1. lokakuuta 2015

Anu Holopainen: Ilmeetön mies
















Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 229 s.

I
rma on vähän päälle neljänkymmenen ja töissä sairaalassa siivoojana. Samassa rapussa asuu yksinäinen mies, joka käy kävelyllä kaksi kertaa päivässä eikä näytä juttelevan kenenkään kanssa. Irma huomaa kiinnostuvansa miehestä niin paljon, että hankkiutuu vakituiseksi vieraaksi tämän asuntoon. Ja vaikka mies ei koskaan vastaa hänen kysymyksiinsä, hän purkaa tälle koko hämmentävän menneisyytensä ja vaatii vastauksia kaaosmaiseen nykyisyyteensä.
Mitä hänen lapselleen tapahtui? Miksi hänen entinen miehensä tuntuu vainoavan häntä jatkuvasti? Miksi hänen on niin vaikea mennä äitinsä hautajaisiin? Asunnon ulkopuolella Irma jatkaa työtään sairaalassa, rupattelee väkinäisesti hemaisevan työtoverinsa Bellan kanssa, näkee päiväunia nuoresta ja komeasta Leosta. Ja ilmeetön mies on hänen tunteidensa suodatin, aina dramaattiseen loppuun saakka.

Oma arvioni: Holopaisen ensimmäinen aikuisille kirjoittama romaani on nopealukuinen mutta samalla kuitenkin varsin monitasoinen tarina, joka paljastuu lukijalle pala palalta. Kerronnan keskiössä ovat kirjan päähenkilön patoutuneet tunteet, jotka lopulta purkautuvat yllättävällä tavalla. Minua kiehtoi erityisesti Holopaisen tapa paikoitellen rikkoa realismin rajoja fantasian suuntaan, vaikka fantasia ei yleensä suosikkigenreihini kuulukaan. Ilmeetön mies oli mukavasti erilainen lukuelämys.


1 kommentti:

  1. Enpäs ole ennen kunnolla tsekannut, mistä tämä Holopaisen kirja kertoo, vaikka muuten olen Holopaiseni lukenut. Nyt kyllä kiinnostuin. Vaikuttaa jännältä kirjalta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!