20. maaliskuuta 2017

Linn Ullmann: Rauhattomat
















Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2016
Norjankielinen alkuteos: De urolige
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivumäärä: 383 s.
M
e olimme aina parempia jäähyväisissä kuin kohtaamisissa. Isä oli vanha kun synnyin, neljäkymmentäkahdeksanvuotias, yhtä vanha kuin minä nyt, aina neljäkymmentäkahdeksan vuotta vanhempi kuin minä. Joka kerta kun jätimme jäähyväisiä, ajattelin että tämä on aivan varmasti viimeinen kerta.
Isän ja tyttären on tarkoitus kirjoittaa yhdessä kirja isän vanhenemisesta. Vanhuus on kuitenkin jo kouraissut isästä niin tiukan otteen, että muistot sekoittuvat toisiin, ja nauhurille jää talteen vain arvaamattomia ja katkonaisia keskusteluja. Syntyy erilainen kirja, romaani.
Oma arvioni: Rauhattomat on genrerajoja rikkova romaani, jossa lapsi ei malta odottaa aikuistumistaan ja aikuiset olisivat mieluummin lapsia. Ullmann piirtää hienoa kuvaa ihmisen koko elinkaaresta, johon sisältyy paljon rakkautta ja kaipuuta. Vakavuus ja huumori kulkevat tarinassa käsi kädessä – aivan kuten elämässäkin. Kirjan syvällisenä sanomana on, että jokainen elämä on arvokas ja ainutlaatuinen.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!