Reetta Nousiainen & Ilkka Karisto: Laitos

Kustantaja: Long Play
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 35 s.

Toimeentulotuen siirto Kelaan oli katastrofi köyhille. Siitä ovat vastuussa kaikki puolueet.



Siirtoa Kelaan perusteltiin säästöillä, vaikka virkamiehet laskivat jo vuonna 2014, että se tulee lisäämään rahanmenoa. Poliitikot ajoivat silti muutoksen hätiköiden läpi, ja Kela epäonnistui karkeasti, kun sen piti alkaa palvella toimeentulotuen saajia. Tutkijoiden mielestä koko siirto oli järjetön. Muissa maissa apu tuodaan lähelle, mutta Suomessa uskottiin keskittämiseen, suuruuden ekonomiaan ja sähköiseen asiointiin.

Oma arvioni: Järjestelmää oli tarkoitus muuttaa yhdenmukaisemmaksi, mutta uudistus meni pahasti pieleen. Sähköinen asiointi takkuaa monin tavoin, eikä odotettuja säästöjä ole jonojen pidentyessä syntynyt.  Surullinen tosiasia on se, että pelkkiin taulukoihin tuijottamalla ei pystytä huomioimaan toimeentulotukiasiakkaiden kokonaistilanteita eikä ihmisten yksilöllisiä tarpeita. Kelan asiakaspalvelijoilla ei ole edes koulutusta ihmisten hädän kohtaamiseen. Sosiaalitoimen puolella tilanne on sentään toinen, ja  päätöksissä on ainakin periaatteessa  tilaa myös inhimillisyydelle ja harkinnanvaraisuudelle. Kun toimeentulotuen kokonaispaketti ei ole yhden luukun takana, tästäkin aiheutuu asiakkaille ongelmia.

Tätä rehellistä kuvausta lukiessa ei voi olla miettimättä, mitä kaikkea sote vielä tuokaan tullessaan. Onhan muutoksen suuruusluokka ihan toinen kuin toimeentulotukiuudistuksessa. Sotesoppaa on toki keitelty jo vuosia, joten samanlaisesta hätiköinnistä ei ole kysymys, mutta täytyy kuitenkin myöntää, että moni asia soteuudistuksessa mietityttää.