Siirry pääsisältöön

Eetu Kauppinen (toim.): Miten lauluni syntyvät

Kustantaja: SKS
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 243 s.
Mistä laulut syntyvät? Kuinka lauluntekijäksi tullaan? Millaista on lauluntekijän arki?



Suomen kokoisessa maassa laulunteolla toimeen tuleminen on vaikeaa. Ehkä juuri siksi tai siitä huolimatta lauluntekoon ajavat muut kuin taloudelliset motiivit. Laulujen pääoma on luonteeltaan enemmän henkistä kuin aineellista.

Teoksessa yhdeksän tunnettua suomalaista lauluntekijää kertoo urastaan ja taiteestaan. Tunnustettujen tekijöiden teksteissä painottuvat punnitut näkemykset laulunteon syistä ja metodeista.

Kirjoitukset avaavat huikeita näkymiä kiitettyjen taiteilijoiden sielunmaisemaan ja yhdistävät heidät osaksi suomalaisten lauluntekijöiden suurta jatkumoa. Kuinka heistä on tullut mitä he nyt ovat?

Moniääniseen teokseen on kirjoittanut yhdeksän lauluntekijää, jotka ovat kaikki omassa tyylilajissaan tunnustettuja ja aktiivisia taiteilijoita: Asa, Chisu, Jouni Hynynen, Samae Koskinen, Jarkko Martikainen, Iisa, Olavi Uusivirta, Maija Vilkkumaa ja A. W. Yrjänä.

Oma arvioni: Marraskuun lukuhaaste tuli ”korkattua” musiikkiin liittyvällä kirjalla, joten jatketaan samalla teemalla. Miten lauluni syntyvät -kirja tarjoaa yhdeksän erilaista näkökulmaa siihen, mistä ja miten laulut syntyvät. Kirjassa kuvataan laulujen tekemistä varsin kokonaisvaltaisesti, ei vain teknistä kirjoitusprosessia kuvaten. Tarinoista käy ilmi se, että joskus laulu tuntuu syntyvän kuin itsestään, mutta usein se vaatii pitkäjänteistä työtä. Joskus laulu saattaa syntyä tietyn kaavan kautta, usein taas ei.

Parasta kirjassa on sen inspiroiva moniäänisyys.  Jokaisen lauluntekijän oma ääni kuuluu heidän teksteistään mielestäni hyvin. Kiitos teoksen toimittajan, joka ei ole luonut kokonaisuudesta tyyliltään liian yhtenäistä. Kirjaa lukiessa kun tulee vahva vaikutelma siitä, että lauluntekijät ovat saaneet esittää ajatuksiaan varsin vapaasti, ja hyvä niin.

Kirja tarjoaa kiinnostavan katsauksen yhden aikakauden suomalaiseen populaarimusiikkiin. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille, myös potentiaalisille tuleville lauluntekijöille. Siitäkin huolimatta, että A.W. Yrjänä toteaa näin:

”Lauluntekijät. Keitä ne ovat? Laulun tekijät. Että olisi laulun tekijä, se on rohkea väite. Kuka tekee laulun? Jokainen tietää, että asia on toisinpäin. On vale, että joku tekisi laulun. Totta on, että laulu tekee meitä. Mutta jotain me laulun orjat olemme valinneet: käsityön perinteen, taiteen.”

No, tulevat mistä tulevat, mutta pääasia on, että meillä on lauluja.
Ne kannattelevat, ne lohduttavat, ne viihdyttävät, ne voimaannuttavat.