31. elokuuta 2017

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu


Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2016
Englanninkielinen alkuteos: The Midnight Rose (2013)
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Sivumäärä: 672 s.
Kiehtova rakkaustarina 1900-luvun alun Intian kimaltavista palatseista nykypäivän Englannin maaseudulle

Y

ksitoistavuotias Anahita Chaval, jalosukuisen mutta köyhtyneen intialaisperheen tytär, ystävystyy omapäisen prinsessa Indiran kanssa ja pääsee osaksi tämän satumaista elämää lemmikkinorsuineen ja palatseineen. Prinsessan virallisena seuralaisena Anahita matkaa kauas Englantiin sisäoppilaitokseen juuri ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Englannin maaseudulla hän tutustuu nuoreen Donald Astburyyn, joka on upean Astburyn kartanon perijä, sekä tämän juonittelevaan äitiin.

Lähes vuosisata vuotta myöhemmin Rebecca Bradley, nuori amerikkalainen filmitähti, elää julkisuuden valokeilassa. Kesken elokuvan filmausten Englannin maaseudulle Astburyn kartanoon saapuu yllättäen Ari Malik selvittämään isoisoäitinsä Anahitan menneisyyttä. Pian Astburyn suvun tarkoin varjelemat salaisuudet alkavat paljastua.

Oma arvioni: Lucinda Rileyn ensimmäinen suomennettu teos on lumoava lukuromaani, joka liikkuu sujuvasti kahdella eri aikakaudella ja erilaisissa miljöissä. Tarina on oikeastaan mukaansatempaava aikuisten satu.  Keskiyön ruusu on kiehtova sekoitus historiaa, romantiikkaa ja perhedraamaa. Pidin lukemastani yllättävänkin paljon, sillä viime aikoina en ole paljonkaan tämän tyylistä kirjallisuutta lukenut. Pari huonosti nukuttua yötä kului oikein hyvin tämän romaanin parissa.

Kaiken kaikkiaan kirja tarjosi varsin viihdyttävän lukuelämyksen, joten toivottavasti tämän tuotteliaan ja maailmalla suositun kirjailijan tuotantoa saa pian lukea suomeksi lisää. Jos pidät Kate Mortonin teoksista, en yllättyisi lainkaan, mikäli ihastuisit Keskiyön ruusuun.






30. elokuuta 2017

Jussi Adler-Olsen: Vanki

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2012
Tanskankielinen alkuteos: Kvinden i buret
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivumäärä: 424 s.

M

urharyhmäetsivä Carl Mørck oli kiistämättä yksi Kööpenhaminan parhaista poliiseista, kunnes sai osuman luodista työtehtävässä. Samassa kahakassa kuoli hänen läheinen kollegansa ja toinen haavoittui. Töihin palannut, itsesyytösten kanssa painiva Mørck kärsii motivaation puutteesta, ja kollegat alkavat saada hänestä tarpeekseen. Mørck nimitetään uuden Osasto Q:n johtajaksi tehtävänään selvittää vanhoja rikoksia poliisilaitoksen kellariin sysätyssä toimistossa. Avustajakseen hän saa omalaatuisen mutta erittäin innokkaan Hafez el-Assadfin.
Ensimmäinen kaksikon selvitettävä tapaus on viisi vuotta sitten jäljettömiin kadonnut poliitikko, nuori ja kaunis Merete Lynggaard. Hänen katoamistaan on vuosien mittaan epäilty milloin murhaksi, milloin itsemurhaksi tai tahalliseksi katoamiseksi, mutta  Mørck saa pian huomata, että totuus on taruakin ihmeellisempää...

Oma arvioni: Tämä Osasto Q:sta kertovan sarjan ensimmäinen osa on juonellisesti taitavasti rakennettu ja jännittävä tarina. Kirjan henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja yhteiskuntakritiikki purevaa. Kokonaisuuden kruunaa mielestäni kirjassa viljelty musta huumori.

Olen jo aiemmin lukenut sarjasta myös Metsästäjät ja Pullopostia.

Suosittelen sarjaa laadukkaiden pohjoismaisten dekkareiden ystäville. Täytyypä etsiä kirjastosta Osasto Q:sta kertovan dekkarisarjan uusimpia osia...

29. elokuuta 2017

Karin Slaughter: Kahlittu


Kustantaja: HarperCollinsNordic
Julkaisuvuosi: 2016
Englanninkielinen alkuteos: The Kept Woman (2016)
Suomentanut: Päivi Paju
Sivumäärä: 495 s.
Miehet ja vaimot. Äidit ja tyttäret. Menneisyys ja tulevaisuus. Salaisuudet yhdistävät heitä. Salaisuudet voivat tuhota heidät.

K

un entinen poliisi löydetään murhattuna hylätyltä, Will Trent ja Georgian etsivätoimisto tietävät, että tästä murhatutkimuksesta tulee erityisen vaarallinen. Rikospaikan veriset jäljet viittaavat siihen, että on olemassa toinenkin uhri – nainen joka on kadonnut kuin tuhka tuuleen ja jonka henki on vaarassa, ellei häntä pian löydetä. Todisteet paljastavat jutun yhteyden Willin menneisyyteen, millä on tuhoisat seuraukset Willin, hänen työtovereidensa, läheistensä – ja jopa hänen jahtaamiensa rikollisten elämään.

Herpaantumattoman jännittävä ja kiihkeävauhtinen Kahlittu ristiriitaisine, erehtyväisine henkilöhahmoineen on monipolvisen rikostutkimuksen ja nerokkaan psykologisen trillerin yhdistelmä. Se on herättävä, mieleenpainuva romaani rakkaudesta, menetyksestä ja vapahduksesta.

Oma arvioni: Kahlittu jatkaa varsin onnistuneesti suosittua Will Trent & Sara Linton -dekkarien sarjaa. Elämässä tapahtuneet kauheudet jättävät jälkensä ihmisiin – ja ne jäljet ovat kaukana kauniista. Slaughter on jälleen kirjoittanut trillerin, jota on kaikista raakuuksista huolimatta suorastaan pakko ahmia. Tätä kirjaa voi todella kutsua avainromaaniksi, niin paljon se aiemmista tapahtumista ja kirjan keskeisten henkilöiden taustoista paljastaa. Ja mikä parasta, loppuratkaisu on kutkuttava. Ei auta muuta kuin odottaa seuraavaa kirjaa.

Jos olet laadukkaan psykologisen trillerin ystävä, tätä kirjaa ei todellakaan kannata jättää lukematta.







28. elokuuta 2017

Harlan Coben: Lupaa ja vaikene


Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2014
Englanninkielinen alkuteos: Six Years (2013)
Suomentanut: Salla-Maria Mölsä
Sivumäärä: 379 s.
Vangitseva trilleri intohimosta, kadotetusta rakkaudesta, salaisuuksista ja valheista

K

un Jake Fisher tapaa Natalien, hänelle on alusta asti selvää, että tämän naisen kanssa hän haluaa elää loppuelämänsä. Rakkaudentäyteisen kesän jälkeen Natalie kuitenkin yhtäkkiä ilmoittaa menevänsä naimisiin toisen miehen kanssa. Natalie pakottaa Jaken lupaamaan, ettei tämä enää koskaan yritä ottaa yhteyttä tai lähde etsimään häntä.

Jake pitää lupauksensa kuusi kaipuuntäyteistä vuotta. Nähdessään Natalien aviomiehen muistokirjoituksen hän kuitenkin päättää lähteä tämän hautajaisiin. Jaken järkytykseksi miehen leski ei olekaan Natalie. Ei edes häistä, joihin Jake kuusi vuotta aiemmin osallistui, löydy mitään merkintää kirkonkirjoista. Nainen, joka särki hänen sydämensä, näyttää kadonneen maan päältä.

Pian Jake saa todeta, ettei suinkaan ole ainoa, joka etsii Natalieta. Hän ui petosten ja pelon verkkoon, jossa hän ei voi luottaa edes omiin muistoihinsa tai niihin ihmisiin, jotka hän luuli tuntevansa.

Oma arvioni: Tiheätunnelmaista jännitystä tarjoava dekkari, joka haastaa lukijansa kerta toisensa jälkeen, kun mikään ei olekaan sitä, miltä se aluksi näyttää. Varsin yllätyksellinen ja koukuttava kirja siis.  Tarinakin etenee mukavan sujuvasti

Suosittelen. Jos kaipaat hieman vaihtelua vaikkapa pohjoismaisiin dekkareihin, tartu tähän arvoitukselliseen opukseen. Ei Cobenin kyllä turhaan sanota kuuluvan maailman trillerikirjailijoiden kärkikaartiin.











27. elokuuta 2017

Christian Rönnbacka: Rakennus 31


Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 335 s.

M

arraskuu. Porvoon lähistöltä metsiköstä löytyy tyhjä hauta. Kun monttuja paljastuu lisää, komisario Antti Hautalehto ryhmineen ryhtyy selvittämään mistä on kyse. Sitten yhdestä hautakuopasta löydetään tuntematon ruumis. Poliisi on ymmällään, ja entisestään tutkinta mutkistuu, kun ilmaantuu joukko todistajia, jotka tietävät tapauksesta enemmän kuin suostuvat kertomaan. Vähitellen jäljet johtavat Nikkilän vanhan mielisairaalan rakennus 31:een. Sen varjoihin kätkeytyy vaiettu menneisyys, jonka jättämät arvet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Tutkinnanjohtaja Antti Hautalehdolla on ratkottavanaan taiten punottu mysteeri, kohdattavanaan suruun kahlitut haamut.

Oma arvioni: Antti Hautalehto on mielestäni varsin mainio poliisihahmo. Pidän erityisesti hänen ja kumppaneiden viljelemästä mustasta huumorista. Sen ja yllätyksellisten tapahtumakulkujen ansiosta lukija ei todellakaan pitkästy. Tarina etenee sujuvasti – eikä aikaakaan, kun kirjan huomaa olevan lopussa.

Jos pidät esimerkiksi Reijo Mäen Jussi Vareksesta, suosittelen tutustumaan Rönnbackan Hautalehto -sarjaan, josta juuri lukemani Rakennus 31 on kolmas osa. Olen aiemmin lukenut kyseisestä sarjasta neljännen osan, Kylmä syli.  Ja tulen varmasti seuraamaan Hautalehdon seikkailuja jatkossakin.















25. elokuuta 2017

Riina Paasonen: Kaikki minkä menetimme


Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 261 s.

S

upikoirat elävät pareittain. Tämän oppii Johannes, kun tulee yön pimeydessä ajaneeksi supikoiran yli. Pian Johannes huomaakin hoivaavansa kuolleen supikoiran puolisoa.

Tamperelaisen rintamamiestalon villiintyneen puutarhan keskellä Johannes on yhtä yksin kuin supikoira. Orvokki-vaimo ottaa takaisin kadotettua nuoruuttaan syöksymällä suhteeseen kolmekymppisen Kain kanssa, ja yhteys jälkikasvuunkin on katoamassa. Herkkä Arvi lukkiutuu kotiinsa, ja Aurasta huomatuksi tuleminen vaatisi vähintään pankkiryöstön.

Johannes kohdistaa kaiken huomionsa supikoiraan. Suhde villiin eläimeen muodostuu yhä tärkeämmäksi. Kunnes tapahtuu jotain peruuttamatonta.

Kaikki minkä menetimme on tragikoominen tarina salaisuuksista, rakkauden kaipuusta ja tyydyttymättömistä tarpeista – mutta myös toivosta. Romaani kuvaa, miten yllättävällä tavalla ihmiset ylittävät rajat, kun ne tulevat vastaan.

Oma arvioni: Tarina omalaatuisesta suomalaisesta perheestä. Perheestä, jossa kukin oireilee tavallaan. Vaikka kirjan takakannessa kirjaa ”mainostetaan” tragikoomiseksi, kirjan huumori ei minulle oikein auennut. Tämä kirja on mielestäni todellinen tragedia. Se jätti ainakin minulle päällimmäiseksi jotenkin epämukavan olon.

Kirja on tekstiltään hiottua ja dialogi toimivaa. Kirjan kansikuva on mielestäni hieno. Sen perusteella kirjan luettavakseni nappasinkin. Jos kaipaat erilaista luettavaa, kokeile millaisia tunteita ja ajatuksia Paasosen esikoisromaani sinussa herättää.

   








24. elokuuta 2017

Rake Tähtinen: Kuoleman pisarat

Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 320 s.



K
ahden nuoren päihdekokeilu johtaa kahteen kuolemaan. Rikosylikonstaapeli Laatikaisen selvittäessä tapausta tutkinta vie hänet lastensuojelulaitos Rauhansalmeen.
Laitoksen asukas Vilma Rosengren vaikuttaa jo päässeen synkän lapsuutensa yli, mutta yllättäen jokin laukaisee hänessä viiltävän ahdistuksen ja hän katoaa. Laatikainen ja rikoskomisario Petäjämäki pelkäävät saavansa uuden rikoksen eteensä.
Rikoskomisariota tutkinta koskettaa erityisesti. Tytär Sonja oli kahden lakkaan kuolleen pojan luokkatoveri. Lisäksi hän on Vilma Rosengrenin hyvä ystävä.
Oma arvioni: Kuoleman pisarat on Rake Tähtisen Petäjämäki-sarjan seitsemäs osa. Se vie lukijansa varsin uskottavasti nuorten maailmaan - tässä tapauksessa muun muassa päihdekokeiluihin ja lastensuojelulaitoksen arkeen.  Juuri arkirealismi puhuttelee minua.
Vaikka aiheet ovat rankkoja, Tähtinen onnistuu kirjoittamaan niistäkin osaltaan viihdyttävästi. Kirjan erityisenä vahvuutena on se, että Tähtinen todella tietää, mistä kirjoittaa. Ja keskeisissä henkilöhahmoissa on sitä jotakin, mikä pitää lukijan mielenkiintoa yllä dekkarisarjanosasta toiseen. Jos et vielä ole tutustunut Petäjämäki-sarjaan, suosittelen että aloitat vaikka heti.
   





Sakari Vainikka: En minä häntä tappanut


Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 205 s.
"En minä häntä tappanut" on Sakari Vainikan neljäs Komisario Koski -romaani. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Vainikan lapsuuden ja nuoruuden Helsinkiin, jossa hän toimi yli 10 vuoden ajan pappina seurakunnissa, alkoholistiparantolassa ja vankilassa. 
M
aulan viimeiset lauseet jäivät vaivaamaan Koskea. ”En minä häntä tappanut.” Oliko Maula korostanut toista vai kolmatta sanaa?
Nuoren naisen ruumis löytyy silkkimattoon käärittynä Malmin hautausmaan graniittiaidan vierestä. Tapahtuneeseen liittyviä arvoituksia ratkoessaan komisario Mikael Koski joutuu kohtaamaan vankilassa kuolemaa tekevän kirjailijan, petollisen lahkolaissaarnaajan ja myös oman menneisyytensä. 
”Arkkienkeli” Mikael Kosken tutkimukset ovat kuin shakkipelejä, joissa jokainen siirto on osa loppuratkaisua. 
Oma arvioni: Kirjan juoni ei tällä kertaa oikein vienyt mukanaan, mutta komisario Mikael Koski vaikuttaa sen verran kiinnostavalta hahmolta, että hänen toimiaan rikosten parissa tulen varmasti seuraamaan jatkossakin.
















Pertti Koskinen: Salaisuuksien kylä




Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 206 s.


N

eljätoistavuotias tyttö löytyy surmattuna. Koko Suomi seuraa uutisia järkyttyneenä. Kuluu viikkoja, uutiset vähenevät, mutta surmaajaa ei löydetä.
Tytön äidin toimeksiannosta yksityisetsivä Maija Miilunkorpi lähtee tutkimaan tapausta. Hän pakkaa pyöränsä perävaunuun kaiken, mitä luulee tarvitsevansa tulevien viikkojen aikana. Hän saapuu iltahämärässä pieneen viehättävään kirkonkylään.
Kylästä löytyy myös pimeä puoli; tiukat uskonnolliset mielipiteet ja tuomitseminen tuntuvat raskaana yhteisön ystävällisen ulkokuoren alla. Tuntuu kuin kylä huutaisi apua mutta haluaisi silti pitää salaisuutensa. Monenlaiset kohtaamiset ja ihmissuhteitten pohdiskelut vievät Maijan lähelle ratkaisua, mutta ilman väkivaltaa kaikki ei selviä.
Pertti Koskisen esikoisteos on psykologinen jännitysromaani.
Oma arvioni: Tarina on juoneltaan hyvin rakennettu. Koskisen luoma yksityisetsivä on hahmona todella ristiriitainen, epäuskottava ja minusta varsin ärsyttävä. Koskinen suosii ilmaisussaan lyhyitä päälauseita. Sekin ärsytti aika tavalla. No, kaikesta kritiikistä huolimatta kirjan tarina toimi ihan hyvin, vaikka loppuratkaisu ei itselleni yllätyksenä tullutkaan. Kirjassa ei väkivallalla mässäillä. Voisin suositella kirjaa etenkin psykologisesta jännityksestä pitäville.
Ei huono esikoisdekkari. Saatan joskus lukea lisää kyseisen kirjailijan tuotantoa.




23. elokuuta 2017

Cilla & Rolf Börjlind: Uinu, paju pienoinen


Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2017
Ruotsinkielinen alkuteos: Sov du lilla videung (2016)
Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom
Sivumäärä: 445 s.

O

livia Rönning saa tutkittavakseen Smoolannista löytyneen noin kymmenvuotiaan pojan murhan, ja ex-poliisi Tom Stilton kutsutaan avustamaan tutkinnassa.

Murhalla näyttää olevan yhteyksiä Bukarestin alamaailmaan. Pian löytyy lisää nuorten ruumiita, ja tutkintatiimi huomaa päätyvänsä hirvittävän rikollisverkoston jäljille.

Samaan aikaan maahan virtaa pakolaisia. Koditon Muriel ottaa suojiinsa metsämökkiin itkuisen ja pelokkaan pakolaistytön ja pyytää apua vanhalta tutultaan Tom Stiltonilta. Käy ilmi, että tyttö saattaa tietää murhista jotain.

Uinu. paju pienoinen on Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä kertovan sarjan neljäs osa. Cilla ja Rolf Börjlind ovat jälleen punoneet mukaansatempaavan juonen, jossa yhdistyvät viiltävän tarkka ajankuva ja taidokkaasti etenevä kerronta.

Oma arvioni: Tässäkin kirjassa käsitellään ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja. Kerronta on psykologisesti osuvaa ja keskeiset henkilöt kiinnostavia.
Viime päivien tapahtumat ovat kuitenkin saaneet aikaan sen, että mieluiten lukisin nyt jotakin muuta kuin dekkareita. Mutta, kun kyseisen kirjan satuin Jokereista löytämään, olihan se tietysti lainattava ja nopeasti luettava.

Postaukseni sarjan aiemmista osista löydät tästä:




22. elokuuta 2017

Hannu Harju & Ismo Loivamaa (toim.): Maria Kallio -Extra – Kevyttä ja vakavaa Leena Lehtolaisen komisariosta


Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 213 s.
Kaikki tarvittava Suomen suosituimmasta naispuolisesta poliisista!

L

eena Lehtolaisen luoma poliisihahmo Maria Kallio esiintyi ensi kerran keväällä 1993 romaanissa Ensimmäinen murhani. Maria Kallio -Extra on opas- ja fanikirja, joka kertoo kaiken tarvittavan tiedon Suomen suosituimmasta naispoliisista.

Kirja etenee Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuksesta aina 28 kielen maailmanvalloitukseen, jota valaisevat ulkomaisten kirjojen kannet. Ulkomaiset kustantajat kertovat mikä heitä suomalaispoliisissa viehättää, kääntäjät puolestaan kiperimmistä ja hauskimmista käännöspähkinöistään.

Teoksessaan esitellään kunkin romaanin maailma sekä Maria Kallion urakehityksen ja perhe-elämän muutokset. Se kertoo havainnollisesti kunkin kirjan rikokset, henkilöt, tapahtumat, erikoisuudet ja kirjojen saaman vastaanoton – ilman spoilaavia juonipaljastuksia.

Teos sisältää kaksi aiemmin julkaisematonta Maria Kallio -novellia Basistin tapaus ja Kuollut lumiukko.

Oma arvioni: Mielenkiintoinen kokonaispaketti, jota voi suositella kaikille Maria Kallio -dekkareiden ystäville.

Elina Kilkku: Onks tää normaalii? ja muita tarinoita


Kustantaja: Nordbooks
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 93 s.
Mikä on totuus nuorten elämästä? Mikä on ainoa oppiaine, jota koulussa pitäisi opettaa?

K

uka viritti kelmun rehtorin vessanpönttöön? Mikä tekee ihmisestä aikuisen? Onko mutsisi natsi? Mikä on sun lemppari thaikkusafka? Mikä on pihtarihuora? Ovatko mittani OK?!?  Ja ennen kaikkea: onks tää normaalii???!??

Novellikokoelma Onks tää normaalii? ja muita tarinoita käy läpi nuorten elämästä kaiken olennaisen. Kyytiä saavat paitsi vanhemmat, opettajat, päihteet, ulkonäköpaineet ja epätasa-arvo myös nuoret itse. Kirja tarttuu rohkeasti ja huumorilla vaikeisiinkin ajankohtaisiin aiheisiin ja vakuuttaa, että kyllä, on se normaalia.

Oma arvioni: Hauska novellikokoelma yläkoululaisille, joiden pää on täynnä kysymyksiä ja vielä enemmän vastauksia. Lyhyiden ja helppolukuisten tekstien sävy on liioitteleva ja välillä suorastaan absurdi.

Tätä kirjaa voin suositella vaikkapa yläkoulun kirjallisuuskurssille. Vaarana toki on, että kaikkein lukuinnottomimmat oppilaatkin jaksavat lukea sen alusta loppuun asti. Tämän kirjan tekstit saattavat aiheuttaa vähintään hihittelyä luokassa, joten opettajan ei kannata kiristää nutturaansa kovin tiukalle... 😉



21. elokuuta 2017

Satu Taskinen: Lapset


Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 296 s.

O

len jo pitkään ajatellut, että jos ihmiselämälle pitäisi keksiä yhden sanan synonyymi, jos lapset kysyisivät, mihin yhteen sanaan tai ilmiöön ihmiselämä ikään kuin keittyy kokoon, voisin hyvällä omallatunnolla siinä hetkessä päättää ja sanoa: lohtuun. Lohdutukseen. Ei voi mennä kovin paljon pieleen, jos niin sanoo.

Oma arvioni: Lapset on romaani ihmisestä, jonka ihanteet luhistuvat. Tarina, jossa lukija viedään sisälle kertojan epävarmuuden ja ahdistuksen täyttämään mieleen. Monologi toimi mielestäni tässä monitasoisessa yhdenpäivänromaanissa hyvin. Lukiessa ärsytti välillä kuitenkin se, että kirjan kappaleet olivat kymmenien sivujen mittaisia.

Helppoa lukukokemusta kirja ei mielestäni tarjoa, mutta jos haluat lukemasi liikuttavan sekä ajatuksiasi että tunteitasi, Taskisen uusin kirja on yksi tähän tarkoitukseen hyvin sopiva vaihtoehto.








19. elokuuta 2017

Kirsti Ellilä: Arpapeliä


Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 288 s.

V

iisikymppinen Mia elää unelmaansa. Aviomies Markku, heidän viisi aikuista lastaan ja vanhan puutalon värikkäät vuokralaiset – nuoruudenihastus Tolonen, raskaana oleva nuoripari Molla ja Piupau sekä kaunis tumma nuorimies Kolumbus – tuovat sopivasti iloa elämään. Kaikki on hyvin, kun Mia pihajuhlien yhteydessä saa satunnaiselta ohikulkijalta lahjaksi raha-arvan.

Arpapeliä on osuva kuvaus elämän yllätyksellisyydestä ja erilaisten kohtaamisten odottamattomista seurauksista. Oppiiko toisen tuntemaan vasta, kun rutiineja ravistellaan? Ja, mistä tietää, kehen voi luottaa?

Kirsti Ellilän uutuus on hauska ja viisas romaani elämän tärkeimmistä asioista – ja tiestä niiden luo.

Oma arvioni: Viihdyttävä romaani, joka keveydestään huolimatta puhuu elämän perusasioista paitsi hauskasti myös ajatuksia herättävästi. Kirjan kiinnostavien henkilöiden seurassa olisi mielellään viettänyt enemmänkin aikaa.






18. elokuuta 2017

Elly Griffiths: Risteyskohdat


Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: The Crossing Places (2009)
Suomentanut: Anna Lönnroth
Sivumäärä: 305 s.
Huippusuosittu ja tunnelmallinen Ruth Galloway -sarja alkaa!

A

rkeologi Ruth Gallowayn rauhaisa elämä Norfolkin perukoilla järkkyy, kun poliisi ottaa yhteyttä: muinaisen paalukentän liepeiltä on löytynyt ihmisen luita. Onko kyseessä kymmenen vuotta aiemmin kadonnut tyttö vai esihistoriallinen löytö?

Katoamistapausta tutkiva rikoskomisario Harry Nelson ei aio luovuttaa ennen kuin tytön kohtalo on selvinnyt. Ratkaisu saattaakin olla lähempänä kuin koskaan Ruthin asiantuntemuksen ja herkän vaiston ansiosta. Mutta kun toinenkin tyttö katoaa, mysteeri tihenee kuin sumu marskimaalla – ja Ruthin rooli poliisin neuvonantajana käy todella vaaralliseksi.

Oma arvioni: Olipa mainio dekkarisarjan aloitusosa. Eipä muuta kuin seuraavaa suomennosta odottamaan! Ruth on virkistävän erilainen dekkarisankaritar, josta lukijan on oikeastaan varsin helppo pitää.  Ja Harryn salaperäisyys on kiehtovaa.

Griffiths kuljettaa lukijaansa taitavasti kohti mysteerien ratkaisua, mutta harhautuksilta ei kuitenkaan vältytä, mikä ei toki haitannut lainkaan. Jännitys vain tiheni loppua kohden. Kirjassa kuvataan elävästi petollisen kaunista Norfolkin rannikon luontoa, joka voi koitua kokemattoman kulkijan kohtaloksi. Enpä ihmettelisi lainkaan, mikäli tästä dekkarisarjasta tehtäisiin joskus myös tv-sarja. Sen verran vahvasti visuaalinen kirja mielestäni on.

Tätä hienoa dekkarisarjan aloitusta voin suositella lämpimästi laadukkaan brittijännityksen ystäville.





17. elokuuta 2017

Koko Hubara: Ruskeat Tytöt – Tunne-esseitä


Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 260 s.
Minä olen koko ajan olemassa riippumatta rasismista tai valkoisuudesta. Me olemme olleet täällä aina, vuosisatojen ajan, tässä maassa, sinä ja minä, me, Ruskeat Tytöt.

K

oko Hubara (s. 1984) on palkitun Ruskeat Tytöt -blogin perustaja, kirjoittaja ja kääntäjä. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti. Ruskeat Tytöt -esseekokoelma on hänen esikoisteoksensa. Se on keskustelunavaus ruskeasta suomalaisuudesta ja samalla ensimmäinen suomenkielinen kirja ruskealta tytöltä ruskeille tytöille.

Oma arvioni: Kirjassa käsitellään muun muassa identiteettiä, kauneutta ja vanhemmuutta sukupuolen, etnisyyden ja sosiaaliluokan risteymästä käsin. Vaikka en olekaan ruskea tyttö, voin samaistua yllättävän voimakkaasti teksteissä esiin tuleviin ulkopuolisuuden tunteisiin ja syrjintäkokemuksiin. Minäkään kun en sovi suomalaisen yhteiskunnan asettamaan normaaliuden muottiin.

Ruskeat Tytöt -esseekokoelma on raikas, omaääninen teos, joka haastaa lukijansa pohtimaan, mikä onkaan normaalia. Kirja on tärkeä puheenvuoro monimuotoisen ihmisyyden ja jokaisen ihmisen yksilöllisyyden puolesta. Se antaa kyytiä stereotypioille ja ennakkoluuloille. Siksi siihen kannattaa tarttua ihonväristä riippumatta. Ja ruskeille tytöille se tarjoaa varmasti arvokasta vertaistukea ja lisää uskoa tasa-arvoisempaan huomiseen.

15. elokuuta 2017

Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa


Kustantaja: HarperCollinsNordic
Julkaisuvuosi: 2016
Englanninkielinen alkuteos: Who's that girl?
Suomentanut: Hanna Arvonen
Sivumäärä: 431 s.
Kaikki alkoi niistä häistä.

K

un Edie jää kiinni kyseenalaisesta tilanteesta työtoverinsa häissä, kaikki syy lankeaa hänen niskoilleen. Kun hänet häpäistään netissä ja jokainen hänen tuttunsa hyljeksii häntä, hänen on pakko ottaa pitkä sapattivapaa – haamukirjoittamalla seksikkään, uuden näyttelijäkyvyn, Elliot Owenin, omaelämäkerran. Helppo homma, vai mitä?

Väärin.

Takaisin kotikaupunkiinsa Nottinghamiin karkotettu Eddie ei pelkästään joudu olemaan tekemisissä miehen kanssa, joka ei luultavasti ole kuullut sanaa ”ei” kymmeneen vuoteen, vaan joutuu kokemaan piinaavan taantumisen teinivuosiensa tasolle muuttaessaan taas asumaan leskeksi jääneen isänsä ja tuomitsevan, vetelehtivän siskonsa kanssa. Kun koko maailma kysyy, kuka oikein olet, Edien on vaikea olla kysymättä sitä itseltään. Kuka tuo tyttö oikein on? Edie on valmis ottamaan siitä selvän.

Oma arvioni: Mukaansatempaava tarina itsensä etsimisestä. Kun arkeen kaipaa piristystä, hyvä chick saattaa olla paikallaan – ja tämä kirja oli. Samanaikaisesti sekä hauskaa että oivaltavaa luettavaa, ei ihan tyypillinen, kun glitterprinsessa löytää prinssinsä -juttu – ja hyvä niin. McFarlanen uusin suomennettu teos on mielestäni oivallinen osoitus siitä, että hömppääkin voi kirjoittaa hyvin.

Voin suositella kirjaa kevyttä luettavaa etsiville (nuorille) naisille. 


14. elokuuta 2017

Ian McEwan: Pähkinänkuori


Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: Nutshell (2016)
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivumäärä: 200 s.

N

ykykirjallisuuden mestari kertoo Hamletin klassisen tarinan ainutlaatuisesta perspektiivistä: vielä syntymätön poika seuraa äitinsä petosta kohdusta käsin. Trudy on jättänyt aviomiehensä Johnin ja jakaa heidän yhteisen kotinsa – rappeutuneen mutta arvokkaan kaupunkitalon Lontoossa – Johnin veljen, Clauden, ja heillä on pirullinen suunnitelma Johnin pään menoksi.

Äitinsä ja setänsä petosta todistaa Trudyn ja Johnin vielä syntymätön poika, joka yrittää puuttua tilanteeseen potkimalla äitinsä kohdun seiniä.

Ian McEwan antaa Shakespearen klassiselle murha- ja petostarinalle yllättävän käsittelyn viiltävästi ajan hengessä.

Oma arvioni: Kirjan kertoja ja päähenkilö on yllättävä, mutta taidokkaasti McEwan kuivailee kaikkea sikiön näkökulmasta. Tarinankulku on ovelaa ja kerronta ironista ja tummasävyistä. Tätä kirjaa voisin suositella sellaisille lukijoille, jotka eivät suhtaudu maailmaan ja elämään liian vakavasti. Vaikka erikoinen näkökulma aluksi hieman hämmensikin ja suhtauduin tarinan toimivuuteen hieman epäillen, pidin kirjaa lopulta varsin mainiona.




12. elokuuta 2017

Roope Lipasti: Kunnon virkamies Virtanen


Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 261 s.

K

eskeis-Unionissa kuohuu: Suomi on julistanut sille sodan! Virtasen tehtäväksi lankeaa etsiä hallintokompleksin sokkeloista Unionin presidentti ja ryhtyä rauhanneuvottelijaksi. Tehtävä vain ei ole helppo, sillä presidenttiä ei kukaan ole nähnyt vuosikausiin…

Kunnon virkamies Virtanen on hulvaton satiiri Euroopan Unionista ja byrokratiasta: hallintokoneiston syövereissä Virtanen kohtaa mm. Unionin rahaputken, kaiken alleen tukahduttavan byrokratiaruusulajikkeen, lomakkeen, jonka täyttäminen on terveydelle vaarallista, sekä Unionin ylipäällikön, jonka armeija on varsin teoreettinen. 

Oma arvioni: Lipastin satiirinen romaani nauraa politiikalle ja byrokratialle.
Pidin kirjasta, vaikka ei se kirjailijan parhaimpia teoksia mielestäni olekaan.
Olen lukenut Virtasesta ennenkin.























10. elokuuta 2017

Antti Eskola: Vanhuus – Helpottava, huolestuttava, kiinnostava


Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 230 s.
”Naurettavien kävelysauvojen kanssa en aio kuntoilla, vaan hyppään suoraan rollaattorin puikkoihin, kun se aika tulee!”

A

ntti Eskola, yli 80-vuotias professori, kertoo vanhuudesta omakohtaisesti ja tutkijan silmin. Millaista on, kun eläkkeelle jääminen helpottaa elämää? Entä kun seuraelämä vähenee? Kuinka suhtautua huoleen ja pelkoon?

Eskola on aina innostunut ja ilkikurinen. Asenne tarttuu: lukija saa kirjasta koko joukon vinkkejä, joilla ikääntymisen ilmiöihin voi suhtautua kiinnostuneesti.

Kirja on harvinaisen suora ja positiivinen puheenvuoro vanhuuden merkityksellisyydestä.

Oma arvioni: Eskola kyseenalaistaa käsityksiä ”hyvästä ja onnistuneesta vanhenemisesta” Hänen pohdintansa vanhuuteen väistämättömästi liittyvistä ilmiöistä ovat rehellisiä ja suoria. Hänen punnituissa sanoissaan on paitsi kokemuksen tuomaa viisautta myös huumoria – lohdullisuuttakaan unohtamatta. Kaikkea ei tarvitsekaan muistaa eikä surkuttelu kannata. Eskola käyttää kirjassaan omaa vanhenemistaan tutkimusaineistonaan varsin onnistuneesti. Kokemusasiantuntijuuden hyödyntämisen soisi yleistyvän tietokirjallisuudessa yleisemminkin.

Eskola kehottaa viisaasti ”poimimaan päiviä”, sillä näistä erillisistä päivistä rakentuu kiinnostava ja merkityksellinen vanhuus. Eipä siis muuta kuin carpe diem!

Eskola kertoo polttaneensa kaikki päiväkirjansa, koska hän ei halua jättää maan päälle mitään jälkiä. No, tämän kirjan lukeminen jättää varmasti lukijoihinsa sellaisia jälkiä, jotka eivät kovin helposti katoa. Tämä kirja sai ainakin minut pohtimaan omaa elämääni niin eteen- kuin taaksepäin, vaikka ei vanhuus vielä omalla kohdallani ihan nurkan takana olekaan.

"Usein puhutaan elinikäisestä oppimisesta, mutta yhtä hyvin voisimme puhua koko elämän mittaisesta etsimisestä, johon luonnollisena osana liittyy epäily. Etsimistä pitää yllä epämääräinen jännite. Se, mitä olemme etsineet, paljastuu ehkä vasta kun löytö on kenties monienkin erehtymisien jälkeen tehty ja jännite purkautunut. Osoittautuu, että toiminnalla on ollut kohde ja että toiminta sellaisenaan on antanut elämiselle mielen. Seuraa helpotuksen huokaus, jonka jälkeen ehkä alkaa uusi etsiminen, sillä jännitteitä viriää ja kiinnostavia löytöjä riittää elämässä vielä vanhuuden viimeisiin päiviin saakka."

Suosittelen professori Antti Eskolan uusinta kirjaa todella lämpimästi kaikille kuolevaisille. Se tarjoaa lukuisia ajattelemisen aiheita, mietityttää vanhuus sitten yksilön tai yhteiskunnan näkökulmasta tarkasteltuna. Lukijakirjeen kirjoittaminen on tämän hienon kirjan lukemisen jälkeen todennäköisesti lähempänä kuin koskaan aikaisemmin...







9. elokuuta 2017

Kristina Ohlsson: Daavidintähdet


Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015
Ruotsinkielinen alkuteos: Davidsstjärnor (2013)
Suomentanut: Outi Menna
Sivumäärä: 497 s.

T

ukholman talvessa tapahtuu murha: juutalaisen päiväkodin johtaja ammutaan, ja samana päivänä kaksi juutalaispoikaa katoaa. Siviilitutkija Fredrika Bergmanin ja rikospoliisi Alex Rechtin paineet kasvavat, kun varmistuu että kadonneet pojat on surmattu. Hangesta löytyneillä uhreilla on päässään paperikassit, joihin on piirretty kauhistuneet kasvot. Tekotapa viittaa vanhaan juutalaiseen myyttiin lapsia vainoavasta Paperipojasta. Juutalaisen pikkutytön kadotessa panokset kovenevat: saadaanko Paperipoika pysäytettyä ennen seuraavaa uhria? Kaikki jäljet johtavat Israeliin.

Oma arvioni: En ole vieläkään lukenut Ohlssonin aiempia teoksia, vaikka olen ajatellut aloittavani Fredrika Bergman -dekkarisarjaan tutustumisen ties kuinka monta kertaa. Nyt sitten löysin tämän viidennen osan kirjastosta, ja päätin lukea sen. En kadu päätöstäni, vaikka sarjan kirjojen lukeminen oikeassa järjestyksessä järkevintä olisikin.

Pidin Ohlssonin tyylistä kirjoittaa. Kerronta etenee sujuvasti ja vie mukanaan. Kirjailija on selvästi hyvin perillä asioista, joista hän kirjoittaa. Tarina on varsin riipaiseva. Jännittävintä kirjassa oli oikeastaan se, että aina kun lukijana oletin olevani hyvin perillä siitä, missä mennään, asiat keikahtivatkin päälaelleen.

Daavidintähdet luettuani tulen ehdottomasti lukemaan myös sarjan muut osat. Etenkin Fredrika Bergman vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta, jonka vaiheisiin tutustun mielelläni lisää.












6. elokuuta 2017

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina


Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2017
Ruotsinkielinen alkuteos: En nästan sann historia (2017)
Suomentanut: Tiina Ohinmaa
Sivumäärä: 413 s.

Kumpi on tärkeämpää: hyvä tarina vai totuus?

L

uovaa kirjoittamista Lundin yliopistossa opiskeleva Zackarias Levin haluaa muuttaa maailmaa kirjoituksillaan, ja samasta haaveilevat myös hänen kurssikaverinsa. Mutta kun he tutustuvat Leo Starkiin, legendaariseen kirjailijaan, heidän mielikuvansa kirjoittamisesta muuttuu ja heidän elämänsä saa julman käänteen.

Kaksitoista vuotta myöhemmin Zackarias päättää kirjoittaa kirjan siitä, miten Leo Stark katosi jälkiä jättämättä ja Zackariaksen paras ystävä tuomittiin murhasta vaikka ruumista ei koskaan löydetty.

Oma arvioni: Melkein tosi tarina on miellyttävällä tavalla erilainen dekkari, sillä siinä ei roisku veri. Edvardsson onnistuu punomaan sellaisen psykologisen jännityksen verkon, joka pitää lukijaa otteessaan loppuun asti. Kirjan teki erityisen kiinnostavaksi se, että sekä kirjallisuus että kirjoittamisen vaikeudet ovat tärkeässä roolissa.

Suosittelen kirjaa etenkin kaikille väkivallattoman jännityksen ystäville, jotka ovat kiinnostuneita myös kirjoittamisesta. Jos kaipaat vaihtelua ns. poliisivetoisille dekkareille, tämä melkein tosi tarina on siinäkin tapauksessa hyvä valinta.