Traudl & Walter Reiner: Kissa kuntoon

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1994
Saksankielinen alkuteos: Fitness für Katzen (1992)
Suomentanut: Sauli Järvinen
Sivumäärä: 60 s.
Kuntokurssi aikaansa seuraavalle katille, ilopilleri jokaiselle kissanystävälle

Kissankin on huolehdittava kunnostaan, sen tietää uusi kissasukupolvi. Treenaus on siis paikallaan: venyttely ja taivuttelu, hölkkä, hikijumppa, trampoliinihypyt, kuntosalilla bodaaminen, painoilla harjoittelu uinti, pyöräily... kaikki mitä tarvitaan joustavuuden ja vetreyden saavuttamiseen.

Samoilta tekijöiltä julkaistu aikaisemmin: Joogaa kissoille

Oma arvioni: Kyllä näillä monipuolisilla treeniohjeilla kinkun, suklaan ja muiden jouluherkkujen seurauksena vyötärölle kertyneet kilot lähtevät tehokkaasti karisemaan. Tuleehan näitä kissamaisen notkeita kuntoilukuvia katsellessakin melkein jo hiki pintaan - tai hymy huulille ainakin...

Kari Hukkila: Tuhat ja yksi

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 215 s.

Nimetön kertoja on ajautunut välirikkoon sukunsa kanssa "maahanmuuttokysymyksen" takia. Takkuillen alkava työ vastauksen löytämiseksi vie kertojan Italiaan tapaamaan vanhaa ystäväänsä, joka on kohdannut ja kadottanut etiopialaisen paperittoman. Tätä etsittäessä akateemisen filosofian hylänneet ystävykset keskustelevat, kertovat ja ajattelevat. Aiheiksi kelpaavat yhtä hyvin niin Wittgensteinin mökki, Punaisen Ristin avustussaattue, koivunvartta kipittävät muurahaiset kuin ihmisten voima kulkea omia teitään. Keskustelut tulevat näyttäneeksi Euroopan jatkuvan katastrofin ja poikkeustilan, jolle on jälleen löydetty syntipukki. 

Tuhat ja yksi on koskettava ja ankara teos maailmojen rajoista ja niille pystytettävistä vahtitorneista. Ja ehkä ajattelun voimasta vastustaa niitä.

Oma arvioni: Valitsin muun muassa esseistinä paremmin tunnetun Kari Hukkilan esikoiromaanin luettavaksi ennen kaikkea siksi, että se voitti Helmet -kirjallisuuspalkinnot joulukuussa 2018. Tuhat ja yksi on omintakeinen ja monikerroksinen romaani, joka haastaa lukijaansa ajattelemaan. Aiheiltaan teos on valitettavan ajankohtainen, sillä kodittomuus ja ihmisten eriarvoisuus ovat vahvasti läsnä tänä päivänäkin. Hukkilan ilmaisu on varsin intensiivistä. Kirjaa voi suositella kaikille tiedonjanoisille ja filosofoinnista kiinnostuneille oman tiensä kulkijoille.

Eva Meijer: Mistä valaat laulavat? - Eläinten kiehtova kieli

Kustantaja: Art House
Julkaisuvuosi: 2018
Hollanninkielinen alkuteos: Dierentalen
Suomentanut: Mari Janatuinen
Sivumäärä: 180 s.

Eläinten kieli on paljon monimuotoisempaa kuin ihmiset pystyvät edes kuvittelemaan. Eläimet jutustelevat, juoruilevat, vaikeroivat, valehtelevat, riimittelevät, puhuvat murteilla ja kertovat vitsejä. Ryhävalaat laulavat päiväkausia kestäviä rakkauslauluja. Kirjan kiehtovat esimerkit tekevät selväksi, että eläimet puhuvat - eivätkä vain eloonjäämisen takia vaan myös omaksi ilokseen. Eläinten kieli on hyvin kehittynyttä: delfiinien naksuttelussa on kielioppimaisia piirteitä, ja norsu osaa käsitellä mennyttä ja tulevaa. Kissat taas ovat kaksikielisiä: ne kommunikoivat keskenään eri tavalla kuin ihmisten kanssa. Eläinten kielen ymmärtäminen saa lukijan katsomaan eläimiä - sekä villejä että lemmikkejä - aivan uusin silmin.

Oma arvioni: Kiinnostava kirja erilaisten eläinten kielestä. Teos tarjoaa monia yllättäviä tietoja siitä, kuinka eläimet kommunikoivat lajitovereidensa ja myös meidän ihmisten kanssa. Tämä kirja tosiaan saa katsomaan tuttujakin eläimiä uudella tavalla. Suositellen kirjaa lämpimästi kaikille eläinten käyttäytymisestä kiinnostuneille lukijoille. 

Manne Railo & Taru Staudinger: Jalokiviä porsaille - Kielipuolisia norjahduksia

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 80 s.

"siis tää on ihan EnnenAikaista huumoria - kannattaa pureskella askel kerrallaan."
Oma arvioni: Kaksipiippuinen miekka, siirtomaapuutarha ja muita kummallisuuksia oivalluksen tarjoavan kuvituksen kera. Nauruvaroitus lienee paikallaan :D

Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas

Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 220 s.

Toimittaja Jyry Pesiö saalistaa hanhia Kaivopuistossa, jota hän kutsuu Etelä-Helsingin erämaaksi. Puistossa telttailevan toimittajan elämä on verkkaista, kun hän eräänä aamuna huomaa, että ennen niin rauhalliset leiripaikat kuhisevat ihmisiä. Puisto on muuttunut Punaisen Ristin pakolaisleiriksi, sillä Suomen maakunnat ovat romahtaneet ja Helsinki täyttynyt uutta elämää etsivistä maalaisista. Pesiön maailman perustukset järkkyvät, mutta hän yrittää ymmärtää ihmisiä leiripaikoillaan. Muuten pääkaupunkilaiset ovat tilanteesta kaikkea muuta kuin innoissaan. Helsinkiläismielisyys kärjistyy, kun Punavuoren hipsterit radikalisoituvat. Radikaaleja johtaa start-up-yrittäjä Waltteri Finné, joka tunnetaan kohubloginsa ansiosta myös nimellä Pormestari. Toimittaja Pesiö haistaa jymyjutun ja soluttautuu äärihipstereihin, mutta saako hän estettyä terrori-iskun maalaisten leiriin? 

Oma arvioni: Uusimmassa romaanissaan Mikko-Pekka Heikkinen (s. 1974) tarjoaa terävää poliittista satiiria ajankohtaisista ilmiöstä, suvaitsemattomuudesta, ennakkoluuloista ja rasismista. Vaikka Betoniporsas onkin hervoton kertomus maaltamuuttajista, ei tarina minua juurikaan naurattanut. Mutta kaikesta huolimatta kirja oli ihan virkistävää luettavaa. 

Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni - Aleksis Kiven elämänkertomus

Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 350 s.

Kuolemattoman kirjailijan elämä ja kuolema. Arkistojen kätköistä. Historioitsijan kaivamana ja kertomana. 

Oma arvioni: Teemu Keskisarjan (s. 1971) on maamme luetuimpia historioitsijoita, eikä ihme. Aleksis Kiven elämänkertomuksessa hän valottaa paitsi suurmiehen persoonaa ja elämänkulkua, niin myös yleisesti  elämää  1800-luvun Suomessa ja sen kansankulttuuria asiantuntevasti ja kiinnostavasti. Teos on taitavasti kirjoitettu ja ansaitsee tulla luetuksi ajatuksella. Kirjoittajalla on hyvä draaman taju ja huumorikin toimii. Kirja on mielestäni yhtä omaleimainen kuin kohteensakin. Aleksis Kivestä kiinnostuneiden kannattaa tutustua häneen Saapasnahka-tornin avulla. Suosittelen. 

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Gun Love (2018)
Suomentanut: Terhi Kuusisto
Sivumäärä: 279 s.

Koskettava kasvutarina asehullun Amerikan takamailta

14-vuotias Pearl elää äitinsä Margotin kanssa autonrämässä Floridan syrjäkylillä, kaatopaikan katveessa. Pikku perhe on pahnanpohjimmainen asefanaatikkojen, epäilyttävien lahkolaisten ja alligaattoreita lahtaavien punaniskojen yhteisössä. Elämä mullistuu, kun vaarallinen hurmuri Eli tunkeutuu äidin ja tyttären väliin. Aseet puhuvat, ja tragedia on väistämätön. Pearlin edessä aukeaa uusi, tuntematon ja entistä vaarallisempi maailma. 

Oma arvioni: Riipaisevan koskettava kasvutarina, jossa on myös terävää yhteiskuntakritiikkiä. Siksi kirja antaakin lukijalle ajateltavaa pitkäksi aikaa. Tarina on hyvin kirjoitettu ja pitää otteessaan tasokkaan jännitysromaanin lailla. 

Johanna Catani & Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 376 s.

Millaisia tarinoita Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan naishahmojen taakse voisi kätkeytyä? Tähän vastaa 22 kirjailijaa, kukin omalla novellillaan. 

Kuinka kotirintama pärjää ankarina sotavuosina miesten ollessa rintamalla? Mitä Paloaukean lotta näkee luutnantti Lammiossa? Miten toivutaan Vuorelan kotona, kun Kariluodon kirjoittama kaatumisviesti saapuu? Mitä kerrottavaa on Sirkalla, Kariluodon kirjeitä lukevalla rakastetulla? Ja mitä Petroskoin Veeruska todella ajattelee suomalaisista miehittäjistä kuten Hietasesta, joka tuo lapsille leipää ja Vanhalasta joka hihittelee ja soittaa levyjä? Millainen ihminen on puolestaan Lyyti Rokka ja miten hän ottaa vastaan "mukuloit laskemaan" saapuvan haavoittuneen Antin?

Oma arvioni: Tämä novellikokoelma antaa äänen sotiemme tuntemattomille sankarinaisille, heille, jotka pyörittivät yhteiskuntaa, joka ei pysähtynyt odottamaan sodan päättymistä. Kodit ja lapset oli hoidettava, peltotyöt tehtävä, hevoset kengitettävä ja tehtaita pyöritettävä. Suruunkaan ei voinut pysähtyä, vaan arkea oli jatkettava sydäntä raastavasta kaipauksesta huolimatta - oli kaipauksen kohteena sitten poika, veli, isä tai puoliso. 

Novelleissa kuvataan hienosti niin naisia persoonina, kuin heidän puolisoitaan ja maailmaakin. Tunteet ovat tarinoissa vahvasti läsnä. Ilo siitä kaikesta, mitä kotirintamalla voidaan tehdä, pelko siitä, kuinka läheisille sodassa käy. Kaatumisviestin mukanaan tuoman epätoivon määrää ei lukijana osaa oikein edes kuvitella. Nämä vahvat ja kovia kokeneet naiset ovat tässä kirjassa pääosan esittäjinä, kertojina, näkijöinä ja kokijoina. Nämä näkökulmat ovat mielestäni ehdottomasti kertomisen arvoisia. Se, että kirjoittajia oli monta, teki kokonaisuudesta kiinnostavan moniäänisen. 


Päivi Alasalmi: Riivatut

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 267 s.

Kun kaksi outoa kulkijaa ilmestyy Sunilan kylänraitilla marraskuussa 1891, kylän rauha järkkyy. Kohta räyhähenki riivaa torppari Manu Lauhaa, hänen vaimoaan Lahjaa sekä heidän keuhkotautista piikaansa Herttaa. Koko kylä todistaa henkensä uhalla, kuinka kirveet ja huonekalut lentävät ilmassa. Onko kyseessä kostonhimoinen piru vai vaarallinen joukkoharha?

Sanomalehtimies Hugo Untamo lähetetään paikalle selvittämään, onko Tampereelle asti kantautuneilla huhuilla todenperää. Naisten kertomukset kylän salatusta elämästä ja maalaisidyllin pimeästä puolesta kietovat lehtimiehen pelon ja intohimon tahmeaan verkkoon. Kunnianhimon riivaaman lehtimiehen on löydettävä huhujen keskeltä totuus, ja kun hän löytää sen, hänen henkensä on vaarassa. 

Riivatut on jännittävä psykologinen romaani, joka ammentaa aineksia suomalaisesta kauhuperinteestä ja tositapahtumista. Se kertoo hämäläisestä maalaiskylästä, jossa pimeyden voimat pääsevät valloilleen ja kostonhimo on elämänhaluakin suurempi voima. Mutta kaikkein suurin mahti on rakkaus. 

Oma arvioni: Kiinnostava ja sujuvasti kirjoitettu historiallinen romaani sopivasti kauhuelementeillä höystettynä. Mukavaa luettavaa kyseisestä genrestä pitäville. 

Matt Haig: Joulupukki ja minä

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Father Christmas and Me (2017)
Kuvittanut: Chris Mould
Suomentanut: Sarianna Silvonen
Sivumäärä: 143 s.

Taistelu joulusta on alkanut!

Elämä ihmisenä Tonttuvaarassa ei aina ole helppoa, vaikka ottovanhempasi olisivatkin itse joulupukki ja Mary-muori. Sekin on vähän ärsyttävää, että joululauluja pitää laulaa joka päivä, myös kesällä, tai se kun toistuvasti reputtaa leluntekokoneissa. Kaiken lisäksi ulkona on välillä hirvittävän kylmä. 

Kun kateudesta vihreä Pääsiäispupu kaniarmeijoineen ja tonttukätyrinsä avulla pistää käyntiin raivokkaan hyökkäyksen joulun lopettamiseksi, Amelia, Joulupukki, Mary ja tontut joutuvat tositoimiin. Vain he voivat pelastaa joulun, mutta onko kaniarmeija liian voimakas vastus jopa heille?

Oma arvioni: Lämminhenkinen ja taianomaisen jännittävä joulusatu pienille ja vähän isommillekin lukijoille. 

Jørn Lier Horst: Luolamies

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Norjankielinen alkuteos: Hulemannen (2013)
Suomentanut: Outi Menna
Sivumäärä: 383 s.

Piileskeleekö etsitty sarjakuristaja norjalaisessa pikkukaupungissa?
Kansainväliseen suursuosioon noussut dekkarisankari William Wisting on Kurt Wallanderin manttelinperijä!

Oma arvioni: Kirjan takakansiteksti ei paljon kertonut, mutta lupaili kuitenkin aika paljon. Jotain samaa olin Wallanderista ja Wistingista löytäväni, mutta näistä kahdesta hahmosta Wallander on kyllä edelleen suosikkini. 

Luolamiehen tarina piti tiukasti otteessaan alusta loppuun. Se osoitti, kuinka raastavaa yksinäisyys voi olla ja mihin ihmisten välinpitämättömyys saattaa äärimmillään johtaa. Pidin siitä, että tapahtumat eivät etene suoraviivaisesti kohti ilmeistä ratkaisua, vaan siihen päädytään mielenkiintoisten mutkien kautta.  Horstin Luolamies tarjosi siis jännittävän lukuelämyksen, kuten kunnon dekkarin kuuluukin. 

Maryse Condé: Crossing the Mangrove

Kustantaja: Anchor Books
Julkaisuvuosi: 1995
Ranskankielinen alkuteos: Traversèe de la mangrove (1985)
Kääntäjä: Richard Philcox
Sivumäärä: 210 s.

In this beautifully crafted, Rashomon-like novel, Maryse Conde has written a gripping story imbued with all the nuances and traditions of Caribbean culture. Francis Sancher -a handsome outsider, loved by some and reviled by others - is found dead, face down in the mud on a path outside Riviere au Sel, a small village in Guadeloupe.  None of the villagers are particularly surprised, since Sancher, a secretive and melancholy man, had often predicted an unnatural death for himself.  As the villagers come to pay their respects they each either in a speech to the mourners, or in an internal monologue reveal another piece of the mystery behind Sancher's life and death.  Like pieces of an elaborate puzzle, their memories interlock to create a rich and intriguing portrait of a man and a community. 

In the lush and vivid prose for which she has become famous, Conde has constructed a Guadeloupean wake for Francis Sancher.  Retaining the full color and vibrance of Conde's homeland, Crossing the Mangrove pays homage to Guadeloupe in both subject and structure.

Oma arvioni: Maryse Condé voitti lokakuussa 2018 varjo-Nobeliksi kutsutun kirjallisuuspalkinnon. Tämän tiedon innoittamana päätin tutustua hänen tuotantoonsa ainakin yhden kirjan verran. Crossing the Mangrove houkutteli lukemaan värikkäällä kannellaan. Ja karibialaisen värikkääksi osoittautui lopulta itse tarinakin, tämän mukavan moninäkökulmainen mysteeri. Enpä edes muista tarkkaan, milloin olen lukenut viimeksi englanniksi jotakin muuta kuin tieteellistä tekstiä. Mukavaa vaihtelua tämäkin, vaikka mieluiten vapaa-ajalla luenkin suomenkielistä kirjallisuutta. 

Phil Collins: Omaelämäkerta

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Not Dead Yet: The Autobiography (2016)
Suomentanut: Jere Saarainen
Sivumäärä: 378 s.

Phil Collins ei kiertele tai kaunistele kertoessaan itsestään, elämästään ja huikean uransa vaiheista. Sekä kaikista niistä ekstaasin ja murheen hetkistä, jotka ovat hänen musiikkiaan inspiroineet. Suorapuheinen, hauska ja kaunistelematon elämäkerta on täynnä värikkäitä tarinoita ja anekdootteja lauluista, konserteista, muusikkoystävistä ja kollegoista, megahiteistä ja mahalaskuista, avioliitoista ja eroista. Se kertoo myös raskaasta vaiheesta, jolloin Collins joutui luopumaan rumpujen soitosta. Vuosikymmenet rumpupatteriston takana olivat aiheuttaneet sen, että hänen niskanikamansa painaa selkäydintä. Phil Collins palasi kuitenkin isoille areenoille kesällä 2017 alkaneella maailmankiertueellaan.

Oma arvioni: Kirja, jota lukiessa päässä alkoivat soida monet tutut hitit ja mieleen nousi monia mukavia muistoja. Vaikka omaelämäkerran päähuomio onkin musiikissa - sen luomisessa ja esittämisessä - osansa saavat myös Genesiksen rumpalina tunnetuksi tulleen Phil Collinsin lapsuus, kiertue- ja perhe-elämän yhdistämisen haasteet ja pitkän uran mukanaan tuomat terveysongelmat. Turhan silotellut kuvan antamisesta ei siis tarinansa kertojaa voi syyttää. Eikä myöskään ilkeilystä tai huumorin puutteesta, sillä ystävistä puhutaan lämpimästi ja itsestä ironisesti. Tästä johtuen kirja onkin todella elämänmakuinen kaikkine valoineen ja varjoineen. Elämä kolhii niin ammatillisesti kuin yksityiselämässäkin, mutta kaikesta on kuitenkin selvitty toistaiseksi elossa. Eikä kaikkia lauluja ole vielä onneksi laulettu.  

Sauli Hyvärinen & Tarja Pösö (toim.): Lasten haastattelu lastensuojelussa

PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 196 s.

"Toit aiemmin esiin, että kotona on paha olla. Mitä tarkoitat sillä? Kerro lisää."


Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja ilmaista mielipiteensä. Lapselta saatua tietoa pitää myös osata käyttää lapsen elämään vaikuttavissa päätöksissä. Tämä kirja kertoo, miten eri tavoin haastatteluja voidaan toteuttaa lastensuojelussa näiden tavoitteiden toteuttamiseksi.  

Lapsia haastatellaan lastensuojelussa, kun halutaan rakentaa luottamussuhdetta lapsen ja ammattilaisen välillä, saada aikaan muutos lapsen elämässä tai selvittää, millainen lapsen elämäntilanne on ja mitä mieltä hän itse on siitä.  Haastattelu poikkeaa merkittävästi arkisesta jutustelusta, jossa pelkkä kohtaaminen voi olla itsetarkoitus. Merkityksellistä on, miten lasten haastattelemiseen suhtaudutaan, miten haastatteluja tehdään ja miten lasten osallisuutta vahvistavia käytäntöjä tuetaan.

Kirja on tehty yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

Oma arvioni: Kirjassa esitellään erilaisten haastatteluorientaatioiden tavoitteita ja toteutusta. Kaikille niille on yhteistä se, että lapsia halutaan kuulla, heille annetaan ääni ja heidän osallisuuttaan tuetaan. Tärkeää on, että haastattelija osaa sovittaa omaa toimintaansa kunkin lapsen iän, kehitystason ja yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tämä edistää luottamuksellisen suhteen syntymistä. Avoin ja lapsen näkemyksiä ja kokemuksia kunnioittava ilmapiiri on onnistuneen haastattelun ehdoton edellytys, halutaan sitten tietää, mitä lapselle kuuluu tai pyritään muuttamaan hänen elämäntilannettaan paremmaksi. 

Kirja tarjoaa konkreettisia vinkkejä lastensuojelussa toteutettavien lasten haastattelujen toteuttamiseen, mutta se herättelee pohtimaan laajemminkin lasten osallisuuden tärkeyttä ja keinoja sen turvaamiseksi. Teoksen artikkelit ovat monipuolisia, selkeitä ja ajatuksia herättäviä. Ne sopivat mielestäni hyvin niin alalla työskentelevien ammattilaisten luettavaksi kuin lasten haastattelemisesta kiinnostuneille opiskelijoillekin alasta riippumatta. Suosittelen. 

Saara Turunen: Sivuhenkilö

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 233 s.

Suorasukainen taiteilijaromaani

Sivuhenkilö käsittelee kirjoittamista ja tunnustuksen kaipuuta, tappion hetkiä ja voittamisen kummallisuutta, odotuksia ja todellisuutta, jotka kulkevat alati omia teitään. Mitä jos asiat eivät menneet sellaisella tavalla, niin kuin Vihervaaran Annalla, että asutaan jossakin maaseudulla, paimennetaan vuohia ja lampaita ja on suuri talo, paksu tukka ja paljon lapsia? Mitä jos ne menivät niin, että kissa söi kerman ja maito happani kannussaan? Jos löysi itsensä asunnosta, jossa oli koiperhosen haju ja koukku katossa? Jos kevät teki tuloaan ja oli juuri kirjoittanut kirjan ja kaiken piti muuttua, mutta ihmisillä olikin laadukkaat sohvat ja puolisot, ja täytyy nyt mennä, he sanoivat? Mitä jos oli odottanut jotakin toisenlaista, jos kaikkialla oli vain hiljaista?

Oma arvioni: Saara Turusen (s. 1981) palkittu esikoiskirja Rakkaudenhirviö on minulla edelleen lukematta, vaikka se onkin odottanut lukuvuoroaan e-kirjahyllyssäni jo vaikka kuinka kauan. Kun sitten silmiin osui tämä itsenäinen jatko-osa, pakkohan siihen oli tarttua. Kirjoittaminen on minusta aiheena todella kiinnostava, sillä kirjoitanhan itsekin. Kirjoittamisen ja kirjallisuuspohdintojen ohella romaanin keskeisiä teemoja ovat ulkopuolisuuden kokeminen, normaaliuden paineet ja sukupuolten välinen epätasa-arvo, kiinnostavia aiheita nekin. Kirjoittavan sinkkunaisen ei ole helppoa löytää omaa identiteettiään ja paikkaansa maailmassa, jossa naisen odotetaan mahtuvan tietynlaiseen miesten sanelemaan muottiin. Kun kirja sitten saa ristiriitaisen vastaanoton, on luonnollista, että psyyke joutuu koville. Tunne siitä, ettei voi itse hallita elämäänsä, vaan on kuin katselisi sivusta oman elämänsä tapahtumia, on kuluttava. 

Sivuhenkilö oli viihdyttävää luettavaa ennen kaikkea mielenkiintoisten teemojensa vuoksi. Teksti oli sujuvaa ja suorapuheista. Sen sijaan teoksen päähenkilössä oli myös monia ärsyttäviä piirteitä, joten kaikki hänen reaktionsa eivät saaneet minulta osakseen sympatiaa. Kirja toimi mainiosti erillisenä kokonaisuutena, mutta saattaa hyvinkin olla niin, että lukukokemus olisi ollut ainakin jonkin verran erilainen, jos olisin lukenut Rakkaudenhirviön ensin. Suosittelen Sivuhenkilö -kirjaa lämpimästi ennen kaikkea kaikille kirjoittamisen kanssa kipuileville naisille. 


Kati Routa: Vihanpitäjät

Kustantaja: Crime Time
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 298 s.

Neljätoistavuotias Joel Ketovuori katoaa Tampereella


Nuori poliisiharjoittelija Rosi Tikkuri haistaa rikoksen, vaikka kollegat arvelevat pojan karanneen. Valitettavasti Rosi tekee yhden virheen ja saa potkut. Hänen ainoa keinonsa päästä takaisin unelmatyöhönsä on löytää poika. 

Vihanpitäjät punoo yhteen värikkään henkilögallerian ja pitkään jatkuneet sukuvihat. Vaikka ytimessä on traaginen tapahtuma, romaanissa on paljon elämänläheistä huumoria ja 2010-luvun arkirealismia, jos kohta henkimaailmaakin hipaistaan. Miehistä pitävä kahdeksankymppinen Lilja, entinen selvännäkijä Madame Lilian, auttaa Rosia paitsi rikoksen myös sukuriitojen selvittämisessä.

Oma arvioni: Kati Routa kirjoittaa omaäänistä ja vauhdikasta jännitystä. Kirjan henkilögalleria on tosiaan varsin värikäs. Vakavaa tarinaa sävytetään mustalla huumorilla. Jos etsit monitasoista kotimaista dekkaria, mutta et pidä raakuudesta, Vihanpitäjät voisi olla sinulle hyvä valinta. 

P.S. Kati Routa on monipuolisen ja palkitun tamperelaiskirjailija Katariina Romppaisen (s. 1964) rikoskirjallisuuteen keskittyvä alter ego. Ja Vihanpitäjät on hänen esikoisdekkarinsa. 


Michael Connelly: Julmat jäähyväiset

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: The Wrong Side of Goodbye (2016)
Suomentanut: Tero Valkonen
Sivumäärä: 400 s.

Ura LAPD:ssa on ohi, mutta Harry Bosch ei lepää: hän työskentelee yksityisetsivänä käyntikorttinaan 30-vuotinen poliisikokemus. Toimeksiannon Bosch saa yhdeltä Etelä-Kalifornian vaikutusvaltaisimmalta liikemieheltä. Upporikas vanhus on vakavasti sairas, ja kuolinvuoteella mielessä kummittelee menneisyys. Nuorena hänellä oli suhde meksikolaisnaiseen, joka tuli raskaaksi, mutta katosi jäljettömiin pian raskausuutisten jälkeen. Synnyttikö hän lapsen? Ja jos, niin missä tämä on nyt?

Pian käy selväksi, että työ on vaarallinen niin toimeksiantajalle, Harrylle itselleen kuin sillekin, jonka he toivovat löytävänsä. Samaan aikaan Harrya tarvitaan jäljittämään pahamaineista seksuaalirikollista - ja Los Angelesin synkimmät salaisuudet alkavat paljastua.

Oma arvioni: On aina mukava palata "tutun" hahmon seuraan. Kun tarinaa etenee toimivasti ja koukuttaa jännittävyydellään vahvasti, voiko lukija enää dekkarilta enempää toivoa. Eipä juuri. Joko sinä olet tutustunut Harry Boschiin? 


Piia Leino: Ruma kassa

Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 223 s.

Opintonsa keskeyttänyt Sarianna istuu kaupan kassalla kaiken maailman koltiaisten pilkattavana. Omasta mielestään Sarianna on ruma. Ihminen, joka ei kykene vastaamaan tämän maailman haasteisiin. Sitten Sarianna saa asiakkaaltaan käyntikortin ja soittopyynnön. Vaatii rohkeuden keräämistä uskaltaa soittaa annettuun numeroon. Vaatii valtavasti rohkeutta mennä esittäytymään tuotantoyhtiöön. Ja on umpihullua suostua mukaan tosi-tv-sarjaan, vaikka se kuvattaisiin paratiisisaarella. Varsinkin, jos ohjelman nimi on Kaunottaret & Hirviöt.

Oma arvioni: Kepeä reality-romaani, joka nauraa satiirisesti nyky-yhteiskunnan ulkonäkökeskeisyydelle, kauneusihanteille ja parodioi onnistuneesti tosi-tv:n tähtösiä. On hienoa, että myös kaunokirjallisuudessa annetaan kyytiä ajatteluamme kaventaville stereotypioille. Henkilöhahmojen joukossa on sekä sympaattisia että iljettäviä ihmisiä. En nauranut lukiessani kuitenkaan niin paljon kuin oletin nauravani. Mutta kyllä Piia Leinon esikoisromaani Ruma kassa silti ihan viihdyttävä ja kerronnaltaan sujuva välipala oli. 

Lassi Nummi: Sinun lävitsesi maailma - Runoja rakkaudesta 1949 - 2010

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 238 s.

"Unesi lävitse viestit iholleni: olen, olet. Olemme."
Rakkaus on Lassi Nummen runoissa lahja ja loputon ihmetyksen aihe. Se on moni-ilmeistä ja vuosien myötä uudistuvaa; rakkautta puolisoa, lapsia ja lapsenlapsia, elämää ja maailmaa kohtaan. Rakkaus lumoaa arjen eikä laimene iän myötä. Sen voima tekee meistä ihmisiä.

Oma arvioni: Kokoelman ovat toimittaneet Salla Korpela ja Ilari Nummi. Teoksen seitsemän teemoittain koottua sikermää noudattelevat väljästi ihmisen elämänkaarta. Ensin hapuillaan rakkauden suuntaa, sitten puhutaan aviollisesta rakkaudesta, Nummelle tyypillinen sinä-runous saa sekin osansa, niin kuin aistilliset ja eroottiset runotkin. Mukana on myös sävyltään tummempaa lyriikkaa, harvinaislaatuisia isoisärunoja sekä säkeitä luopumisesta ja kuolemasta. 

Lassi Nummea (1928-2012) on luonnehdittu koetun rakkauden runoilijaksi.  Ja tämän runokokoelman lukemisen jälkeen ei tarvitse ihmetellä, miksi. Hänen lyriikkansa puhuttelee vuosikymmenestä toiseen monenlaisia runouden ystäviä. Nummen runoissa on arkinen ja hyvin tunnistettavissa oleva maailma. Hän ei kikkaillut turhalla abstraktisuudella, vaan pienet havainnot todellisuudesta ovat riittäviä. Maailma näyttäytyy hänen riimiensä kautta kauniina ja niistä välittyy lämpö. Itseäni Lassi Nummen runoissa viehättää konkreettisuuden ja kauneuden lisäksi niiden kielen musiikinomaisuus. 
         

Jan Holmbergin & Minna Salakarin Hetki unelmille - elämää MS-taudin kanssa -teos

Unelmat kannattelevat,
tavoitteet voimaannuttavat 

Unelmat auttavat ihmisiä jaksamaan, ne tarjoavat lohtua ja kannattelevat vaikeina hetkinä. Unelmista on apua silloinkin, kun elämään astuu kutsumaton vieras, kuten parantumaton sairaus. Parhaimmillaan unelmat voivat myös vaikeasta sairaudesta huolimatta muuttua tavoitteiksi, joita kohti edetä. Yksikin unelma voi muuttaa jopa koko elämän. Muun muassa siksi Jan Holmberg ja Minna Salakari ovat kirjoittaneet kirjan, joka rohkaisee myös kaikkia MS-tautiin sairastuneita ihmisiä unelmoimaan. Kokemukset elämästä MS-taudin kanssa ansaitsevat tulla kerrotuiksi, joten on hienoa, että löytyi 12 rohkeaa henkilöä, jotka halusivat jakaa ajatuksiaan ja unelmiaan avoimesti ensin haastattelijan ja myöhemmin lukijoiden kanssa. 

”Kahta samanlaista MS-tautia sairastavaa ihmistä ei ole, joten on turha pelätä etukäteen asioita, joista ei vielä tiedä.”

Vaikka helposti ajatellaan, että diagnoosi on aina järkytys, niin ei välttämättä ole. Saattaa olla myös helpottavaa, kun omituiset ja usein pelottavatkin oireet saavat viimein nimen. Ja vaikka MS-tautia ei voidakaan, ainakaan tällä hetkellä parantaa, hoidolla ja kuntoutuksella pystytään lievittämään taudin oireita ja vähentämään pahenemisvaiheiden määrää ja kohentamaan siten tämän neurologisen sairauden kanssa elävien yksilöiden elämänlaatua. On hyvä huomioida sekin, että kaikki mitä MS-tauti mukanaan tuo, ei ole välttämättä huonoa, kuten seuraava katkelmakin osoittaa: 

”Sairauden myötä on ollut pakko rauhoittua, pohtia uudelleen sosiaaliset kuvionsa ja taltuttaa kiire. Nyt kiire onkin taakse jäänyttä elämää. Myös armeliaisuus itseä kohtaan on lisääntynyt, samoin armeliaisuus toisia kohtaan – yksioikoinen mustavalkomies on saanut kymmenen viime vuoden aikana elämäänsä runsaasti väriläiskiä eli paljon enemmän perspektiiviä asioihin.”
 Jokainen kirjassa kerrottu avoin ja henkilökohtainen tarina on täynnä pieniä ja suuria unelmia, arkisia ja erityisiä. Monella elämästään kertoneella unelmat liittyvät siihen, että saisi nähdä lastensa kasvavan ja pärjäävän elämässä, saisi säilyttää toimintakykynsä sellaisena, että voisi selvitä arjessaan ilman ulkopuolista apua niin kauan kuin suinkin mahdollista. Jotkut haaveilevat kahvilan perustamisesta, toiset rakastavan kumppanin löytämisestä. Joidenkin unelmat vievät mökin rauhaan, toisten Lapin lakeuksille, tai miksei vaikkapa Japaniin asti ihan erilaista kulttuuria ihmettelemään. 
”Periksi ei anneta, elämä jatkuu ja itse siihen voi jopa vähän vaikuttaakin.”
Kirjan tarinoiden keskeisin sanoma liittyy mielestäni siihen, että MS-taudin kanssa voi elää tavallista ja hyvää elämää, se ei siis todellakaan ole syy jättää elämä elämättä. Mutta arki kyseisen sairauden kanssa ei ole kuitenkaan pelkkää tasaista suorittamista ja suoraviivaista etenemistä, sillä se on usein myös toimintakyvyn heikkenemistä, uupumista ja ”jäljellä olevien päivittäisten lusikoiden laskemista”, kuten eräs tarinansa kertonut osuvasti kuvasi. Kaikista haasteista huolimatta MS on kuitenkin vain osa ihmistä ja hänen elämäänsä. Sääliä kukaan sairastuneista ei kaipaa, mutta ymmärrystä ja tietoa tästäkin sairaudesta ja sen kanssa elämisestä tarvitaan lisää. Siksi onkin erityisen arvokasta, että MS-taudin todelliset kokemusasiantuntijat saivat kukin omalla tarinallaan mahdollisuuden tarjota vertaistukea muille sairastuneille ja heidän läheisilleen. Ja omien unelmien pohtiminen on voimaannuttavaa toki heille itselleenkin. Marraskuun lopulla julkaistu Hetki unelmille – elämää MS-taudin kanssa -kirja juhlistaa hienolla tavalla myös Suomen MS-hoitajat ry:n 20-vuotista taivalta laadukkaan MS-hoitotyön kehittämisessä.

 
Annetaan hetki unelmille

Luin tämän kirjan synnynnäisen ja ei-etenevän liikuntavamman omaavan vammaistutkijan silmin. Vaikka itselläni ei olekaan kokemusta vammattomana elämisestä, löysin MS-tautiin sairastuneiden ihmisten elämänmakuisista tarinoista yllättävän paljon samaistumispintaa, sillä olen joutunut vuosien mittaan luopumaan lähes kaikesta omatoimisuudestani, mutta sisukkaasti pyrin yhä eteenpäin ja kurkotan kohti uusia unelmia, vaikka se välillä rankkaa onkin. Koska en ole milloinkaan kävellyt, en ole kävelykykyäni varsinaisesti menettänyt enkä osaa sitä myöskään kaivata. Jos heräisin jonain aamuna ilman vammaani, minua ei silloin oikeastaan enää olisi. Mutta käsitän toki, että MS-taudin kanssa elävien kohdalla tilanne olisi toinen. Siksi on ymmärrettävää, että osa heistä toivookin, että heidän sairauteensa keksittäisiin tulevaisuudessa parantava lääke.  

Jokaisella on oikeus unelmoida ja vain taivas olkoon siinä rajana. Unelmointi vaatii meiltä kaikilta sisimpämme kuuntelemista ja omien pelkojemme kohtaamista. Luottamalla siihen, että moni asia voi onnistua rajoitteista huolimatta ja kenties jopa niiden ansiosta, jos vain jaksamme nähdä vaivaa unelmiemme eteen ja uskallamme toimia omassa tahdissamme ja omalla tavallamme, saatamme nähdä unelmamme kohoavan lopulta siivilleen. Unelmointia ei kannata siirtää huomiseen, vaan se on syytä aloittaa juuri nyt, sillä koskaan ei tiedä, mitä huominen tullessaan tuo – on matkassa mukana sitten jokin elämää ja arkea värittävä kirjainyhdistelmä tai ei.

Tämän ajatuksia herättävän kirjan innoittamana unelmoin taas entistä voimakkaammin kolmannen kirjan kirjoittamisesta. Entä, mikä on sinun unelmasi? Jos et osaa vastata, kannattaa sinun antaa Hetki unelmille -teoksen koskettavien elämäntarinoiden viedä itsesi kenties lähemmäs myös omia unelmiasi. Aina on aikaa ja tilaa vielä ainakin yhdelle unelmalle…

Kustantaja: BoD
Julkaisuvuosi: 2018
Kuvittanut: Annastiina Mäkitalo
Sivumäärä: 114 s.

Tämä blogiteksti on tehty kaupallisessa yhteistyössä
Suomen MS-hoitajat ry:n kanssa.

Lars Svendsen: Yksinäisyyden filosofia

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2017
Norjankielinen alkuteos: Ensomhetens filosofi (2015)
Suomentanut: Salla Korpela
Sivumäärä: 179 s.

Jokainen ihminen tuntee jossain vaiheessa elämäänsä itsensä yksinäiseksi: siellä, missä on ihmisiä, on aina myös yksinäisyyttä. Yksinäisyys yhteiskunnallisena, elämänlaatua heikentävänä ongelmana on ajankohtainen aihe, toisaalta yksin oleminen on monille myös nautinnon lähde. Yksinäisyys vaikuttaa syvästi fyysiseen ja henkiseen terveydentilaamme.

Mutta mistä puhumme, kun puhumme yksinäisyydestä? Filosofi Lars Svendsen ammentaa filosofian, psykologian ja sosiaalitieteiden viimeisimmästä tutkimustiedosta ja tarkastelee yksinäisyyden eri lajeja, tunteiden filosofiaa, sekä niitä tekijöitä, joiden vuoksi toiset ihmiset ovat yksinäisempiä kuin toiset. Keskeiseksi nousee ystävyyden ja rakkauden merkitys elämässämme. Voiko modernin yhteiskunnan ongelma olla liian paljon yksinäisyyden sijaan sittenkin se, että vietämme liian vähän aikaa yksin?

Yksinäisyyden filosofia tarjoaa sekä tietoa että viisautta tästä olemisen tilasta, joka on kaikkea muuta kuin yksinkertainen ja kevyt. Suositeltavaa luettavaa sekä niille, jotka tuntevat olevansa yksin, että niille, jotka haluavat olla yksin. 

Oma arvioni: Norjalaisprofessorin puhutteleva teos yksinäisyyden ja yksin olemisen valoista ja varjoista antaa kyytiä yksinäisyyttä koskeville myyteille. Svendsen kehottaa meitä rakentamaan luottamusta toinen toisiimme. Yksinäisyys on toki siitä kärsiville vakava ongelma, mutta toisaalta yksin voi myös kokea elämän parhaimmat hetket. Vaikka yksinäisyys on yleismaailmallinen ilmiö, on siinä aina kysymys myös yksilöllisestä asiasta, subjektiivisesta kokemuksesta. Svendsenin mukaan yksinäisyys ei ole joko tai -tila, vaan enemmänkin jatkumo. Kun yksin oleminen muuttuu yksinäisyydeksi, seurauksena voi olla monenlaisia terveysriskejä. 

Tutkimustuloksissa ilmenee harjontaa yksinäisyyden esiintyvyydessä eri väestöryhmissä, joten tutkimustulokset eivät ole yksiselitteisiä. Mutta muun muassa maahanmuuttajat, vammaiset ja ikäihmiset ovat yliedustettuina yksinäisten joukossa. Ainakaan minä en olisi kuitenkaan osannut kuvitella, että suurin yliedustus on naisilla. 

Suosittelen lukemaan tämän ajattelua avartavan teoksen, olet sitten yksin omasta tahdostasi tai yksinäinen tahtomattasi. Jokainen meistä kun on joka tapauksessa joskus yksinäinen. Jos aihe kiinnostaa syvällisemmin, teoksen lähdeluetteloon kannattaa tutustua tarkemmin. 

Jukka Pekka Palviainen: Ääniä rappukäytävässä

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 182 s.

Paulin elämäntehtävänä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana on vahtia, että järjestyssääntöjä ja muutenkin kohtuullisia elämäntapoja noudatetaan. Siihen hänellä riittää aikaa, sillä hän on työtön filosofian lisensiaatti. Ja sitä tarkoitusta varten hän on asennuttanut rappukäytäviin videokamerat, joista hän voi seurata taloyhtiön elämää viettäessään unettomia öitä asunnossaan. Yksinäisellä miehellä on hieman seuraa verkossa päivystävästä Lolasta, huolta vakavasti sairaasta äidistä ja tämän uudesta poikaystävästä se vaivaa TE-toimiston kurssitustoimista. Arki on nyrjähtää vakavasti sijoiltaan, kun alakertaan muuttaa homssuinen monialaterapeutti...

Oma arvioni: Jukka-Pekka Palviaisen (s. 1967) uusin kirja on elämänmakuinen kerrostaloromaani, jonka päähenkilö ja minäkertoja on kaikessa tiukkapipoisuudessaan kuitenkin myös jotenkin sympaattinen. Romaanin parasta antia ovat humoristiset arkiset kommellukset. Yhteisiä sääntöjä noudattamattomat naapurit ärsyttävät ja työllistymiskurssit turhauttavat, ja ymmärtäähän sen. Erityisen kuvaavaa on se, kuinka vähän kerrostalossa asuvat ihmiset oikeastaan toisistaan yleensä tietävät. Hyvä, jos muutaman ihmisen naapurikseen tunnistaa, jos kadulla sattuisivat vastaan tulemaan. 

Huumorin värittämä dialogi toimi mielestäni tarinassa aika mukavasti ja olihan pinnan alla myös vakavampia teemoja, kuten yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista, joista olisin mielelläni lukenut hieman enemmänkin. Kirjan loppuhuipennus olikin sitten minusta harmittavan hyvin ennakoitavissa. No, ihan luettavaa kotimaista kevyempää kirjallisuutta joka tapauksessa tämäkin on, kerrostalossa asuville etenkin. 



Janne Viljamaa: Hirveä häpeä

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 162 s.

Häpeä saa punan lehahtamaan poskille tai toivomaan, että maassa olisi aukko johon vajota. Häpeä on nopea liikkeissään, joten voimme tuntea häpOMeää ulkonäöstä, työsuorituksista, ihmissuhteista - melkein mistä tahansa. Tunne on niin epämukava, että se saa meidät helposti salailemaan ja peittelemään ajatuksiamme. Pahimmillaan tämä musta aukko ahmaisee kaiken elinvoiman ja lamauttaa. 

Hirveä häpeä kertoo jokaiselle tutusta tunteesta, jolla on kahdet kasvot. Vääränlainen häpeä saa ihmisen käpertymään kuoreensa ja eristäytymään. Hyvä häpeä on katumusta väärin tekemisestä, se on inhimillisyyden käyttövoimaa. Ilman empatiaa, inhimillisyyttä ja häpeää maailmasta tulisi psykopaattien leikkikenttä.

Miten suomalaiset häpeävät? Häpeävätkö miehet eri tavoin kuin naiset? Miten häpeän taakka siirtyy vanhemmilta lapsille? Voiko hankalasta tunteesta tulla jopa riippuvaiseksi? Häpeän ei tarvitse olla pysyvä olotila. Kahlitsevan häpeän kuopasta pääsee ylös esimerkiksi huumorin, puhumisen ja luovuuden avulla. 

Sosiaalipsykologi, opettaja ja kouluttaja Janne Viljamaa on kirjoittanut useita kirjoja, joissa hän käsittelee tunteita, kasvatusta sekä lasten ja nuorten erityiskysymyksiä. 

Oma arvioni: Hyvä ja paha häpeä. Häpeävä ihminen oppii usein jo lapsena lukemaan merkkejä toisista ihmisistä siitä, milloin hän ei kelpaa joukkoon ja hänet jätetään ulkopuolelle. Häpeän tehtävänä on suojella minuutemme rajoja ja se mahdollistaa inhimillisyytemme ja kasvamisemme. On tärkeää oppia tunnistamaan oikea ja väärä häpeä toisistaan. Ei ole oikein, että ihminen elää elämäänsä ikään kuin säästöliekillä välttääkseen toisten ihmisten pilkan ja ylenkatseen. 

"Häpeävän täytyy tajuta, että hänellä on oikeus olla ylpeästi omanlaisensa eikä halpa kopio, joita on maailma väärällään. Jokainen voi löytää tiensä ulos elämää kahlitsevasta häpeästä ja vapauttaa kutistetun sielunsa."

Häpeältä suojautuminen ei ole helppoa. Se vaatii muun muassa tarmoa ja jämäkkyyttä. On katsottava arvostelijoita rohkeasti suoraan silmiin ja sanottava: "tuota en hyväksy". On siis uskallettava vaatia omia oikeuksiaan ja olla tarvittaessa eri mieltä. Näin on tehtävä ennen kaikkea siksi, ettei elämää voi elää muille. Viljamaan mukaan henkisesti kookas ihminen näkee maailman isona kylänä, jossa jokainen ihminen on samanarvoinen, ajatteleva ja tunteva olento. 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille häpeämään kasvatetuille suomalaisille ja kaikille muillekin. 





Tuomas Aivelo: Loputtomat loiset

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 341 s.

Loisista on moneksi - niin hyvässä kuin pahassa


Tuoko ilmaston lämpeneminen Suomeen haitallisia tai jopa hengenvaarallisia loisia? Tuleeko tartuntataudeista äkäisempiä ja antibiooteista heikompia?

Ympäristön muutokset ja historian käännekohdat ovat kautta aikain vaikuttaneet ihmisen ja loisen yhteiseloon. Lääketieteen kehittyminen on auttanut pääsemään eroon joistakin kiusankappaleita, mutta uudet mullistukset voivat kääntää asetelman päälaelleen. Ilmaston lämpenemisen myötä aiemmin lähinnä trooppisilla alueilla viihtyneet loiset voivat levitä ympäri maailmaa, ja pian denguekuumeen kaltaiset taudit voivat uhata Suomeakin. 

Loputtomat loiset katsoo maailmaa suolistomatojen, virusten ja bakteerien perspektiivistä ja näyttää meille toisenlaisen todellisuuden.

Tuomas Aivelo (1984) on ekologi ja evoluutiobiologi. Hän on tutkinut Madagaskarilla hiirimakien loisia ja Zürichin yliopistossa punkkien kantamia taudinaiheuttajia. Hän kirjoittaa suosittua Tiede-lehden blogia Kaiken takana on loinen.

Oma arvioni: Tämä tietokirja esittää monia kiinnostavia kysymyksiä:Mistä tartuntataudit tulevat, miten tartuntataudeista pääsee eroon ja miten ympäristö vaikuttaa tautien leviämiseen? Lopullisia ja tyhjentäviä vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ole, mutta ne herättelevät lukijaa pohtimaan paitsi ilmastonmuutosta myös omaa toimintaansa. Varmaa on oikeastaan vain se, että loiset eivät maailmasta lopu, ja uusia tartuntatauteja syntyy jatkuvasti. Siksi meidän tulee olla mahdollisimman valppaina. Nyt otsikoissa oleva rokotekielteisyys on huolestuttava asia. Ja tämän kirjan luettuani suhtaudun siihen vieläkin vakavammin. Jokainen rokottamaton yksilö kun heikentää myös laumasuojaa. Myönnän myös superbakteerien pelottavan. 

Aivelon mukaan ihminen on loiselle isäntänä otollinen etenkin ison kokonsa ja pitkän ikänsä vuoksi. Ei siis ole ihme, että influenssaviruksetkin esittelevät meille aina uudet syys- ja kevätmallistonsa, kuten kirjoittaja asian kuvaavasti ilmaisee. Kirjassa puhutaan iljettävistä eliöistä, joista lukiessa iho alkaa helposti kutista. Onneksi tämä teos ei kuitenkaan sisällä kuvia näistä ällötyksistä. Pelkkä tieto siitä, että muun muassa suolistossa kuhisee, riittää. 

Loputtomat loiset on erinomainen tietokirja tiukkoine tieteellisine faktoineen ja kiinnostavine kenttätyökuvauksineen. Kun asiat ilmaistaan persoonallisella otteella ja sopivasti huumorilla höystettynä, kokonaisuus on mielestäni helposti lähestyttävä. Kirjaa on helppo suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneita loisista ja tartuntataudeista ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Mutta suosittelen teosta myös niille, jotka olettavat aiheen olevan tylsä ja "kaukainen". Se ei nimittäin ole kumpaakaan. 

Tunnustan lukeneeni kirjan ennen kaikkea sen saaman Finlandia-palkintoehdokkuuden vuoksi. Tietokirjallisuuden kategoriassa se olikin vasta ensimmäinen laatuaan tänä vuonna. Olen tyytyväinen, että tartuin tähän teokseen, sillä se antoi paljon ajattelemisen aiheita, niin kuin hyvän tietokirjan kuuluukin. 


Tess Gerritsen: Tappava salaisuus

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: I know a secret (2017)
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivumäärä: 320 s.

Asunnosta löytyy nuoren naisen ruumis, jonka toiselle kämmenelle on asetettu verinen yllätys. Naisen murha on kuin kauhuelokuvasta - sellaisesta, joita uhri on itsekin ohjannut. Jäljet johtavat suuren luokan murhajuttuun, joka ratkaistiin jo vuosia sitten. Onko oikea syyllinen sittenkin edelleen vapaalla jalalla? Yksi ihminen voisi auttaa etsivä Jane Rizzolia ja kuolinsyyntutkija Maura Islesia eteenpäin. Mutta hänen on säilytettävä tappava salaisuutensa.

Oma arvioni: Olipa mukava palata pitkästä aikaa taas tuttujen pariin. Olen lukenut Tess Gerritsenin (s. 1953) Rizzoli / Isles -sarjan teoksia aiemmin heti tuoreeltaan, kirjahyllyistä löytyykin niitä pitkä rivi. Nykyään luen Gerritsenin tuotantoa satunnaisesti. Kirjojen pohjalta tehdystä TV-sarjasta en sen sijaan ole innostunut. 

Tappava salaisuus on tuttua Gerritsenia; hiuksia nostattavaa jännitystä ja päähenkilöiden kamppailua varsinkin menneisyytensä kanssa. Keskeisenä kysymyksenä esiin nousikin mielestäni se, kuinka pitkälle omaan muistiinsa voi luottaa. Tuttuun tapaan kirja oli nopeasti ahmittu. Ihan kelpo dekkari siis, jälleen kerran.

Kristina Ohlsson: Syntitaakka

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Ruotsinkielinen alkuteos: Syndafloder (2017)
Suomentanut: Laura Beck
Sivumäärä: 425 s.

Mies löytyy kuolleena nojatuolistaan, rinnassa ammottava luodinreikä. Mutta miksi ihmeessä hänellä on pikkusormessaan tyttärensä vihkisormus? Toisella puolen Tukholmaa hautausurakoitsija etsii veljeään. Veljeä, jota kukaan muu ei tunnu kaipaavan ja joka pahimmassa tapauksessa on lopullisesti menetetty. Samaan aikaan perheenäiti yrittää pitää tilannetta jotenkin hallinnassa miehensä muuttuessa yhä vaarallisemmaksi. Naisen on päivä päivältä vaikeampaa suojella itseään ja lapsiaan. 

Siviilitutkija Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht oivaltavat tapausten yhteydet ja heidät vedetään mukaan merkillisten tapahtumaketjujen tutkintaan. Joku tahtoo oikaista vääryyksiä ja jättää Alexille nimettömiä viestejä. Mutta kuka? Rikoksentekijä näyttää aina olevan askelien edellä.

Syntitaakka on intensiivinen ja jännittävä rikosromaani, jossa kaikki mikä kerran kätketään palaa vielä päivänvaloon.

Oma arvioni: Perinteinen dekkari, jossa oikeastaan kaikki palaset loksahtivat paikoilleen varsin hyvin. Jännittävät juonenkäänteet koukuttivat vahvasti ja päähenkilöt olivat sympaattisia. Harmi vain, että tämä Fredrika Bergman -sarjan kuudes osa saattaa olla sen päätösosa.

Tätä sarjaa on helppo suositella hyvin kirjoitettujen pohjoismaisten dekkarien ystäville. 

Karl Ove Knausgård: Poissa päiväjärjestyksestä

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2018
Norjankielinen alkuteos: Ute av verden (1998)
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivumäärä: 759 s.

Knausgårdin palkittu esikoisteos vihdoinkin suomeksi


26-vuotias opettaja Henrik Vankel ajautuu kohtalokkaaseen suhteeseen 13-vuotiaan oppilaansa Miriamin kanssa. Synkän salaisuuden ahdistamana Henrik pakenee kotikaupunkiinsa. Matka menneisyyteen nostaa pintaan isien synnit ja häpeät, jotka piinaavat mieliä yli sukupolvien.

Oma arvioni: Knausgårdin järkälemäinen esikoisromaani käsittelee kiellettyä rakkautta ja sen salaamista, joten on ymmärrettävää, että kirja herätti kohua heti ilmestyttyään. Kiinnostavaa on, että teoksen suomennos on käsillä vasta nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Olen lukenut aiemmin sekä Karl Ove Knausgårdin kirjoittamaa Taisteluni -sarjaa että Vuodenajat -sarjan ja olen pitänyt niistä molemmista. Siksi tartuin innoissani myös tähän taitavan kertojan esikoisteokseen. 

Kerronta on mestarillista nytkin, mutta jostakin syystä en saanut tästä kirjasta samalla tavalla otetta kuin kirjailijan muista teoksista. Siitäkin huolimatta, että monia Knausgårdin teoksista tuttuja elementtejä, kuten tajunnanvirtaa, toistoa ja liioittelua löytyi tästäkin tiiliskiviromaanista. No, olihan tämä toisaalta myös ihan erilainenkin. Ehkä tarinan lähtökohtana oleva mahdoton rakkaus oli minulle  teemana liian epämukava, itse asiassa todella vastenmielinen, vaikka en kirjaa faktana tietysti lukenutkaan. Mutta siitäkin huolimatta mielessä pyöri monia kysymyksiä, jotka jäävätkin vaille vastauksia. Varmaa on oikeastaan vain se, että kirjan päähenkilö on hyvin epävarma itsestään ja että tämä monenlaisilla tehokeinoilla kyllästetty pakotarina on kaikkine kiemuroineen koukuttavaa luettavaa. Surullisinta tässä on se, että vielä kahden vuosikymmenen jälkeenkin teema on edelleen ajankohtainen.

Michelle Obama: Minun tarinani

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Becoming (2018)
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivumäärä: 510 s.

Yhdysvaltojen entisen ensimmäisen naisen intiimit, vaikuttavat ja inspiroivat muistelmat. 


Vaikutusvaltansa ja saavutustensa johdosta Michelle Obamasta on tullut yksi aikamme ikonisimmista ja kiehtovimmista naisista. Yhdysvaltain presidentin puolisona - ensimmäisenä afroamerikkalaisena - hän kehitti Valkoista taloa aiempaa lämminhenkisemmäksi ja tasapuolisemmaksi. Hän puhui vahvasti myös naisten ja tyttöjen puolesta ja edisti määrätietoisesti perheiden hyvinvointia ja terveyttä. Hän seisoi miehensä rinnalla tämän johtaessa Amerikkaa vaikeina aikoina. Hän jäi monien mieleen Carpool Karaoken eloisana heittäytyjänä ja tanssitaiturina. Hän kasvatti kaksi fiksua, jalat maassa olevaa tytärtä armottoman median valokeilassa.

Pohdiskelevissa ja kiehtovissa muistelmissaan Michelle Obama avaa elämäänsä ja kertoo kehityksestään: lapsuudesta Chicagon eteläosassa, työskentelystään johtotehtävissä ja tasapainoilusta äitiyden ja työn asettamien vaatimusten välillä sekä vuosista maailman kuuluisimmassa talossa. Hän kuvailee rehellisesti, eloisasti ja älykkäästi voittoja ja pettymyksiä, sekä julkisia että yksityisiä. Hän kertoo tarinansa omilla sanoillaan ja omalla tavallaan.

Kirja on lämmin, viisas ja paljastava tilinteko sielukkaalta ja merkittävältä naiselta, joka on vakaasti kulkenut omaa tietään odotusten ristipaineista huolimatta ja joka innostaa kaikkia tekemään samoin.

Oma arvioni: Michelle Obama kertoo kirjassaan avoimesti muun muassa ihmisten tarpeesta lokeroida toisiaan ja siitä, kuinka he turhautuvat, jos etninen lokerointi ei sujukaan helposti. On raskasta olla jatkuvasti erityisen tarkkailun alla ja miettiä, kelpaako sellaisena kuin on. Se vaatii rohkeutta.

"Vaatii voimia olla ainoa musta luentosalissa tai yksi harvoista ei-valkoisista, jotka käyvät koe-esiintymässä näytelmään tai pyrkivät urheilujoukkueeseen. Vaatii ponnistelua ja vahvaa itsetuntoa puhua rohkeasti sellaisessa tilanteessa."

Minun on suhteellisen helppo samaistua kirjassa koskettavasti kuvattuun ulkopuolisuuden tunteeseen, vaikka en ihonväriltäni valtavirrasta poikkeakaan. Michelle Obaman tähänastinen elämä on kuin tosielämän tuhkimotarina - tarina siitä, kuinka orjien jälkeläisestä kasvoi korkeasti koulutettu ja työssään menestyvä nainen, joka kohosi kansakunnan huipulle. Siksi Michelle Obama onkin erinomainen esimerkki siitä, että oman paikkansa löytäminen ja oman äänensä käyttäminen ei ole helppoa, mutta kovalla työllä ja läheisiltä saadun kannustuksen avulla se on mahdollista. Hän haluaakin omalla tarinallaan rohkaista myös muita vähemmistöön kuuluvia uskomaan itseensä ja unelmiinsa. Kenellä muulla kuin yksilöllä itsellään lopulta onkaan oikeutta sanoa, mihin hänen kannattaa pyrkiä. Ei kenelläkään. Niinpä Michellenkin oli lopulta sopeuduttava miehensä presidenttiyden mukana tulleeseen julkisuuteen ja omaan rooliinsa Yhdysvaltain ensimmäisenä naisena. 


Michelle Obaman muistelmateos oli pääosin mielenkiintoista luettavaa, vaikka vaalikampanjoinnin kuvausta olisi mielestäni voinut olla vähemmänkin. Teosta lukiessa sai aavistuksen siitä, mitä Valkoisen talon komeiden kulissien takana tapahtui ja kuinka isän presidenttiys vaikutti perheen kouluikäisiin tyttäriin. Kirjasta sai sen päähenkilöistä varsin sympaattisen ja lämminsydämisen kuvan, kuten oikeastaan koko Obaman perheestä. Osasyynä tähän on varmasti juuri se, että Michelle ei ole todellakaan saanut elämässään kaikkea ilmaiseksi. Muistan Barak Obaman ollessa presidenttinä ajatelleeni, että ehkä sittenkin on mahdollista, ettei valta aina turmelekaan ihmistä. Tämä käsitys oikeastaan vain vahvistui näitä Michelle Obaman muistelmia lukiessa. Mutta ikävä kyllä tämän päivän uutisia seuratessa asia tuntuu kuitenkin olevan aivan päinvastoin... 

Suosittelen tämän kirjan lukemista kaikille voimaannuttavaa luettavaa etsiville naisille ikään, etniseen taustaan tai muihinkaan ominaisuuksiin katsomatta. Me kaikki olemme riittävän hyviä. 



Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär

Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 282 s.

Manga on nuori nainen Hyväniemestä, talosta jossa osataan tehdä taikoja - päästää lapsia maailmaan, parantaa sairauksia ja avittaa kalaonnea. 1600-luvun puolivälissä monet taidot ovat vaarallisia. Eletään maailmanaikaa, jossa paholaisen tekoja nähdään lähes kaikkialla: kun kärpänen lentää papin suuhun kesken siunaamisen, on paholainen vain ottanut kärpäsen muodon. On noitavainojen aika, ja Manga on noidan tytär. Siis varmasti noita itsekin. Sellainen pitää saada oikeuden eteen tuomittavaksi. 

Poltetun miehen tytär on kertomus on yhden lajin hulluuden leviämisestä ihmisten pariin ja sen traagisista seurauksista. Sitä myöten romaani kertoo myös meidän ajastamme; sen ilmiöistä, sen omista noitavainoista. 

Tapio Koivukari luo historiallisen maailman vailla jälkiviisauden häivää. Näiden ihmisten ajatusmaailma on toisenlainen kuin meidän, mutta lopulta he ovat samanlaisia kuin sinä ja minä. Tässä ja nyt. 

Poltetun miehen tytär on edellisestä romaanistaan Unissasaarnaaja Runeberg-palkinnon saaneen Koivukarin uusin romaani.

Oma arvioni: Tulipa pitkästä aikaa luettua historiallinen romaani, joka oli kaiken lisäksi jännittäväkin, olihan 1600-luku monin tavoin synkkää aikaa Euroopassa. Ja tuo tunnelma välittyi Tapio Koivukarin tuoreimmasta romaanista suorastaan kuumottavasti. Noitavainot olivat yleisiä ja ne syntyivät usein naapureiden välisestä kaunasta ja ihmisille ominaisesta kateudesta toisiaan kohtaan. Valitettavasti kyräily ja erilaisuuden huono sietäminen ovat tuttuja myös nyky-yhteiskunnassamme, vaikkei ihmisiä enää sentään rovioilla poltetakaan.

Koivukarin vahvan historiallisen romaanin taustalla on islantilainen tositarina. Elämä on köyhyydessä kovaa, maisema karu, luonto armoton ja pieni ihminen voimaton kirkon valvovavan silmän alla. Kirjailija tuntee hyvin sekä Islannin että teologian ja se näkyykin minusta tarinan syvyydessä erinomaisesti. Eri kertojaäänet toimivat kirjassa hyvin ja vanhahtava kieli on sekin uskottavan tuntuista. Tämä vaiherikas  tarina osoittaa mainiosti sen, ettei ennen kaikki suinkaan ollut paremmin kuin nyt. Hulluja on ollut ennen, on nyt ja tulee olemaan tulevaisuudessakin. Kaikella on aikansa ja paikkansa.

"Ihmiset syntyvät ja kuolevat, tuuli kääntyy ja nousuvesi laskee. Turha täällä on mistään ruveta varsinaisesti kiukuttelemaan, sillä määräaikansa on kaikella taivaan alla."
Vaikka kirjassa pääosin pimeässä ajassa liikutaankin, oli tarinassa myös ilon ja toivon pilkahduksia. Kirjaa voi suositella lämpimästi huolellisesti taustoitettujen ja hyvin kirjoitettujen historiallisten romaanien ystäville.  

"Traanituikun valo ja toisaalta sana, ääneen luettu tai laulettu, tarinaa eteenpäin vievä tai taitavasti runomuotoon taottu. Kaikki ne lupasivat hengen voittoa aineesta ja valon pimeydestä."

Noël Balen & Vanessa Barrot: Kalmakääryleitä murhakastikkeessa

Kustantaja: Aviador
Julkaisuvuosi: 2018
Ranskankielinen alkuteos: Petits meurtres a´léttouffèe (2014)
Suomentanut: Einari Aaltonen
Sivumäärä: 197 s.

Lyonin gourmet-ravintolapiireissä ruoka maistuu krantummillekin. Gastronomialehden päätoimittaja Laure Grenadier kirjoittaa juttusarjaa Ranskan ruokapääkaupungista lukijoidensa ahmittavaksi. Yksi sarjaan haastatelluista on huippukokki Jérôme Thévenay: haastattelu jää miehen viimeiseksi. Kun tuoni alkaa korjata satoa muidenkin haastateltujen keskuudessa. Grenadier huomaa joutuneensa keskellä murhasarjaa. 

Oma arvioni: Kirja, jonka valitsin luettavaksi puhtaasti sen herkulliselta vaikuttavan nimen perusteella lukematta edes takakannen tekstiä. Dekkarina teos on kuitenkin aika heppoinen ja varsin epäuskottavakin, mutta jotain sympaattista siinä kuitenkin on. Ja Ranskassa ja etenkin ranskalaisessa keittiössä tuntuu olevan aina sitä jotakin, vaikka en ole kyseisessä maassa koskaan itse asiassa käynytkään. Kyllä tämä pieni ja nopealukuinen kirja kaikesta huolimatta ihan  kelpo illallisen minulle tarjosi rikostarinan ollessa oikeastaan mausteena. Tulipa kirjaa lukiessa oikeasti hieman nälkäkin.

Saatan hyvin nauttia sarjan seuraavan osankin, mikäli se suomenkielisenä eteeni jossain vaiheessa tarjoillaan. Ranskassa tätä Crimes gourmands -dekkarisarjaa on nimittäin ilmestynyt jo neljä osaa. 

Stephen King: Herääminen

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2015
Englanninkielinen alkuteos: Revival (2014)
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivumäärä: 368 s.

Oletko valmis kohtaamaan sen mikä rajan takana odottaa?

Oma arvioni: Siinä kaikki, mitä Stephen Kingin Herääminen -trillerin takakannessa lukee. Ja, kun kirjan lukemisen jälkeen miettii asiaa, ei olekaan enää ihan selvää, uskaltaako silmänsä sulkea. Sen verran painajaismaisen matkan riippuvuuksien, fanatismin ja tuonpuoleisuuden maailmaan tämä pohdiskelevaa kauhua edustava teos tarjosi. Uskonasioita ei turhia moralisoida, mutta kriittinen ääni kyllä kuuluu selvästi - ja hyvä niin. Pidin siitä, että henkilöhahmot ikään kuin kuoriutuivat kerroksittain ja tarina avautui hitaasti pala palalta. Joskus kaipaan toki nopeatempoisempaa kerrontaa, mutta en tällä hetkellä, jotten hidas tempo osoittautui mielestäni hyväksi ratkaisuksi.

Ihan kelpo Kingiä tämäkin minusta oli, mutta ei  kuitenkaan aivan kauhun mestarin teosten parhaimmasta päästä. 

Magdalena Hai: Kolmas sisar

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 557 s.

Onko uusi suurnoita vihdoin syntynyt? Upea mangahenkinen seikkailu aloittaa sarjan. Lune, mustan noidan tytär valmistautuu valmistautuu juhlimaan ystäväänsä Cieliä, joka on saamassa laulunsa, noitaluontonsa. Ciel paljastuu kuitenkin lauluttomaksi, sanchanteksi, ja kaikki ovat kauhuissaan. Edellinen sanchante oli tuhota valtakunnan. 

Tyttöjen on paettava kotoa. He päätyvät Maahan, missä heitä odottaa Rehtoriksi kutsutun olennon johtama koulu toismaailmallisine asukkeineen. Varsinkin yksi heistä, Niemann, horjuttaa Lunen tasapainoa. Kuka Niemann on, miksi Lune ei voi vastustaa häntä. 

Royamessa valkoinen noita tekee kaikkensa löytääkseen tyttärensä Cielin. Valtakunnan kohtalo on jälleen vaakalaudalla.

Oma arvioni: Nyt hyppäsin kyllä kauas tutusta ja turvallisesta, outoon ja maagiseen todellisuuteen. Vaikka tällainen fantasiakirjallisuus ei ole minua oikeastaan koskaan kiinnostanutkaan, Kolmas sisar on kuitenkin melkoinen paketti, jossa erikoisia paikkoja ja hahmoja riittää. Tämä Magdalena Hain lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi yltänyt uusin romaani käsittelee hienosti muun muassa erilaisuutta ja omien vahvuuksien löytämisen tärkeyttä sekä ystävyyden voimaa. Teemoja, jotka ovat tärkeitä erityisesti kirjan kohderyhmään kuuluville nuorille. 

Hai ei päästä nuoria lukijoitaan helpolla, sillä onhan yli viisisataasivuinen kirja jo sinänsä melkoinen järkäle. Itseäni viehätti aivan erityisesti teoksen hahmojoukon nimigalleria, josta on kuultavissa ranskan kielen vaikutus. Kolmas sisar on kaiken kaikkiaan varmasti hyvä kirja, mutta sen verran kaukana omista mieltymyksistäni, etten todennäköisesti tulee lukemaan kyseistä sarjaa enää enempää. Harry Potterkin taisi minulla jäädä aikanaan vain yhteen kirjaan... Pysyttelen siis mieluummin mahdollisimman realistisessa todellisuudessa.  

Jos taas olet tämäntyyppisen kirjallisuuden ystävä, uskon tarinan imun tempaavan sinut helposti mukaansa. Kokonaisuus kun on todella huolellisesti rakennettu ja hyvin kirjoitettu. 


Simo Hiltunen: Ihmisen kuoressa

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 422 s.

Lauri Kivi putoaa kohti maata. Ihmisten elementtiä. 

Toimittaja Lauri Kivi on tehnyt pesäeron väkivaltaiseen lapsuuteensa ja tutustunut aikuisiällä viimein tyttäreensä Aavaan, joka luo kansainvälistä uraa poptähtenä. Aavan menestystä edelsi Amanda, laulaja joka katosi jäljettömiin kolme vuotta aikaisemmin. Ryhtyessään tekemään artikkelia ihmisten katoamisista ja etenkin Amandan tapauksesta Kivi kerjää verta nenästään ja pimeyttä horisontista. 

Pian on uhattuna paitsi Aava myös Lauri Kiven oma henkinen tasapaino. Ja kun se järkkyy, kukaan eikä mikään ole turvassa.

Ihmisen kuoressa on kovaksi taottu kaunokirjallinen trilleri, joka kyydittää lukijansa pimeyteen eikä lupaa tuoda takaisin. Se on laskuvarjoton romaani minuudesta, syyllisyydestä ja sisällämme pauhaavista hallitsemattomista voimista.

Oma arvioni: Kuinka paljon syyllisyyttä ja häpeää ihminen voi kätkeä sisimpäänsä murtumatta? Lapsuuden ja nuoruuden traumoista ei ole helppoa päästä eroon, vaan niitä kantaa mukanaan vaikka ei haluaisikaan. Menneisyyden synkät varjot vain pitenevät, kun ahdistus valtaa mielen. Ihmisen kuoressa on varsin tummasävyinen tiukasti otteessaan pitävä psykologinen trilleri. Ja vauhti vain kiihtyy loppua kohden. 

En muista lukeneeni Simo Hiltusen tuotantoa aiemmin. Minua ilahdutti erityisesti Hiltusen kielellinen omintakeisuus, leikittelevyys. Piirre, johon ei ainakaan dekkareissa kovin usein törmää. Seuraava kirjan kanteenkin valittu sitaatti tiivistää kirjan keskeisen sisällön mielestäni erinomaisesti:

"Sovittaa ei saanut, unohtaa ei voinut."

Kaiken kaikkiaan Ihmisen kuoressa tarjoaa laadukasta psykologista jännitystä, joten kyseisen kirjallisuusgenren ystäville tätä kirjaa on helppo suositella.  Toki teosta ei välttämättä kannata avata juuri ennen nukkumaanmenoa...