29. huhtikuuta 2017

Aino Kontula: Opettajan selviytymisoppi – Vinkkejä vanhemmille
















Kustantaja: Helsinki-kirjat
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 229 s



O

nko karttakeppisi hukassa? Kuunteleeko kukaan luokkahuoneessa? Ei hätää, sillä hurtilla huumorilla maustettu Opettajan selviytymisoppi auttaa pysymään yhä hurjistuvan koulumaailman vauhdissa mukana.

Kirjassa on muun muassa käytännön ohjeita luokan ensikohtaamisesta, velttoilevan porukan innostamisesta, oivaltavasta kurinpidosta ja erityisopetuksesta. Entä mistä kaikesta opettajia syytetään? Vanhemmille onkin mukana vinkkejä, kuinka tukea lastensa koulunkäyntiä – rakentavasti.

Oma arvioni: Kirjan kirjoittaja Aino Kontula on entinen peruskoulun lehtori, jonka esikoisteos Rexi on homo ja opettajat hullui! Opettajan päiväkirja herätti suurta huomiota. Tässäkin kirjassa hänen kynänsä on terävä, mutta huumori on kuitenkin hyväntahtoista. Vaikka kirjan julkaisusta on vierähtänyt jo monta vuotta, on sen sisältö edelleen varsin ajankohtainen. Erinomaista luettavaa etenkin opettajiksi haluaville nuorille.




27. huhtikuuta 2017

Jørn Lier Horst: Ajokoirat

















Kustantaja: Sitruuna
Julkaisuvuosi: 2016
Norjankielinen alkuteos: Jakthundene
Suomentaneet: Tiina Sjelvgren ja Aino Ahonen
Sivumäärä: 371 s.

K

okenut rikostutkija William Wisting pidätetään virasta ja hän joutuu itse tutkinnan kohteeksi epäiltynä todisteiden peukaloinnista. Wisting johti aikoinaan paljon huomiota herättäneen Cecilia Linden murhatutkimusta.

Nyt, seitsemäntoista vuotta myöhemmin, on paljastunut että todisteet joiden perusteella murhaaja tuomittiin, olivat väärennettyjä. Media haistaa tuoreen veren. William Wisting on jahdannut koko uransa ajan rikollisia, mutta tällä kertaa hän itse joutuu ajojahdin kohteeksi. Kuka väärensi todisteet? Mitä todella tapahtui? Wistingin rikostoimittajana työskentelevä tytär Line auttaa isäänsä, mutta hän saa apua myös odottamattomalta taholta. Kunnes uusi nuoren naisen katoaminen laukaisee jälleen hermoja raastavan ajojahdin…

Oma arvioni: Dekkari, jossa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Täysin ennalta-arvaamatonta ja kliseistä vapaata lukukokemusta Ajokoirat ei kuitenkaan tarjonnut, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt liikaa. Sujuva kerronta ja kiinnostavat hahmot ovat tämän jännittävän jännärin vahvuudet. Wisting on mielestäni piristävä poikkeus usein moniongelmaisten poliisien joukossa. On mukavaa, että hänellä on hyvät välit aikuiseen tyttäreensä eikä hän ratkea ongelmien edessä ryyppäämään. Vaikka Wistingin elämässäkin on omat haasteensa, vaikeuksissa ei ryvetä liikaa.

Jos et vielä ole tutustunut Jørn Lier Horstin dekkareihin, kokeile ihmeessä. Häneltä on aiemmin suomennettu teos Suljettu talveksi.


24. huhtikuuta 2017

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä

















Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 261 s.

S

e ei voinut olla sattuma. Terapeutti Kaarlo Nuortevan potilas on puhunut lapsuusmuistostaan, jossa hän on vaarassa hukkua eläintarhan edustalla mereen. Pian sama toteutuu Korkeasaaren rannassa, ja Kaarlon huoli saa muodon. Epidemia on alkanut levitä. Se tarttuu sanoista, katseista, televisio-ohjelmistakin, ja väkijoukoissa sen seuraukset ovat tuhoisia. Käsillä olevaan uhkaan verrattuna maailmansodat ovat pelkkä varjo. Sairastumassa eivät ole pelkästään ihmiset vaan koko tuntemamme todellisuus.

Pinnan alla pimeä on tiivistunnelmainen psykologinen trilleri, joka yhdistää myytit ja arkkityypit aikamme suurimpiin uhkakuviin. Teos vetää lukijansa paranoian pyörteisiin, joissa mikään ei ole sattumaa, vaan kaikki merkitsee aina myös jotakin muuta.
Oma arvioni: Alitajunnan syövereistä ammentava tiheätunnelmainen psykologinen trilleri, tai oikeammin ehkä psykofantasia, jonka menossa on välillä vaikeaa pysyä mukana. Kokonaisuus on pullollaan eri tieteistä peräisin olevia yksityiskohtia. Psykoanalyysin perusteiden tuntemisesta on jonkin verran hyötyä tämän moni-ilmeisen kudelman ymmärtämisessä. Kirjassa on läsnä tietoisuuden hahmottumisen dilemma: mistä se koostuu ja mitä jää sen ulkopuolelle.

Pinnan alla pimeä on romaani ihmiseksi tulemisen elämänmittaisesta prosessista. Se sopii lukijalle, joka ei halua päästä helpolla vaan kaipaa kaavoihin kangistuneen ajattelunsa haastamista. Vaikka kirja olikin kiehtovan erilainen, en välttämättä ihan heti jaksaisi lukea jotakin samanlaista. Seuraavaksi haluan lukea kirjan, jonka parissa aivotkin saavat hieman levätä – ainakin toivottavasti.








Samuel Bjørk: Yölintu

















Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Norjankielinen alkuteos: Uglen
Suomentanut: Päivi Kivelä
Lukija: Ville Tiihonen
Äänikirjan kesto: 12 h 34 min

Sulkien ja kynttiläasetelman keskeltä löytyvä teinitytön ruumis johdattaa lintunaamaria käyttävän rituaalimurhaajan jäljille.

T

einitytön ruumis löytyy metsästä kummallisen asetelman keskeltä. Rikostutkija Holger Munch ja hänen työparinsa Mia Krüger jäljittävät murhaajaa, mutta kummankin yksityiselämän murheet häiritsevät heidän keskittymistään, ja tutkinta ajautuu umpikujaan. Kun tuntematon nuori hakkeri lähettää poliisille kammottavan videon, Holger tiimeineen joutuu kilpajuoksuun aikaa vastaan, sillä pian heillä olisi uusi uhri.

Oma arvioni: Ahmittavan nopeatempoista jännitystä tarjottava dekkari, joka on kaikessa outoudessaan ja raakuudessaan karmaisevan koukuttava. Pidin kovasti myös sarjan aloittaneesta Minä matkustan yksin -dekkarista, joten toivottavasti sarja saa pian jatkoa.


20. huhtikuuta 2017

Milla Ollikainen: Pirunkuru













Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 223 s.

Ylläksen maisemiin sijoittuva, pohjoista eksotiikkaa tihkuva rikosromaani

K

olarissa iloitaan kaivosyhtiön suuresta hankkeesta, jonka toteutuminen olisi paikkakunnan työllisyydelle elintärkeä. Tunturista löytyvä vanhan mainarin ruumis heittää kuitenkin synkän varjon hankkeen ylle. Paikallislehden toimitukseen saapuva nimetön kirje kertoo, että kaivoksella on keinoja kaihtamattomia vastustajia.

Oma arvioni: Pohjois-Suomeen sijoittuvan dekkaritrilogian päätösosa on sujuvasti kirjoitettu. Aikaisemmin kirjan tapahtumapaikoilla kesäisin usein käyneenä juuri tuo Lappi maisemineen ja murteineen on se elementti, josta Ollikaisen kirjoissa erityisesti pidän. Eivätkä hänen henkilöhahmonsakaan epäkiinnostavia ole. Tykkään myös Ollikaiselle ominaisesta kerronnan nopeakulkuisuudesta. Paikallaan junnaaminen kun ei varsinkaan murhien selvittämiseen mielestäni oikein sovi, vaikka todellisuudessa juuri niin usein onkin.

Sarjan aiemmat osat ovat Veripailakat ja Vesiraukka. On luonnollisesti suositeltavaa lukea kirjat niin sanotusti oikeassa järjestyksessä. Mielestäni kirjat ovat kuitenkin suhteellisen itsenäisiä, joten voi ne lukea toki ”sekaisinkin”.








19. huhtikuuta 2017

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

















Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Lukija: Jukka Pitkänen
Äänikirjan kesto: 10 h 31 min

"Kun miehet alkavat elvyttää vanhoja myyttejä, naisten on paras valmistautua uusiin kyyneliin."

P

aintball-yrittäjä Eero Viitanen asuu omakotitalossa meren äärellä vaimonsa Ainon ja kahden tyttären kanssa. Kaikki on hyvin, mutta tarina on liian arkinen. Hän päättää järjestää jännitystä sieppaamalla Ainon niin kuin Zeus muinoin ryösti Europan ja pyytää apuun vanhaa ystäväänsä Laria.

Aino työskentelee päihde- ja mielenterveysongelmaisten asuntolassa, jossa eräs nuori asukas on joutunut vaikeuksiin. Jakautuneessa Suomessa kasvaneiden maailmat törmäävät, eikä siitä synny rikastavaa vuorovaikutusta. Eeron perimiehinen vaimonryöstötarina alkaa kuin omalakisesti toteuttaa itseään traagisin seurauksin. Emme enää usko pahaan käsittelee tarinoiden kohtalokasta voimaa ja teologisen ja filosofisen perinteensä unohtaneen liberaalin kulttuurin neuvottomuutta pahan edessä.

Oma arvioni: Tartuin kirjaan ennen kaikkea siitä syystä, että sen tapahtumat sijoittuvat Turun seudulle. On mukavaa, kun lukiessaan tunnistaa eri alueita ja paikkoja. Korhosen teoksessa keskeisellä sijalla on arki eli luonteva yhdessäolo perheen kesken. Romaanissa on vahvasti läsnä myös vaaran elementti. Kirjassa pohditaan lisäksi muun muassa pahuuden luonnetta ja henkistä tyhjyyttä. Mitä saattaakaan tapahtua, jos tavallinen arki ei enää riitäkään… Tummanpuhuvuudestaan huolimatta Riku Korhosen uusimman romaanin keskeisin sanoma lienee kuitenkin selvä: Väkivalta on aina pahasta.

On oikeastaan aika hämmästyttävää, kuinka näin monista aineksista rakennettu kokonaisuus pysyy hyvin koossa. No, eiköhän kysymys ole loppujen lopuksi kirjailijan ammattitaidosta. Ei siis ihme, että Emme enää usko pahaan ylsi vuoden 2016 Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa enempää, jotta ei paljastaisi liikaa juonesta. Jos siis kiinnostuit kirjasta nyt lukemasi perusteella, kannattaa tarttua kirjaan ja lukea se. Todennäköisesti et tule ainakaan pettymään. Saatat jopa yllättyä – niin minulle kävi.






18. huhtikuuta 2017

Stig Hansén: Birgitta Ulfsson – mikä ettei

















Kustantaja: Teos & Förlaget
Julkaisuvuosi: 2017
Ruotsinkielinen alkuteos: Birgitta Ulfsson – med och mot min vilja
Suomentanut: Liisa Ryömä
Sivumäärä: 194 s.


Minä olen terveesti onneton”, sanoo Birgitta Ulfsson yhdessä monista keskusteluistaan Stig Hansénin kanssa. Ulfsson on vuosikymmenien ajan valloittanut yleisönsä teatterissa, TV:ssä ja radiossa mitä erilaisimmissa rooleissa.

Tässä kauan kaivatussa kirjassa hän kertoo avoimesti kasvuvuosistaan, siitä miten hänestä tuli näyttelijä ja mitä hän ajattelee työstään, millaista oli työskennellä Tove Janssonin, Lasse Pöystin ja Vivica Bandlerin kanssa – ja millaista on elää vuosittain muutama kuukausi Suomenlahden pienessä saaressa, paikassa jota hän kutsuu sydämensä viidenneksi kammioksi.

”Luulen, että yksi suurista…pelastuksistani… on että hämmästyn.”

Oma arvioni: Stig Hansén on kirjoittanut hienon, keskustelunomaisen muisteloteoksen, joka ei monien perinteisten elämäkertojen tavoin pitkästytä lukijaansa luetteloimalla kaikkia mahdollisia asioita vuosilukujen kera.

Kun kaksi ystävää keskustelee elämästä, työstä ja taiteesta, on lopputulos kiinnostavan erilainen – rönsyilevä ja elämänmakuinen. Kirjaa lukiessa voi mainiosti kuulla julkisuutta kaihtavan suomenruotsalaisen näyttelijälegendan äänen. Kirjassa puhutaan suoraan ja kaunistelematta - ja välillä nauretaan makeasti. 
















17. huhtikuuta 2017

Karin Slaughter: Yli rajan

















Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013
Englanninkielinen alkuteos: Fallen
Suomentanut: Annukka Kolehmainen
Sivumäärä: 420 s.

Poliisi. Epäilty. Omainen. Agentti Faith Mitchellin elämä muuttuu yllättäen kuolettavaksi roolileikiksi.

F

aith Mitchell kiirehtii töistään hakemaan lastaan äitinsä Evelynin luota. Perillä odottaa avonainen etuovi. Kodinhoitohuoneessa makaa surmattu mies, makuuhuoneessa on panttivankitilanne. Evelyn on kadonnut. Lapsi itkee lukitussa vajassa. Faithin on tartuttava aseeseen, kohtalokkain seurauksin. Työpari Will Trentin apua tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Jäljet johtavat ylikomisario Evelyn Mitchellin uran päättäneeseen lahjusjuttuun. Maksavatko Evelynin vanhat synnit hänen henkensä – ja Faithin tulevaisuuden?

Juonikas dekkari oikean ja väärän rajapinnasta, hyvässä tarkoituksessa kylvetyistä pahan siemenistä. Slaughterille tuttuun tyyliin tilinteon hetki on kunnottomalle armoton.

Oma arvioni: Aluksi sekavalta tuntuva tapahtumavyyhti purkautuu paitsi luontevasti niin myös yllättävästi. Slaughter onnistuu jälleen kerran punomaan juonikuvioita, jotka pitävät lukijaa lujasti otteessaan. On suorastaan ahmittava sivuja eteenpäin, jotta selviää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Varsin koukuttavaa jännitystä siis. Suosittelen.






Timo Parvela: Ella ja kaverit karkaavat koulusta
















Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 74 s.

Ella ja kaverit tekevät katoamistempun

E

lla ja hänen kaverinsa pääsevät vihdoin toiselta luokalta! Mutta heidän uusi luokkansa onkin yllättäen kaksi ja puoli A.

"Minä pidän koulusta ja opettajasta, mutta läksyjä saisi olla enemmän", sanoi Tiina."Nykykoulussa opetetaan liian vähän ydinfysiikkaa", arvosteli Tuukka."Lasten pitäisi saada itse päättää omista asioistaan", sanoi Pukari."Ruokatunnit saisivat olla pidempiä ja niitä pitäisi olla paljon enemmän", sanoi Pate.
Niinpä me päätimme karata koulusta ja etsiä tilalle sellaisen, jossa kaikilla olisi aina hauskaa.Karkumatkalla ystävykset kohtaavat mystisen ja vähän pelottavankin taikuri Papadamin, jonka aikomukset uhkaavat sekä opettajan perhettä että koko kaupungin tulevaisuutta.

Oma arvioni: Koululaishuumoria parhaimmillaan sekä tytöille että pojille.
😊













16. huhtikuuta 2017

Eveliina Talvitie: Keitäs tyttö kahvia – Naisia politiikan portailla

















Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 334
s.

Mikä on naisen paikka tasa-arvoisessa Suomessa?

K

uinka nainen nousee ministerin asemaan tai kasvaa kansainväliseksi poliitikoksi? Miten naiset valtaa käyttävät ja mikä saa heidät siitä luopumaan? Onko naiseudella politiikassa merkitystä? Pitäisikö ollakaan? Entä kun lasikatto lyödään sirpaleiksi, mitä siitä seuraa?

Keitäs tyttö kahvia esittää sumeilemattomia kysymyksiä sukupuolisidonnaisista hyvä veli -verkostoista ja kertoo siskojen omista selviytymiskeinoista. Rohkeissa aikalaishaastatteluissa monet tunnetut sekä vähemmän tunnetut naispoliitikot kertovat unelmistaan, onnistumisistaan ja kompuroinneistaan politiikan portailla. Kotimaisista huippupoliitikoista mukana ovat mm. Tarja Halonen, Elisabeth Rehn, Heidi Hautala, Mari Kiviniemi, Suvi-Anne Siimes, Maria Guzenina-Richardson, Henna Virkkunen, Nasima Razmyar ja Päivi Räsänen.

Oma arvioni: Vaikka kirjan julkaisemisesta on vierähtänyt jo muutama vuosi, on se sanomaltaan tänä päivänäkin oikeastaan hämmästyttävän ajankohtainen: tytöttelyä tapahtuu varmasti edelleen paljon varsinkin perinteisillä miehisillä aloilla. Sukupuolella tuntuu siis olevan usein väliä.

Haastatellut naiset osoittavat kuitenkin omalla esimerkillään, että kovalla työllä ja päättäväisyydellä on mahdollista murtaa naisille annettuja traditionaalisia rooleja, ja tulla valituksi vaikka presidentiksi. Nainen voikin olla lopulta se kovin ”jätkä”. Edelleen puhutaan paljon siitäkin, kuinka vaikeaa on yhdistää työ ja perhe. Mutta on uran ja äitiyden yhdistämisessä onnistuttu jo pitkään. Tästäkin kirjassa on lukuisia hyviä esimerkkejä. Naisista on moneksi.


15. huhtikuuta 2017

Virpi Hämeen-Anttila: Villa Speranza

















Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 271 s.

K

auneutta, hullaantumista, uudelleen löydettyä elämäniloa Italian lumoavissa maalaismaisemissa. Nuori toimittaja Silja on paennut kokemaansa menetystä Italiaan. Sattuman kautta hän tutustuu suomalaiseen oopperadiivaan Eva Morettiin ja saa kutsun tämän satumaiseen huvilaan Villa Speranzaan.

Silja tutustuu Evan aviomieheen Henrikiin, jonka henkevä, melankolinen olemus vetää häntä puoleensa, varsinkin kun miehen ja vaimon suhde vaikuttaa etäiseltä. Henrikin teini-ikäinen tytär sen sijaan suhtautuu Siljaan epäluuloisesti. Vähitellen Siljalle paljastuu, että Villa Speranzassa asuvan uusperheen harmoninen ulkokuori kätkee taakseen paitsi jännitteitä, myös salaisuuksia ja vaaroja.

Oma arvioni: Tarina jää mielestäni jotenkin ohueksi. Kirjan parasta antia ovat ehdottomasti sen miljöökuvaukset Villa Speranzasta puutarhoineen. Romaania lukiessa näin silmissäni huvilan lumoavan kauneuden ja kuulin korvissani klassisen pianomusiikin helmiä. Niin ja lisäksi jotkin italialaisen keittiön antimet saivat veden miltei herahtamaan kielelle. Virpi Hämeen-Anttilan uusin romaanilla on siis annettavaa monille aisteille.

14. huhtikuuta 2017

Terttu Autere: Kaunis mutta kuollut













Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 303 s.

Ruumis koulun kokoelmahuoneessa!
Nostalginen salapoliisiromaani 1930-luvulta.

O

nerva Ojala on saanut suomenkielenopettajan sijaisuuden pienen kauppalan yhteiskoulusta. Hän on myös kihlautunut lääninetsivä Juhani Kuikan kanssa. Naapuruston uteliaat moraalinvartijat unohtavat pitää vahtia. Juhan Kuikan viikonloppuvierailuista Onervan luona, kun koulun ilopilleri, hehkeä nuori piirustuksenopettaja löytyy kuristettuna koulun kokoelmahuoneesta penkinpainajaisillan jälkeen. Epäiltyjä löytyy niin koulupoikien kuin vapaiden ja varattujen miespuolisten kollegoidenkin joukosta, mustasukkaisista aviovaimoista puhumattakaan. Mutta lieneekö kaunis opettajatar vain leikitellyt ihailijoidensa kustannuksella?

Terttu Autereen uusi romaani kuvaa jo kolmatta lääninetsivä Juhani Kuikan rikostutkintaa. Samalla se seuraa etsivän ja Onerva Ojalan suhteen kehittymistä ja sukeltaa 193o-luvun koulumaailmaan tunnelmiin tavalla, jonka kirjailija niin hyvin taitaa.

Oma arvioni: Ilahduin, kun löysin kirjastosta Autereen uusimman historiaan sijoittuvan salapoliisiromaanin. Olen lukenut aiemmin sekä Kuka murhasikaan rouva Holmin? että Kuolema Eedenissä -romaanin, joten tiesin jo vähän mitä odottaa. Toki kirjat ovat itsenäisiä, joten taustojen tunteminen ei ole välttämätöntä. Koulumaailmaan sijoittuvana tämä uusin jännäri kiinnosti minua aiheeltaan eniten. Eikä muutenkaan tarvinnut pettyä – tunnelma oli kohdallaan, enkä minä ainakaan arvannut tapahtumien kulkua kovin varhaisessa vaiheessa. Ihan kelpo kirja siis, kevyt ja otteessaan pitävä.

Eve Hietamies: Hammaskeiju
















Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Lukija: Antti Virmavirta
Äänikirjan kesto: 11 h 31 min

Y

ösyötöstä ja Tarhapäivästä tuttujen Antti ja Paavo Pasasen tarina jatkuu!

Yhtäkkiä Pasasen pienperheessä on ekaluokkalainen – mihin se vauva katosi, ja mihin se on taas hukannut kännykkänsä?

Paavo Pasanen aloittaa koulun, ja urhean yksinhuoltajaisä Antin edessä kohoaa jälleen uusi käsittämättömien asioiden muuri. Lisäksi Antti joutuu vihdoin myöntämään olevansa umpirakastunut pitkäaikaiseen taistelupariinsa Enniin, ja tunne vaikuttaa olevan molemminpuolinen. Mutta miten sen ottaisi puheeksi, kun elämä pyörii Wilma-viestien ja kouluunlähettämisten rinkiä, ja työtkin pitäisi tehdä?
Eve Hietamies kuvaa yksinhuoltajan arkea ja 2010-luvun kasvatusilmapiiriä lämpimän pisteliäällä huumorilla.

Oma arvioni: Olen seurannut Pasasen poikien taivalta ja pärjäämistä alusta asti ja siksi olen todella odottanut tätä kirjaa. Eve Hietamies on onnistunut luomaan sellaiset henkilöhahmot, joista on mahdotonta olla tykkäämättä. Kirjassa arkisia ongelmia tarkastellaan rehellisesti ja teoksessa oleva huumori on aivan mahtavaa. Tätä elämänmakuista ja viihdyttävää sarjaa voi suositella sinkuista suurperheellisille ja kaikille siltä väliltä. Lukisin Pasasten elämästä mielelläni jatkossakin, enkä taatusti olisi ainoa…



13. huhtikuuta 2017

Juuli Niemi: Et kävele yksin
















Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 291 s.

Kaksi erilaista maailmaa ja ensimmäinen rakkaus.

"

Egzon ei ole käynyt vieraissa maissa. Hän ei ole käynyt edes siellä mistä hänen sanotaan tulevan."

Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus

Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.

Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi.

Oma arvioni: Et kävele yksin on hieno, monikerroksinen nuortenromaani. Siinä yhdistyvät kiehtovalla tavalla realismi ja runollisuus. Kirja on vahvasti kiinni nykynuorten maailmassa. Tarinan keskiössä ovat oman identiteetin löytämisen vaikeus ja ensirakkauden kivuliaisuus. Tarina on kaikessa raastavuudessaan myös kaunis. Kirjan kerronta on väkevän tunteidentäyteistä.

Tänä päivänä ollaan aiheellisesti huolissaan siitä, että erityisesti pojat eivät juurikaan lue kirjoja. Uskoisin kuitenkin, että tämä Juuli Niemen romaani sopisi yläasteikäisten poikienkin lukulistalle. Itse luin kirjan puhtaasti siitä syystä, että halusin lukea vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittajan. Vaikka en kyseisen genren kirjoja kovin paljon luekaan, tämä kirja on kyllä palkintonsa ansainnut. Erityisen hienoa on mielestäni se, että teos ei päästä lukijaansa helpolla.




Timo Sandberg: Murhakuja













Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 337 s.


H

arrastajanäyttelijä Lars Kuivanen löydetään surmattuna sorakuopalta. Kuivasen rooli pappina työväenteatterin esityksessä on herättänyt huomiota, sillä näytelmän huhutaan sisältävän jumalanpilkkaa. Kuolema selitetään pirtuporukoiden aiheuttamaksi, mutta Otso Kekki jatkaa omia tutkimuksiaan. Poliittinen ilmapiiri Suomessa kiristyy päivä päivältä. Lapuan liike aktivoituu, kyydityksistä huhutaan. Työmaaterrori ja keskinäiset kiusanteot ovat arkipäivää. Tulenarassa tilanteessa ammattiyhdistysaktiivi Ismo ja valkoisen perheen kasvatti Silja jatkavat salaisia tapaamisiaan. Eräänä yönä Ismo haetaan väkisin kodistaan.

Murhakuja jatkaa Mustamäestä ja Häränsilmästä tuttujen hahmojen tarinaa 1930-luvun Lahdessa. Otso Kekki ja Vera ovat saaneet pojan, mutta elävät edelleen susiparina. Asenteet venäläisiä kohtaan kiristyvät, ja Vera kaipaa kotimaahansa. Ismon ja Siljan rakkaus sinnittelee ristiriitojenkin keskellä, mutta onko suhteella tulevaisuutta? Timo Sandberg kuvaa uskottavasti aikaa, jolloin oli valittava puolensa. Kansan yhtenäisyys oli pelkkä haave, ja vakaumus leimasi myös poliisin työtä.

Oma arvioni: Tämä kolmas Otso Kekki -jännitysromaani vie lukijansa 1930-luvun alun Lahteen. Äärioikeiston julmuudet kuohuttavat mieliä tuona laittomuuden aikana. Sandbergin ajankuvaus tuntuu aidolta, ja tarina on sujuvasti kirjoitettu. Myös kirjan keskeisimmät henkilöhahmot ovat mielestäni kiinnostavia. Suosittelen Timo Sandbergin historiallisia jännäreitä kaikille, joita menneisyyden tapahtumat kiinnostavat.








12. huhtikuuta 2017

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

















Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 301 s.

Hurmaava taiteilijaromaani kertoo, kuinka olla uskollinen itselleen ja rakastaa.

E
räänä talvi-iltana 16-vuotiaan Visan mielen täyttää päihdyttävä ajatus: hänestä tulee taiteilija. Sivellin kädessään Visa näkee maailman kuin ensi kertaa. Piirustustunneilla Visa tutustuu melankoliseen Tapioon. Yhdessä pojat haaveilevat Chagallin luomista maailmoista ja eurooppalaisista kaupungeista. Tapion sisko, suloinen ja viisas Helmi, on kaikkea mitä Tapio ei ole: elämäniloinen ja itsevarma. Visan mukana lukija pääsee kurkistamaan suomalaisiin ja italialaisiin taidepiireihin, aina viattomalta 50-luvulta politisoituneelle 70-luvulle.  Mutta onko onnella aina kääntöpuoli, jokaisella positiivilla negatiivi?
Oma arvioni: Haahtelan uutuuskirja on hieno taiteilijaromaani. Teos on mielestäni varsin elokuvamainen tai toisaalta se on kuin maalaus erilaisine värikkäine siveltimenvetoineen, valoineen ja varjoineen. Visa on henkilönä kiltti ja unelmiinsa uskova nuori mies, joka kasvaa tarinan edetessä sekä taiteilijana että ihmisenä. Kirjassa itseäni viehättää erityisesti sen kauniin lyyrinen kieli ja tarinan lohdullinen pohjavire. Unelmat voivat kantaa ties minne. ” Luet, katselet maailmaa, olet lintu, lentelet, kokeilet, et takerru.” Aika hieno elämänohje.
Suosittelen kirjaa lämpimästi etenkin kaikille italialaisen kuvataiteen ystäville.














10. huhtikuuta 2017

Karl Ove Knausgård: Kevät
















Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2017
Norjankielinen alkuteos: Om våren
Suomentanut: Jonna Joskitt-Pöyry
Sivumäärä: 230 s.

Piteneviä päiviä, piteneviä varjoja

V

uodenajat-sarjan kolmannessa osassa isä kertoo nyt jo kolmekuiselle tyttärelleen kesästä, jolloin lapsi oli äitinsä vatsassa. Ja äidistä, joka oli silloin synkkyyden syvimmissä syövereissä. Tarinaa kerrotaan, kun isä ja tytär ovat matkalla sairaalaan katsomaan äitiä ja sairautta, josta pienokainen ei voi vielä tietää mitään. Isän mielestä hänen on kuitenkin hyvä saada kuulla noista ajoista ja asioista aikuisena. Siksi tämä romaani valosta, pimeydestä ja rakkaudesta on ollut pakko kirjoittaa. Toisin kuin lyhyistä luvuista koostuvat Syksy ja Talvi, Kevät on yhtenäinen romaani.

Oma arvioni: Jotenkin tykkäsin Syksystä ja Talvesta tyylillisesti enemmän, mutta hieno kirja on tämä Kevätkin. Siinä toivottomuus ja toiveikkuus kulkevat hienosti käsi kädessä. Suosittelen tätä sarjaa lämpimästi kaikille elämänmakuisen ja samalla omaleimaisen kerronnan ystäville. Maltan tuskin odottaa, mitä kesä tuo tullessaan…


9. huhtikuuta 2017

Karl Ove Knausgård: Talvi
















Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2016
Norjankielinen alkuteos: Om vinteren
Suomentanut:
Jonna Joskitt-Pöyry
Sivumäärä: 238 s.


Karl Ove Knausgårdin maailmanselitys
L

apsi on syntymässä. Ja isä istuutuu kirjoittamaan hänelle. Isä, kirjailija, haluaa kertoa lapselle, mikä häntä odottaa, millaiset miljardit ilmiöt ja aineet, eläimet ja ihmiset, joita kutsumme maailmaksi. Hän kirjoittaa auringosta ja mäyrästä, termoksesta ja pissasta, sängystä ja yksinäisyydestä, samalla kun lapsi kasvaa pimeydessä.
Syksy ja Talvi ovat kaksi ensimmäistä kirjaa neljäosaisesta henkilökohtaisesta ensyklopediasta. Sen lyhyet tarinat, yksi vuoden jokaiselle päivälle, paljastavat fantastisen maailman ympärillämme uudella, yllättävällä tavalla.

Oma arvioni: Knausgård kirjoittaa mainiota lyhytproosaa arkisista asioista ja isoista ilmiöistä. Teksti ikään kuin imaisee lukijan vaikutuspiiriinsä. Onneksi tarina jatkuu…














Lasse Pöysti: Iltasatuja


















Kustantaja: Otava
Kuvittanut: Louise von Dardel
Julkaisuvuosi: 1997
Sivumäärä: 152 s.
L
asse Pöystin iltasatujen sankarit ovat jokapäivän tuttuja, ihan tosia. Ainakin niiden pitäisi olla ja luultavasti olisivatkin, jos maailma ei olisi meille vain kolmiulotteinen. Se, mitä näemme ja ymmärrämme, ei ole kaikki. Elämä elää villinä ilman velhoja ja prinsessojakin. Siksi sadut ovat yhtä tärkeitä kuin rakkaus ja satumaisen ihana luonto.

Oma arvioni: Aikuistenkin kannattaa lukea satuja aina silloin tällöin. Se auttaa pääsemään hetkessä arkisten huolien yläpuolelle. Kirjaa lukiessa kuulin melkein Lasse Pöystin äänen. No, ihmekös tuo, tulihan Lassesta koko kansan satusetä hänen aloitettuaan iltasatujen kertomisen Pikku Kakkosessa jo vuonna 1977.