Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 358 s.

T

aivas oli iltaisin jo syväsävyinen, painava lähestyvästä syksystä. En tunnistanut onneani, olin milloin janoinen, milloin pitkästynyt, milloin hiukan tuskastunut lomaan ja toimettomuuteen.


Kaikki, mikä oli arvokasta, oli minulla siinä, vielä hetken aikaa siinä.
Mitä tapahtui Berliinissä vuosia sitten? Kaunis ja väkevä romaani äidistä joka on tehnyt peruuttamattoman virheen, isästä joka ei löydä tietä ulos surustaan ja tyttärestä jolle muistaminen on liian kipeää.

Oma arvioni: Riikka Pulkkisen viides romaani on samanaikaisesti ajaton ja varsin ajankohtainen. Se on suorastaan hengästyttävän runsassanainen, suuria tunteita sisältävä kokonaisuus, jossa kuolema ja usko tulevaan kulkevat lähekkäin. Kaikkea ei voi muistaa, mutta pystyykö kaikesta puhumaan entä, mitä merkitseekään vapaus? Suuria kysymyksiä, johon tämä koskettava kirja tarjoaa vastauksia saman tapaan kuin palapeli rakentuu valmiiksi pala kerrallaan. Romaani on niin monikerroksinen, että siinä riittää sulattelemista vielä pitkään kirjan sulkemisen jälkeen.

En halua kertoa juonikuvioista enempää, jotta lukuelämyksenne ei latistu. Suosittelen kirjaa etenkin kaikille Pulkkisen aiempien kirjojen ystäville.