Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 412 s.


Hyökkäys, jota ei voi torjua asein. Sota, jossa kuolee vain siviilejä. Rauha, jonka hintana on Suomi.
Oma arvioni: Yhteiskunta, joka on täysin riippuvainen sähköstä, paukkupakkaset ja elämä hybridisotaan mieltyneen valtion naapurissa – siinä ainekset pelottavaan, mutta samalla mukaansa tempaavaan tarinaan, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita todellakaan puutu.
Ilkka Remes on onnistunut kirjoittamaan trillerin, joka piti minuakin tiukasti otteessaan alusta loppuun asti, vaikka en ole aiemmin hänen kirjojensa parissa juurikaan viihtynyt. Epämukavasta aiheesta huolimatta tämä kirja kuitenkin koukuttaa tehokkaasti.
Jäätyvä helvetti siis yllätti minut positiivisesti. Se tarjoaa hyytävää, hiuksia nostattavaa jännitystä. Tällä hetkellä Kainuuta kiusaavat sähkökatkokset ja niitä koskevat vaaratiedotteet tekevät tästä kirjasta varsin ajankohtaisen tuntuisen, mutta onneksi ongelmien taustalla on sentään tällä kertaa lumi. Niin, ja täällä lounaisrannikolla lämpötila on nollan tuntumassa ja lunta on vain vähän – ainakin toistaiseksi, joten laajamittaisten sähkökatkosten todennäköisyys lienee tällä hetkellä varsin pieni.

Juha Hurme: Niemi

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 440 s.



Jokunen tovi alkurähähdyksen jälkeen, astronomisten, geologisten ja sen sellaisten sattumien seurauksena, Telluksen pohjoisella pallonpuoliskolla alkoi törröttää niemi. Sitten tulikin vuosi 1809, ja siinäpä oikeastaan koko tarina olisikin, ellei tuolle 14 miljardin vuoden aikajänteelle mahtuisi joitakin episodeja, joiden kertomisesta saattaa olla lukijalle hyötyä ynnä huvia.

Niemi on maailmankaikkeuden kulttuurihistoria à la Juha Hurme. Teos keskittyy tuon mainitun niemennokan ympäristöön, toki vertaillen sen saavutuksia eurooppalaiseen ja laajempaankin hengentuotantoon.

Hurmeen tutkain löytää aina uutta jo muka tiedetystä. Taiteilijan ja tieteilijän yhdistelmäkatse paikantaa niemen ylivertaisesti käännetyimmän tekstin satojen vuosien takaa, pureutuu kansanrunouteen ilman Kalevalan välikättä ja näyttää niemen perusteellisen kansainvälisyyden jo ajalta ennen ristiretkiä. Uskonkiihko ja typerä isottelu eivät ole kirjoittajalle suuressa arvossa, sivistys, kulttuuri ja uuden keksiminen ovat.

Juha Hurmeen Niemi ei ole vielä Suomi, mutta sellaisia piirteitä, juuria ja juonteita siinä on, jotka saattavat vaikuttaa tutuilta.

Oma arvioni: Hurmeen Niemi vie lukijan uskomattoman pitkälle mutta kaikkea muuta kuin pitkästyttävälle kulttuurihistorialliselle matkalle.

”Semmoista se on aina maailmassa. Kaikki muuttuu koko ajan eikä mikään muutu ikinä.”

Teoksen keskeisnenä sanomana on, että kaikki kulttuurissamme on lainaa jostakin, sillä yhtenäistä suomalaisuutta on mahdotonta määritellä. Pohjimmiltaan kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja huolenaiheetkin yhteisiä. Taitavasti fiktiota ja faktaa yhdistelevä ja ilmaisultaan vivahteikas kerronta vie mennessään, se on riemastuttavaa luettavaa. Kertoja on humoristinen älykkö, joka osaa yllättää, oivaltaa ja naurattaa ja joka rentoudessaan estää sen, että sekä teksti että sen parissa aikaansa viettävä lukija muuttuisivat liian totisiksi.  Niemi tarjoilee lukijan pureksittavaksi monia maukkaita detaljeja historian kätköistä ja esittelee toinen toistaan kiinnostavampia hahmoja ja heidän älyttömiä ja älyttömän fiksuja edesottamuksiaan.

”Ihminen on kummallinen, mytologioita luova eläin, puhuva, pohtiva ja näkyjä näkevä apina. Kerta kaikkiaan erikoinen ja mukava otus.”

Juha Hurme on kirjailija, joka ei pelkkää tarttua suuriinkaan aiheisiin. Ja hyvä niin, sillä hänen rohkeutensa ansiosta saamme lukea kunnianhimoisen ja lämminhenkisen synty- ja kehitystarinan maastamme.  Niemi on mielestäni virkistävän erilainen juhlakirja 100-vuotiaalle Suomelle. Sitä voin todella lämpimästi suositella kaikille lukutaitoisille suomalaisille – paitsi ehkä niille kaikkein tiukkapipoisimmille.

”Sen lisäksi, että me täällä Niemellä olimme suunnilleen planeetan viimeinen rupusakki, joka oppi omalla kielellään lukemaan, niin tuommoista elämän ja ilon kieltävää moskaa tarjoiltiin! Ei ihme, että osa kantaväestöstä yhä synkistelee turhan tähden ja äänestää vaaleissa väärin, suhtautuu kaikkeen uuteen ja muuttuvaan väkivaltaisen torjuvasti ja palvelee baareissa kohtuuttoman töykeästi hienostuneiden alkoholijuomien kohtuullista ystävää.”

Tiedonjanoiset suomalaisuudesta kiinnostuneet kielen ja kirjallisuuden ystävät saavat Niemestä varmasti eniten irti. Itselleni Niemi tarjosi yhden vuoden 2017 parhaista lukuelämyksistä. Pääni on pyörällä taatusti vielä pitkään kirjan sulkemisen jälkeenkin, mutta siis ainoastaan positiivisessa mielessä. Juha Hurmeen hengästyttävän hieno Niemi on minusta ehdottomasti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintonsa ansainnut.




Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2 – Lisää vähäsanaista vertaistu-kea

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: Finnish Nightmares 2
Suomentanut: Ville Lähteenmäki
Sivumäärä: 96 s.

Suomalaisten painajaisia on pöydän jakaminen ventovieraan kanssa.



Tässä on Matti. Olette ehkä jo tavanneetkin. Tämä on nimittäin toinen kirja hänestä. Matti on tuikitavallinen suomalainen. Joka tekee kaiken niin kuin kuuluu: hiljaa hissukseen ja yrittäen parhaansa mukaan olla erottumatta joukosta.

Oma arvioni: :D

Reijo Mäki: Hot dog

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 464 s.

Turkulaiskapakan lattialla makaa luotien rei´ittämä ruumis: pelätty ja vihattu kulmien kingi on kuollut. Oranssihuppuinen asemies poistuu sanaakaan sanomatta.



Kolme vuotta myöhemmin alamaailman murha on yhä selvittämättä. Yksityisetsivä Jussi Vares kohtaa kesäfestivaalin pyörteissä vanhan tuttunsa, ex-poliisi Eero Prännin, jolla on veriteosta uutta tietoa. Valitettavasti Vares ei juhlahumusta selvittyään oikein muista keskustelun yksityiskohtia – ja Pränni puolestaan on kadonnut jäljettömiin.

Kun Vares uppoutuu yyhtiin, on vastassa vaikka mitä. Kohtalokas performanssitaiteilijatar, kurikkalainen gangsteritrio, grillijuhlat joissa käsikranaatti korvaa maissintähkät. Ja neljä senttiä jäänkylmää terästä kohtalokkaan herkässä paikassa.

Oma arvioni: Taattua Vares-laatua turkulaisetsivän ystäville.


Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2013
Englanninkielinen alkuteos: Gone Girl (2012)
Suomentanut: Terhi Kuusisto
Sivumäärä: 447 s.



"Kuka sinä olet? Mitä me olemme tehneet toisillemme?”

Nick Dunnen kaunis Amy-vaimo on kadonnut parin viisivuotishääpäivänä. Katoamiseen epäilyttävän tyynesti suhtautuva Nick jää kiinni valheesta toistensa jälkeen. Amyn ystävät kertovat tämän pelänneen yhä arvaamattomammaksi muuttunutta aviomiestään. Poliisi löytää Nickin tietokoneelta erikoisia hakutuloksia. Ja kuka muu ellei Nick olisi pessyt verijäljet keittiön lattialta?


Välttääkseen vankilan Nickillä on vain yksi vaihtoehto. Hänen on löydettävä Amy. Mieluiten elävänä, jos ei muuten, niin kuolleena.

Mutta missä Amy on?

Oma arvioni: Tämä kirja kannattaa lukea, jos tykkää koukuttavasta psykologisesta jännityksestä ja siitä tunteesta, ettei sinulla ole aavistustakaan siitä, mitä kirjassa seuraavaksi tapahtuu. Kuten teoksen etukannessa kerrotaan, jokaisella tarinalla on todellakin kaksi puolta. Ja tässä kirjassa lukijalle paljastetaan ne molemmat.  Vaikka asiat näyttäisivät päällisin puolin olevan kunnossa, näin ei välttämättä olekaan. Olemmeko sittenkin vain rooliemme vankeja?

Flynn hallitsee nokkelasti punotut juonenkäänteet ja henkilökuvauksen erinomaisesti.  Hänen hahmonsa ovat jälleen kaukana mukavista ihmisistä. Kiltistä tytöstä on tekeillä myös elokuva, enkä yhtään kyllä ihmettele, miksi.
Jos etsit psykologista jännäriä, joka yllättää, lue Kilti tyttö. 

Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 379 s.



"Tämä on asian vaatimalla vakavuudella kirjoitettu koominen romaani isästä, pojasta ja pituushypystä. Tämä on romaani äidistä, lapsista ja kirjoittamisesta.

Poikansa vuoksi isä ponnistaa, ja isänsä vuoksi poika, niin pitkälle kuin suomalainen raskasmielisyys, ruotsalainen kepeys, puolalaiset pillerit ja maailman ainoa hyppylinko heidät paiskaavat. Ja vaikka kenttä vaihtuu kellariin, vaikka nousu päättyy putoamiseen, vaikka huoltoasemanmyyjästä tulee menestyskirjailija, kahta Kivet eivät vaihda. Perhettä ja piikkareita. Ne on ommeltu joustomuovista, nahasta, ihosta ja niitä vahvemmista, vihasta ja rakkaudesta.

Tämä on suomalaisesta arjesta kasvava, mutta täysin omalle vauhdinottoradalleen irtautuva, röyhkeän omalakinen romaani. Tämä on koskettava, näkemyksellinen ja hauska. Tämä on Tuomas Kyröä.” (Valmentaja)

Oma arvioni: 700 grammaa on mainio romaani hajoavasta ja yhdistyvästä perheestä, kilpailusta sekä kentällä että yhteiskunnassa. Se on tarina ihmisten itselleen asettamista kohtuuttomista päämääristä sekä laillisista ja laittomista keinoista niiden saavuttamiseksi.  Se on romaani pohjoisesta kansakunnasta, joka on menestyksellä paiskonut ikiaikaisia tappovälineitä ja juossut kohtuuttomia matkoja, mutta olisi syytä vapautua hyppimään ja loikkimaan.

Kirjaa voi suositella lämpimästi tuomaskyrömäisen huumorin ystäville.


Jukka Behm: Pehmolelutyttö

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 202 s.



Emilialla on salaisuus, jonka hän kertoo vain pehmoleluilleen. Hän myy aikaansa miehille - tuntemattomille aikuisille miehille, jotka ihailevat hänen kuviaan netissä. Rahanteko tuntuu ällistyttävän helpolta.

Pehmolelutytön silmin raikkaan analyysin kohteeksi joutuvat niin oma perhe kuin kaveritkin, koko nykyhetki, jossa aikuiset koettavat olla nuoria ja nuoret aikuisia. Pikkuhiljaa Emilia sukeltaa yhä syvemmälle peliin, jossa kuvittelee olevansa vallankäyttäjä, kunnes on kadota itseltään.

Jukka Behmin Pehmolelutyttö voitti WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun. Raati kuvaili käsikirjoitusta näin: "Kilpailun voittajateos on teksti, joka on pohdituttavaa, rouheaa nykykirjallisuutta. Se uskaltaa väittää, uskaltaa olla törkeä, uskaltaa ottaa kulman, joka ei välttämättä ole myötämielinen lukijaa kohtaan. Lukijana tekee mieli vuoroin ravistella, vuoroin halata kirjaa ja sen nuorta kertojaa."

Oma arvioni: Varsin osuvaa luonnehdintaa tästä vaikeita aiheita käsittelevästä  nuorille (12+) suunnatusta kirjasta. Takakansiteksti on hätkähdyttävää luettavaa, mutta kansikuva puolestaan pehmentää sen perusteella syntyvää vaikutelmaa. Kirjassa kuvataan varsin uskottavan tuntuisesti siitä, miten vaikeaa on olla juuri sellainen ja ennen kaikkea sen ikäinen kuin on.

”Ongelmana on se, että kaikki haluavat olla sitä, mitä he eivät ole. Nuoret haluavat olla aikuisia ja aikuiset nuoria. Aika harva on tyytyväinen siihen, mitä hän on tällä hetkellä, enkä minäkään ole siitä tietysti poikkeus.”

Behm onnistuu pääsemään erinomaisesti vielä lapsen, mutta kuitenkin jo aikuisuuteen haluavan tytön ajatuksiin. Kirjaa lukiessa ei voi olla miettimättä, miksi  lapsuus tuntuu lyhenevän koko ajan ja yhteiskuntamme on tänä päivänä niin kovin seksualisoitunut. On surullista lukea, mitä kaikkea nuori tyttö on valmis tekemään saadakseen osakseen kaipaamansa huomiota etenkin aikuisten taholta mutta myös kavereidensa keskuudessa.

Voi kunpa kaikilla vanhemmilla olisi aikaa ja halua olla aidosti läsnä kasvukipuja kokevien lastensa elämässä. Kenties silloin niin moni lapsi ja nuori ei kokisi samaa kuin tämän tarinan sympaattinen päähenkilö. Onneksi kirjan loppuratkaisu on sen verran lohdullinen, että päällimmäiseksi kirja ei jätä lukijalleen ahdistunutta oloa – surullisen mielen kylläkin.

”Toivon että se joka on ovella ei säikähtäisi raivoamistani eikä kääntyisi pois vaan sanoisi, että älähän nyt, ei mitään hätää, kyllä tämä tästä, me keksimme kyllä jotakin ja kaikki järjestyy, ei tarvitse pelätä yhtään, emme me syytä sinua mistään (…)”

Vaikka Pehmolelutyttö on suunnattu ensisijaisesti nuorille, mielestäni se olisi erinomaista luettavaa kaikille vanhemmille ja miksei myös nuorten parissa työskenteleville aikuisille.

Pehmolelutyttö oli myös ehdolla tämänvuotisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.




Juha Hurme: Hullu

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 249 s.



Hullu on kertomus siitä, kuinka järki lähtee kävelylle ja palaa vasta kuukauden kuluttua takaisin. Suljetulle osastolle nielaistu henkilö tarkastelee maailmaa ja itseään omin särkynein sanoin ja nyrjähtäneen mielensä voimin.

Henkilö päättää kirjoittaa aikansa kuluksi näytelmän hulluuden ylistykseksi Josef Julius Wecksellille, murhenäytelmä Daniel Hjortin luojalle ja Lapinlahden sairaalaelinkautisvangille. Teos kantaesitetään käytettävissä olevin voimin ensimmäisen ja viimeisen kerran lukudraamana suljetun osaston uudenvuodenkekkereissä. Se ei mene niin kuin pitäisi, mutta menee kuitenkin.

Juha Hurmeen Hullu ei sure eikä synkistele, vaan kertoo asioista oikeilla ja väärilläkin nimillä. Henkilö romahtaa tutun ja turvallisen läpi pohjalle asti, yhteiskunnan romukellariin. Se ei tunnu mukavalta, mutta pohja on kuitenkin siitä hyvä paikka, että se pitää taas jalkojen alla. Kellarista löytyy sitä paitsi mielenkiintoisia tyyppejä, tarpeeksi hulluja sanoakseen suorat sanat tähän suorasanaiseen kertomukseen.

Oma arvioni: Tarina kulkee rennosti, jopa kepeästi – vaikka aihe onkin varsin kaukana kevyestä.

”Tunsin, että Se oli tulossa. Tämä kirja kertoo Siitä. Siitä, jolla ei ole nimeä. Makasin siinä sängyllä silmät auki ja arvioin etäisyyttä Siihen. Se oli selkeästi lähempänä kuin koskaan, sanoisinko nurkan takana. Tiesin, että tarvitsen vetokoukun ensi yöksi, muuten Se tulee enkä jaksa enää panna hanttiin.”

Hurme puhuu psyykeen romahtamisesta suoraan ja kaunistelematta. Tarina osoittaa vaikuttavasti, kuinka herkkä ja samalla vahva ihmismieli loppujen lopuksi onkaan. Pohjalle vajoaminen voi tapahtua hetkessä, mutta samalla on lohdullista oivaltaa, että sieltä on mahdollista nousta askel kerrallaan takaisin valoon.

Hullu tempaa lukijan mukaansa mielettömälle matkalle, joka on varsin mielekäs. Kerronta on notkeaa, kieli vivahteikasta, tarkkaa ja tiivistä. Niin ja se huumori, hirtehisen hykerryttävää. Vaikka hullun mielen maailma on sumea, kirjan teksti on jotakin ihan muuta.

Juha Hurmeen Hullu on hieno romaani, jota voin suositella lämpimästi vaikkapa joululukemiseksi kaikille omaäänisen kotimaisen kirjallisuuden ystäville.




Dave Lindholm: Sanat – Sitähän se kaikki on

Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 315 s.

Dave kenties paljaampana kuin koskaan



Vuonna 1972 ilmestyneestä ensilevystään alkaen Dave Lindholm on näyttänyt, mihin suomenkielinen laululyriikka taipuu.  Ja taipuuhan se. Oma tietämykseni Daven sanoituksista on rajoittunut lähinnä vain Pieni ja hento ote, Sitähän se kaikki on ja Anna kitaran laulaa vaan -osastoon. Niinpä minulle tästä Daven suomenkieliset tekstit kokoavasta kirjasta löytyi paljon uutta, mutta sen sijaan tämän pitkäaikaisen kynäilijän laajan tuotannon paremmin tuntevalle lukijalle, kirjan uutuusarvo on varsin vähäinen. Onhan Dave Lindholmin suomen- ja englanninkielisiä tekstejä julkaistu kirjojen kansien välissä jo ennen tätäkin.

Olisin kaivannut kirjaan edes jonkinlaista esipuhetta tai johdanto-osaa. Nyt tekstit jäävät mielestäni jotenkin irrallisiksi. Kirjassa lyriikat on ryhmitelty eri osiin siten, että samassa osassa on tekstejä eri ajoilta. Jos kokoelmassa olisi päädytty kronologiseen ratkaisuun, lukija hahmottaisi helpommin, millaisen kehityskaaren kirjoittaja on käynyt läpi vuosikymmeniä jatkuneen lauluntekijän uransa aikana.

”Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa


Mikä nämä yhdistää?

Rakkaus suureen elämään

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
pieni ja hento ote, siinä kaikki”



P.S. Tällä kirjalla sain täytettyä vuodelle 2017 asettamani luettujen kirjojen määrää koskevan haasteen. Nyt on sitten 250 kirjaa sekä luettu että blogattu. Ja lukeminenhan jatkuu…

Heikki Harma: Hector – Asfalttihippi

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 285 s.




Mestarin kauan kaivatut muistelmat



Asfalttihippi kertoo Heikki ”Hector” Harmasta, miehestä lukuisien unohtumattomien laulujen ja sanoitusten takana. ”Palkkasoturi” nosti 1960-luvun puolivälissä laulaja-lauluntekijän julkisuuteen, ja 1970-luvulla julkaistujen sooloalbumeiden myötä Hectorin ura lähti nousukiitoon. Samaan aikaan Heikki Harma vaikutti kokonaisen sukupolven musiikkimakuun toimittajan työssään Yleisradiossa. Hurja työtahti johti 80-luvun kynnyksellä uupumukseen, mutta luomisvoimaansa Hector ei kadottanut silloinkaan.

Kirja kertoo myös Heikki Harman rakkaasta kotikaupungista Helsingistä, lapsuudesta Tölikassa, rautalanka-aikaan heräävästä nuorisokulttuurista, folk-ajasta, Cumuluksesta sekä luomisen pakkoa ja maailmantuskaa potevasta taiteilijasta. Tässä kirjassa edetään syntymävuodesta 1970-luvun lopulle asti.

Oma arvioni: Olipa mielenkiintoista lukea ajasta, josta itsellä 1970-luvulla syntyneenä ei ole muistikuvia juuri lainkaan. Hectorin musiikki on sen sijaan tullut tutuksi jo lapsena. Enpä itse asiassa tiedä montaa artistia, joita olisin kuunnellut niin paljon, ja vieläpä niin, että uutta musiikkia syntyy edelleen.  Kyseisen artistin monien hienojen laulujen sanat ovat hyvässä muistissa, ja onpa montaa niistä tullut itsekin pianolla pimputeltua. Ei siis ihme, että sanoittajamestarin muistelmia lukiessa miehen laulut soivat päässäni kerran jos toisenkin.

Vaikka kirja on hieman hajanainen ja suhteellisen pintapuolinen, se on kuitenkin täynnä lämminhenkisiä ja tunnelmallisia tuokiokuvia laulaja-lauluntekijän lapsuudesta ja nuoruudesta. Ja ajankuva Hectorille rakkaasta Stadista ja musiikkielämän muutoksista tarkasteltavina olevina vuosikymmeninä on sekin kiinnostavaa luettavaa. Taiteilijaelämän varjopuoletkin saavat kirjassa luonnollisesti osansa, mutta uhriutumaan Heikki ei kuitenkaan suostu.

Kaiken kaikkiaan toimittajataustaisen Harman kirjoittamaa tekstiä on miellyttävää lukea. Se soljuu eteenpäin mutkattoman tuntuisesti.  Jään odottamaan muistelmille jatkoa.








Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 270 s.



Kymmenen suomalaista kohtaa toisensa ensi kertaa leirinuotiolla Korsikassa. Heillä jokaisella on oma syynsä osallistua kilpailuun, jossa tehtävänä on tarpoa Euroopan vaativin vaellusreitti GR20 alusta loppuun. Pottina on miljoona euroa, ja se jaetaan kahden viikon vaelluksen jälkeen maaliin selvinneiden kesken.

Leppoisa patikointiretki muuttuu pian piinaavaksi selviytymistaisteluksi, kun vuoristossa alkaa tapahtuu selittämättömiä kuolemantapauksia.  Ovatko syynä kuolemiin vaikeakulkuinen maasto ja vaeltajien kokemattomuus – vai kenties ahneus? Vai ovatko asialla sittenkin kiivasluontoiset korsikalaiset, jotka suhtautuvat vihamielisesti kaikkiin saarelle tunkeutuviin?

Oma arvioni: Dekkari, joka tuo mieleen Agatha Christien klassikkoteoksen Eikä yksikään pelastunut. Kirjalla on muitakin esikuvia, joita Järvelä käyttää mielestäni varsin onnistuneesti oman tarinansa pohjana. Trillerin henkilögalleria on moni-ilmeinen, miljöökuvaus aidon tuntuista – ja mikä parasta tunnelma tihenevää. Kirjaa lukiessa alkaa tuntua siltä, että kirjailija on myös itse tarponut pahamaineista kivikkoa. Niin hän onkin ja vieläpä oman poikansa kanssa.

Se ken tulee viimeiseksi tarjoaa oivallista jännitystä alusta loppuun asti. Mikäli olet suunnittelemassa vaellusretkeä kirjan maisemiin, harkitse vielä, jospa jättäisit tämän tarinan sittenkin lukematta. Muille suosittelen tätä hieman erilaista dekkaria. Ketkä kuolevat, ja selviääkö kukaan, sen saat tietää vain lukemalla.

Antti Holma: Kauheimmat joululaulut

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Äänikirjan kesto: 1 h 30 min
Lukija: Antti Holma



He ovat täällä taas! Reino Leinon, Sirsi Sunnaksen ja kumppaneiden joululauluissa kulkuset kilisevät, juhlapyhäahdistus painaa ja enkeli lentää mankeliin.

Mitä joulupukin poikaystävä tekee aattoiltana? Kenen kotiin saapuu tonttu nimeltä Noro? Onko Marrasmaa muutakin kuin pelkkää pahaa unta?

Reino Leino, Sirsi Sunnas, Karin Toisiks-Paraske ja Edith Södermalm ovat päässeet joulun kunniaksi vapaalle jalalle – kuka katkaisuhoidosta, kuka vankilasta. Uudessa kirjassa he saavat joukkoonsa virsirunoilija Carl Adolf Schwulemannin, joka tunnetaan myös nimellä Kaarlo Antero Heteromies. Häneltä on valittu kokoelmaan muun muassa jouluklassikot "Minun kulkuseni" ja "Äitini torttu".

Oma arvioni: Tässä maistiaiseksi Sirsi Sunnaksen runo:

”Kotiin lensi enkeli
mutta oli mankeli
päälle unohdettu,
nyt enkeli on lettu.”

Lue tai kuuntele lisää, jos kehtaat 😊




Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 109 s.





Ebballa on kaksi kotia – ja viisi meno-paluulentoa vuodessa. Ebba tahtoisi päästä heti juttelemaan Finlandia-talon itsenäisyysjuhlasta muiden nelosluokkalaisten kanssa. Huomenna koulussa ei muusta puhutakaan kuin tansseista. Mutta Ebban pitää matkustaa isän luo Berliiniin. Miksi juuri tänään!

Ebban maha painaa tuhat kiloa. Taas hän joutuu lentämään yksin. Saksan-koti ei tunnu enää yhtä kodilta, kun isän kanssa alkaa Jolanka ja välillä myös Jolankan tytär Anna, joka on kuusi ja matkii kaikessa. Ärsyttävää. Kunpa olisi vain yksi koti!

Perillä isällä on Ebballe yllätys. Tosi tyhmä yllätys. Annakin yllättää Ebban. Hänellä on salaisuus. Ehkä Anna ei sittenkään ole ihan mahdoton.

Oma arvioni: Kahden maan Ebba kuvaa hyvin tämän päivän ilmiöitä. Ala-Harja onnistuu mielestäni kuvaamaan uskottavasti neljäsluokkalaisen tytön ajatuksia kahden kodin ja epävarman maailman haasteiden keskellä elämisestä. Uskon, että samanlaisessa elämäntilanteessa olevien lasten on helppo samaistua tytön tunteisiin, sillä aikuiselle lukijallekin tulee vahvasti tunne, että Ebba puhuu juuri minulle.

”Äiti ylpeilee kavereilleen, että meidän Ebba on niin itsenäinen, kun se on lentänyt eskari-ikäisestä lähtien Helsingin ja Berliinin väliä. Ärsyttävää. Mä en todellakaan halua äidin ylpeilevän sillä, että mä olisin jotenkin itsenäinen, kun en mä yhtään ole.”

Yksin lentäminen on tytöstä oikeastaan aika pelottavaa. On mietittävä, uskaltaisiko puhua lentoemännälle, ja kuka mahtaa tällä kerralla istua viereen. Eikä asuminen kahdessa kodissakaan ihan ongelmatonta ole.

”Kaksi kotia on paras mahdollinen ratkaisu, äiti sanoo. Tässä tilanteessa. Kaikille kolmelle. Onko äiti varma? Musta tuntuu, että aina kun mä oon Saksassa, mä menetän jonkin tärkeän asian Suomessa. Ja aina kun mä oon Suomessa, mä menetän huippujutun joka tapahtuu just silloin Saksassa.”

Huolistaan huolimatta Ebba on kuitenkin onnellisen oloinen lapsi, jolla asiat ovat kaiken kaikkiaan varsin hyvin. Kirja onkin siis tunnelmaltaan ennen kaikkea toiveikas. Tätä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokasta on helppo suositella alakouluikäisille lukijoille.






Elisa Aaltola & Sami Keto: Empatia – Myötäelämisen tiede

Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 330 s.




Tiesitkö, että rotat kokevat empatiaa lajitovereitaan kohtaan ja ovat valmiita jopa tekemään uhrauksia näiden pelastamiseksi pinteestä? Entä tiesitkö, että empatiavajeesta kärsivät ihmisryhmät, kuten psykopaatit, ovat kykenemättömiä ymmärtämään, mitä ”moraali” tarkoittaa?

Empatia – Myötäelämisen tiede popularisoi empatiatutkimusta ja kartoittaa empatian syntyä, luonnetta, mahdollisuuksia sekä riskejä. Hyödyntäen muun muassa evoluutiobiologista, psykologista ja filosofista tutkimusta kirja ruotii empatian asemaa nykyihmisen maailmassa. Miten empatia liittyy moraalisiin, kulttuurisiin ja poliittisiin kysymyksiin? Miten se vaikuttaa kykyymme jakaa tämä planeetta muiden olentojen kanssa? Tulisiko yhteiskuntaa rakentaa empatiamyönteisempään suuntaan?

Oma arvioni: Tämä tuore ja monipuolinen tietokirja tuo esille empatian monimuotoisuuden kiinnostavasti ja ajatuksia avartavasti. Se tarjoaa vastauksia moniin kysymyksiin ja saa lukijan miettimään myös omaa toimintaansa. Kirja antaa eväitä myös erilaisuuden kohtaamiseen, josta Aaltola kirjoittaa kuvaavasti näin:

”Vaikka erilaisuus tulee tunnistaa, sitä ei saa pitää erottavana kuiluna. Erilaisuus ei ole absoluuttista, ja meillä on aina kanavia löytää yhteisiä pintoja, joiden kautta lähestyä toisen mieltä. Ihminen ei suunnista ilmojen poikki kaikuluotaiminen avulla, mutta häntä ja lepakkoa yhdistävät kyky tuntea kipua, omata tunteita, toimia päämäärähakuisesti, käsitteellistää elinympäristöä, ja niin edelleen. Vastaavalla tavalla erilaisen taustan omaavat ihmiset voivat löytää ilmeisiä yhtymäkohtia, joiden kautta kokea empatiaa, aina jaetuista tunteista ja tarpeista lähtien. Tällöin erilaisuus ei ole este muiden ymmärtämiselle, vaan logiikka kulkee aivan toisin päin: muita ymmärtämällä, kokemalla empatiaa, alamme todella hahmottaa myös näiden eroavaisuuksia suhteessa itseemme ja tulla kyvykkäiksi kohtaamaan ne moraalin valossa. Erilaisuus ei ole ymmärryksen tuolla puolen ja siten jotakin huolestuttavaa ja eriskummallista, vaan syntyy osana ymmärrystämme.”

Kirja on mielestäni lukemisen arvoinen ihan jokaiselle, sillä myötäelämiselle on maailmassa sekä tarvetta että tilaa.






Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 265 s.



Nautinnollisen täyteläinen esikoisromaani vie nykypäivän Helsingistä Ceausescun Romaniaan ja vainottujen kohtaloihin. Kolmekymppinen Alba on syntynyt ja kasvanut Helsingissä suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tyttärenä. Alban suhde isän kotimaahan ei ole yksinkertainen: hän muistaa lapsuuden onnelliset kesälomat pahtavan auringon alla, mutta muistoja varjostavat diktatuurin vuodet salaisuuksineen.

Kun Alba matkustaa romanialaisen isoisänsä hautajaisiin, hän alkaa samalla tutkia sukunsa tarinaa. Alba sukeltaa pienen romanialaiskylän historiaan, jossa osansa on ollut niin maanjäristyksillä, pohjoisesta maasta saapuneella morsiamella kuin maailmaa kiertävällä valaalla.

Oma arvioni: Cristina Sandun esikoisromaani on oikeastaan tarina tarinoista ja siitä, kuinka ne muovaavat kuulijoitaan ja kertomus tarinankertojista, jotka värittävät tarinoitaan. Mutta, mitä onkaan totuus? Myyttejä, muistoja, valheita ja vaikenemisia. Valas nimeltä Goliat on myös vahva kertomus ulkopuolisuudesta ja itsensä löytämisen vaikeudesta. Minua viehättää kirjassa erityisesti sen hiottu kieli ja varsinkin kerronnan runollinen rytmi. Kirjassa ei juurikaan selitellä, vaan siinä havaitaan ja huomataan. Kirja suorastaan pursuaa symboliikkaa. Minun makuuni maagisuutta löytyy teoksesta jo liikaakin. 

Sandun monikerroksinen romaani ylsi kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Voin suositella sitä etenkin kaikille sellaisille lukijoille, jotka pitävät runoutta lähellä olevasta proosakielestä ja ovat halukkaita lähtemään kiehtovalle kulttuurimatkalle.

J P Delaney: Edellinen asukas

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: The Girl Before
Suomentanut: Satu Leveelahti
Sivumäärä: 410 s.

Täydellinen elämä unelmien talossa. Mutta mihin hintaan?



Jane muuttaa huippumoderniin, arkkitehtonisesti poikkeukselliseen taloon, jonka uusi asukas valitaan kummastusta herättävin kriteerein. Rakennuksen suunnitellut arkkitehti myös ohjeistaa tarkoin, kuinka talossa on asuttava.
Pala palalta Janelle selviää edellisen asukkaan, Emman, hyytävä kohtalo. Ja räpiköidessään valheiden verkossa Jane tekee tahtomattaankin tismalleen samat valinnat kuin talon edellinen asukas.

Oma arvioni: Edellinen asukas on koukuttava ja hiuksia nostattava dekkari. Se on nimimerkin taakse kätkeytyvän kirjoittajan ensimmäinen psykologinen trilleri. Tyyliltään kirja on mielestäni varsin perinteinen, mutta se tapahtuu varsin modernissa miljöössä. Tätä kirjaa lukiessa mietin useampaan kertaan, kuinka hienoa onkaan asua asunnossa, jossa ei ole asunut ketään ennen minua. Ja vaikka monessa asiassa teknologinen kehitys on hienoa, kaikkeen en kuitenkaan toivo sen ulottuvan. 
Voin suositella kirjaa psykologisen jännityksen ystäville. 






Anne Birgitta Pessi, Frank Martela & Miia Paakkanen (toim.) Myötätunnon mullistava voima

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 317 s.



Miltä tuntuisi tulla työpaikalle aamulla tietäen, että sinusta välitetään siellä? Tietäisit, että et ole työtovereillesi ja esimiehillesi vaihdettavissa oleva resurssi, vaan sinut nähdään kokonaisena ihmisenä, jolla on inhimilliset tunteet. Kysymys saattaa kuulostaa pehmeältä, mutta juuri siinä ollaan myötätunnon ja siten tulevaisuuden työelämässä menestymisen kovassa ytimessä. Kyse on arkisesta asiasta, jolla on suuri, mullistava voima.

Tämän kirjan tavoitteena on edistää myötätuntoisuutta elämässä ja erityisesti työorganisaatioissa tarjoamalla näkökulmia myötätuntoa koskevan tieteellisen tutkimuksen pohjalta. Kirjassa avataan myötätunnon yhteyksiä niin terveyteen, luovuuteen, merkityksellisyyteen kuin psykologiseen turvaan. Siinä myös esitellään, miten luonteenvahvuuksia, palvelevaa johtamista tai vapaaehtoistoimintaa voidaan käyttää myötätunnon edistämisessä.

Teos toimii käsikirjana, jonka avulla voit syventää omaa ymmärrystäsi ihmisluonteesta ja myötätunnon perusolemuksesta. Kirjan avulla voit edistää myötätuntoa omalla työpaikallasi, olitpa sitten työntekijä, esimies tai muu työyhteisöön vaikuttaja. Käytännön näkökulmat sopivat erinomaisesti myös työelämän ulkopuolella myötätunnon ja -innon sekä itsemyötätunnon edistämiseen.

Oma arvioni: Mainio kirja, jonka pariin tulen taatusti palaamaan kerran jos toisenkin. Suosittelen kirjaa lämpimästi ihan jokaiselle, sillä myötätuntoa – myötäinnosta  puhumattakaan – ei ole koskaan liikaa.


Maarit Jokela, Mirkka Oja-Leikas & Meri Rova (toim.) Kiehtovat geenit – Mihin geenitietoa käytetään?

Kustantaja: Duodecim
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 213 s.

Mikä geeni on ja mitä se tekee? Pitäisikö geenitiedosta olla huolissaan?



Tietomme geeneistä lisääntyy huimaa tahtia. Tutkimustietoa ei saada vain yksittäisistä geeneistä, vaan koko perimästä kaiken aikaa yhä nopeammin ja halvemmalla. Geenitietoon kohdistuu suuria odotuksia, mutta samanaikaisesti lisääntyy pelko siitä, mihin kaikkeen sitä voidaan käyttää. 

Kiehtovat geenit – Mihin geenitietoa käytetään? tarjoaa lukijalleen monipuolisen tietopaketin geeneistä. Joukko alan asiantuntijoita kertoo käytännönläheisesti ja yleistajuisesti geenitiedon tuomista mahdollisuuksista ja kiistakysymyksistä. Teoksessa käsitellään esimerkkien kautta suomalaisten geeniperimää, geenien muokkausta, geenien ja ympäristön vuorovaikutusta, genetiikan etiikkaa ja geenitiedon kaupallisuutta. Kirja kertoo muun muassa, mitä hyötyä geenitesteistä on ja mitä sairauksia geeniterapian avulla voidaan parantaa. Entä mitä kaksostutkimukset kertovat meille ja mihin tutkimuksessa tarvitaan koe-eläimiä? Myös me suomalaiset olemme hyviä geenitutkimuksen kohteita, miksi niin?  Miten geenejä voidaan muokata niin bakteereissa, kasveissa kuin ihmisessä?

Kirja sopii kaikille geeneistä, biologiasta ja lääketieteestä kiinnostuneille. Kirjassa on mielenkiintoista luettavaa esimerkiksi biologian ja lääketieteen opettajille ja opiskelijoille.

Oma arvioni: Kiinnostava, kattava ja ajankohtainen esitys geeneistä ja kaikesta siitä, mihin geenitietoa voidaan käyttää. Kirja on yleistajuisesti kirjoitettu, joten sitä on miellyttävää lukea. Toki monet teoksessa kerrotut asiat saattavat hämmentää varsinkin alaan perehtymättömiä lukijoita. Mutta, jos aihe kiinnostaa, kannattaa tämä kirja ehdottomasti lukea.

Antti Gronow & Tuukka Kaidesoja (toim.): Ihmismielen sosiaalisuus

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 267 s.



Ihmiset ajattelevat tekevänsä valintoja omien uskomustensa, halujensa ja tunteidensa pohjalta. Yksilökeskeinen käsitys ihmismielestä on hallinnut myös valtaosaa ihmisen kognitiota tutkivista tieteistä viime vuosisadan loppupuolelle saakka. Ihmismieli on kuitenkin sosiaalinen, ja omat sosiaaliset ympäristömme vaikuttavat mieleemme ja toimintaamme monin tavoin.

Ihmismielen sosiaalisuus sekä inhimillisen ajattelun riippuvaisuus kulttuurisista ympäristöistä ja välineistä on korostunut inhimillisen kognition tutkimuksessa viime vuosikymmeninä. Nämä kehityskulut ovat toistaiseksi jääneet vähälle huomiolle yhteiskuntatieteissä.

Ihmismielen sosiaalisuus rakentaa siltaa kognitiotieteiden ja yhteiskuntatieteiden välille. Teos kyseenalaistaa yltiöindividualistisen lähestymistavan ihmismieleen. Samalla se kritisoi sellaisia sosiaalitieteellisiä lähestymistapoja, jotka eivät suo ihmismieltä koskevalle tutkimukselle sen ansaitsemaa painoarvoa.

Oma arvioni: Teoksen taustalla on ajatus siitä, että käyttäytymistieteiden ja yhteiskuntatieteiden edustajat hyötyvät toistensa lähestymistapoihin, teorioihin, menetelmiin ja tutkimustuloksiin tutustumisesta. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että monet ihmismielen suurista kysymyksistä ovat luonteeltaan sellaisia, että niihin vastaaminen edellyttää aidosti monitieteistä tutkimusotetta.

En ole koskaan tullut ajatelleeksi sitä, että kehonkielellä on mahdotonta olla vaiti, vaikka se toki totta onkin. Myös pelkkä toisen ihmisen läsnäolo vaikuttaa omaan käyttäytymiseemme, vaikka emme sitä usein tiedostakaan.

Yksi tämän ajatuksia herättävän ja ihmismielen sosiaalisuutta monista eri näkökulmista kiinnostavasti valottavan uutuuskirjan keskeisimmistä sanomista tiivistyy mielestäni hyvin seuraavassa katkelmassa:

”Minän syntymisen, rakentumisen ja muotoutumisen kannalta olennainen merkitys on toisilla ihmisillä sekä heidän ajatuksillaan, asenteillaan, suhtautumisellaan ja konkreettisilla teoillaan. Ne vastaanottaessaan ihminen näkee itsensä ikään kuin toisten silmin. Samalla hän muuttuu objektiksi itselleen. Jotta ihminen voi tarkastella itseään ”toisten” silmin, hänen tulee kyetä asettumaan toisten asemaan.” 

Tämän kokoomateoksen artikkelit ovat mielestäni hyödyllistä luettavaa kaikille ihmisistä kiinnostuneille.


Eija Jansson: Kustantajan kuolema

Kustantaja: Saaga-kirjat
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 263 s.



Jokivarren kauniissa huvilassa vietetään riehakasta iltaa, sillä sen omistaja on vihdoin saanut kauan kaipaamansa kustannussopimuksen. Hän on pyytänyt mukaansa joukon ystäviään sekä sattumoisin ravintolassa tapaamansa kustantaja Lindholmin vaimoineen.
Kustantaja Lindholm on tullut tunnetuksi paikkakunnan kirjailijoiden piirissä siitä, että hylkää kaikki heidän tarjoamansa käsikirjoitukset ja palautekin on negatiivista, jos sitä uskaltaa kysyä. Kosteiden juhlien tiimellyksessä kirjailija Olli Hartola alkaakin tivata yhä uudelleen, miksi hänen käsikirjoituksensa eivät kelpaa Lindholmille. Kina jatkuu saunan lauteilta joen rantaan, ja riidan kuulevat kaikki. Joku käyttääkin tilaisuutta hyväkseen, ja aamulla Anni löytää Lindholmin kuolleena.
Komisario Palosaaren tutkinta ei etene, sillä useimmilla juhlijoilla on musta aukko jossain kohden iltaa ja yötä eivätkä kuulustelut työ lisävalaistusta juttuun. Myös henkilökohtaiset huolet painavat mielessä. Tarja Anttonen jatkaakin tutkintaa, jonka uhrimäärä ei rajoitu yhteen. Yhä uudelleen Tarja kollegoineen miettii, kuka murhasi kustantajan, kenen käsi tarttui puukkoon?
Oma arvioni: Kevyt kotimainen uutuusdekkari, jossa jännitys säilyy mukavasti lähes loppuun asti.  Palosaari-sarjassa on aiemmin ilmestynyt jo neljä kirjaa. Olen aiemmin lukenut Petos peilistä katsoo -teoksen vuodelta 2015. Tämä uusin osa tarjosi minulle rentouttavia hetkiä tiukkojen tietopakettien välissä. 

Jenni Haukio (toim.): Katso pohjoista taivasta – Runoja Suomesta

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 465 s.



Jenni Haukion kokoama Katso pohjoista taivasta -runoantologia on rakkaudenosoitus suomalaiselle runoudelle. Se on myös kunnianosoitus heille, joiden ansiosta voimme tänään juhlia 100-vuotiasta itsenäistä Suomea. Kokoelmaan on valittu runoja 160 suomalaiselta runoilijalta; mukana on ajattomia kaikkien tuntemia klassikoita, mutta myös tuntemattomampia riimejä nuorilta tekijöiltä.

Runoissa on vahvasti läsnä kotimaamme kaunis luonto tuuheine metsineen ja tuhansine järvineen ja vaihtuvine vuodenaikoineen. Runoissa puhuu  myös kansamme ahkeruus ja roima suomalainen sisu.   Niiden avulla olemme selvinneet sodista ja jälleenrakentamisesta ja myöhemmistäkin eteen tulleista haasteista. Runot muodostavat tunteita täynnä olevan tarinan iloineen ja suruineen. Tarinan vailla vertaa.  
Helvi Juvosen Kalliopohja-runosta poimimani katkelman myötä haluan kiittää sotiemme veteraaneja ja onnitella 100-vuotiasta Suomea ja toivottaa myös juuri sinulle oikein hyvää itsenäisyyspäivää!


"Katso pohjoista taivasta.
Ei se ole vain mustaa samettia,
joka syventää Pohjantähden loiston.
Se on korkea vastaavuus Karhujen tähtien
ja Kalevan miekan nimeen,
mustaan puristuneitten kiteitten
vaaleaa loistoa siellä,
missä on hanki hangen jälkeen,
pakkasen kimaltavaa kovuutta,
metsä metsän jälkeen
ja talojen lämmin, työn ja
rakkauden lämmin ja kielessä
laulavat kauneimmat sanat
sen taivaan alla.”