Kimmo Ohtonen: Metsäkansan tarina

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 224 s.

Metsäkansan tarina on matka lukuisten metsän asukkien valtakuntaan: miten niiden elinolosuhteet ovat muuttuneet ja miltä tulevaisuus näyttää. Nämä eläinlajit heijastelevat maamme metsien todellisuutta - myös sitä, miten luonto on kärsinyt rakennemuutosten ja metsäteollisuuden intressien sekä ilmastonmuutoksen takia. Jotkut aikoinaan runsaslukuiset lajit, kuten töyhtötiainen, hömötiainen ja kuukkeli, ovat vaarantuneet ja hävinneet laajoilta alueilta kokonaan. Toiset uhanalaiset lajit, kuten kettu, kanahaukka ja susi, vuorostaan osoittavat, miten sopeutuva luonto on suurempienkin muutosten edessä.

Kirjan tarina etenee Kimmon henkilökohtaisen matkan kautta: hän kiertää lapsuudestaan tuttuja metsiä vuoden ajan taltioiden näkemäänsä kuvin ja sanoin. 

Miten voimme pelastaa tuhansia vuosia maamme metsissä eläneet lajit, jotka uhkaavat kadota elinaikanamme? Haluammeko tehdä niin? Ihminen muuttaa teoillaan luontoa joka päivä, mutta voiko luonto vielä muuttaa meitä?

Oma arvioni: Uudessa kirjassaan Kimmo Ohtonen vie lukijan jälleen kiehtovalle luontomatkalle. Hän jatkaa palkitusta Karhu - voimaeläin -teoksestaan tutulla tyylillä; upeilla kuvilla ja puhuttelevilla sanoilla. Luontokuvaukset ovat huikeita ja tarinat ajatuksia ja tunteita herättäviä. 

"Metsä on tyyni. Vaitonainen. Sammal tuntuu jalkojeni alla pehmeältä. Minua ympäröi villi, ihmiskäsin koskematon erämaametsä. Syvä kuin meri." 
Ohtonen kuvaa kirjassaan sitä, kuinka ihminen on luonnon suurin muokkaaja. Vaikka luonto pyrkiikin kaikin mahdollisin tavoin mukautumaan ja sopeutumaan aiheuttamiimme muutoksiin, se ei selviä yksin. Siispä meidän tulee katsoa peiliin ja toimia maltillisesti ja faktoihin tukeutuen metsiemme ja muun luonnon hyväksi. Meidän tulee kuunnella, mitä metsiemme ikoniset lajit, kuten kuukkelit, töyhtötiaiset, metsot ja metsäjänikset, meille kertovat. Ohtonen toteaakin, että luonto on tärkein yhteinen jaettavamme. Kirjan lukemisen jälkeen hänen näkemykseensä on helppo yhtyä.

"Vanha, elämän monimuotoisuutta pursuava metsä on menettänyt pyhän asemansa, joka sillä aikoinaan oli. Joskus aarniometsä oli tämän pienen, itsenäisyydestä unelmoivan kansan vapauden symboli ja inspiraatio. Henkinen selkäranka." 
Mutta, millainen on metsiemme merkitys ja tila tulevaisuudessa? Yhdessä voisimme huolehtia siitä, että luontosuhteemme kehittyy myönteiseen suuntaan. Ohtonen sanookin osuvasti, että kysymys on jatkuvasta oppimisen ja uusien kysymysten tiestä, elinikäisestä matkasta vailla yhtä päämäärää. Keskeinen kysymys on, voimmeko löytää tasapainon luonnon kanssa ja myös ihmisten välillä. Haluan uskoa siihen, että toivoa on, mikäli tahtoa löytyy riittävästi. 

Kirjaa voi suositella todella lämpimästi kaikille luontoihmisille asuinpaikasta riippumatta. Minulle, jolla luontokokemukset rajoittuvat nykyään lähinnä pihapiirin lintujen ja oravien puuhien seurantaan ikkunan takana, teos tarjosi avaramman näkökulman metsiimme ja niiden asukkeihin. Suomalaisen luonnon puhtautta ja kauneutta olen toki aina arvostanut ja eläinten oikeuksia kunnioittanut, mutta kirjan luettuani uskon oivaltaneeni luonnon monimuotoisuuden merkityksen ja ihmisen roolin siinä aiempaa paremmin. Metsäkansan tarina -teos on kerrassaan erinomainen kokonaisuus, jonka ääreen kannattaa pysähtyä oikein ajan kanssa. 





Ilkka Taipale: Mielisairaalassa - Lääkärin muistelmat

Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 388 s.

Lääkäri Ilkka Taipale on viettänyt 14 vuotta elämästään mielisairaalassa ja 11 vuotta eduskunnassa. Siinä ei ole paljon eroa, hän on tokaissut potilailleen.

Maailman terveysjärjestön Mare Danzon on luonnehtinut Ilkkaa sanoen, että hänessä yhdistyvät aina ilo ja vakavuus. Niinpä tässä kirjassa on hulvattomia sattumuksia ja vauhdikasta menoa pitkäjänteisen ja sinnikkään poliittisen toiminnan rinnalla.

Oma arvioni: 

"Erehdyt, jos luulet lukevasi tavanomaista muistelmakirjaa. Tämä on sosiaalipoliittinen ja lääketieteellinen ohjelmajulistus ja toimintaohje."
Näin luonnehtii Mielisairaalassa -teostaan Ilkka Taipale, joka on vuosikymmenien ajan taistellut paremman yhteiskunnan ja inhimillisemmän mielen sairauksien hoidon puolesta. Kirjassa on kuvauksia mielisairaaloista meiltä ja maailmalta. Ne saavat minut tuon tuostakin ajattelemaan, kuinka onnekas olenkaan ollessani vain fyysisesti vammainen ja syntyneeni vasta 1970-luvulla. Vaikka vammaispalveluissakin on omat ongelmansa, mielen sairauksien kohdalla tilanne on vielä nykyäänkin aivan toinen. Taipale toteaakin aiheellisesti, että mielen sairauksiin liittyvä stigma poistuu vasta, kun ne ymmärretään aivotoiminnan sairauksiksi ja potilaiden sosiaalista asemaa kohotetaan huomattavasti - edes muiden sairauksien tasolle. Tähän Ilkka Taipale esittää ratkaisuksi muun muassa sitä, että vammaislait koskisivat myös niitä ihmisiä, joilla on kunnon mielen sairauksia. 

Kirja on mukaansa tempaavaa ja värikästä luettavaa. Sitä voi lämpimästi suositella kaikille yhteiskunnan kehityksestä ja kehittämisestä kiinnostuneille ja aivan erityisesti sellaisille lukijoille, jotka haluavat Taipaleen tavoin puolustaa kaikkein heikoimpia. Työtä sillä saralla riittää varmasti loputtomiin. Epäkohdista on puhuttava, jotta muutosta voi tapahtua. Vaikeneminen ei ole vaihtoehto. 







Sami Leppämäki & Tuula Savikuja (toim.): Touretten oireyhtymä

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 193 s.

Miksi jotkut ihmiset räpyttelevät jatkuvasti silmiään, nykivät olkapäitään tai hokevat samaa asiaa kerta toisensa jälkeen? Kyse voi olla neuropsykiatrisesta häiriöstä, jota kutsutaan Touretten oireyhtymäksi. 


Toistuvat ja tahdosta riippumattomat liikkeet sekä hallitsemattomat äännähdykset ovat tavallisia Touretten oireyhtymässä. Voimakkaimmillaan oireet voivat olla monimutkaisia liike- ja äännesarjoja, pakonomaista kiroilua ja impulsiivista käyttäytymistä. Tämä kirja on oireyhtymän perusteos, joka antaa tarpeellista tietoa Touretten hoidosta ja kuntoutuksesta. Lisäksi kirjassa tarkastellaan Touretten syitä ja ilmenemismuotoja lapsuudesta aikuisuuteen. Mukana on myös kokemustarinoita, jotka havainnollistavat, mitä vaikutuksia oireyhtymällä on ihmisten elämään.

Kirja on toteutettu yhteistyössä Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys ry:n kanssa.

Oma arvioni: Tämä kirja on ensimmäinen suomalainen kokonaisteos tästä yleisesti melko tuntemattomasta neuropsykiatrisesta häiriöstä. Kirja tarjoaa paljon tutkimukseen perustuvaa tietoa siitä, mistä Touretten oireyhtymässä on kysymys ja mitä sen aiheuttamien haasteiden lievittämiseksi voidaan tehdä niin kodissa kuin koulussakin. 

On hienoa, että tässä teoksessa ihmiset kertovat myös arjestaan Touretten kanssa. Nämä elämänmakuiset  kokemuskuvaukset kun osoittavat mainiosti sen, että diagnoosi on vain osa ihmistä, kuten seuraavasta katkelmastakin ilmenee:

"Kun tätä Tourettea ei saa pois, mun pitää vaan elää sen kanssa. Oikeastaan en mä välitä. Oon mä joillekii sanonu, kun ne tuijottaa, vaikka kun mä heilutan tai pyöritän silmii, että nää on mun tic-oireita, mä en voi sille mitään. Vaikka välillä sattuu päähän ja jalkoihin, mä oon tällainen. Ihan hyvä."
Niinpä, jokainen on ihan hyvä juuri sellaisena kuin on.  Mutta ihmisten erilaisuus on kautta aikojen herättänyt hämmennystä - pelkoakin. Nämä tunteet ovat puolestaan ruokkineet ennakkoluulojen syntymistä. Juuri tiedon lisääminen on avainasemassa ihmisyyden monimuotoisuuden ymmärtämisen edistämisessä. Asianmukainen tieto on parasta lääkettä asennevammaisuutta vastaan.

Tämä tuore tietokirja tarjoaakin kaivattua tietoa yleistajuisesti ja käytännönläheisesti. Se herättelee lukijaa pohtimaan, kuinka erilaista elämä voisi olla Touretten oireyhtymällä maustettuna. Ja toisaalta se kertoo rohkaisevasti siitä, kuinka vaikeakaan häiriö ei välttämättä tee arjesta kovinkaan erilaista - huonommasta puhumattakaan.

Tätä monipuolista kirjaa voi suositella oikeastaan kenelle tahansa. Se tarjoaa tietoa niille, joille Touretten oireyhtymä on vielä outo asia, käytännön vinkkejä niille, jotka työssään kohtaavat ihmisiä, joilla on erilaisia tic-oireita sekä vertaistukea niille, joiden elämässä Tourette on läsnä ihan joka päivä. Niin ja aiheesta kiinnostuneille opiskelijoille tämä on erinomainen perusteos, joka johdattaa kiinnostavien tutkimusten äärelle. 





Pirkko-Liisa Perttula: Harmaat pantterit

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 160 s.

Iällä ei ole merkitystä, paitsi jos olet juusto

Jos nuoruusvuotesi vaatteet ovat taas muotia ja ilta ulkona tarkoittaa omalla terassilla istumista, lähestyt vaarallista ikää. Elämä ei näet vain ala viisikymppisenä, se alkaa myös näkyä. Mutta ikä on vain asennekysymys.

Harmaat pantterit johdattelee sinut ilkikurisesti hymyillen kultaiseen kolmanteen ikään. Edessäsi on taas uusi antoisa alku: vihdoinkin on aikaa itselle, tilaa elämyksille ja viisaudelle, jotka ikä tuo tullessaan. 

Oma arvioni: Tämä kirja kutitteli mukavasti nauruhermojani, vaikka en ihan vielä kohderyhmään kuulukaan, ainakaan vuosirenkaideni määrän perusteella. Mutta, jos sen sijaan lasken kirjaa lukiessa keräämiäni ikäpojoja, minussa on kyllä jo aimo annos harmaata pantteria. 


Eija Hetekivi Olsson: Miira

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2017
Ruotsinkielinen alkuteos: Miira (2017)
Suomentanut: Outi Menna
Sivumäärä: 333 s.


Miira saa vihdoin jättää taakseen peruskoulun ja suomalaisluokan ja nauttia vapaudesta. Kehittää rautaista kontrollia lukiossa, tulla ammattilaiseksi. Aivokirurgiassa. Muuttaa omaan kämppään, sekstailla milloin ja miten haluaa. Ja lakata siivoamasta rappukäytäviä. Mutta elämä on kiemuraista ja Miira teloo itsensä mustelmille. Kieltäytyy antamasta periksi. Etenee läpi luokkayhteiskunnan betoniesteiden palavan päättäväisyytensä koko voimalla.

Miira kuvaa juuriltaan suomalaisen maahanmuuttajanuoren elämää 90-luvun taitteen Göteborgissa. Kirja on itsenäinen jatko-osa kirjailijan palkitulle esikoisromaanille Tämä ei ole lasten maa. 

Oma arvioni: Kirjan keskiössä on angstisen teinin myrskyisä tunne-elämä. Kuvaus luokkayhteiskunnasta lukuisine ongelmineen ja kulttuurishokkeineen on kaunistelemattoman raju. Nuori nainen joutuu taistelemaan päästäkseen luokkamuurin yli. Romaanin tyyli on vetävän omintakeinen, joten kirjaa voi mainiosti suositella myös nuorille lukijoille, vaikka varsinaisena kohderyhmänä lienevätkin keski-ikäiset. Lukiessa tuntuu siltä, että kirjassa kuuluvat vahvasti kirjailijan omat kokemukset. Vimmainen tarina pitää lukijaa otteessaan alusta alkaen, vaikka draaman kaarta siinä ei juuri olekaan, ja ajoittain vajotaan riipaisevaan synkkyyteen.

Miira ei todellakaan ole kevyttä höttöä, vaan paikoin rankkaakin luettavaa. Kirja näyttää kuitenkin myös asenteen ja positiivisen ajattelun voiman. Miira on erinomainen kirjavalinta vaikuttavaa luettavaa etsiville. 

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 175 s.

Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Kun hänen äitinsä kuolee ja jäämistöstä löytyy harvinainen perhonen, Max uppoutuu entistäkin syvemmälle työhönsä. Perhonen voi johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Samalla Max ajautuu selvittämään omaa historiaansa.

Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Jäljet johtavat Oulun maakunta-arkiston kätköistä aina saksalaisen huippupianistin viimeiseen konserttiin Hampuriin. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin voimistuu: mitä tapahtui isälle keväällä 1942?

Oma arvioni: Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaani soi kauniisti mollissa. Se on tummasävyinen tarina miehestä, joka ei tuntenut isäänsä, eikä oikeastaan äitiäänkään. Tuntemattoman perhosen tavoin menneisyydessä on arvoituksellisuutta, johon päähenkilö haluaisi selvyyttä. Vaikka omassa historiassa ei salaisuuksia olisikaan, emmekä kärsisi pakkomielteistä, samaistumispintaakin löytyy, sillä mieli on usein täynnä kysymyksiä, joihin emme välttämättä löydä koskaan vastauksia. 

Romaani on hyvin kirjoitettu ja tarina etenee vaivattoman oloisesti eteenpäin. Vaikka ilmaisu onkin melko pelkistettyä, pinnan alla on syviä tunteita. Pidin myös erityisesti konserttikuvauksesta, joka sai sinfoniat suorastaan soimaan päässäni. Vaikka tarinasta jäi päällimmäiseksi surumielinen olo, lukukokemus oli kuitenkin varsin miellyttävä. Suosittelen. 

Ronnie Grandell: Irti itsekritiikistä - Löydä terve suhde itseesi

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 255 s.

Kamppailetko kuormittavan itsekritiikin kanssa? Onko mielessäsi ankara ääni, joka nalkuttaa päivästä toiseen? Vaaditko itseltäsi enemmän kuin pystyt tekemään vuorokauden sisällä? Painostaako?


Irti itsekritiikistä antaa sinulle konkreettisia näkökulmia, neuvoja ja käytännöllisiä harjoituksia, joiden avulla pystyt irrottautumaan kahlitsevasta kriittisyydestä itseäsi kohtaan. Kun opit vapautumaan itsekritiikistä, saat rohkeutta tehdä uusia valintoja, jotka tuovat mukanaan iloa tyytyväisyyttä ja itseluottamusta. 

Oma arvioni: Tämä Grandellin uusin kirja auttaa tunnistamaan mielen sisällä vellovia ristiriitoja, se antaa eväitä siihen, kuinka itsekritiikki on mahdollista kääntää palautteeksi ja kannustukseksi, ja kehottaa meitä antamaan itsellemme anteeksi ja kohtelemaan itseämme hyvin. Vaikka kirjan harjoitusten toimivuudesta en osaa sanoa mitään ainakaan vielä, kiinnostavia ja kokeilemisen arvoisia ne varmasti ovat. 

Kirjaa, samoin kuin kirjoittajan edellistä teostakin, voin suositella lämpimästi kaikille niille, jotka suhtautuvat itseensä ankarasti, syyllistävästi ja rankaisevasti, mutta haluaisivat päästä irti inhimillisestä mutta monin tavoin haitallisesta itsekritiikistä. 

Michael Katz Krefeld: Syvyyteen

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2017
Tanskankielinen alkuteos: Dybet (2016)
Suomentanut: Päivi Kivelä
Sivumäärä: 374 s.

Teinipoikien karmea rikos sekoittaa tanskalaiskaupungin elämän ja saa koko maailman raivoihinsa. Kärsittyään rangaistuksensa pojat saavat suojakseen uudet henkilöllisyydet. 

Vuosia myöhemmin Tanskassa etsitään julmaa sarjamurhaajaa. Tutkimus junnaa paikallaan, kunnes rikosetsivä Ravn saa apua yllättävältä taholta: entinen teinirikollinen epäilee murhaajaksi koulukaveriaan vuosien takaa. Ravn huomaa pian, ettei ole varma uuden apurinsa motiiveista. Eikä edes tämän henkilöllisyydestä. 

Oma arvioni: Syvyyteen tempaa lukijan mukaansa suorastaan karmaisevaan tarinaan. Krefeld tarjoaa jälleen kerran koukuttavaa pohjoismaista jännitystä. Rankasta aiheesta huolimatta kirjan lukeminen ei kuitenkaan ahdista liikaa. Siitä kun löytyy raakuuksien rinnalta myös huumoria. Ja hahmoissa on luonnetta. Niin, ja sitten on vielä Moffe.

Herkille ja verta kammoaville lukijoille en tätä kirjaa suosittele. 

Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Säg att du är min (2017)
Suomentaneet: Ida Takala & Sirje Sirje Niitepõld
Sivumäärä: 408 s.


Kaikki uskovat hänen kuolleen.
Sinä tiedät hänen olevan elossa.
Joku tekee kaikkensa,
ettet saisi selville totuutta.

Psykoterapeutti Stella Widstrandin vastaanotolle saapuu uusi potilas, ja Stellan elämä romahtaa. Parikymppisen Isabellen kohtaaminen nostaa pintaan muistot kaukaisesta murhenäytelmästä: Stellan esikoinen Alice katosi vuoden ikäisenä ja lopulta tytär julistettiin kuolleeksi. Voisiko Isabelle olla kaksikymmentä vuotta sitten kadonnut Alice?

Sano että olet minun on mestarillinen psykologinen trilleri. Se on koskettava romaani pahimmasta mahdollisesta, oman lapsen menetyksestä. Se on tarina surusta ja syyllisyydentunteesta, mielen murenemisesta ja väkivaltaisesta pakkomielteestä.

Oma arvioni: Aiheeltaan koskettava ja tunnelmaltaan intensiivinen - kaiken kaikkiaan erinomainen esikoisteos. Trilleri, joka pitää lukijaa tiukasti otteessaan alusta asti. Ihmisten mielenliikkeiden kuvaus on varsin taidokasta. Kaikkein herkimmille lukijoille en tätä hyytävän jännittävää teosta voi kuitenkaan suositella, mutta laadukkaan psykologisen jännityskirjallisuuden ystäville tämä kirja tarjoaa varmasti sellaisen lukuelämyksen, jota ei ihan heti unohda. Niin paljon ajattelun aiheita se lukijalleen antaa. 

Toivottavasti Norebäck kirjoittaa pian lisää.  




Reetta Nousiainen & Ilkka Karisto: Laitos

Kustantaja: Long Play
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 35 s.

Toimeentulotuen siirto Kelaan oli katastrofi köyhille. Siitä ovat vastuussa kaikki puolueet.



Siirtoa Kelaan perusteltiin säästöillä, vaikka virkamiehet laskivat jo vuonna 2014, että se tulee lisäämään rahanmenoa. Poliitikot ajoivat silti muutoksen hätiköiden läpi, ja Kela epäonnistui karkeasti, kun sen piti alkaa palvella toimeentulotuen saajia. Tutkijoiden mielestä koko siirto oli järjetön. Muissa maissa apu tuodaan lähelle, mutta Suomessa uskottiin keskittämiseen, suuruuden ekonomiaan ja sähköiseen asiointiin.

Oma arvioni: Järjestelmää oli tarkoitus muuttaa yhdenmukaisemmaksi, mutta uudistus meni pahasti pieleen. Sähköinen asiointi takkuaa monin tavoin, eikä odotettuja säästöjä ole jonojen pidentyessä syntynyt.  Surullinen tosiasia on se, että pelkkiin taulukoihin tuijottamalla ei pystytä huomioimaan toimeentulotukiasiakkaiden kokonaistilanteita eikä ihmisten yksilöllisiä tarpeita. Kelan asiakaspalvelijoilla ei ole edes koulutusta ihmisten hädän kohtaamiseen. Sosiaalitoimen puolella tilanne on sentään toinen, ja  päätöksissä on ainakin periaatteessa  tilaa myös inhimillisyydelle ja harkinnanvaraisuudelle. Kun toimeentulotuen kokonaispaketti ei ole yhden luukun takana, tästäkin aiheutuu asiakkaille ongelmia.

Tätä rehellistä kuvausta lukiessa ei voi olla miettimättä, mitä kaikkea sote vielä tuokaan tullessaan. Onhan muutoksen suuruusluokka ihan toinen kuin toimeentulotukiuudistuksessa. Sotesoppaa on toki keitelty jo vuosia, joten samanlaisesta hätiköinnistä ei ole kysymys, mutta täytyy kuitenkin myöntää, että moni asia soteuudistuksessa mietityttää.














Hannu Talvio: Kolme sadonkorjaajaa

Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 253 s.

Vuonna 1959 neljätoistavuotias hiihtoretkellä ollut helsinkiläinen partiotyttö tapettiin kahden muun uhrin kanssa nurmijärveläisessä kylässä. Samassa kylässä oli kuusi vuosikymmentä aiemmin murhattu seitsemän ihmistä. Molempien joukkomurhien tekijänä oli renki.



Kolme sadonkorjaajaa on yksityiskohtainen faktaa ja fiktiota yhdistävä romaani. jossa tyttärensä menettänyt Erik Tanttu alkaa tutkia erikoisia murhatapauksia ja niiden taustoja.

Esikoiskirjailija Hannu Talvio (s. 1949) on kansainvälisen kaupan parissa uran tehnyt ekonomi. Romaanin aihe liittyy hänen omaan elämäänsä. Hannu oli yhdeksän vuoden ikäinen, kun hänen sisarensa murhattiin Nurmijärvellä.

Oma arvioni: Talvion kirjoittamassa dekkarissa fakta ja fiktio kietoutuvat toisiinsa kiinnostavasti. Koskettavinta on se, että kirjassa kerrotut surmatyöt ovat tapahtuneet oikeasti. Käsittämättömien rikosten seurauksena monet menettivät läheisiään ja tekivät vuosikausia surutyötä, kukin omalla tavallaan. Hannu Talvion esikoisteoksen ansiot ovatkin mielestäni ennen kaikkea siinä, kuinka hän kuvaa uhrien omaisten ajatuksia ja tuntoja. Tässä dekkarissa keskiössä eivät siis ole rikosten selvittäminen ja syyllisten etsiminen.

Kolme sadonkorjaajaa on erilainen rikosromaani, joka antaa äänen niille, jotka henkirikosten sattuessa kärsivät kaikkein pisimpään. Dialogi toimii mielestäni hyvin. Aihe on synkkä, mutta siitä huolimatta tunnelma teoksessa on kuitenkin lämminhenkinen. Keskeiseksi kysymykseksi nousee se, voiko hirmutöiden tekijöille antaa anteeksi, vaikka tekoja ei pystyisi koskaan hyväksymään.










Tove Jansson: Taikatalvi

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Ruotsinkielinen alkuteos: Trollvinter (1959)
Kuvittanut: Tove Jansson
Suomentanut: Laila Järvinen
Sivumäärä: 128 s.

Tove Janssonin rakastettu muumiklassikko



Kautta aikojen muumit ovat nukkuneet yli talven, marraskuusta kevääseen. Mutta eräänä talvena tapahtui sellaista, mitä ei ollut nähty eikä kuultu sitten päivän, jolloin ensimmäinen muumi vaipui talviuneen. Muumipeikko heräsi eikä saanut enää unta.

Yritettyään turhaan herättää äitiä hän kiipesi katolle ja luisui ulos valkeaan, kylmään maailmaan. Siitä alkoi hänen taikatalvensa, tuntematon vuodenaika täynnä seikkailuja, vaaroja ja salamyhkäisiä olioita. Kevään tultua Muumipeikko saattoi yllättää äidin kertomalla hiihtämisestä ja muusta sellaisesta, josta tällä ei ollut aavistustakaan.

Oma arvioni: Tämä klassikkotarina on hieno kasvukertomus. Elämässä ja maailmassa kaikkea ei voi ymmärtää, mutta outoihinkin asioihin on mahdollista sopeutua – myös kylmään ja yksinäiseen talveen. Psykologisia aspekteja ja ajattelua ruokkivaa filosofointia tukee mainiosti kirjan upea kuvitus.

Kirjan suuri suosio ja klassikkoasema ei ole yllätys.




Stefan Ahnhem: Pimeään jäänyt

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015
Ruotsinkielinen alkuteos: Offer utan ansikte
Suomentanut: Laura Beck
Sivumäärä: 534 s.



Rikostutkija Fabian Risk palaa Tukholmasta perheineen kotikaupunkiinsa Helsingborgiin. Jo muuttopäivänä Riskin entisestä koulusta löydetään ruumis. Teknisen työn opettajan Jörgen Pålssonin kädet on silvottu, ja ruumiin päälle on asetettu vanha luokkakuva, jossa uhrin kasvot on ruksattu yli. Murha palauttaa Riskin mieleen epämieluisia muistoja yläasteajoista, ja hän alkaa uumoilla, että entisen luokkatoverin surma on vain yksi lenkki karmivassa tapahtumasarjassa, joka sysättiin liikkeelle kauan sitten.

Pimeään jäänyt on Ruotsissa suuren menestyksen saaneen Fabian Risk -sarjan avausosa.

Oma arvioni: Kiehtovan koukuttava ja piinaavan jännittävä dekkarisarjan avaus. Eipä muuta kuin seuraavaa osaa varaamaan. Saa nähdä, miten sarjan päähenkilö tästä kehittyy. Kirjaa voi suositella ruotsalaisen laatujännityksen ystäville.

Paula Hawkins: Nainen junassa

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015
Englanninkielinen alkuteos: The Girl on the Train (2015)
Suomentanut: Oona Timonen
Sivumäärä: 382 s.



Rachel matkustaa päivästä toiseen samalla paikallisjunalla. Junan ikkunasta hän alkaa seurata radanvarren talossa asuvaa pariskuntaa, jolle kuvittelee mielessään täydellisen onnellisen elämän.

Sitten eräänä päivänä hän näkee jotain, mikä muuttaa kaiken, ja pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa. Rachel haluaa auttaa ja kertoo tietonsa poliisille, mutta tulee kietoutuneeksi yhä kohtalokkaammalla tavalla vieraiden ihmisten elämään.

Oma arvioni: Paula Hawkinsin esikoistrilleriä on hehkutettu todella paljon ja siitä on keskusteltu kirjablogeissakin jo pitkään, mutta vasta nyt ehdin itse lukea sen.

Odotin kirjalta aika paljon. Kaikki odotukseni eivät kuitenkaan täyttyneet. Alku vaikutti suorastaan tahmealta, mutta loppujen lopuksi koukuttavuuden puutteesta ei tätä viimemetreille asti jännittävää ja tiheätunnelmaista teosta voi kuitenkaan syyttää. Kaikkien kertojien epäluotettavuus on omaperäinen ratkaisu. Kenties keskeisten henkilöhahmojen vastenmielisyys vain ärsytti liikaa, vaikka trillerin nopeasti ahminkin.

Kritiikistä huolimatta Nainen junassa on mielenkiintoinen ja jännitystä tarjoava matka. Voi olla, että elokuvana tarina toimii kirjaa paremmin.