Ilkka Pernu: Kaikki paha tapahtuu öisin

Kustantaja: Long Play
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 25 s.

K
ahden nuoren öinen pakomatka Muhoksen perhekodista päättyi auringon noustua poliisin tiesulkuun. Pako päätti myös eläkkeen kynnyksellä olleen ohjaajan elämän. Vain vähän ennen kohtalokasta yötä työntekijät olivat kantaneet huolta turvallisuudestaan – varsinkin öisin, jolloin piti olla yksin. Pohjolakodilla on kovan paikan maine. Siellä käytetään rajujakin otteita. Suomalaisten koulukotien historia on täynnä väkivaltaa, ja menneisyys elää yhä. Koulukodissa olleiden aikuiselämästä on tekeillä ensimmäinen selvitys, eivätkä tulokset vaikuta hääveiltä.


Oma arvioni: Karu ja kaunistelematon kuvaus siitä, mitä koulukotien todellisuus voi pahimmillaan olla. Surullista luettavaa, joka saa miettimään, mihin suuntaan lastensuojelumme on oikein menossa. Ja ikävä tosiasia on sekin, ettei kaikki paha tapahdu öisin - ei koulukotien seinien sisä- eikä ulkopuolella.