4. helmikuuta 2016

Helvi Ahvenainen: Kukkia lumessa

Kustantaja: Kirjokansi
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 187 s.

M
itä on syntyä vaikeasti liikuntavammaisena tyttölapsena pohjoiskarjalaiseen suurperheeseen sodanjälkeisessä Suomessa? Perheellä ei ole valmiuksia selviytyä tilanteesta, mutta siihen sopeudutaan.

Varhaislapsuus perhepiirissä antaa suojaa ja vapautta liikkua omilla ehdoilla, koulunkäynti tulee mahdolliseksi vain erityiskoulussa Helsingissä. Sisäoppilaitoksesta tulee toinen kasvuympäristö. Se on suljettu 1950-lukulainen laitosympäristö, joka mahdollistaa 8-vuotisen kansakoulun oppimäärän suorittamisen. Koulu tarjoaa myös myönteisiä ihmissuhteita ja virikkeitä taiteellisten sekä kirjallisten harrastusten parissa. Vieraantuminen kotiympäristöstä on väistämätöntä.

Kirja on tekijänsä esikoisteos. Vasta vuosikymmenien takaa on ollut mahdollista nähdä, miten kiinteästi oma lapsuustarina on liittynyt suomalaisen yhteiskunnan kehittymiseen. Havainto on auttanut pääsemään yli lapsuuteen liittyneistä kipukohdista.

Oma tarina on ollut tarpeen kertoa senkin vuoksi, että se on samalla erään lapsiyhteisön tarina, jota aikaisemmin ei ole kerrottu.

Oma arvioni: Kiinnostava ja koskettava tarina. Minun oli vaikea laskea kirjaa kädestäni ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Oma ”laitoshistoriani” on varmasti osasyynä tähän kirjan koukuttavuuteen. Olin varhaislapsuudessa pitkiä aikoja Lastenlinnassa osastojaksoilla.  Kirjaa lukiessani tunsin suurta helpotusta siitä, että olen syntynyt vasta 1970-luvulla. Se kun mahdollisti minulle koulunkäynnin tavallisessa koulussa pyörätuolilla liikkumisesta huolimatta. Kukkia lumessa kertoo paitsi liikuntavammaisen Helvin ja hänen perheensä tarinan, niin myös tarinan sodanjälkeisestä yhteiskunnastamme. Vaikka tänä päivänä vammaisten lasten tilanne on monissa asioissa huomattavasti paremmin kuin vuosikymmeniä sitten, on yhteiskuntamme toisaalta muuttunut myös yllättävän vähän.





2 kommenttia:

  1. Tämä kirja varmasti kosketti sinua, koska pystyit vertaamaan suhtautumista vammaisiin ja kouluoloihin ennen ja sinun aikana.
    Minusta kirjan parasta antia olivat valokuvat, jotka tekivät elämäkerrasta todellisen.

    VastaaPoista
  2. Minusta valokuvat ovat elämäkerroissa aina "plussaa". Ne todella tekevät kirjoista autenttisempia. Ja sanotaanhan sitä niinkin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Lukisin mielelläni myös kirjoittajan myöhemmistä elämänvaiheista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!