1. maaliskuuta 2016

Liza Marklund: Turvapaikka




Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Ruotsinkielinen alkuteos: Asyl
Suomentanut: Sanna Manninen
Sivumäärä: 473 s.

O
n kulunut melkein kymmenen vuotta siitä, kun Mia Eriksson ja hänen perheensä lähtivät Ruotsista, jossa Mian väkivaltainen ex-mies uhkasi jatkuvasti heidän henkeään. Nyt on vihdoin mahdollista kertoa, mitä heille on tapahtunut.

Perhe elää viimeisen vuoden kotimaassa piiloutuneena ja yhä epätoivoisempana. Syksyllä 1994 kamarioikeus toteaa, että valtio ei pysty suojelemaan heitä, ja seuraavana keväänä he jättävät Ruotsin lopullisesti.

Etelä-Amerikassa uuden elämän aloittaminen näyttää aluksi mahdolliselta, mutta pian asiat mutkistuvat niin, että taas on lähdettävä. Tällä kertaa Yhdysvaltoihin.
Mia aloittaa taistelun oikeudesta jäädä maahan. Viisi vuotta kestävä kamppailu panee perheen jälleen kerran koville, mutta päättyy ainutkertaisella ja dramaattisella tavalla.

Oma arvioni: Kirja, jota on lähes mahdotonta laskea käsistään ennen kuin tarina on kokonaan luettu. Teos on piinaavaa luettavaa, ja karmivaa on se, että kirjassa kuvatut tapahtumat perustuvat tositapahtumiin. Olisi kamalaa elää jatkuvassa pelossa ja tuntea, ettei missään voi olla turvassa.

Jännitys säilyi todella tiiviinä aivan viimeisille sivuille asti. Vaikka kirja olikin paikoitellen melkein liian ahdistavaa luettavaa, sisältyi kerrontaan kuitenkin aika ajoin pieniä valonpilkahduksia. Mian perheen tarina osoitti sen, että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Usko huomiseen auttaa jaksamaan mahdottomilta tuntuvien hetkien yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!