Ronja Salmi: Onks noloo?


Kustantaja: Kirjakauppaliitto
Julkaisuvuosi: 2016
Kuvittanut: Jami Nurminen
Sivumäärä: 85 s.


K
oulu on täynnä mahdollisuuksia olla nolo, eikä itsensä mokaamiselta voi kouluaikana välttyä. Hirvittävästä olosta huolimatta kukaan ei ole koskaan kuollut nolouteen. Ei, vaikka olisi Petja, joka päästää koulun historian isoimman pierun matikantunnilla.

Onks noloo? -sarjan käsikirjoittajana ja juontajana tutuksi tulleen Ronja Salmen ja kuvittaja Jami Nurmisen Kirjan ja ruusun päivän lastenkirjassa nolostutaan paljon ja selvitään aina.

Oma arvioni: Pitihän se taas kirja ostaa, että saisi myös tämän erikoisteoksen. Kysymys on jo perinteestä. En useinkaan edes ajattele sitä, millainen tämä kaupanpäälliskirja on, se on joka tapauksessa mukava saada ja lukea. Mutta, eikö lapsettoman aikuisen ole jotenkin noloa lukea lastenkirjaa? Ei ainakaan minun mielestäni. Tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirja on minusta mainiota luettavaa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ja hienoa on sekin, että tähän kirjaan tarttumisen ei ainakaan luulisi olevan noloa pojillekaan – eikä sivumääräkään ole huima varsinkaan luku-urakkaa keventävän ja kekseliään kuvituksen ansiosta.