31 lokakuuta 2017

Saku Tuominen & Martti Hellström: Koulukirja – Miksi koulun muuttaminen on maailman tärkein ja vaikein tehtävä?

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 235 s.




Kun maailma muuttuu, koulunkin on muututtava. Mutta miten?
Koulukirja kysyy ja vastaa. Se on suunnattu jokaiselle, joka on kiinnostunut siitä, missä lapset päivänsä viettävät. Ja siitä, miltä huomisen maailma näyttää.

Oma arvioni:

”Jos opetamme oppilaitamme tänään kuten eilen, ryöstämme heiltä huomisen.” 
Näin totesi aikanaan kuuluisa kasvatusajattelija John Dewey. Koulu on toki muuttunut niin Suomessa kuin muuallakin, mutta maailma on muuttunut vielä kouluakin nopeammin. Ja valitettavasti muutosnopeus näyttää tulevaisuudessa kiihtyvän entisestään. Jos koulu ei kykene muuttumaan aiempaa nopeammin, kuilu koulun ja muun maailman välillä vain kasvaa – valitettavasti. Aiheellinen huoli on sekin, miten voisimme lisätä koulun reagointinopeutta sitten, ettei opetuksen laatu kärsi. Kun haluamme kehittää koulua vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin, oleellisin kysymys on, mikä on koulun perimmäinen tarkoitus. Tähän kysymykseen on mahdotonta vastata yksiselitteisesti. Mutta Tuominen ja Hellström (2017) tiivistävät siihen saamansa vastaukset kuitenkin seuraavasti: Koulun tarkoitus on auttaa nuorta pärjäämään huomisen maailmassa. Anneli Rautiainen ilmaisee asian puolestaan seuraavasti:

”Koulun tehtävä on antaa jokaiselle lapselle mahdollisuus hyvään elämään. Siihen päästään, kun jokainen lapsi saavuttaa täyden oppimis- ja hyvinvointipotentiaalinsa. Hän voi kukoistaa. Kasvaa sellaiseksi aikuiseksi, jollaiseksi hän haluaa tulla.”

Tämän tavoitteen saavuttaminen asettaa odotuksia myös opettajille. Heidän tulee olla muun muassa muutosmyönteisiä, heidän tulee ymmärtää, miten opetusta voidaan toteuttaa myös luokkahuoneen seinien ulkopuolella. Tärkeää on myös se, että opettajat osaavat yhdistää toisiinsa koko ajan kasvavan opetussisällön ja modernit työkalut sellaiseksi kokonaisuudeksi joka tavoittaa aidosti kaikki oppilaat.
Millainen sitten olisi hyvä koulu tulevaisuuden yhteiskunnassa?  Oman näkemyksensä asiasta Koulukirjan kirjoittaneet Saku Tuominen ja Martti Hellström tiivistävät näin:
”Huomisen koulussa pitäisi opettaa yleissivistyksen lisäksi laajemmin sivistystä sekä ajattelun ja tekemisen taitoja. Opettajuuteen tulisi lisätä huomattavasti enemmän erilaisia yhteistoiminnallisia toimintatapoja ja opettajien välistä yhteistyöstä. Kaikkein tärkein muutos liittyy oppilaan oman roolin kasvattamiseen, mahdollisuuksiin rakentaa yksilöllisiä oppimispolkuja ja vahvistaa ryhmässä sekä oppimistaitoja että itse- ja vertaisarviointia. Kaikki tämä tulisi ottaa huomioon oppimisympäristöjen kehittämisessä ja johtamisessa. Ja yksi asia, johon kaikki kulminoituu, on luottamuksen lisääminen.”

Aika oivallisia visioita minun mielestäni. Kaiken kaikkiaan Koulukirja on inspiroivaa ja muutokseen kannustavaa luettavaa kaikille kasvattajille niin kouluissa kuin kodeissakin. Se ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan jättää reilusti tilaa lukijan omaa toimintaa reflektoivalle ja samalla usein myös innovatiiviselle ajattelulle.




















30 lokakuuta 2017

Outi Lauhakangas: Svengaa kuin hirvi – Sanontojen kootut selitykset

Kustantaja: SKS
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 295 s.



Svengaa kuin hirvi on kirja, joka tartutaan suomalaisessa puheessa pilkahteleviin sanontoihin. Sanontojen selitykset ja niihin liittyvät tarinat tuovat helpotusta kielemme erikoisuuksien kanssa pähkäileville. Liittyykö vastakarvaaminen politiikkaan vai urheiluun? Onko muillakin eurooppalaisilla koira haudattuna?

Enää ei tarvitse teeskennellä tietävänsä, mitä jokin tutulta kuulostava sananparsi tai uudisilmaisu merkitsee. Teoksessa näytetään närhen munat, ajetaan umpimähkään tai käärmettä pyssyyn ja kilahdetaan. Sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu, mutta parhaiden selitysten äärelle kannattaa pysähtyä. Pienistä tarinoista syntyy retkiä suomalaisten sanontojen klassikoihin ja inhimillisen elämän perusteemoihin.

Oma arvioni: Kirja avaa informatiivisesti ja kiinnostavasti meille kaikille tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin sanontojen taustoja ja merkityksiä. Teoksessa esitellään laaja kokoelma lausahduksia, sanontoja ja sanoja, jotka ovat elävöittäneet kieltämme ennen ja nyt.

Kirjaa lukiessa pysähdyin miettimään, millaisia sanontoja itse puheessani ja teksteissäni käytän, ja löysin niitä yllättävän paljon. Kirjaa voi suositella kaikille kansanperinteistä ja kielen kehittymisestä kiinnostuneille.

27 lokakuuta 2017

Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Espanjankielinen alkuteos: El laberinto de los espíritus (2016)
Suomentanut: Antero Tiittula
Sivumäärä: 958 s.


Odotettu paluu Unohdettujen kirjojen hautausmaalle– ratkeavatko mysteerit viimein?


Daniel Sempere ei ole enää se pikkupoika, joka aikoinaan löysi tiensä Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, mutta äidin kuoleman selvittämätön mysteeri on jättänyt ammottavan haavan hänen sydämeensä.
50-luvulla lopulla Barcelonaan palaa Alicia Gris, kadotettu sielu, joka elää yölle ja kivulle – mutta ei koskaan lakkaa kaipaamasta valoon. Lieroa ministeri Vallsia etsiessään Alicia sotkee Semperen perheen rauhallisen idyllin. Samalla hän kylvää Danielin sydämeen kostonhalun siemenen.

Tuulen varjon aloittaman, koko lukevaa maailmaa järisyttäneen saagan luomoava päätös. 

Oma arvioni: Kirja, jonka lukemista olen todella odottanut – enkä turhaan. Yllätyin iloisesti teoksen tiiliskivimäisyydestä. Tiesinhän sen perusteella, että saisin kulkea Barcelonan kaduilla vähän pidempään. Ranteet toki joutuisivat koville, jos tätä kirjaa lukisi iltaisin nukkumaan mennessä. Mutta ehtisihän käsiä päivisin välillä lepuuttaa, kai.

Historian siipien havinaa, mystiikkaa, kiehtovia kirjoja, hienoja henkilöhahmoja, siinä ainekset romaaniin, jonka sivuja kääntäessä lukija ikään kuin leijuu kauas arkitodellisuudesta. Kirjassa on toinen toistaan kiehtovampia tarinoita, joista yhdessä syntyy mutkikas kudelma, ja tunnelma on suorastaan taianomainen. 
Henkien labyrintti on upean Tuulen varjon aloittaman tarinasarjan huikea päätösosa. Vaikka sarjan kirjat ovat periaatteessa itsenäisiä teoksia, suosittelen lukemaan ne kuitenkin oikeassa järjestyksessä. Siten tämä loistava kirjasarja tempaa sinut parhaiten mukaansa mielettömälle matkalle. Tiedän jo nyt, että tulen joskus vielä palaamaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle.

Miltä sinusta kuulostaisi Unohdettujen kirjojen hautausmaa -lukumaraton?  Voisin suositella sitä lämpimästi sekä sisällöltään että kieleltään rikkaan ja moniaineksisen kaunokirjallisuuden ystäville. 




25 lokakuuta 2017

Lars Kepler: Kaniininmetsästäjä

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2017
Ruotsinkielinen alkuteos: Kaninjägaren (2016)
Suomentanut: Kari Koski
Sivumäärä: 577 s.

Metsästäjä on kannoillasi. Juokse. Pakene, kun vielä voit.


Ulkoministeri teloitetaan kodissaan Djursholmenilla, mutta julkisuudessa asia hyssytellään hiljaiseksi. Liikkeellä on julma murhaaja, jota epäillään terroristiksi. Ja kohta hän iskee uudelleen.
Turvallisuuspoliisi janoaa entisen komisarion Joona Linnan apua murhaajan pysäyttämiseksi. Istuttuaan kaksi vuotta vankilassa Joona Linna saakin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Piinaava jahti alkaa, mutta kuka metsästää ketä?
Kaniininmetsästäjäksi itseään kutsuvan murhaajan uhreja yhdistää vain yksi asia. Karmiva loru kymmenestä kanista.
Joona Linna tekee nyt kiihkeästi odotetun paluun. Sarjan kuudes itsenäinen osa on skandidekkarin huippu.
Oma arvioni: Kepler ja Joona Linna eivät petä tälläkään kertaa. Niin tiukasti he pitävät lukijaa otteessaan alusta loppuun asti. Vauhdista ja vaarallisista tilanteista ei ole puutetta. Raakuuttakin löytyy, mutta niinhän kunnon dekkarista usein.
Ja mikä parasta, kirjassa on karmiva loppu, joka lupaa hyvää. Jos haluat tietää, mitä tarkoitan, lue Kaniininmetsästäjä. Mikäli olet laadukkaan pohjoismaisen jännityksen ystävä, tulet todennäköisesti pitämään tästä dekkarista. Jos et halua menettää yöuniasi koukuttavan trillerin parissa, tämä kirja ei ole ns. yöpöytäkirjaksi paras mahdollinen valinta.

 



24 lokakuuta 2017

Matti Hyvärinen, Pirjo Nikander & Johanna Ruusuvuori (toim.): Tutkimushaastattelun käsikirja

Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 460 s.

Haastattelijan työkalut yksissä kansissa



Tutkimushaastattelun käsikirja opastaa haastattelun tekemiseen suunnittelusta aineiston litterointiin. Kirjassa esitellään seikkaperäisesti haastattelun eri lajeja, esimerkiksi kyselyhaastattelua, asiantuntijahaastattelua ja yksilö- ja ryhmähaastattelua. Siinä myös neuvotaan, kuinka huomioida erilaiset kohderyhmät ja niiden vaatimukset. Lisäksi teos johdattelee pohtimaan vuorovaikutusta haastattelutilanteessa, joka on ainutkertaisuudessaan aina avoin yllätyksille.

Haastattelu ei ole pelkkää kysymysten esittämistä vaan taitolaji, jota voi ja kannattaa harjoitella. Ilman niitä monet elämän alueet ja ongelmat jäisivät tutkimuksen ulkopuolelle. Haastattelujen avulla on toistuvasti nostettu esiin esimerkiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa sivuutettuja ryhmiä.
Oma arvioni: Tuore kokoomateos on oivallinen apu kaikille haastattelututkimusta tekeville tai sellaista suunnitteleville. Se kuvaa selkeästi ja oivaltavasti sitä, kuinka herkästä ja hienosta taitolajista haastattelemisessa onkaan kysymys. Kirja esittelee laajan kattauksen erilaisten haastattelujen kirjosta ja niille ominaisista haasteista; haastatellaan sitten vaikkapa lapsia, vanhuksia, vankeja, yksilöitä tai ryhmiä.

Kirjan keskeinen viesti on se, että haastatellaan sitten ketä tahansa ja millaisissa tilanteissa vaan, aina tarvitaan herkkää korvaa, kykyä kohdata ja valmiutta tehdä tarvittaessa nopeitakin ratkaisuja. Haasteista ja mahdollisista ongelmista huolimatta haastattelu on kuitenkin useimmiten varsin palkitseva ja antoisa tapa kerätä tutkimusaineistoa. 


Tätä kirjaa suosittelen todella vahvasti etenkin kaikille niille opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita haastattelusta tutkimusmetodina. Kirja enemmänkin kannustaa haastattelemaan kuin pelottelee siihen liittyvillä eettisillä ym. haasteilla – ja hyvä niin.  On ilahduttavaa, että teos itse asiassa rohkaisee haastattelemaan myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat aiemmin valitettavan usein ikään kuin automaattisesti jääneet tutkimusten ulkopuolelle. Hyvä niin, sillä kaikilla ihmisillä on oikeus tulla kuulluksi, ja jokaisella on kokemuksia, jotka ovat jakamisen arvoisia.





23 lokakuuta 2017

Merja Koivula, Anna Siippainen & Paula Eerola-Pennanen (toim.): Valloittava varhaiskasvatus – Oppimista osallisuutta ja hyvinvointia

Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 363 s.



Vuoden 2016 varhaiskasvatussuunnitelma haastaa miettimään varhaiskasvatuksen tavat, rutiinit ja säännöt uusiksi, sillä se korostaa lasten kuulemista ja lapsen aktiivista toimijuutta ja osallisuutta.
Valloittava varhaiskasvatus kannustaa varhaiskasvattajia tarjoamaan lapsille tilanteita, joissa he voivat kokeilla ja harjoitella demokraattisia yhteistaitoja, omien mielipiteiden muodostamista, toisten kuuntelemista ja heidän asemaansa asettumista sekä eri näkökulmien perustelemista ja yhteisen ratkaisun löytämistä.
Tarpeettoman usein aikuiset tekevät asioita valmiiksi lasten puolesta, vaikka lapsilla olisi kykyjä ja halua osallistua aikuisten rinnalla toimintaan ja sen suunnitteluun. Kokemus osallisuudesta herättää lapsissa positiivisia tunteita yhteenkuuluvuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta. He tuntevat myös ylpeyttä ja iloa haasteista selviämisestä sekä omasta ja ryhmän osaamisesta.
Teos perustuu tuoreimpaan tutkimustietoon. Sen kirjoittajat ovat varhaiskasvatustieteen opettajia ja tutkijoita.
Oma arvioni: Tuoretta tutkimustietoa tarjoava teos varhaiskasvatustyötä tekeville. Keskeisenä teemana on lasten yksilöllisyyden ja osallisuuden tukeminen. Tämä inspiroiva ja innostava teos ohjaa kasvattajia toimimaan entistä enemmän lasten ehdoilla.
Kirjaa voi suositella lämpimästi kaikille varhaiskasvattajille ja alan opiskelijoille.

21 lokakuuta 2017

Juri Nummelin (toim.): Sadan vuoden unet – Satuja aikuisille

Kustantaja: Jalava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 331 s.

Masentunut Ruusunen satuttaa sormensa leipäveitseen, Tuhkimon prinssillä on kenkäfetissi, ja Lumikin ilkeän äitipuolen peili päätyy kampaamoon.



Sadan vuoden unissa suomalaiset kirjailijat tarttuvat vanhoihin satuihin, eikä mikään ole enää kuten ennen. Kirjassa on kolmetoista aikuisille kirjoitettua muunnelmaa kaikkien tuntemista satuklassikoista. Mukana on niin Grimmin veljesten kertomuksia kuin Aisopoksen eläinsatuja, hölmöläisten toilailuja unohtamatta.

Kirjan kirjoittajat ovat suomalaisen spekulatiivisen fiktion veteraaneja sekä nousevia kykyjä. Hyytävissä, ravistelevissa ja ilkikurisissa tarinoissa kirjoittajien äänet sekoittuvat vanhoihin myytteihin, kun tutut hahmot kohtaavat elämän realiteetit.

Oma arvioni: Näissä aikuisille kirjoitetuissa saduissa on tuttuja elementtejä, mutta mikään niissä ei ole kuitenkaan niin kuin muistamme. Tarinoissa on pelottavia ja ilkikurisia sävyjä – eikä huumoriakaan ole unohdettu. Lukiessa oli mukava huomata, että tuttujen kirjailijoiden kohdalla heidän kirjoitustyylinsä oli hyvin tunnistettavissa.

Tämä erilainen satukokoelma on mainiota luettavaa paitsi aikuisille myös nuorille aikuisille. Uskon, että Sadan vuoden unet voisi toimia hyvin myös ns. matalan kynnyksen kirjana tuoreen kotimaisen laatukirjallisuuden äärelle sellaisille ihmisille, jotka eivät lukemista juurikaan harrasta.



                     










20 lokakuuta 2017

Tuula Vainikainen: Miksi aina väsyttää? – Irti uupumuksen noidankehästä

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 181 s.



Takana miten kuten nukuttu yö, olo on nuutunut ja väsymys jäytää. Hyvä ja riittävä uni on terveydelle yhtä tärkeää kuin oikea ravinto ja riittävä liikunta. Moni nukkuu nykyään liian vähän, mutta väsymyksen taustalla ei aina ole liian vähäinen uni vaan syynä voi olla myös unen laatu.

Tuula Vainikainen kertoo teoksessaan, mitä tehdä, kun unikaan ei virkistä. Unen laatua voivat heikentää stressi, vaikea elämäntilanne ja elintavat. Naisen uni häiriintyy usein vaihdevuosi-iässä. Myös monet elimelliset sairaudet aiheuttavat huonounisuutta. Väsymyksen syyksi voi paljastua uniapnea eli unenaikaiset hengityskatkokset, levottomien jalkojen oireyhtymä tai pitkäaikainen väsymysoireyhtymä, joita kaikkia voidaan hoitaa.

Kirja tarjoaa asiantuntijatietoa väsymyksen moni-ilmeisyydestä ja huonounisuuden syistä. Mukana on myös väsymyksestä kärsineiden kokemuksia ja kertomuksia omasta selviytymisestä sekä runsaasti konkreettisia neuvoja väsymyksen selättämiseksi.

Oma arvioni: Uni on herkkä ja yksilöllinen asia. Kaikki elämässä vaikuttaa uneemme, ja uni vaikuttaa kaikkeen elämässämme. Unen häiriintyminen silloin tällöin on varsin tavallista, mutta pitkään jatkuessaan uniongelmat ovat terveydelle haitallisia, vieläpä varsin monin tavoin.

Tuula Vainikainen kuvaa uudessa kirjassaan, miten uniongelmiin kannattaisi suhtautua ja mitä niille voisi tehdä. Osa keinoista varmasti toimii, mutta patenttiratkaisua uniongelmiin ei kuitenkaan ole olemassa – valitettavasti. Itselleni kirjan lukeminen ja musiikin kuuntelu ovat useimmissa tilanteissa paras tapa rauhoittua ja nukahtaa.

Minulle tämä monipuolinen ja selkeä teos tarjosi eniten uutta tietoa uniapneasta, jota itselläni ei onneksi olo. Toki tähänkin harmilliseen vaivaan on nykyään apua saatavilla.  Jos oma väsymys askarruttaa, kannattaa asiasta puhua lääkärin kanssa.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille uniongelmaisille naisille.

19 lokakuuta 2017

Pasa & Atpo: Eniten vituttaa Suomi

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 223 s.

Etukortit, ämpärit, formulakuskit ja Kalevala.
Keittää niin, että kirvelee!



Satavuotias Suomi voi ihan vapaasti olla toisille lottovoitto ja ylpeydenaihe, mutta Pasaa ja Atpoa ei ulkokuori petä. Saunan, sisun ja startupin suossa tarpovat suomalaiset eivät tietenkään itse näe omia heikkouksiaan, mutta ei hätää! Pasa ja Atpo paljastavat suomalaisten perusolemuksen koko karuudessaan.

Vitutus on osa suomalaista sielunmaisemaa. Itsenäisyyden juhlavuoden merkkiteos Eniten vituttaa Suomi lyö pöytään sata aihetta, jotka Suomessa ja meissä suomalaisissa ovat päin helvettiä. Esimerkiksi naapurien verotietojen kyttäys, mökkeily, muumit, säästä valittaminen, jääkiekko ja Turun Sinappi saavat kerrankin ansaitsemansa huomion.

Legendaarisen Eniten vituttaa kaikki -sarjan kirjoja on myyty kohta jo yli 100 000 kappaletta. Uudella mestariteoksellaan Pasa ja Atpo niittaavat itsensä pysyvästi vitutuskirjallisuuden kärkikaartiin.

Oma arvioni: Suomi on hieno maa ja olen ylpeä suomalaisuudesta, mutta on meillä toki aika paljon niitä vähemmän hienoja asioitakin. Tätä kirjaa ei ehkä kannata lukea esimerkiksi junassa, sillä todennäköisesti vähintään hihittelyä. Kirjassa kiroillaan paljon, joten kovin tiukkapipoisille lukijoille en sitä suosittele. :D


17 lokakuuta 2017

David Cronenberg; Syöpäläiset

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2014
Englanninkielinen alkuteos: Consumed
Suomentanut: Ilkka Salmenpohja
Sivumäärä: 326 s.



Maailmankuulu toimittajapariskunta Naomi ja Nathan tapaa toisiaan lähinnä lentokentillä ja tietokoneidensa näytöillä.  Naomi on matkustanut Pariisiin lööpin perässä: kuuluisa filosofi on murhattu epäilyttävissä olosuhteissa. Nathan puolestaan seuraa Budapestissä kyseenalaisella menetelmällä hoidettua syöpäpotilasta. Pian he tempautuvat keskelle surrealistista kansainvälistä salaliittoa.

Oma arvioni: Syöpäläiset on yksi inhottavimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Vastenmielisiä aineksia on kasattu kirjaan enemmän kuin riittävästi. Mutta kaikesta saastastaan huolimatta kirja oli niin koukuttavasti kirjoitettu, ettei sitä voinut keskenkään jättää – ei vaikka lukukokemus ei mitenkään miellyttävä ollutkaan. David Cronenberg on kauhuelokuvien mestari, joka tällä ensimmäisellä romaanillaan löytää varmasti lukijansa. Minulta tosin tällainen kirjallisuus jää todennäköisesti jatkossa lukematta.






15 lokakuuta 2017

Hannu-Pekka Björkman: Välähdyksiä peilissä – Kirjoituksia

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 171 s.

Arvostetun näyttelijän kirjoituksia



"Teatterista sanotaan usein, että se ihmistä ja yhteiskuntaa kuin peili. Luulen, että asia on pikemminkin niin, että taide luo elämää ja pitää sitä yllä. Taiteen tehtävä ei ole heijastella mitään. Sen tehtävä on luoda todellisuuksia, joissa arkimaailmamme lainalaisuudet kumoutuvat. Taiteen tehtävä on herättää se ihmeenkaltainen tunne, jota elämme unissamme. Osoittaa, miten runollista ajattelumme ja olemassaolomme loppujen lopuksi on. Miten arjen keskellä elää ihme.”

Hannu-Pekka Björkman kulkee esseissään iltakävelyllä Munchenissä, muistelee jouluja ja kesiä, pohtii ihmisen salaisuutta. Hän miettii nostalgian olemusta, kertoo, millaista oli aikoinaan astua opin tielle, kuvailee talvista saunareissua – tunnelmoiden ja punniten.

Oma arvioni: Hannu-Pekka Björkmanin kirjoitukset luotaavat muistoja, kokemuksia ja ajatuksia syvällisesti. Vaikka Välähdyksiä peilissä on sivumäärältään pieni kirja, jonka lukaisee periaatteessa hyvinkin nopeasti, sen tekstien äärelle kannattaa pysähtyä. Viisaista sanoista ja kauniista lauseista kannattaa nauttia hitaasti. Niinhän elämääkin ainakin tulisi elää, hetki kerrallaan. Siitä on pohjimmiltaan kysymys myös seuraavassa sitaatissa:
”Elämämme tärkeimpiä viisauden lähteitä on ymmärtää ihmiselämän kont-rastit, nähdä vaaleiden ja tummien sävyjen vaihtelut sekä mieluummin kuin tähdätä jatkuvaan onnellisuuteen, pyrkiä olemaan elävä, kokonainen ihmi-nen.”
Kirjassa käsitellään isoja teemoja; ihmisyyttä, ikääntymistä, yksinäisyyttä, taidetta ja uskoa.  Mielestäni kirjan kantavana ideana on itsetutkiskelu, kuten alla oleva katkelmakin oivallisesti osoittaa:


”Kaikki, mikä sysää meidät itsetutkiskeluun ja avaa silmämme, on henkisen kehityksemme kannalta tarpeellista. Olkoon se paikka, aika, ystävä, kirja tai lapsen katse.”

Jos siis etsit puhuttelevaa luettavaa, Hannu-Pekka Björkmanin Välähdyksiä peilissä on erinomainen kirja. Suosittelen sitä lämpimästi varsinkin kaikille kiireen keskellä eläville keski-ikäisille.


14 lokakuuta 2017

Ville Hänninen: Kirjan kasvot – Sata vuotta suomalaisia kirjankansia

Kustantaja: SKS
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 335 s.



Kirjan henki tiivistyy kanteen. Vanhat kannet herättävät muistoja ja ajatuksia jostain jo miltei unohtuneesta. Monia teoksia ei tahtoisi ajatellakaan muussa muodossa kuin siinä itselle rakkaimmassa. Tuntematon sotilas ei tuntuisi samalta hengettömällä elokuvakannella, ja Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? olisi suorastaan lukukelvoton ilman kannen reikää.

Kirjan kasvot nostaa esiin yhden teoksen kultakin Suomen itsenäisyyden vuodelta. Ajan henki näkyy kansissa – valitut kannet kuvaavat aikaa ja sen virtauksia, aikansa kansityylejä ja -taiteilijoita.

Teos kertoo unohdettuja tarinoita jopa ikonisten, kaikkien tuntemien kirjankansien synnystä. Se tuo esiin myös ihmisiä kansien takana – suomalaisen kirjataiteen mestareita.

Oma arvioni: Parhaimmassa tapauksessa kirjan henki todellakin tiivistyy sen kanteen. Tunnustan, että olen valinnut monia kirjoja luettavaksi jopa pelkän kansikuvan perusteella. Onpa jokunen teos saattanut jäädä kirjaston hyllylle vaikkapa liian levottoman tai mielestäni suorastaan ruman kannen vuoksi. Tärkeintä on toki se, mitä kansien välissä on, mutta silti.

Hänninen luonnehtii kirjaa kuvaavasti näin:

”Kirja on kokonaistaideteos, se kertoo itsestään koko olemuksellaan: paperillaan, koollaan, kirjaintyypeillään, värimaailmallaan, päänauhallaan, esilehdillään, kansikuvallaan.”


Hännisen teos esittelee yhden kansikuvan jokaiselta itsenäisyytemme vuodelta. Se kertoo kuvien kautta myös historiallisista tapahtumista ja yhteiskuntamme kehittymisestä. Valittujen kansikuvien joukossa on sekä tuttua että tuntematonta suomalaista kansikuvataidetta. Onpa kirjassa muutama nk. ikoninen kansikin, jota on mahdoton sivuuttaa. Omia suosikkejanikin valituista kansikuvista löytyi muutamia ja sellaisia, jotka nostivat mieleen nostalgisia muistoja. Mielenkiintoisin yksityiskohta itselleni oli se, että Sinuhe egyptiläisen suosituin kansikuva on vuodelta 1974. Upea kirja, tyylikäs kansi eikä hullumpi vuosikaan…

Ville Hännisen pitkäaikaisen ja perusteellisen työn tuloksena syntynyttä teosta voi suositella etenkin ajankuvasta, kulttuurihistoriasta ja visuaalisuudesta kiinnostuneille kirjojen ystäville. Kirja esittelee erilaisia kansityylejä niin kaunokirjoista, tietokirjoista kuin kirjasarjoistakin, joten Kirjan kasvot -teoksen esittelemä kansikuvakattaus on moni-ilmeinen.

Tämän hienon kansikuville ja niiden tekijöille kunniaa tekevän tuoreen tietokirjan innoittamana saatan kehitellä jonkin haasteen kirjankansiin liittyen jossain vaiheessa. Kannattaa siis seurata myös blogini Facebook-sivua.


Katarina Wennstam: Alfauros

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2013
Ruotsinkielinen alkuteos: Alfahannen (2010)
Suomentanut: Laura Beck
Sivumäärä: 398 s.



Näyttelijä Jack Rappe on Ruotsin himoituimpia poikamiehiä. Kun hänet löydetään kotoaan vatsa auki viillettynä, seurapiirielämän pimeät yksityiskohdat alkavat paljastua. Miehen maine alfauroksena tunnettiin, mutta hyväksikäytettyjen nuorten naisten määrä yllättää jopa kokeneen syyttäjän Madeleine Edwardsin. Ovatko Rappen likaiset puuhat herättäneet kansankodin suojissa uinuneen murhaajan?

Oma arvioni: Alfauros on kantaaottavaa, feminististä ja yhteiskuntakriittistä jännitystä tarjoava trilleri, ei siis perinteinen dekkari. Valitettavasti kirjan esiin nostamat asiat eivät ole vain kirjailijan mielikuvituksen tuotetta, vaan monet naiset joutuvat kokemaan seksuaalista väkivaltaa niin elokuvamaailmassa kuin sen ulkopuolellakin. Maskuliinisuuden ylikorostuminen ja machokulttuuri väheksyvät naisia ja heidän oikeuksiaan. Kirjan keskeisenä kysymyksenä onkin se, mikä on oikeutettua ja mikä ei.

Kirja vihastutti ja ärsytti. Epämukavat tunteet johtuivat suuremmaksi  osaksi Jack Rappen epämiellyttävyydestä, karmeudesta suorastaan.  Olin muutamaan otteeseen jo jättämässä lukemisen kesken, mutta kyllä kirja kaikesta huolimatta kannatti lukea loppuun asti. Se sai pohtimaan monia asioita.




13 lokakuuta 2017

Mari Murtonen (toim.): Opettajana yliopistolla – Korkeakoulupedagogiikan perusteet

Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 425 s.



Korkeakouluopetuksen tavoitteena on oppiminen ja opiskelijan kasvaminen asiantuntijaksi. Opettajan työ on parhaimmillaan tutkimuksen ja opetuksen antoisaa vuoropuhelua, joka kehittää sekä opiskelijan että opettajan ajattelua tieteenalallaan.

Uusimpaan oppimistutkimukseen nojaava kirja opastaa, kuinka opettaja voi tukea opiskelijan oppimisprosesseja. Kirjassa annetaan myös käytännön vinkkejä opetuksen linjakkaaseen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Lisäksi teoksessa käsitellään oppimista ja opettamista tukevia ja estäviä rakenteita, kansainvälistymisen vaikutusta opetustoimintaan, erilaisia oppimisympäristöjä sekä pedagogista johtamista.

Opettajana yliopistolla – Korkeakoulupedagogiikan perusteet on suunnattu etenkin opettajille ja opetuksen kehittäjille sekä oppikirjaksi. Se soveltuu myös opiskelijoille, jotka haluavat ymmärtää paremmin omaa oppimistaan.

Kirjoittajat ovat yliopistopedagogiikan ja korkeakoulutuksen opettajia ja tutkijoita.

Oma arvioni: Opettajana yliopistolla on tuore, kattava ja inspiroiva yliopisto-opettajan työkalupakki. Kirjassa tarkastellaan monipuolisesti yliopisto-opetuksen tavoitteita; eli oppimista ja asiantuntijuuden kehittymistä, opettamista taitona sekä yliopistoa toimintaympäristönä. Tämä kokoelmateos tarjoaa sekä teoreettista tietoa että konkreettisia vinkkejä opetuksen kehittämiseen ja opiskelijoiden oppimisen tukemiseen. Kirja osoittaa minusta erinomaisesti sen, että niin oppiminen kuin opettaminenkin ovat sekä prosesseja että taitoja. Niissä voi kehittyä jatkuvasti, eikä täysin valmis ole oikeastaan koskaan. Koska yhteiskunta muuttuu koko ajan, on opetuksenkin pysyttävä kiinni ajassa ja ainakin yritettävä vastata uusiin haasteisiin. Siksi oppimista ja opetusta tulee myös arvioida rakentavasti, jotta kehitystä tapahtuu.

Kirja tarjosi itselleni monenlaisia eväitä, joiden käyttökelposuutta aion testata omassa opetus- ja ohjaustyössäni verkko-opiskelijoiden parissa. Tämän kirjan kiinnostavien artikkelien äärelle tulen varmasti palaamaan useammankin kerran, ne kun toimivat erinomaisesti myös oman toiminnan reflektoinnin apuna. Suosittelenkin kirjaa erityisen lämpimästi kaikille niille yliopisto-opettajille, jotka eivät halua kangistua kaavoihin, vaan pyrkivät kehittymään työssään jatkuvasti.

Myös yliopisto-opiskelijoille tämä kirja on varmasti hyödyllistä ja mielenkiintoista luettavaa.

                         

11 lokakuuta 2017

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa


Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 231 s.

On hetkiä, jolloin aikakausi muuttuu.




On lauseita, jotka jakavat ajan kahtia. Yhdellä tällaisella nainen menettää miehensä. Hän seuraa, miten miestä on päivä päivältä vähemmän ja kuinka sekä tuleva että mennyt romahtavat tuntemattomaan – kuin laivat, jotka tippuvat kartan reunalta sinne, missä merihirviöt elävät.

Nainen haluaa merkitä miehen muistiin ennen kuin tämä katoaa. Nainen haluaa todistaa, että hänellä oli kerran mies. Mutta kuvien päälle lipuu toisia kuvia: Kolumbus suutelemassa Intian hiekkaa. Kolumbus piirtämässä karttaa, joka asettaa vuoret, saaret ja satamat paikoilleen. Kolumbus huutamassa myrskyyn: ”Intia oli siellä!”

Ja nainen miettii: on mahdollista seistä rantahiekassa, piirtää saari kartalle ja antaa sille nimi, ja samaan aikaan olla maanosan verran väärässä. Hän muistaa miehensä jokaisen yksityiskohdan ja sanoo: nämä olivat totta.

Ennen kuin mieheni katoaa on brutaalin rehellinen tutkielma todellisuuden odottamattomasta luonteesta ja kipeästä luopumisesta. Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta vavahduttavaa romaanitaidetta.

Oma arvioni: Selja Ahavan omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuva romaani on kaikessa riipaisevuudessaan rosoisen kaunista luettavaa. Se on erään avioliiton tarina ja parisuhteen metamorfoosi.  Se on kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun kaikki ei välttämättä olekaan sitä, mitä olemme kuvitelleet sen olevan. Mutta, onkohan oikeastaan loppujen lopuksi mikään? Kuvaukset Kolumbuksen retkistä tuntuivat aluksi jotenkin irrallisilta, mutta toisaalta eräänlaisista löytöretkistä on kyse silloinkin, kun nainen etsii omaa paikkaansa entisen miehensä rinnalla, tai mies etsii sisäistä naistaan. Kumpikin ovat matkoillaan välillä enemmän ja välillä vähemmän eksyksissä, aivan kuten Kolumbuskin omilla purjehdusretkillään aikoinaan.

”Kaikki on normaalia, ja samaan aikaan ihan totaalisen väärin ja irrallaan. Arkea lyödään puukolla. Isku voi olla lause tai kuva.”


Kirjassa minäkertojan tunnetilojen kirjo on hienosti läsnä. Suru, epätoivo ja pettymys niin itseen kuin toiseenkin sanoitetaan rehellisesti – ja paikoin myös lähes runollisesti. Kirjassa on myös ripaus tummahkoa huumoria. Ennen kuin mieheni katoaa on mielestäni vahva ja vaikuttava kuvaus luopumisesta. Se kannattaa ehdottomasti lukea, jos haluaa kirjallisuuden koskettavan.


Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 236 s.




"Pienenä poikana jäällä kuulin tarinan miehestä, jota oli taklattu selkään. Mies oli muuttunut sen seurauksena, kadonnut täysin koko kuvasta. Puhuttiin, että nykyään hän kulki kuin elävä kuollut, ilman valoa silmissään. Ja tuota taklausta ja sen seurauksia alettiin kutsua kuolemanlaaksoksi.” – Tommi Kovanen

26. tammikuuta 2013 Rauman Lukon puolustajalla Tommi Kovasella on edessä peli Bluesia vastaan. Ottelun pitäisi olla aivan tavallinen, samanlainen kuin yli 500 kertaa aiemmin Kovasen liigauran aikana. Kovanen kuitenkin taklataan rajusti takaapäin, eikä mikään ole sen jälkeen kuten ennen.

Seuraamuksia tästä taklauksesta ei tule muille kuin Kovaselle: hänellä diagnosoidaan aivovamma, joka pakottaa hänet lopettamaan uransa. Kukaan ei ota vastuuta tapahtuneesta, ja Kovasta kehotetaan olemaan asiasta hiljaa. Vamman seurauksena Kovasen tunteet alkavat kadota, ja väsymys tuntuu lamaannuttavalta. Lehdistölle ja läheisille hän uskottelee kaiken olevan hyvin – mutta hänen elämänsä hajoaminen ja syöksy kuolemanlaaksoon on vasta alkanut.

Pohjan saavutettuaan Kovanen aloittaa paluun elämään. Päivä kerrallaan, leväten ja hetkessä hengittäen hän opettelee olemaan oma uusi itsensä. Mies joka rakasti kiekkoa, hengitti peliä ja eli luistelusta, on joutunut nyt hyväksymään, että hän elää loppuelämänsä aivovamman kanssa.

Kuolemanlaakso on Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin yhdessä kirjoittama kertomus jääkiekkoilijan elämästä, liigakiekon armottomuudesta, taklausten ja aivovammojen seurauksista sekä herrakerhojen vaietuista sopimuksista.

Oma arvioni: Kuolemanlaakso on pysähdyttävä tarina siitä, kuinka kaikki voi muuttua hetkessä. Tommi Kovasen kohtalo osoittaa karulla tavalla sen, kuinka raadolliseksi jääkiekko on viime vuosien aikana muuttunut. Pahinta on se, että tästä ongelmasta on pitkälti vaiettu ja jopa vääryyttä kokeneet pelaajat on yritetty pitää hiljaisina. Siinäkin tapauksessa, että he ikään kuin kadottavat itsensä ja elämä muuttuu pysyvästi monella tavalla. On suorastaan raastavaa lukea, kuinka häpeää ja syyllisyyttä potevat ihan väärät ihmiset – ja toiset vain porskuttavat eteenpäin kuin mitään vakavaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.  

Jääkiekon supertähdistä kertovien säkenöivien ja menestystä tihkuvien elämäkertojen rinnalla tämä Kovasen kertoma tarina on mielestäni tosielämän selviytymistarina, jonka jokaisen jääkiekkoa joko kotikatsomossa tai kaukalon laidalla seuraavan kannattaa lukea. Ja tempasipa tarina mukaansa aika hyvin sellaisenkin lukijan, joka ei enää juurikaan lajia seuraa.  Kirja herätti mieleen lukuisia kysymyksiä, joihin osaan löytyi vastauksia ja osaan ei.

Kuolemanlaakso on suorastaan hätkähdyttävän puhutteleva teos. Teos, jonka en haluaisi olevan olemassa, mutta samalla olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tämä avoin ja riipaisevan rehellinen kirja on kirjoitettu. Kovanen ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään jääkiekkoilija, joka joutui lopettamaan uransa vakavaan loukkaantumiseen, mutta jo yhdenkin tällaisen tapauksen pitäisi riittää perusteeksi törkeyksien kitkemiseksi pois kaukaloista. Jääkiekon kun pitäisi olla urheilua, ei tappelua.

09 lokakuuta 2017

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi - 100 tavallista vuotta

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 277 s.

Sata itsenäisen Suomen vuotta, sata Mielensäpahoittajan tarinaa



Mielensäpahoittajan Suomi on Tuomas Kyrön tavallinen suurteos kansakunnan matkasta maaseudulta päällekkäistaloihin. Tangolaulajista euroviisuvoittoon. Lättähatuista hipeiksi, hipeistä jupeiksi. Miehiä kaatuu Kannaksella, Lasse Viren Munchenisssä. Jälleenrakentaminen tuhoaa selät, putkiremontti budjetin. Suomalainen lottokone pyörii, Mielensäpahoittaja ei. Hän tarjoilee lukijalle sopivina myös näkemyksensä niin ystävyydestä, yhteistyöstä kuin yksinäisyydestä. Sata hauskaa, koskettavaa ja totista tarinaa kuljettavat lukijan Mielensäpahoittajan saapikkaissa suolta sushibaariin.


”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun synnyin. Äiti ei muistanut aamulla vai illalla, mutta kahdeksalta. Aurinko paistoi taikka saattoi sataakin.”

Oma arvioni: Kyllä ei tarvinnut lukijan taaskaan pettyä, saati mieltänsä pahoittaa.  Tämän kirjan teki erityisen kiinnostavaksi se, että lukija pääsi kurkistamaan myös Mielensäpahoittajan elämän varhaisiin vaiheisiin. Tarinat antoivat vastauksia moniin kysymyksiin kuten siihen, miksi Mielensäpahoittaja jäi maaseudulle, vaikka melkein kaikki lähtivät sieltä pois jo 1970-luvulla. Hienosti kirjassa kulkivat rinnakkain suuret tapahtumat ja yksilö haaveineen, toiveineen ja pettymyksineen. Tunteiden kirjo oli mielestäni tässä kirjassa vahvemmin läsnä kuin aiemmissa Mielensäpahoittaja -kirjoissa. Siinä oli paljon sekä hauskaa että koskettavaa luettavaa. Suosittelen.

Aika hienosti osui tämä kirja olemaan juuri 200. luettu ja blogattu kirja tänä vuonna, jolloin itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta – ja tälle päivälle, jolloin tämä blogi on tullut jo 11 vuoden ikään. Vähäinen on tuo viimeisin luku Mielensäpahoittajan perspektiivistä katsottuna, mutta aika suuri bloggaajan mielestä kuitenkin. Lämmin kiitos kaikille blogia lukeville ja seuraaville. ❤ Ja tarina jatkukoon…

Antti Häkkinen & Mikko Salasuo (toim.) Salattu, hävetty, vaiettu – Miten tutkia piilossa olevia ilmiöitä


Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 346 s.
  

Kaupungin alamaailma, rikolliset ja poliisit, huumeiden tai dopingaineiden käyttö, rasismi, homoseksuaalisuus, abortti ja lastensuojelun ongelmat. Suomalaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa on kautta historian ollut ilmiöitä, joista on vaiettu, joita on hävetty ja jotka ovat toteutuneet salassa. Ne kuitenkin kiinnostavat, ja niistä kirjoitetaan lähes päivittäin niin mediassa kuin opinnäytetöissä.
Salattu, hävetty, vaiettu opastaa tutkijat ja opiskelijat näiden piilossa pysyttelevien ilmiöiden tutkimisen saloihin. Kirja koostuu yhdeksästä itsenäisestä artikkelista, joissa esitellään ja analysoidaan hankalasti tutkittavaa ilmiötä sekä johdatetaan kunkin aihepiirin keskeisiin aineistoihin ja tutkimusmenetelmiin.
Teos on lajissaan ensimmäinen suomalainen tutkimusmetodikirja. Monitieteisen teoksen kirjoittajat ovat alojensa nimekkäitä tutkijoita.
Oma arvioni: Salattu, hävetty, vaiettu on varsin mielenkiintoinen artikkelikokoelma, jossa paneudutaan metodologisista näkökulmista siihen, miten voidaan tutkia asioita, jotka eivät ole helposti tavoitettavissa. Onko hankalaa mahdollista ja eettistä tutkia? Lähdekriittiset kysymykset ovat kirjassa todella hyvin esillä. Pääosin artikkelien kirjoittajat ovat yhteiskuntatieteilijöitä, mutta mukana on myös humanisteja.
Jo kokoomateoksen johdanto herätti minussa monia ajatuksia. Siinä kirjan toimittajat pohtivat muun muassa sitä, että marginaalisten aiheiden tutkiminen saattaa tutkijan poikkeuksellisella tavalla alttiiksi kritiikille ja tutkimuksen kohteeseen liittyvä stigma saattaa tarttua myös häneen. Toisaalta Häkkinen ja Salasuo kuitenkin toteavat marginaalisen ja näkymättömän olevan usein yleistä ja tavallista, jolloin nihkeä suhtautuminen hankaliin aiheisiin kertoo meille itse asiassa siitä, mitä yhteiskunnassamme pidetään hyvänä tai huonona, toivottavana tai pois suljettavana.
Teos on itselleni erityisen kiinnostava, koska tutkin vammaisten aikuisten elämäntarinoita. Aikaisemmin yritin tutkia vammaisia lapsia, mutta vanhempien haluttomuus osallistua tutkimukseen johti osaltaan lopulta projektin kaatumiseen. Osalla vanhemmista taustalla saattoi olla lapsen erilaisuuteen liittyvä häpeä, osaa saattoi häiritä myös tutkijan vamma. Häpeä on läsnä myös monissa tämän kirjan artikkelissa. Onpa se tullut vastaan tämänhetkisessä tutkimusaineistossanikin. Oletin ja odotin, että myös vammaistutkimus olisi ollut edustettuna tässä kokoelmassa, mutta näin ei kuitenkaan ollut, siitä pieni miinus.  
Kirjan aihepiirit ovat kiehtovia, ajattelua avartavia ja informatiivisia. Kirjaa voisi luonnehtia mainioksi metodologiseksi oppaaksi, jossa korostuu asianmukaisesti tieteellisen tutkimuksen prosessimaisuus. Artikkelit esittelevät myös varsin ansiokkaasti oman tutkimusaiheensa aiempia tutkimuksia, joten kirjan luettuaan opiskelijat löytävät helposti paljon lisää hyödyllistä luettavaa, ja oman työn paikallistaminen tieteen kentälle helpottuu. Vaikka kirjassa keskitytään salattuihin, hävettyihin ja vaiettuihin aiheisiin, antaa se arvokasta tietoa varsinkin kaikille aloitteleville tutkimuksen tekijöille. Tutkiminen kun lienee harvoin täysin ongelmatonta. Etenkin laadullisessa tutkimuksessa lopputulos voi olla hyvin erilainen kuin alkuperäinen suunnitelma.
Suosittelen kirjaa erityisesti kaikille piilossa olevista tutkimusaiheista kiinnostuneille opiskelijoille. Kulttuurimme on täynnä asioita, joista olisi mielestäni parempi ”pitää ääntä” kuin olla hiljaa. Näin marginaalissa oleva potentiaali tulee näkyväksi ja kuulluksi yhteiskunnassa.