24. tammikuuta 2017

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle – Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta
















Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 136 s.
L
aura Honkasalo käsittelee uutuuskirjassaan Pöytä yhdelle yksinäisyyttä ja yksin olemisen taitoa omien ja muiden kokemusten kautta.

Honkasalo kirjoittaa puhuttelevasti yksinäisyyden kivusta ja toisaalta omaehtoisen yksin olemisen voimauttavasta vaikutuksesta. Miten yksilön vapautta ja sosiaalista kyvykkyyttä arvostava aikamme suhtautuu yksinäisyyteen? Miksi yksin elämistä saa selitellä toisin kuin parisuhdetta, jonka tilasta harvemmin kysellään? Mihin sinkkuystävät katoavat perheellistyneiden elämästä?
Kirjan tarinoissa yksinäisyydestä avautuu kurkistusikkuna myös kulttuuriimme ja yhteiskuntaamme: "Suomessa yleinen asenne yksinäisiä kohtaan on, että elämälleen pitää itse tehdä jotain. Monien mielestä on itsestä kiinni, jääkö yksin. Näin ei kuitenkaan aina ole", Honkasalo toteaa. Vastoin omaa tahtoa koettu yksinäisyys satuttaa ja aiheuttaa helposti ulkopuolisuuden kokemusta.
Oma arvioni: Puhutteleva, kaunistelematon ja myös surullinen kirja, jonka luettuaan ymmärtää, että myönteinen yksinolo ja tahdonvastainen yksinäisyys ovat kaksi ihan eri asiaa. Yksin oleminen aina silloin tällöin on varsin terveellistä. Se tarjoaa mahdollisuuden niin lepoon kuin luovuuteenkin.
Nautin usein yksin olemisesta – ja kirjoittaminenkin suorastaan edellyttää sitä, mutta yksinäisyydessä pahinta on tunne siitä, ettei kuulu joukkoon. Ulkopuolisuuden kokemus on ollut läsnä elämässäni monissa eri yhteyksissä lapsesta asti. Mutta olen kiitollinen siitä, että yksinäisyys ei ole kohdallani koskaan ollut luonteeltaan totaalista.
P.S. Tämä tuore kotimainen tietokirja on 1000. tähän blogiosoitteeseen postattu kirja.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut ja kiitokset monipuolisesta ja usein päivittyvästä blogista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä. Menin heti kirjaston sivuille ja laitoin teoksen varaukseen. 108 lukijaa tosin jonossa ennen minua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!