17. joulukuuta 2016

Paula Määttä & Anja Rantala: Tavallisen erityinen lapsi – Onnistuneen yhteistyön arvoitusta ratkomassa

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2016 (2. uudistettu painos)
Sivumäärä: 312 s.

M
iten on päädytty puhumaan tavallisista ja erityisistä lapsista? Miten ja miksi yhä useammat lapset arvioidaan erityisiksi tai erityisen tuen tarpeessa oleviksi? Jos mittapuuna käytetään ”täydellistä lapsuutta”, ovat kaikki lapset enemmän tai vähemmän epänormaaleja tai poikkeavia, siis tavallisen erityisiä lapsia. Jako ”normaaleihin” ja ”epänormaaleihin” häviää kodin arjessa, mutta kodin oven ulkopuolella alkaa tiukka luokittelu ja keskustelu siitä, kenen asiantuntemukseen luotetaan, kun lasten kehittymisen ja oppimisen edellytyksiä arvioidaan.
Monenlaisten lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset kohtaavat myös monenlaisia perheitä. Siksi heidän tulisi toimia tiiviissä yhteistyössä perheiden kanssa. Vanhempien asiantuntemusta ei kuitenkaan vieläkään osata tai haluta käyttää riittävästi: oman arvionsa mukaan vain noin neljäsosa ammattilaisista työskentelee lasten varhaisvuosina perheen tarpeita aidosti kuunnellen. Kodin, päivähoidon ja koulun tarjoamat arkipäivän tilanteet ovat kuitenkin lapsen kehityksen peruspilareita ja perhettä ja lasta tukevien palvelujen tulisi perustua lasten ja vanhempien tarpeisiin.
Kirjassa tarkastellaan päivähoidon ja koulun ammattilaisten ja lapsiperheiden yhteistyötä sekä tuodaan esille toimivia yhdessä tekemisen tapoja. Yhteinen vastuun kantaminen vaatii harjoittelua. Kirjan käytännöllisten vinkkien avulla on helppo löytää ne yhteistyön arkiset tavoitteet, joiden avulla pystyy rakentamaan kaikenlaisille lapsille hyvinvointia edistäviä kehitysympäristöjä.
Uudistetussa painoksessa on uutta tietoa lapsen kehityksen ja oppimisen perustasta ja se on päivitetty säädösten osalta.
Oma arvioni: Tämän monipuolisen erityispedagogiikan perusoppikirjan ensimmäinen painos on tullut minulle todella tutuksi vuosien mittaan. Nyt kirjasta on tehty päivitetty painos, johon pääsin perusteellisesti tutustumaan vasta nyt.
Kunpa jokainen lapsi saisi olla ensisijaisesti lapsi – diagnoosistaan huolimatta. Lasten ohella vanhemmatkin tarvitsevat tukea ja ansaitsevat tulla aidosti kuulluiksi. Miksi tämä tuntuu olevan edelleen niin kovin vaikeaa, vaikka tämäkin teos osoittaa, ettei niin ainakaan tarvitsisi olla. Kirja haastaa lukijansa pohtimaan, kuka oikeastaan onkaan normaali – ja kuka normaaliuden loppujen lopuksi määrittelee. Suosittelen tätä teosta lämpimästi kaikille lasten ja perheiden parissa työskenteleville alasta riippumatta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!