Tiina Piilola: Taivaanmerkit

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 336 s.

Kosmiset rakkauskirjeet on ehdottomasti avattava ennen kuin oma tai toisen järkeily ehtii väliin!

T
aivaanmerkit ovat kertoneet Emmalle, että arjen rutiinit ovat, taas kerran, menossa peruuttamattomalla tavalla uusiksi. Emma on päättänyt tehdä kaikkensa estääkseen uhkaavan kaaoksen. Puoliso Jarkkokin pitäisi saada tajuamaan vaara, joka ilmestyy hänen elämäänsä hemaisevan Tanssii tähtien kanssa –julkkiksen muodossa. Samaan aikaan Emman huomiota kaipaavat esimurrosikäinen tytär Mallu ja väitöskirja, jossa Emma on päättänyt ratkaista Kalevalan naisten salaisuuden. Ylipäätään olisi syytä löytää omalle elämälle suunta. Emma yrittää ratkoa arjen ja avioliiton ongelmia vaihtoehtoterapioiden avulla: tutuksi tulevat astrologia, jälleensyntyterapia ja pyhän pyhän äiti Marian naiseuskurssi. Erilaiset hoidot seuraavat toinen toistaan. Mutta auttavatko ne, vai johdattavatko vain yhä syvemmälle suohon?

Riemastuttava romaani yhden naisen löytöretkestä itseensä ja elämäänsä.

”Ilman unia, muistoja ja kuvitelmia elämä kävisi tefloniksi. Syvyys katoaisi.” 
 Oma arvioni: Mukavan leppoisaa luettavaa, vaikka astrologinen hömppä pitkälti oman ymmärrykseni ylittääkin. Ilmaisu on raikasta ja huumorilla höystettyä. Taivaanmerkit on yksi kesän hyvän mielen kirjoista.