23. tammikuuta 2016

Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 346 s.

R
ougen pieni seurue viettää joutilasta lomaa Suvisaaristossa. Jazz soi, kukaan ei viitsi laittaa ruokaa, sen sijaan tehdään drinkkejä lääkekonjakista. Yöllä paratiisiin hiipii käärme: Sörkan vankilan portit ovat sylkäisseet ulos vanhan tutun, joka saapuu perimään velkoja. Samaan aikaan Eerikinkadun saunassa puhutaan työasioita. Korpelan ja Mustaojan haave kesäillan naukusta jää toteutumatta, kun nainen putoaa kuolemaan heidän silmiensä edessä. Kadun toisella puolella roikkunut ikkunanpesijä katoaa saman tien paikalta.

Asiat kytkeytyvät toisiinsa. Helsingin kaduilla vaeltaa sekä punainen että valkoinen varjo. Rougen ja Korpelan tiet kohtaavat jälleen, ja vastentahtoisesti he joutuvat mukaan tapahtumiin, joiden pitää jäädä salaisiksi.
Hatuntekijän kuolema on itsenäinen jatko-osa Yönpunaiselle höyhenelle, joka aloitti 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan noir-henkisen dekkarisarjan.

Oma arvioni: Tarkkaa miljöö- ja ajankuvaa sekä kiinnostavia käänteitä tarjoava dekkari, jota värittävät myös laulut. Kirja tarjoaa mielenkiintoisen matkan menneeseen, vaikka kokonaisuus onkin hieman sekava. Hurman dekkareita voi suositella paitsi historiasta kiinnostuneille, niin myös vähemmän verisen jännityksen ystäville.


1 kommentti:

  1. Nina Hurman dekkarit ovat ihania...historian havinaa...ja kolmatta odotan kovasti, sillä Rouge on hurmaava :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!