Kirja-arvio: Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja

Kustantaja: Kynälä
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 95 s.


Y
llätyin todella iloisesti, kun Heli Laaksosen uunituore kaunokirja kolahti postiluukusta. Sieltä kun tuppaa tipahtelemaan enimmäkseen tylsiä laskuja. Sylvia, Tuija ja laulava patja -kirjan kansikuva on todella kaunis – sekin lähtöisin Helin kynästä. Ja takakannen teksti suorastaan pakottaa lukemaan kirjan saman tien. Mutta minäpä maltoin odottaa muutaman päivän. Myönnän kuitenkin, että koville se otti…

Sylvia ja Tuija ovat naiset aina parhaassa iässään, parhaimmat ystävykset, jotka puhua pulputtavat mistä vaan ja – lounaismurttel tiätystenki. Elettyä elämää ja tulevaisuutta lähestytään tässä näytelmällisessä tarinassa elämänmakuisen lämminhenkisesti ja hersyvän humoristisella otteella. Kirjan mainiot muijat ovat varsin samaistuttavia siitäkin huolimatta, että itse olen vasta reilu nelikymppinen naisihminen. Uskon sekä kirjan että kamarinäytelmän uppoavan hyvin kaikenikäisiin naisiin, on ikämittarissa sitten vuosia 20 tai 90 – tai mitä tahansa siltä väliltä. Suosittelen! (Varoitus: Naururyppyjä saattaa toki syntyä.)

Kirjan luettuaan ainakin tämä puhisevalla patjallaan makoileva ja unta odotteleva muija on todella ilone ja valone. Kirja nosti hymyn huulille heti ensimmäisellä sivulla, eikä se ihan heti hyydy. Luojan kiitos saimme tilaisuuden tutustua Sylviaan ja Tuijaan, kiitos onnellisen sattumuksen. Mielellään noiden muijien matkassa kulkisi jatkossakin.

Sydämellinen kiitos arvostelukappaleesta. Se todella piristi kirjasyksyäni.