryöstelystä
ja murroista

Oma arvioni: Nuoren miehen vahvoja sanoja eletyn elämän julmuuksista. Vihaa saavat osakseen niin Hassanin vanhemmat kuin islamkin. Runoissa kuuluu raivo. Runojen kaikki sanat on kirjoitettu isoilla kirjaimilla eikä missään ole pilkkua eikä pisteen pistettä. Runoudessa kaikki on toki sallittua, mutta silti herää ajatus, että sanoma olisi varmasti tullut hyvin selväksi muullakin tavoin esitetystä tekstistä.


Kari Hotakainen: Ihmisen osa
















Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 276 s.

7
000 eurolla saa paljon: Salme Malmikunnas avautuu ja kertoo kaiken niin kuin hän sen haluaa muistaa. Miehensä Paavon puhumattomuuden, tyttärensä Helenan onnettomuuden, Maijan avioliiton ja Pekan menestyksen kaupallisella alalla. Mutta kirjoittaako kirjailija tarinan niin kuin on sovittu, ja malttaako hän olla kirjoittamatta siitä, mistä ei saa kirjoittaa? Ja kertooko Salme totuuden?

Nimensä mukaisesti romaani kysyy ihmisen osaa ja vastaa siihen moniäänisesti: runsaan henkilögallerian voimalla se risteilee nykyajassa ja ottaa vauhtia menneestä. tekee synteesiä ostamisen ja myymisen maailmasta, kertoo jotain ikiaikaista työelämästä ennen ja nyt. Se myös väittää, että puhe pyörittää suurta osaa nykyistä liike-elämää. Mutta nyt ei myydä lankaa vaan mielikuvia. Ja kun sanat loppuvat, on tekojen aika.

Oma arvioni: Hotakaisen Ihmisen osa on traaginen, koskettava ja surullinen tarina elämän arvaamattomuudesta. Elämä voi romahtaa yhdessä silmänräpäyksessä. Monipuolinen henkilögalleria mahdollistaa erilaisten selviytymistapojen pohdinnan erilaisten menetysten ja vastoinkäymisten kohdatessa. Kaikilla elämän kolhimilla ihmisillä on oma tarinansa kerrottavanaan. Hotakaisen moniäänisessä kirjassa pohditaan muun muassa sitä, mikä kaikki on loppujen lopuksi kaupan

Vaikka Ihmisen osan pohjasävy onkin alakuloinen, tässäkin teoksessa on Hotakaiselle ominaisia lyhyitä oivalluksia, jotka saavat lukijan nauramaan – ja ennen kaikkea ajattelemaan.  Hotakainen on kiistatta yksi ytimekkään ilmaisun mestareista. Ja mielestäni Ihmisen osa onkin yksi miehen parhaista teoksista. En ihmettele lainkaan, että kirja on ”taipunut” myös teatteriesityksiksi.









22. syyskuuta 2015

Carol Kiriakos & Kimmo Svinhufvud: Tohtoritakuu. Kirjoittamisen opas jatko-opiskelijalle ja tutkijalle
















Kustantaja: Art House
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 222 s.

T
ohtoritakuu on akateemisen kirjoittajan paras ystävä. Se on jatko-opiskelijoille ja tutkijoille tarkoitettu opas, joka antaa tukea kirjoittamiseen ja tarjoaa työkaluja, joiden avulla väitöskirja ja tutkimusartikkelit todella valmistuvat.

Kirjan käytännöllisten ohjeiden avulla tutkija oppii hallitsemaan aikaansa niin, että sitä jää myös kirjoitustyölle. Kirja tarjoaa runsaasti neuvoja myös kirjoittamisen esteiden ylittämiseen, tuotteliaampaan kirjoittamiseen ja eteenpäin pääsemiseen. Lisäksi se kertoo, miten kirjoittaa tieteellisesti vakuuttavaa tekstiä ja miten terävöittää tutkijalle tärkeitä tekstejä, kuten tutkimussuunnitelmaa, rahoitushakemusta ja tieteellistä artikkelia.

Kirja perustuu nykyaikaiseen kirjoittamisen pedagogiikkaan ja vankkaan tutkimustietoon. Se soveltuu jatko-opintojen kaikkiin vaiheisiin, väitöksen jälkeiseen työhön ja opinnäytetöiden ohjaamisen tueksi. Siitä on hyötyä myös kaikille, joiden työhön kuuluu laajojen kokonaisuuksien hallintaa.

Oma arvioni: Kerrankin on kirjoitettu selkeä ja konkreettinen opas tieteellisen kirjoittamisen tueksi. Oli hauskaa huomata, että olen tietämättäni soveltanut muutamia kirjassa esiteltyjä tekniikoita. Aion ehdottomasti kertoa tästä oivallisesta opuksesta ”omille opiskelijoillenikin”. Etenkin ajankäyttöön ja kirjoittamisen hallintaan liittyvät vinkit ovat varmasti hyödyllisiä kaikenlaisissa kirjoitusprojekteissa. Argumentoinnin terävöittäminen ja olennaisen tiivistäminen ovat tavoitteita, joihin jokaisen työssään kirjoittavan tulee pyrkiä. Kirjoittajien henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvat esimerkit toivat kirjan tekstiin lisää inhimillisyyttä ja syvyyttä. Tulen taatusti tarttumaan tähän tohtoroitumista tukevaan teokseen vielä kerran jos toisenkin väitöskirjaprosessini edetessä. Kiitos inspiroivasta kirjasta.

Marja Korhonen: Häivähdyksiä – erityinen elämäni
















Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 187 s.

Tämä kirja on kirjoitettu otsahiirellä kirjain kerrallaan. Itkien ja nauraen. Eläen. Siten se kuuluu myös lukea.

M
arja Korhonen oli 42-vuotias, kun hän sai aivorunkotukoksen. Käsittämättömän hoitovirheen seurauksena oli niin sanottu locked in -syndrooma eli neliraajahalvaus ja puhekyvyn menetys. Perheenäidistä, erityisopettajasta ja aktiiviurheilijasta tuli oman kehonsa vanki.

Vain silmiensä liikkeitä käyttäen Marja taisteli itsensä kuoleman rajalta kuntoutukseen ja sieltä takaisin omaan kotiin. Hänen valovoimainen luonteensa ja hersyvä huumorintajunsa saavat kirjan rivit ja niiden välit räiskähtelemään.

Häivähdyksiä on kertomus sisusta mahdottoman edessä, uskosta elämään, toivosta kärsimyksen rinnalla sekä rakkaudesta ja ystävyydestä kaiken tämän perustana. Se kertoo hymysuin kyynelten läpi yhden ihmisen uskomattoman tarinan.

Oma arvioni: Tämän kirjan lukeminen on syystä tai toisesta viivästynyt, mutta kun sen nyt lopulta onnistuin käsiini saamaan, olikin se sitten luettava ns. yhdellä istumalla. Kirja vaikutti koskettavuudessaan vahvasti tunteisiin. Ei pelkästään traagisten tapahtumiensa vuoksi, vaan myös siksi, että minun oli oikeastaan yllättävän helppoa samaistua moniin asioihin. Toisin kuin Marja, en ole vammautunut, sillä olen ollut vaikeasti liikuntavammainen syntymästäni asti, enkä ole siis koskaan esimerkiksi kävellyt.

Kuntoutus, taistelut sosiaalitoimen kanssa henkilökohtaisen avun ja muiden lakisääteisten palveluiden saamiseksi – niin ja monien vammattomien ihmisten oletukset siitä, että jalkojen ollessa ikään kuin pois pelistä, ei järkikään voi juosta, ovat tulleet itsellenikin varsin tutuiksi. Ja ilman läheisteni tukea ja omaa kovaa sisuani minäkään en olisi se ihminen, joka tänään olen.

Tutun tuntuisten ajatusten ja kokemusten ohella kirjassa oli kuitenkin paljon sellaistakin, jota en olisi sieltä uskonut tai ainakaan toivonut löytäväni, kun ottaa huomioon kirjoittajan taustan.  Tämän blogin puitteissa ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista kirjoittaa asiasta sen enempää. Kaiken kirjassa olleen sulattelu on sekin vielä kesken. Palaan aiheeseen kuitenkin todennäköisesti jossain muussa yhteydessä.

Kirjan saaman suuren mediahuomion vuoksi odotin teoksen kirjallisilta ansioltakin hieman enemmän. Nyt joidenkin asioiden toistelu ärsytti. Ristiriitaisista tunteista huolimatta voin suositella tätä tuskaa huutavaa, raivoa räiskyvää ja huumoria hersyvää elämän tilitystä etenkin vammautuneiden henkilöiden parissa työskenteleville. Erilaisuuden kohtaaminen kun ei ole välttämättä helppoa alan ammattilaisillekaan. Tämän kirjan lukeminen saattaa avata silmiä. Ennalta on vaikea tietää, mikä loppujen lopuksi on mahdollista. Onneksi jokainen meistä on erityinen omalla ainutkertaisella tavallaan - vamman kanssa tai ilman. 

21. syyskuuta 2015

Kaj Korkea-aho: Gräset är mörkare på andra sidan
















Kustantaja: Schildts & Söderströms
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 436 s.


I
 Gräset är mörkare på andra sidan rämnar fasader, något främmande hotar och skogen är inte att lita på. En ung kvinna, Sofie, har kört av vägen och dött i en våldsam krock. Då hennes fästman Benjamin får se ett fotografi taget av en hastighetskamera ser han att hon inte var ensam i bilen – var det ens en olycka? En gång var sjakket ett sammansvetsat pojkgäng i Pedersöre. Benjamin bor kvar men svartsjuka misstankar om Sofies hemliga liv har ätit sig in i honom. Looke har flyttat till Helsingfors och jobbar med tv och radio trots sin grava stamning.

Christoffer studerar folkloristik i Åbo och ska gifta sig med sin pojkvän. Simon har blivit ortens präst men förlorat tron. Nu möts de alla i hembyn på Sofies begravning.

Begär och hemligheter är sammantvinnade i denna uppväxthistoria, thriller och rysare. Gräset är mörkare på andra sidan är en mäktig läsupplevelse: Skrattet fastnar i halsen, ilningar av skräck går över ryggen, men intrigen tvingar en vidare.

Hur djupt går arvet av våld och trångsynt religiositet på den österbottniska landsbygden? Varför har Raamt, den ondskefulla mytologiska figuren börjat gå igen? Och vad hände med den lilla flickan Sidrid Ask som tappade bort sig i skogen för många år sedan? De begär som inte får säga sitt namn förlorar man kontrollen över – med skrämmande konsekvenser.

Oma arvioni: Koska ajattelen suomeksi, kirjoitan arvionikin samalla kielellä. Kaj Korkea-ahon romaani Gräset är mörkare på andra sidan ( suomennettu nimellä Tummempaa tuolla puolen) on kirja, jota minun oli välillä vaikea keskeyttää.  Kirja oli ennen kaikkea jännittävän painostava, mutta myös huvittavan hauska. Tämän paikoin jopa pelottavan kirjan keskeisinä elementteinä ovat puhe ja puhumattomuus – syine ja seurauksineen. Vaikka en ikäni puolesta edustakaan aivan kirjan tyypillisintä lukijakuntaa, (nuoret aikuiset) enkä ole erityisemmin maagisen realismin ystäväkään, Korkea-ahon kerronta ja ihmismielen pimeään puoleen pureutuva tarina kiehtoivat. Pienenä miinuksena mainittakoon ainakin minun makuuni hieman liian laaja henkilögalleria.   Kirjan keskeinen sanoma lienee se, että tulevaisuuteen on vaikea uskoa ennen kuin on tehnyt sovinnon menneisyytensä kanssa.  Tulipahan luettua pitkästä aikaa kaunokirjallisuutta ruotsiksi. Kannatti siis todellakin tarttua tähän ”Koko kansa lukee–e-kirjaan”.


20. syyskuuta 2015

Max Manner: Jääkyynel


Kustantaja: Crime Time
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 389 s.

K
aksi Lappiin sesonkitöihin lähtenyttä nuorta naista katoaa. Kun toinen löytyy käkkärämäntyyn sidottuna ja jäätyneenä, rikostutkimukset pyörähtävät käyntiin. Paikallispoliisin epäilykset kohdistuvat Suomutunturin laskettelukeskukseen. Myös Krp kiinnostuu nuorten naisten kohtalosta. On vain yksi pieni käytännön ongelma – maa vaikuttaa nielleen tehtävään tarvittavan Stein Storesenin.

Oma arvioni: Mannerin uusin dekkari on sujuvasti kirjoitettu ja kiinnostavan henkilögallerian sisältämä teos, jossa jännitteinen tunnelma säilyy loppuun asti. Kirjaa lukiessa tuli moneen kertaan mieleen ajatus siitä, kuinka mukavaa onkaan, kun hyinen talvi ei ole vielä täällä.















18. syyskuuta 2015

Kirsti Ellilä: Tuntemattomat















Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 336 s.

Onko syyllisyys viestikapula, joka luovutetaan aina seuraavalle sukupolvelle?

T
uuli palaa isänsä kuoleman jälkeen sukuhuvilalle miettimään tulevaisuutta. Vanhat kirjeet vievät hänet syvälle suvun vaiheisiin – vuoden 1918 sotaan ja Tammisaaren vankileirille.

Asioiden luonne on maailmassa tällainen. Mikä on tehty pimeässä, tulee päivänvaloon. Salassa kylvetty kasvaa ja kypsyy. Sitä ei voi pysäyttää, ei peruuttaa, ei taikoa olemattomaksi.

Oma arvioni: Ellilän uusimmassa romaanissa kuljetaan kahdessa ajassa ja paikassa; 2000-luvulla suvun vanhan kesähuvilan maisemissa ja vuoden 1918 vankileirillä Tammisaaressa. Alussa kirjassa vallitsee leppoisan verkkainen, joskin haikea tunnelma, mutta tarinan edetessä menneisyyden salaisuudet saavat yhä suuremman painoarvon. Tuntemattomuus tulee itse asiassa esille monessa eri merkityksessä. Kirjassa pohditaan sitäkin, voiko syyllisyyden periä. Pidin Ellilän vähäeleisestä kerronnasta. Kansalaissodan tapahtumista on kirjoitettu paljon, mutta tässä teoksessa vallitsi kiinnostava kontrasti menneen ja nykyhetken välillä.  








16. syyskuuta 2015

Marko Leino: Saasta
















Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 513 s.

S
aasta on hyytävä kertomus nykyeurooppalaisista ihmiskohtaloista. Pääosassa on aviopari Mikko ja Tiina, jonka teini-ikäinen tytär Saana on kadonnut ja löydetään surmattuna. Mikko ja Tiina koettavat jatkaa elämäänsä ja avioliittoaan, mutta lapsen kuolema muuttaa kaiken. Mikko alkaa tutkia muidenkin tyttöjen katoamisia. Hän uskoo, että he kaikki ovat jääneet saman sarjamurhaajan satimeen. Koska poliisi ei usko häntä, päättää hän ratkaista asian itse.

Marko Leino on kirjoittanut karmaisevan tutkielman ihmisen pimeästä puolesta ja nyky-yhteiskunnasta, jossa ongelmat ovat maailmanlaajuisia. Mitä tapahtuu kun kaikilla on enää vain välinearvoa ja aikuisista oikeamielisimmälläkin synkeä salaisuus peitettävänään?

Tätä kirjaa ei pysty laskemaan käsistään vaikka lukiessa pelottaa.    

Oma arvioni: Saastaa on toisaalta lähes mahdotonta lukea mutta toisaalta olla lukemattakaan. Suorastaan inhottava tarina etenee nopeatempoisesti, ja kerronta on moniäänistä. Leinon teksti on varsin elokuvamaista, mutta itseltäni juuri tämä elokuva jäisi kyllä todennäköisesti katsomatta. Kirja sai minut useaan kertaan miettimään, missä loppujen lopuksi kulkeekaan hyvän ja pahan välinen ero. En suosittele kirjaa ainakaan niille, jotka karttavat rankkoja lukukokemuksia. Mielestäni kirja oli kuitenkin kaikessa karmeudessaan hyvä. Ennen nukahtamista haluan ehdottomasti lukea jotakin huomattavasti kevyempää.




15. syyskuuta 2015

Katja Kettu: Piippuhylly
















Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 236 s.


Y
hdestä pohjoisesta pisteestä voidaan katsoa alas, kertoa kaikki maailman tarinat.

Piippuhyllyssä Katja Kettu ottaa novellin keinot haltuunsa kuin taian.

Oma arvioni: Ehkä tuo taianomaisuus onkin yksi niistä piirteistä, joista en Ketun kerronnassa oikein pidä, roisiudesta nyt puhumattakaan. Hänen tyylinsä on minulle liian vierasta, vaikka teksteistä toki huomaakin kirjoittajan olevan kielellisesti varsin taitava ja omaleimainen. Taidan olla väsynyt lukemaan toisen maailmansodan aikaisista tapahtumistakin. Novellitkaan eivät ole minulle suosikkikirjallisuutta sinänsä, joten Piippuhylly ei tehnyt minuun lukijana suurta vaikutusta, ainakaan positiivisessa mielessä. Nappasin kirjan kirjaston hyllystä oikeastaan vain siksi, että siitä on kirjoitettu mediassa aika paljon. Eikä ihme, sillä onhan Katja Kettu moninkertaisesti palkittu ja laajasti kiitelty kirjailija. No, kaikesta ei voi pitää eikä se varmasti ole kirjallisuuden perimmäinen tarkoituskaan.    








14. syyskuuta 2015

Leif GW Persson: Possujuhla

















Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010
Ruotsinkielinen alkuteos: Grisfesten
Suomentanut: Kari Koski
Sivumäärä: 316 s.

Toukokuu 1977. Tukholman Dalagatanilla tapahtuu postiryöstö. Ei sormenjälkiä, ei tietoa kansallisuudesta, ei mitään johtolankoja. Vain yksi on varmaa: ryöstäjä toimi poikkeuksellisen kylmäverisesti.

T
ukholman poliisin väkivaltarikosyksikkö käynnistää tutkimukset laihoin tuloksin. On sietämätöntä, että ryöstäjä nettoaa kolmessa minuutissa neljä kertaa komisarion vuosittaisen bruttopalkan verran, ja katoaa jälkiä jättämättä.

Tutkimuksiin tulevat sattuman oikusta vedetyiksi myös keskustan tiedusteluyksikön poliisit Jarnebring ja Johansson. Heidän epäkiitollinen tehtävänsä viime aikoina on ollut kytätä kaupungin bordelleja: aina kun verkkoon alkavat uida isot kalat, ylhäältä tulee käsky katkaista tutkimukset. Turhautuneille poliiseille postiryöstö on mukavaa vaihtelua, eikä aikaakaan, kun alkaa polttaa.

Possujuhla on legendaarisen rikoskirjailijan pisteliään satiirinen esikoisromaani.

Oma arvioni: Kuuluisan ruotsalaisdekkaristin esikoisromaanissa pikkurikollisia kärrätään linnaan ja isot konnat paistattelevat yhteiskunnan tukipilareina. Vaikka kyseinen teos on alun perin ilmestynyt jo vuonna 1978, tuntuu niin olevan ainakin jossain määrin vielä nykyäänkin. En erityisemmin pitänyt kirjasta. Se oli minusta jotenkin sekava ja minua häiritsivät suunnattomasti ns. tietopätkät sinänsä ihan mukavasti etenevän yhteiskuntakriittisen jännityksen lomassa. Osaksi tuntemuksiini vaikutti taatusti myös lukemiseen keskittymistä haittaava flunssa. Kritiikistä huolimatta aion kuitenkin tutustua myös kyseisen kirjailijan myöhempään tuotantoon.








13. syyskuuta 2015

Anja Snellman: Antautuminen

















Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 326 s.

L
apsuuden kokemukset ja perhe, nuoruusiän ystävyydet ja rakkaudet, äitiys ja avioliitot on kirjoitettava uusiksi kun päähenkilö oivaltaa, että elämänmittaisille kokemuksille arkuudesta, aistiherkkyydestä, ylivirittyneisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteista löytyy yllättävä selitys.

Koskaan ei ole liian myöhäistä ymmärtää, että lapsuuden huoneissa asui virtahevon lisäksi myös kolibri, kentauri ja kaskelotti.


Oma arvioni: Uudessa romaanissaan Anja Snellman kertoo kaunistelemattomasti lapsesta asti kokemastaan voimakkaasta ulkopuolisuuden tunteesta ja siitä, millaista on olla muun muassa pudokas, höhelö, murehtija ja piileksijä. Perhekin tietää, että hän on erilainen, mutta se on asia, josta ei puhuta.  Se hävettää. Vähitellen eläinrakas runotyttö löytää omat intohimonsa. Mutta esikoiskirja tuo mukanaan ristiriitaisen julkisuuden.  Lopulta eri elämäntilanteissa ilmenneet oudot tuntemukset saavat neurologisen selityksen, kun niiden taustalta paljastuu erityisherkkyys. Kyseessä onkin siis oikeastaan varsin yleinen synnynnäinen ominaisuus. 

Henkilökohtaisuuksista avautumiset ovat mielestäni tämän kirjan parasta antia, vaikka joku saattaa pitää niitä jopa kiusallisina. Minulle, usein itseni ulkopuoliseksi tunteneelle ja monin tavoin poikkeavaksi leimatulle, Snellmanin monin paikoin lähes proosarunollisen tekstin lukeminen oli voimaannuttava kokemus. Meitä erityisherkkiä on monenlaisia ja meistä on moneksi, vaikka kaikki eivät sitä aina ymmärtäisikään. Jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisena kuin on, ja ihan jokaisella on oikeus antautua elämän pyörteisiin. 

Tämä kirja on tärkeä puheenvuoro erityisherkkyyden puolesta. Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi niille, joille HSP on henkilökohtaisesti tuttua, mutta myös kaikille sellaisille tavallisille tallaajille, joilla ei ole aavistustakaan siitä, mistä erityisherkkyydessä on kysymys. Jos tämä kirja ei avaa silmiänne ja lisää ymmärrystänne ihmisten erilaisuutta kohtaan, olen huolissani.

P.S. Anja Snellmanin Antautuminen on minun valintani syyskuun kirjasuositukseksi. 

10. syyskuuta 2015

Saara Kesävuori: Kuningas
















Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 364 s.

Voiko tappajasta tulla vastuullinen perheenisä?

O
lli Holma -trilogian viimeinen osa Kuningas kertoo hyytävän ja samalla koskettavan tarinan siitä, miksi lapsesta kasvaa julma sadisti.

Elvis-laulukilpailuihin menossa oleva mies löydetään tapettuna. Holma epäilee teosta Kaarlo Karemaata eli Kodakia, jonka mielestä Elvis on yhä elossa. Murhatuomion istunut Kodak on toteuttanut oman ennustuksensa. Hänellä on kaunis vaimo, hyvä työpaikka ja suloinen poika.

Holman ja Kodakin tiet risteytyvät Viron Naissaaressa, jonne Holma menee tutkimaan perinnöksi saamaansa huvilaa. Kummankin perheessä on salaisuutensa. Miksi Kodakin äiti tappoi itsensä 18 vuotta sitten? Millainen mies Holman ihailema isoisä Iivari Liukkala loppujen lopuksi oli?

Oma arvioni: Kesävuoren dekkaritrilogian itsenäinen päätösosa on psykologinen syväluotaava perhetragedia ja jännittävä monitasoinen dekkari. Kirjan polveilevuus ei päästä lukijaansa todellakaan helpolla, ja etenkin kirjan yllätyksellinen loppu antaa pohdittavaa pitkäksi aikaa.














l