Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 284 s.

Kerro minulle minusta.




Markus kasvaa uskonnollisessa perheessä. Kun yksi sisarista karkotetaan yhteisöstä ja Ellen-siskon viulu vaimenee, Markus lähtee Yhdysvaltoihin kolmeksikymmeneksi vuodeksi.
Vaikka hän kohoaa järjestönsä johtoportaassa, kaikuu korvissa taukoamatta Ellenin viulu. Kun tuntematon nainen ilmoittautuu Markuksen tyttäreksi, Markus ymmärtää, että totuutta on joskus katsottava silmiin.

Vien sinut kotiin soi siskon viulun lailla – välillä kiihtyen, välillä rakkautta kaivaten. Kauniisti tempoa vaihteleva esikoisromaani kertoo huippulahjakkuudesta, vallanhimosta, perheen sisäisestä rakkaudesta sekä sivullisuudesta. Se osoittaa, että pinnan alta voi nousta esiin jotakin, mikä painui talviöisen jään pimentoon kauan sitten. 
Oma arvioni: Kehuvista blogiarvioista riippumatta olisin tarttunut tähän Kallandin esikoisromaaniin jo pelkästään sen kauniin kannen perusteella. Se antoi viitteitä siitä, että musiikilla olisi tarinassa tärkeä rooli – ja niinhän sillä onkin. Viulua soitetaan niin elävästi, että sen korvia hyväilevän äänen voi kuulla. Asiaa auttaa toki osaltaan sekin, että osa kappaleista ovat minulle klassisen musiikin ystävänä tuttuja. Tulipa kirjan innoittamana kuunneltua muutama hienoa kappale pitkästä aikaa, kiitos kirjan loppuun liitetyn ääniraidan.

Kalland kertoo monikerroksista tarinaansa pala palalta paljastaen ja ennakoivia vihjeitä tarjoten. Parasta mielestäni onkin se, ettei kaikkea paljasteta, vaan lukijalle jätetään sopivasti pohdittavaa; miksi näin oikeastaan tapahtui. Kirjan minäkertoja Markus toteaakin: 

”Ei koko totuutta tarvitse kertoa niille, joiden ei tarvitse tietää sitä. Totuuden voi pimittää valehtelemattakin, sääntöjä voi rikkoa sääntöjen puitteissa.”

Romaani tarjosi mielenkiintoisen mahdollisuuden kurkistaa Jehovan todistajien elämään, mutta uskonyhteisön kuvauksen rinnalla se sisälsi paljon muutakin, ja hyvä niin. Yksi valitsee yhtä, toinen kenties jotakin muuta. Niinhän se elämässä taitaa yleensäkin mennä. 
Vien sinut kotiin on mielestäni kokonaisuudessaan hieno, koskettava ja surumielinen tarina, jonka henkilöt ovat kiinnostavia ja aidon tuntuisia. Kirjan kieli on hiottua – kuin taitavan viulistin soittoa. Siltä osin tekstiä olikin helppo lukea, mutta niin kuin hyvän kirjan kuuluu, lauseet saivat lukijan aika ajoin vaipumaan mietteisiinsä. Tarinan inhimillisyys kosketti. 

Suosittelen kirjaa lämpimästi erityisesti kaikille kauniin musiikin ja sujuvan kerronnan ystäville. 



Kommentit