30 maaliskuuta 2018

Peter James: Kuolema ei rakasta ketään

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: Need You Dead (2017)
Suomentanut: Maikki Soro
Sivumäärä: 444 s.

Väkivaltaisessa avioliitossa elävä kampaaja Lorna Belling on löytänyt uuden onnen. Salasuhde karismaattisen Gregin kanssa on kestänyt jo puolitoista vuotta. Greg on toistuvasti luvannut päättää rakkaudettoman liittonsa vaimonsa Belindan kanssa ja viedä Lornan pois tämän ilkeän aviomiehen ulottuvilta. Oikea aika ei vain koskaan näytä tulevan. Greg keksii viivyttelyynsä syyn toisensa jälkeen, kunnes lopulta sanoo kertovansa uutisen vaimolleen Malediiveille suuntautuvalla lomamatkalla. 

Lornan maailma romahtaa, kun eräs kampaamoasiakas muutamaa viikkoa myöhemmin esittelee hänelle lemmekkäitä kuvia Malediiveilla tapaamastaan pariskunnasta. Lornan kauhuksi kuvissa esiintyvä mies on hänen Greginsä. Paitsi että hänen nimensä ei suinkaan ole Greg. Eikä kuvan nainen ole nimeltään Belinda.

Raivoissaan Lorna päättää pistää petollisen rakastajansa tilille valheistaan ja paljastaa tämän kaksoiselämän. Draama päättyy verisesti, ja ruumiin löydyttyä poliisilla on vain yksi pääepäilty. Pian tapauksen ympärille alkaa kuitenkin ilmaantua kiusallisen paljon uusia johtolankoja. Ylikomisario Roy Gracelle alkaa olla selvää, että hänen on otettava huomioon myös kaikkein epäuskottavimmat vaihtoehdot.

Oma arvioni: Peter James on jälleen punonut uskomattoman murhamysteerin, joka koukuttaa tehokkaasti. Kenen kanssa Lorna olikaan suhteessa ja kuka hänet murhasi? Jos haluat tietää, lue tämä 13. Roy Gracesta kertova dekkari. Jos edellä mainittu hahmo ei ole sinulle ennestään tuttu, kannattaa lukeminen toki aloittaa sarjan aiemmista osista. 

29 maaliskuuta 2018

Kaja Kunnas: Minulla oli pommi

Kustantaja: Long Play
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 35 s.

Kun Jouko Turkka nuorena uudisti suomalaisen teatterin, häntä sanottiin neroksi. Kun hän vanhana esitteli takapihansa kiviä, häntä sanottiin neroksi. Turkka nousi taiteellisella työllään 1970- ja 1980-luvuilla Suomessa asemaan, jossa hän saattoi lopulta tehdä lähes mitä vain. Nekin, jotka ovat kertoneet mielivallasta ja nöyryytyksistä, kiittävät häntä yhä. Vuosi Turkan kuoleman jälkeen hänen valtapiiriinsä päätyneet ihmiset yrittävät tehdä selkoa hänen perinnöstään. Mitä oikein tapahtui?

Oma arvioni: Haastattelujen kautta jutussa valotetaan sitä, millainen oli Jouko Turkan elämä lapsuudesta viimeisiin vuosiin. Itselleni kiinnostavinta luettavaa oli Kimmo Turkan näkemys pikkuveljestään ja tämän edesottamuksista. Turkan mielivaltaisista opetusmetodeista lukiessa mieleen nousee väkisinkin tällä hetkellä etenkin teatteri- ja elokuvamaailmaa kuohuttava me too-kampanja. On hyvä, että epäasiallisesta kohtelusta uskalletaan vihdoinkin puhua. Jutussa esitetyt haastattelut eivät tuo selvää vastausta alussa esitettyihin kysymyksiin. Mutta yhteenvetona voinee todeta sen, että Jouko Turkka oli ristiriitainen persoona ja todellinen oman tiensä kulkija.

Kirja-arvio: Rafael Donnerin Ihminen on herkkä eläin - Omaelämäkerrallinen essee

Kustantaja: Teos & Förlaget
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Människan är ett känsligt djur
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivumäärä: 207 s.

Esseekirja alkaa tekstillä, jossa Rafael Donnerin (s.1990) isä Jörn Donner on sydänleikkauksessa. Iäkäs mies jää henkiin, vaikka riskit ovat suuret. Poika pohtii tuossa tilanteessa vahvuutta, joka on itse asiassa muuttunut heikkoudeksi. Tämä kehityskulku on väistämättä edessä meillä jokaisella, ennemmin tai myöhemmin. Mutta elämällä on joka tapauksessa paljon annettavaa. Isänsä perinnöstä Rafael Donner kirjoittaa kuvaavasti näin:

"Elän valtavan vuoren vieressä, ja sen varjo lankeaa kaikkeen, mitä olen ja mitä omistan, mutta toisaalta vuori on koko ajan vaarassa romahtaa kappaleiksi. Ihailen sen suuruutta ja kauneutta, mietin huipulta avautuvaa näkymää. Toisaalta minua pelottaa. Näen seinämän halkeamat ja tunnen painovoiman repivän vahvuuden. Kuinka jokin niin valtava voi olla samaan aikaan niin heikko, niin hauras?"

Tunteet ovat nuoren miehen kirjoituksissa vahvasti läsnä. Donnerin mukaan ihmisille on luonnollista toimia tunteistaan käsin, sillä olemmehan vain pieniä herkkiä eläimiä, joilla on suuria tunteita. Hän käsittelee kirjoituksissaan muun muassa itkemiseen ja kukon kuristamiseen liittyvää häpeää ja jääkiekon maailmanmestaruuden synnyttämää ylpeyttä. Kirjoittaja antaa itselleen luvan olla myös epävarma, tietämätön, itsekäs, katkera ja yksinäinen.

"Yksinäisyys on Suomen suurin kansantauti, mutta sille ei ole tilaa yhteiskunnassamme, sitä ei oteta huomioon politiikassa, ja se saa osakseen vain vaikenemista, vain tyhjyyttä - vain kuopan."

Kuten yllä oleva sitaatti osoittaa, teksteistä löytyy myös kantaa ottavia elementtejä ja niissä katsotaan terävästi myös kirjoittajan oman elämän ulkopuolelle. Kokonaisuudessaan teoksessa ajetaan voimakkaasti ihmisasiaa. Donner pohtii kiinnostavasti muun muassa sankaruutta ja kysyy mielestäni varsin aiheellisesti, kaipaammekohan me sittenkin pelokkaita, heikkoja, epävarmoja ja tietämättömiä sankareita. 

Tämän esikoiskirjan perusteella rohkenen todeta, että Rafael Donner on omaääninen kertoja ja herkkä tarkkailija.  Kyseessä on mielestäni kirjallisen uran rohkean rehellinen avaus. Nuori mies toteaa toki itsekin, että omaelämäkerrallisia tekstejä kirjoittavat yleensä vanhemmat ja viisaammat. Voin kuitenkin kuvitella tämän kirjan kiinnostavan etenkin alle kolmekymppisiä mieslukijoita. Mutta kyllä se tarjoaa mukavasti tarttumapintaa myös hieman vanhemmille naisille. Kirjassa kun ei juurikaan öykkäröidä ja heittäydytään välillä jopa filosofisten pohdintojen vietäväksi. Uskon, että kunhan kirjoittajalle karttuu ikää ja kokemuksia, hänen tekstinsä saavat lisää syvyyttä. Mutta jo nyt Rafael Donner herättelee lukijoita ajattelemaan. 

28 maaliskuuta 2018

Markku Hattula & Abdirahim Hussein: Minä Husu, suomalialainen - Abdirahim Husseinin tarina

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 260 s.

Suosittuna radiopersoonana ja poliitikkona tunnetuksi tulleen Husun tarina hänen itsensä kertomana. Yksin lapsipakolaisena Somaliasta Kenian kautta Suomeen. Afrikan lämmöstä koleaan Pohjolaan kummallista kieltä puhuvien ihmisten hoteisiin. Elämän ensimmäinen lentomatka ja ensimmäinen putkayö Suomessa, sieltä vastaanottokeskukseen. Puolessa vuodessa suomen kieli hallintaan ja peruskouluun. Laivasiivoojasta konsultiksi, poikamiehestä perheenisäksi, vihaisesta nuoresta miehestä poliittiseksi vaikuttajaksi, koulukiusatusta toisten auttajaksi. Abdirahim Husseinin matka Somalian sotatantereelta Suomen kansalaiseksi on selviytymistarina vailla vertaa.

Oma arvioni: Ali ja Husu -radio-ohjelmasta tutuksi tullut Abdirahim Hussein kertoo kirjassa matkastaan 15-vuotiaasta pakolaispojasta monessa mukana olevaksi vaikuttajaksi. Kirja antaa perspektiiviä maahanmuuttajan kohtaamiin haasteisiin ja tarjoaa lukijalle paljon ajateltavaa.

"Kyllä rasistinen vihapuhe haavoittaa, ja syvältä. Se synnyttää pelon, joka joskus lamaannuttaa toimintakyvyttömäksi. Se vie yböunet ja kaiken ilon elämästä."

Ennakkoluulot murtuvat hitaasti, joten suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutuminen ei välttämättä käy helposti, vaikka kielen hallitsisikin ja pyrkisi toimimaan yhteiskuntamme sääntöjen mukaisesti. Ulkopuolisuuteen liittyen Husu toteaakin kuvaavasti näin:

"Jos ihminen tuntee itsensä sivulliseksi maassa, jossa hän asuu, hän ei voi osallistua täysipainoisesti yhteiskunnan rakentamiseen. On hyväksyttävä itsensä, löydettävä oma polkunsa ja tehtävä tekoja, jotka auttavat ihmistä kehittymään ja rikastuttavat samalla yhteisöä hänen ympärillään."

Husu on löytänyt oman paikkansa Suomessa ja hän on ylpeästi suomalialainen, kansallisuudeltaan suomalainen ja etnisyydeltään somalialainen. Hänen tarinansa on todellinen selviytymistarina ja osoitus siitä, että vaikeudet on mahdollista voittaa. Kirja toimii mielestäni rohkaisevana vertaistukena niille, jotka etsivät paikkaansa vieraassa maassa oudon kielen ja kulttuurin keskellä.  Kantasuomalaisille se tarjoaa puolestaan mahdollisuuden ymmärtää, miltä maahanmuuttajasta - tai kuten Husu mieluummin sanoo, uussuomalaisesta - tuntuu. Tieto on paras keino antaa kyytiä ennakkoluuloille ja stereotyyppiselle ajattelulle. Husun elämäntarinan lukeminen edistää hyvin edellä mainittuja pyrkimyksiä. 


Geir Tangen: Sydämenmurskaaja

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Norjankielinen alkuteos: Hjerteknuser (2017)
Suomentanut: Päivi Kivelä
Sivumäärä: 460 s.

Maestro-menestystrilleri saa jatkoa!

Ulkomaalaistaustaisia nuoria alkaa kuolla Haugesundissa. Onko murhiin syynä kannatustaan nostattava äärioikeistolaisryhmä vai nuorten keskinäiset kiistat? Viljar Ravn Gudmudson ja Lotte Skeisvoll tempautuvat keskelle murhatutkimuksia, mutta voivatko he pysyä puolueettomina kun pääepäilty on Viljarin poika? 

Oma arvioni: Hienoa, että Maestro on saanut jatko-osan - vahvan ja varsin koukuttavan sellaisen. Juoni kulkee sujuvasti, vaikka se onkin kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Myös keskeiset henkilöhahmot ovat kiinnostavan rosoisia. Eipä sitten muuta kuin trilogian päätösosaa odottamaan.




27 maaliskuuta 2018

Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 219 s.

Jäiden lähtö. Kesäauto. Vuosiloma. Kahvi. Penkkiurheilu. Tuliaiset. Juhannus. Parisuhde. Pikkujoulut. Jukka Viikilän kertomukset seurailevat vuodenkiertoa niin kuin vain suomalainen voi sen nähdä. Niissä ollaan pihalla ja tien päällä, metsässä ja saunassa, ekstaasissa ja eksyksissä. Perinteissä pitäytymisen, ankaran työn arvostuksen ja toivottoman kesänodotuksen lomasta pilkahtelevat rakkaus ja intohimo, vaikka sääennuste sanoisi mitä.

Oma arvioni: Jukka Viikilän lempeän humoristiset ja tarkkanäköiset tuokiokuvat suomalaisen elämänmenon kukkasista ja rikkaruohoista saavat aikaan vähintään hymähtelyä. Nämä tragikoomiset tarinat maalaavat kuvaa unelmiinsa hukkuvista suomalaisista. Tekstit on ryhmitelty vuodenaikojen mukaan, ja meille suomalaisille odotetuin mutta kuitenkin vierain, eli kesä, saa eniten tilaa karavaanareineen ja yöttömine öineen. 

Viikilän lyhytproosa osoittaa mainiosti sen, että muutamalla sanalla on mahdollista kertoa paljon. Elämä on usein absurdia ja arvaamatonta, niin ovat monet Suomalainen vuosi -kirjan tarinatkin. Pidän erityisesti siitä, että kirjailija ei syyllisty teksteissään kurjuudessa rypemiseen, vaikka pimeys masentaa, eivätkä esimerkiksi suomalaisten hukkumistilastot ole kaunista luettavaa.

Suosittelen hyvän mielen välipalakirjaksi.

25 maaliskuuta 2018

Kirja-arvio: Sanna Nyqvistin ja Outi Ojan Kirjalliset väärennökset - Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 300 s.

Kirjailijat ovat kautta aikojen lainailleet sanoja, kopioineet juonenkäänteitä ja varastaneet identiteettejä. On luonnollista, että teksteissä kuuluu kaikuja aiemmin luetusta, mutta mielenkiintoinen kysymys kuuluukin, kuinka paljon taiteellisen vapauden nimissä on luvallista lainata. Missä siis kulkee luovan ja luvattoman lainaamisen raja? Entä, milloin kirjailija syyllistyy plagiointiin?

Kun paljon on jo sanottu, kuinka kirjallisuudessa onnistutaan luomaan jotakin uutta ja omaperäistä. Edellä mainittuja kysymyksiä pohtivat tuoreessa tietokirjassaan Sanna Nyqvist ja Outi Oja. He vievät lukijan kiehtovalle matkalle kirjallisuushistorian hämärille kujille niin maailmalla kuin Suomessakin  erikoisten esimerkkitapausten valossa. Ne osoittavat sen, että monet kuuluisat kirjailijat ovat olleet osallisina väärennös- tai plagiointikohuissa - joko syystä tai ilman syytä. Tapauskuvaukset kertovat siitä, kuinka mutkikkaita vyyhtejä erilaiset kirjalliset väärennökset usein ovat. Aina ei ole saatu varmuutta siitä, tekikö kukaan sittenkään jotakin väärin. Toinen toistaan uskomattomampien tapausten taustalla on varmasti osaltaan kirjallisen maailman valtataistelu. 

Tämän kirjan lukemisen jälkeen kaunokirjallisuuden tekijöitä, tekstien aitoutta ja erilaisten kaunokirjallisten tuotosten arvoa tulee todennäköisesti katsottua jossakin mielessä hieman tarkemmalla silmällä kuin aikaisemmin. Ei avoimuuden lisääntyminen lähteiden suhteen todellakaan pahitteeksi olisi, joten kyllä ne voisi vaikkapa romaanin loppusanoissa mainita. 

Kirjaa voi suositella lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ja teoksen perusteellinen lähdeluettelo vie lukijan tarkemmin kiinnostavien kirjallisten väärennösten äärelle, jos mielenkiintoa riittää. 

24 maaliskuuta 2018

Kirja-arvio: Kata Melanderin Älä irrota

Mikä meitä määrittää? Voiko rakkaus vapauttaa? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Kata Melanderin (s. 1991) esikoisromaanissa Älä irrota. Kirja kertoo Saarasta, älykkäästä nuoresta naisesta, jonka elämää hallitsee kipu. 

"Kipu kipristeli. Se liikkui ihon alla, vaihtoi piikkinsä paikkaa vähän väliä kuin vain kiusaa tehdäkseen. Alaselkää kuumotti, jalat hakivat hyvää asentoa turhaan. Polvien koukistus. Vaikeroiva suu."

Kuinka lähelle lukijaa tällainen vahva ja aidontuntuinen kuvaus voi osuakaan mietin, kun kirjaa lukiessa kamppailin taas omien jalkakipujeni kanssa. Ei ole todellakaan helppoa hyväksyä sitä, että kivut sanelevat, mitä voit milloinkin tehdä ja mitä on pakko jättää tekemättä. Mutta fyysistä kipuakin pahempaa on kokemus siitä, ettei kelpaa sellaisena kuin on. Jos avuntarvetta joutuu häpeämään ja kokee tulevansa kohdelluksi ennen kaikkea hoidettavana objektina - pyörätuolipotilaana, aitoa minuuttaan ei ole helppo löytää. Lohdullista on kuitenkin se, että jo yksikin kunnioittava kohtaaminen voi pelastaa, ainakin hetkellisesti. 

"Ei minun päässäni ole mitään vikaa. Sen olin jättänyt lausumatta jo monta vuotta ja liian monesti. Koulun pihalla. Tarpeettoman hitaasti artikuloivalle myyjälle kaupassa, missä vain. Kerta kerran jälkeen, vuodesta toiseen, aina. Mutta Petterille sitä ei ollut tarvinnut sanoa koskaan."

Kuinka usein itsekin olen toivonut ja toivon edelleen, että ihmiset näkisivät minut, eivätkä pyörätuoliani. On inhimillistä, että jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on - epätäydellisenä mutta kuitenkin kokonaisena. Kata Melander kuvaa koskettavasti Saaran rakkauden kaipuuta ja siihen liittyvää kihelmöivää jännitystä ja piinaavia pelkoja. Voisiko rakkaus olla kovinta kipuakin voimakkaampaa... Kirjan keskeisenä sanomana on mielestäni se, että omista unelmistaan kannattaa pitää tiukasti kiinni. 

Jos kaipaat luettavaa, joka vaikuttaa vahvasti tunteisiin ja antaa paljon ajateltavaa, Älä irrota on oivallinen valinta. Teksti on hyvin kirjoitettua ja tarina etenee jouhevasti. Pidin siitä, ettei kirjassa romantisoida asioita liikaa, siirappisuus kun ei ole minun makuuni. Hienoa on sekin, että romaanista löytyy myös paljon kauneutta.

Tämän teoksen lukeminen on ollut mielessäni jo pitkään. Itse asiassa  siitä asti, kun aloin seurata kirjoittajan blogia kyseisen kirjaprojektin ympärillä. Vasta nyt oli kuitenkin oikea hetki lukea tämä romaani. Vaikka olen juuri äsken irrottanut otteen kirjasta, odotan jo nyt, mitä Melander seuraavaksi kirjoittaa. Niin vahva ja vakuuttava hänen esikoiskirjansa minusta on. Suosittelen lämpimästi.

Kiitos kirjasta!

Kata Melander: Älä irrota
Kustantaja: Type & Tell
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 229 s. 





22 maaliskuuta 2018

Kirja-arvio: Kerttu Lehdon Wikken kulmalla ja muita runoja

"Viisaat selittävät:
Elämä on matka
eikä onnellinen sammaloidu."

Näin kirjoittaa Kerttu Lehto (s. 1990) esikoisrunoteoksessaan Wikken kulmalla ja muita runoja. Nuoren turkulaisnaisen suorasanaisissa ja kaunistelemattoman rehellisissä runoissa kantavina teemoina ovat onnen olemuksen oivaltaminen, rakkauden kipeyden kokeminen sekä itsensä etsiminen.

Joskus elämä yllättää, rakkaus sattuu ja tulevaisuus pelottaa. Koemme surua, katkeruutta ja ikävää. Jos emme niin tekisi, olisimmeko edes ihmisiä enää, Lehto pohtii. Hän puhuu runoissaan avoimesti myös mielenterveyden hauraudesta ja siitä, kuinka vaikeaa masennuksen ymmärtäminen sitä omakohtaisesti kokemattomalle onkaan. Hän kirjoittaakin eräässä runossaan osuvasti näin:

"Älä kuvittele että ymmärtäisit.
Vain silloin voit saavuttaa
ymmärryksen hivenen."
Vahvan ja omaäänisen runokokoelman keskeisenä sanomana on mielestäni se, ettei ihmisen rikkinäisyydessä ja haavoittuvuudessa ole mitään hävettävää - vaikka ympäristö asenteillaan usein niin antaa ymmärtää. Monet kirjan runoista ovat sävyiltään tummia, mutta löytyy joukosta myös toivoa antavia valonpilkahduksia. Omat kipupisteensä voi ehkä sittenkin kääntää voimavarakseen.

Runot voimaannuttavat. Kerttu Lehdon sujuvia ja tunteita täynnä olevia riimejä lukiessa minulle syntyi voimakas tunne siitä, että niiden takana oleva nainen on runoja kirjoittaessaan ajatellut samoin. Wikken kulmalla ja muita runoja on kirja, jota suosittelen lämpimästi etenkin elämänmakuisen runouden ystäville. Se on teos, johon voivat tarttua yhtä hyvin niin nuoret kuin  varttuneemmatkin lukijat. 


Kerttu Lehto: Wikken kulmalla ja muita runojaKustantaja: Mediapinta
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 66 s.





Erja Sandberg: ADHD ja oppimisen tuki - Huomioi yksilölliset tarpeet ja vahvuudet

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 218 s.

"Olisipa minut huomioitu lapsena, jolla on ongelmia - eikä lapsena, joka on ongelma."
Lapsella tai nuorella ilmenevät tarkkaavuuden pulmat, levottomuus ja impulsiivisuus haittaavat usein merkittävästi oppimista ja toisten kanssa toimimista. Tällöin hän saa herkästi myös negatiivista palautetta ja hänen vahvuutensa unohtuvat.  

Keskittymiskykyä edistävät toimintatavat auttavat oppilasta ja helpottavat opettajan työtä. Kirjassa kerrotaan oppimista tukevista ja vahvuudet huomioivista käytännöistä varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle. Kirjassa huomioidaan myös koulutusten nivelvaiheet ja siirtyminen työelämään. Teos lisää ymmärrystä lapsista ja nuorista, joilla on ADHD ja antaa välineitä yksilölliseen tukemiseen. 

Oma arvioni: Erja Sandberg kuvaa kirjassaan monipuolisesti sekä teoreettiseen että kokemukselliseen tietoon perustuen sitä, kuinka myös ADHD tulisi nähdä yksilön suurena vahvuutena ja huikeana potentiaalina. Aikuinen, jolla on ADHD kuvaa tilannettaan osuvasti näin:
"Pään sisällä ajatukset ovat kuin mapillinen monisteita, jotka on siroteltu ikkunasta kadulle ja yrität niitä sitten kerätä järjestykseen. Ihanimmillaan se on luovuuden puuskia, "flow"-tiloja, mielikuvia, hetkessä elämistä, tilannekomiikkaa, spontaaneja seikkailuja, vahvaa intuitiota, herkkyyttä, empatiaa"
Perinteisesti ADHD on kuitenkin nähty ensisijaisesti negatiivisena poikkeavuutena ja ongelmana, johon on puututtava. Sandberg puhuu sen sijaan vahvasti positiivisen psykologian ja vahvuusperustaisen pedagogiikan puolesta ADHD-oireilun lievittämisessä. Jokainen henkilö, jonka elämää värittää ADHD on ainutkertainen yksilö omine vahvuuksineen ja haasteineen. Siksi jokaista tulisi tukea yksilöllisesti, oikea-aikaisesti ja riittävän tehokkaasti. Kun vahvuudet onnistutaan kanavoimaan oikein, arki helpottuu huomattavasti niin kotona kuin koulussakin - ja ihminen alkaa uskoa itseensä ja luottaa omiin kykyihinsä. Jos tukea ei ole tarjolla, saattaa käydä täysin päinvastoin, kuten eräs aikuinen peruskouluajastaan kertoo:

"En jaksanut keskittyä tunneilla, vakipaikkani oli pulpetti opettajan pöydän vieressä, nurkassa tai jouduin olla ulkona tunneilta käytävässä. Häiriköin muita oppilaita, kun en ymmärtänyt/ saanut riittävää ohjeistusta tai aine ei kiinnostanut... olisin tarvinnut avustajan luokkaan, kokeet ja tehtävät yksiosaisina ja niiden suorittamiseen esimerkiksi suullisesti mahdollisuuden."
ADHD ja oppimisen tuki -kirjassa varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus, toisen asteen koulutus ja korkea-asteen opinnot työelämääkään unohtamatta muodostavat jatkumon, jossa yksilöiden ADHD -oireet voidaan ottaa huomioon monin tavoin. Siirtymävaiheiden kohdalla tiedonkulun merkitys korostuu erityisesti, jotta henkilö ei  jäisi missään vaiheessa ilman tarvitsemaansa tukea ja ikään kuin oman onnensa nojaan. Kirjaa lukiessa vahvistui entisestään oletus siitä, että kaikilla opettajilla ei ole vielä nykyäänkään riittävästi tietoa siitä, mikä ADHD oikeastaan on - puhumattakaan siitä, miten ADHD:n oireita voi lievittää pedagogisin keinoin. Ja vieläpä sellaisin toimenpitein, joista hyötyvät ihan kaikki oppijat. On kysymyksessä sitten esimerkiksi alas- tai ylöspäin eriyttäminen, oppimisympäristöjen muokkaaminen tai vaikkapa oppimaan oppimisen tukeminen.

Siksipä suosittelenkin tätä tuoretta ja käytännönläheistä tietokirjaa ihan kaikille opettajille. Tämä yleistajuisesti kirjoitettu kirja tarjoaa lukuisia hyödyllisiä vinkkejä myös  ADHD-oireisten lasten vanhemmille ja muille lasten ja nuorten parissa toimiville. On todellakin jo korkea aika nähdä myös jonkin diagnoosin omaavat ihmiset ensisijaisesti ainutkertaisina yksilöinä. Jokaiselle heistä on paikkansa tässä yhteiskunnassa, kunhan vain oppisimme näkemään  ADHD:kin mielettömänä vahvuutena, kuten Sandberg kirjassaan rohkaisee kaikkia meitä tekemään. 



21 maaliskuuta 2018

Päivi Storgård: Olet valaissut minun tietäni - Presidenttien puolisot

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 200 s.

"Minun jouluni on tullut. Minä kiitän kohtaloa siitä päivästä, jolloin minä ensi kertaa huomasin Sinun silmiesi auringonpaisteen ja löysin tien Sinun ihanan sielusi aarrekammioihin. Siitä alkaen olet Sinä valaissut minun tietäni."


Näin kirjoitti Risto Ryti puolisolleen Gerdalle kirjeessä vuonna 1915. Kaunis rakkaudentunnustus kertoo luotettavan puolison suuresta merkityksestä. Tasavallan presidenttien vahvat ja humaanit puolisot ovat saaneet kokea avioliitoissaan itsenäisen Suomen vaiheet maan synnystä tämän päivän muuttuvaan maailmaan. Jokainen heistä on jättänyt oman jälkensä historiaan. Joku on katsonut kuolemaa silmästä silmään puolisonsa rinnalla, moni tehnyt uraa uurtavaa työtä lastensuojelun, naisten, mielenterveyden ja kulttuurin hyväksi.

Olet valaissut minun tietäni kertoo näiden naisten - ja yhden miehen - elämästä kirjallisten muotokuvien kautta. Niistä tunteista, tapahtumista ja teoista, joita poliittinen ja virallinen historiankirjoitus ei juuri valaise, mutta joilla on ollut ja on edelleen suuri merkitys koko kansakunnalle. 

Oma arvioni: Jos haluat tietää, miksi Ester Ståhlberg vieritti kyyneleitä päiväkirjansa sivuille, miten Gerda Ryti ja Turun tuomiokirkon kellot liittyvät toisiinsa, kuinka suuri oli Sylvi Kekkosen valta tai mikä Pentti Arajärveä valtiovierailuilla nauratti, kannattaa lukea Päivi Storgårdin kirjoittama Suomen presidenttien puolisoiden elämästä kertova elämänmakuinen ja viehättävä kirja.

Maailma on totisesti muuttunut melkoisesti sadassa vuodessa, mutta presidenttiemme puolisoita yhdistävänä piirteenä näyttäytyy määrätietoisuus ja sinnikkyys - ajasta ja yhteiskunnan tilasta riippumatta. Kirjaa lukiessa ei malta olla miettimättä, kuinka erilainen Suomen taival saattaisi ollakaan ilman vahvoja ja puolisoitaan tukevia naisia. 

Kirjaa voi suositella lämpimästi kaikille historiastamme kiinnostuneille. Nämä pienoiselämäkerralliset tekstit ovat periaatteessa varsin kevyttä luettavaa, vaikka ne kätkevät sisälleen myös rankkoja kokemuksia ja syvällisiä pohdintoja. 

Roope Lipasti: Ruotsinlaiva

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 246 s.

Tarina suuresta onnesta ja vielä suuremmasta epäonnesta

Kalpa on toimittaja, hyvä puoliso, isä ja seuramies, kunnes saa kirjeen menneisyydestä. Tallinnalaisella Kajalla on hänelle asiaa, ja Kalpa lähtee käymään Suomenlahden toisella puolella. Houkutus jäädä naapurimaahan on suuri, mutta Suomessa Kalpaa odottaa Aino-vaimo ja perhettä kohdannut suru. Sekä Kaja että Aino tarvitsevat Kalpaa, ja hän ryhtyy seilaamaan naisen luota toisen luota. Ennen pitkää hän huomaa seilanneensa niin syviin vesiin, että tarvitaan aikalisä.

Ehkä hän voisi vaihteeksi mennä Ruotsiin? Laivalle häntä seuraa teini-ikäinen Elle, jonka kanssa Kalpa on pulassa. 

Roope Lipastin Ruotsinlaiva kertoo Kalpan valinnasta ja on samalla tunnistettava aikamatka vastaitsenäistyneeseen Viroon. Huumoria ja juonen kuohuvia aaltoja unohtamatta tässä kirjassa sukelletaan myös syvälle.

Oma arvioni: Oletin Lipastin uusimman teoksen olevan huomattavasti kevyempi kuin millaiseksi kirja tarinan edetessä osoittautui. Siinä liikutaan yllättävän syvissä vesissä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun laman keskelle. Kiinnostava yksityiskohta on, että kirjan lukujen nimissä soivat laivadiskoista tutut rock-klassikot. Ruotsinlaivalla elämä on ikään kuin loputonta bailaamista, mutta jossain vaiheessa edessä on aina kuitenkin arki murheineen ja huolineen. 

"Mutta elämä oli yksi pitkä poikkeustilanne syntymän ja kuoleman välillä. Ei ollut olemassa normaalia, oli vain sarja epätodennäköisiä yhteensattumia, jotka toisinaan johtivat arkeen, jossa hoidettiin lapsia ja nurmikkoa ja toisinaan päädyttiin autiolle saarelle tai merihätään."

Vaikka kirjassa on mukana myös vaikeita aiheita, niiden käsittely jää mielestäni varsin pintapuoliseksi. Myös henkilöhahmoihin olisi toivonut lisää syvyyttä. Näin tarina olisi voinut koskettaa lukijaa huomattavasti enemmän kuin nyt jäädessään suhteellisen kevyeksi ihmissuhdedraamaksi. Vaikka Ruotsinlaiva olikin paikoin ihan viihdyttävää luettavaa, ei se mielestäni yllä Lipastin parhaimpien kirjojen tasolle.




20 maaliskuuta 2018

Kirja-arvio: Tuomas Kailan Lähettiläät

Tuomas Kailan Lähettiläät -proosateosta kuvataan sysimustan humoristiseksi. Tuon luonnehdinnan perusteella en sitten taida olla sysimustan huumorin ystävä, sillä kirjassa ei ollut juurikaan aineksia, jotka olisivat naurattaneet minua. Ehkä liikuttiin sitten jo huvittavuuden liian tummissa sävyissä. Eri puolilla maailmaa toimivien diplomaattien päänsisäinen maailma osoittautui liian nyrjähtäneeksi minun makuuni. Satiiri on vaativa huumorin laji - eikä ainakaan tällaisin aihein oikein minun juttuni. Jos olen ihan rehellinen, suurin mielenkiintoni kohdistui tässä kirjassa siihen, missä päin maailmaa milloinkin liikutaan - eli minkä maan lippu ilmestyy seuraavaksi silmien eteen. Muita otsikoita kun ei teksteissä ollutkaan. 

Vaikka en lukijana kaihda vaikeitakaan aiheita, tässä teoksessa oli paljon epämiellyttäviä, jopa kuvottavia, aineksia, joita musta huumori ei onnistunut mielestäni keventämään tarpeeksi tehokkaasti. Nimen omaan edellä mainitusta syystä en pitänyt juurikaan kokoelman novelleista, mutta kyllä kirjoittaja tarinan kertomisen hyvin hallitsee. Kielellinen ilmaisu olikin mielestäni kirjan parasta antia. Teksti vaikuttaa vaivattomalta, eikä siinä ole liiallista kikkailua. Mutta, onko tarinoissa mikään oikeastaan sitä, miltä se aluksi näyttää... Voit päätellä sen vain lukemalla tekstit itse. 

Jos raadolliset ihmiskohtalot kiinnostavat, eivätkä kaltoinkohtelu ja ihmisoikeuksien polkeminen ahdista liikaa, Lähettiläät kannattaa lukea. Se voi tarjota sinulle erilaisen lukuelämyksen. Varmaa on ainakin se, että Kailan esikoisproosateos ei päästä lukijaansa helpolla. 


Tuomas Kaila: Lähettiläät

Kustantaja: Kulttuurivihkot
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 102 s,

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.



Anna Perho: Antisäätäjä - Fiksun ajankäyttäjän opas

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Kuunneltu äänikirjana Suplan kautta Anna Perhon lukemana

"Luettuasi tämän kirjan sinulla ei ole enää koskaan kiire."

Näin lupaa kirjassaan Anna Perho. Hän kehottaa meitä pohtimaan, mikä on meille tärkeää ja mitä haluamme saada elämässämme aikaan. Hän opastaa, kuinka voimme opetella sanomaan ei. Koska ihmisen ei ole mahdollista tehdä kaikkea haluamaansa - ainakaan niin hyvin kuin toivoisimme, joudumme priorisoimaan.  Se kannattaa, sillä elämän ei pitäisi olla pelkkää selviytymistä ja erilaisten asioiden suorittamista päivästä ja vuodesta toiseen, on kysymyksessä sitten työnteko, vanhemmuus tai vaikkapa vapaa-ajanvietto. 

Perhon rempseän rento ajankäytön opas sisältää monia hyödyllisiä vinkkejä fiksumpaan ajankäyttöön ja sitä kautta myös parempaan elämänhallintaan. Pieniä muutoksia olen oppaan innostamana omaan arkeeni jo tehnyt. Ja toimivathan ne, vaikka kiire ei olekaan kokonaan kadonnut - ainakaan vielä. Realistina en näin tosin olettanut käyvänkään. 

Suosittelen tätä opasta etenkin sinulle, joka kärvistelet jatkuvasti kiireen keskellä. Hokkuspokkuskonsteja tämä kirja ei kuitenkaan tarjoa, mutta saat siitä oivallisia eväitä oman ajankäyttösuunnitelmasi laatimiseen. Pienillä muutoksilla on mahdollista kehittyä säätäjästä vähitellen antisäätäjäksi. Ja niinhän sitä sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin määränpää...

19 maaliskuuta 2018

Mary Higgins Clark: Kuolema loistoristeilijällä

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: All by Myself, Alone (2017)
Suomentanut: Tero Valkonen
Sivumäärä: 266 s.

Ylellisen risteilyaluksen neitsytmatka, jalokivivaras - ja tietysti murha 

Kun Celia Kilbriden sulhanen pidätetään juuri ennen häitä, Celia pakenee suruaan loistoristeilijälle. Matkalla hän ystävystyy lottovoittaja Alvirah Meenanin kanssa ja tutustuu myös rikkaaseen aatelisrouvaan sekä lakimieheen, jonka tehtävänä on palauttaa faaraon haudasta ryövätty smaragdikoru takaisin Egyptiin. Mutta matkustajien joukossa on myös kuuluisa ja häikäilemätön jalokivivaras. Kun yksi risteilyvieraista kuolee ja arvokas koru katoaa, kaikkia epäillään. Kuinka moni heistä on elossa laivan saapuessa satamaan. 

Oma arvioni: Ihan luettava jännitysromaani tämäkin, vaikka ei mielestäni kirjailijan parhaimpiin lukeudukaan. Juonikuviot kun eivät ole kovin uskottavia. No, se ongelma taitaa olla aika yleinen niin kutsutuissa suljetun huoneen mysteereissä. 

18 maaliskuuta 2018

NEN: Kuuluisuuksien kissat

Kustantaja: Arktinen Banaani
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 96

NEN jatkaa uudessa kirjassaan felis domesticus -lajin jalostusta tutulla ja omintakeisella tyylillään. Kirjanen esittelee kuvin ja sanoin, miten kissat muuttuvat kuuluisien omistajiensa (lue: ylläpitäjiensä) kaltaisiksi. Jos haluat tietää, miltä näyttää ja mitä miettii esimerkiksi James Bondin, Descartesin tai Ikean perustajan kissa, hanki kirja, jonka kissakin ostaisi. :D


17 maaliskuuta 2018

Liisa Väisänen: Enemmän Espanjaa - Matkoja maahan josta on moneksi

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 208 s.

Elämysten Espanja


Espanja on monien kulttuurien ja kielien maa. Matkailun ja kulttuurin ammattilainen Liisa Väisänen johdattaa lukijan Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreiteiltä Barcelonan taideaarteiden ja Bilbaon nykyarkkitehtuurin helmien luo. Matka vie inkvisition ajoista Francon diktatuuriin ja nykymonarkkien hoviin. Välillä pysähdytään viettämään siestaa ja maistelemaan paikallisia herkkuja. 

Kirja on lukuelämys jokaiselle Espanjasta kiinnostuneelle. Se kutsuu katsomaan tunnettuja kaupunkeja uusin silmin ja kertoo myös syrjäisemmistä seuduista ja mielenkiintoisista sivukujista. Kirja antaa mainioita vinkkejä Espanjan-matkalle, ja sen parissa viihtyy jokainen kulttuurinnälkäinen. 

Oma arvioni: Kirja vie lukijansa kiehtovan monitasoiselle matkalle Espanjaan. Se katsoo historian kautta maan tämän hetken tapahtumia. On mukavaa, päästä nojatuolimatkalla paistattelemaan Andalusian auringon alle. Kirja sekä viihdyttää että yllättää. Se näyttää, mitä kaikkea Espanjaan ja espanjalaisuuteen oikein mahtuukaan. 

Jos podet tällä hetkellä matkakuumetta, mutta matkustaminen ei jostain syystä ole mahdollista, tämän kirjan lukeminen saattaa pahentaa tilannetta. No, onneksi netin kautta on mahdollista tehdä virtuaalisia reissuja, ja espanjalaisesta musiikista nauttiminen onnistuu sekin missä vain. Niin, ja löytyyhän kirjasta kymmenen kirjaa ja kymmenen elokuvaa, joiden avulla voi tutustua espanjalaiseen elämänmenoon lisää vaikka kotisohvalla loikoillen. Jos olet menossa Espanjaan, tästä kirjasta saat vinkkejä lukuisista näkemisen arvoisista kohteista. Espanjasta todellakin on moneksi.

Voin suositella tätä tuoretta ja erilaista matkakirjaa kaikille, jotka tunnistavat olevansa "Espanja-ihmisiä." Jos historia kiinnostaa, kirjasta saa todella paljon irti. Lukuelämystä täydentämään olisin kuitenkin kaivannut edes muutamia värikkäitä kuvia varsinkin, kun kirjoittaja asuu Espanjassa. Nyt täytyi tyytyä vain teoksen värikkäisiin kansiin. 

Markku T. Hyyppä: Ikääntyvän muistikirja

Kustantaja: Duodecim
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 160 s.

Ikääntyvän muisti ei aina toimi. Luvut, nimet ja uudet asiat voivat unohtua helposti. Avaimet ovat usein kadoksissa. Ikääntyvän muistin parantamiseksi on olemassa erilaisia menetelmiä mm. ravitsemusta, liikuntaa ja meditaatiota. Kaupan on myös älylääkkeitä, joiden kerrotaan tehostavan aivojen toimintaa. Muistin buustaus eli pikainen edistäminen laitteiden ja tietokoneohjelmien avulla on luonut miljardien markkinat. Tieteellinen näyttö menetelmien vaikutuksista on unohdettu tai syrjäytetty muistin buustauksen huumassa.

Markku T. Hyyppä kertoo Ikääntyvän muistikirjassa, mitä tieteellinen tutkimus sanoo ikääntyvän muistin buustauksesta ja hoksaamisen parantamisesta. Miten muisti toimii ja voiko unohtaminen auttaa muistamista? Kirjassa käsitellään muistin parantamiseen tarjotut älylääkkeet, ravinto ja laitteet sekä niihin liittyvä tämänhetkinen tutkimustieto. Kannattaako pelata muistin buustaukseen suunniteltuja pelejä? Kannattaako adoptoida uusi kieli? Kirjassa muistetaan myös liikunta, musiikki ja kulttuuri, joiden harrastamisen on väitetty parantavan muistia ja ehkäisevän muistin rapistumista. Kirja tarjoaa apua terveelle ikääntyvälle, jota huolettavat unohtelu ja muistin ajoittainen pätkiminen. 

Oma arvioni: Hyypän kirjan keskeisin sanoma piilee vanhassa tutussa sanonnassa: "Vierivä kivi ei sammaloidu." Aktiivisen elämäntyylin säilyttäminen koituu myös ikääntyvän muistin parhaaksi. Terveellinen ruokavalio, riittävä uni, kuntoilu, uusien asioiden opetteleminen ja stressin välttäminen ovat tutkitusti hyväksi meille kaikille. Myös romaanien lukeminen ja sosiaalinen aktiivisuus vaikkapa kuorolauluharrastuksen muodossa tukevat muistia ja hoksaamista iän karttuessa. 

Ikääntyvän muistikirjaa lukiessa tuli usein kuitenkin sellainen tunne, että auttaakohan muistamista lopulta mikään. Sen verran korkealla hyväksyttävien keinojen rima kirjoittajalla oli - mutta hyvä niin. Vaikka tiede ei tarjoakaan lopullista totuutta, on siihen paljon parempi nojata kuin erilaisiin hatariin uskomuksiin ja mutu-tuntumaan.

Kirja tarjoaa lukuisia yllättäviä faktoja. Aion jatkossakin juoda päivittäin kahvia, ottaa välillä nokoset, lukea kirjoja, kuunnella musiikkia sekä haastaa aivojani opiskelemalla uusia asioita. Teen näitä asioita ennen kaikkea siksi, että ne lisäävät hyvän olon tunnetta. Ja, jos vielä ikään kuin kylkiäisenä auttavat osaltaan muistiani toimimaan paremmin - ja mahdollisesti jopa ehkäisevät muistisairauden kehittymistä tulevaisuudessa, mikäs siinä. 

Tämän kirjan oivallinen opetus on minusta se, ettei hyvän muistin salaisuus löydy pillereitä popsimalla - ei vaikka mainokset niin lupaisivatkin. Tämän teoksen luettuani suhtaudun kyllä joka puolelta pursuavaan terveysviestintään vieläkin kriittisemmin kuin aiemmin. Siis, jos se nyt ylipäänsä on mahdollista...


Kirjaa voi suositella etenkin niille, jotka ovat kiinnostuneita muistinsa hoitamisesta, mutta jotka eivät halua luottaa vippaskonsteihin, vaan kaipaavat tiukempaa tietoa toimintansa pohjaksi. Vaikka kirja on suunnattu ikääntyneille, on se kiinnostavaa luettavaa keski-ikäisillekin. 





16 maaliskuuta 2018

Tuula Korolainen & Riitta Tulusto (toim.): Leijona se venytteli - 100 vuotta suomalaista lastenrunoutta

Kustantaja: Lasten keskus
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 212 s.

"Leijona se lauleskeli
aamulla aikaisin.
Se satumaailmassa eli
ja kaiken kuvitteli
todeksi tietenkin."

Näin runoilee Pia Perkiö Leijona se venytteli -runossaan, joka on tämän oivaltavan satavuotisen lastenrunoseikkailun nimikkoruno.  Kokoelma sisältää lapsille kirjoitettuja riimejä itsenäisyytemme alkuvuosilta tähän päivään. Runoissa puhutaan perheestä, leikeistä, ammateista, oppimisesta ja  matkustamisesta. Osansa saavat tietysti myös suomalaisuus ja ihanan luontomme neljä vuodenaikaa. Kiinnostavalla aikamatkalla Suomi vaurastuu, kaupungistuu, teknistyy ja kansainvälistyy. Samalla lapsuuskin luonnollisesti muuttaa muotoaan.  

Moniäänisessä kokoelmassa ovat mukana maamme lastenrunouden huippunimet Immi Hellenistä ja Lauri Pohjanpäästä Kirsi Kunnakseen ja Jukka Itkoseen, eikä suomenruotsalaisia lyyrikoitakaan ole unohdettu. Runoja on  kaikkiaan yli 50 tekijältä, niin esikoisrunoilijoilta kuin jo unohtuneilta uranuurtajiltakin.

Maija Hurmeen hauskat ja puhuttelevat kuvat avaavat runoihin uusia tasoja ja houkuttelevat lapsia kiehtovalle löytöretkelle historiaan. Ja kyllä se Leijonakin jossain luuraa...

"Taikakirjaa selailen,
kohta osaan, tiedän sen,
kirjaintaiat kiinni saan.
Kohta opin lukemaan!"

Näin kirjoittaa Hannele Huovi Kohta osaan -runossaan vuodelta 1997, joka johdattelee lasta askel kerrallaan kirjojen ihmeelliseen maailmaan. Leijona se venytteli on oiva kirja, jolla voi houkutella lapsia myös omien riimien tekoon. Jokainen heistä voi kantaa oman kortensa runojen korkeaan kekoon. 

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Saksankielinen alkuteos: Schneewittchen muss sterben (2010)
Suomentanut: Veera Kaski
Sivumäärä: 558 s. 

Punainen kuin veri. Musta kuin eebenpuu...

Nainen putoaa kävelysillalta liikenteen sekaan, ja huhutaan että hänet tyrkättiin. Oudon tapauksen tutkinta vie Pia Kirchhoffin ja Oliver von Bodensteinin pieneen saksalaiskylään, jota painaa kammottavan rikoksen varjo. Sieltä katosi vuosia sitten jäljettömiin kaksi 17-vuotiasta tyttöä, Lumikki ja Laura. Heidän murhastaan syytettiin toisen poikaystävää Tobiasta, joka nyt on palannut kylään vapauduttuaan vankilasta. Sillalta pudonnut nainen on juuri Tobiaksen äiti. Onko pojalla osuutta tähänkin?

Tobias on kaikkea muuta kuin tervetullut palatessaan, ja omatoimiset lynkkausjoukot hiovat veitsiään. Mutta kun jälleen katoaa nuori tyttö, kylään hiipii kauhu. Historia näyttää toistavan itseään. Yksimielisiä paikalliset ovat vain siitä, että poliisille ei puhuta. Pääsevätkö Pia ja Oliver läpi vaikenemisen muurin ennen kuin aika loppuu kesken?

Oma arvioni: Lumikin on kuoltava tarjoaa hieman erilaista ja myös vähäveristä jännitystä. Syyllisen etsiminen on kaikkea muuta kuin helppoa suljetussa yhteisössä. Jollakin on toki tietoa, mutta toisilla on rahaa - ja osalla ihmisistä ei ole muuta kuin pelko. Tunnelma tihenee loppua kohden, ja lukija saa myös yllättyä. Kaikessa runsaudessaan kokonaisuus pysyy kirjailijan hallinnassa varsin hyvin.

Ainoa asia, joka tässä kirjassa ärsyttää, on oikeastaan se, että sarjan suomentaminen on aloitettu vasta sen neljännestä osasta. Kirjan henkilöihin olisi kaikesta huolimatta mukavampaa tutustua niin sanotusti alusta alkaen. No, tämä kirja on joka tapauksessa ollut kansainvälinen menestys, joten jatkoa on luvassa ja tulen lukemaan Neuhausia varmasti myöhemminkin.  

15 maaliskuuta 2018

Timo Huhtala (toim.): Kitarat kanissa - Bazi & Mazi Musavitsikiertue

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 159 s.
Kuvittanut: Timo Huhtala

Välillä on terveellistä laittaa aivot hetkeksi narikkaan, ja vitsit sopivat kyseiseen tarkoitukseen vallan mainiosti. Tiedätkö, mikä on sirkkelimiesten lempilaulu tai, miten humalaiset hevarit saadaan pois baarista? Entä, mitä eroa on basistilla, kultakaloilla, kukilla ja koiralla? Jos nämä kysymykset ovat vailla vastauksia, lue tämä musavitsikirja, niin tiedät enemmän :D Kirja kertoo sinulle myös sen, missä ovat Joe Cockerin hampaat, ja mitä Taku teki, kun rumpupalikka katkesi.

Tässä muutama "maistiainen" musiikkipitoiselta rundilta. 

"Hermostuttuaan instrumenttiinsa pianisti pisti cen baloiksi."
"Mikä melankolinen Dingo-sävelmä on kaihoisa kannanotto maaseudultapaon seurauksiin? - Autiotalo."
"Miten kuunnellaan todella hiljaista hanurinsoittoa? - Otsa kurtussa." 

Kaja Nordengen: Ainutlaatuiset aivot

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2017
Norjankielinen alkuteos: Hjernen er stjernen. Ditt eneste uerstattelige organ (2016)
Suomentanut: Susanna Paarma
Sivumäärä: 146 s.

Miten aivomme ovat muovautuneet evoluution aikana? Miten ihmisaivot päättelevät, muistavat ja suunnistavat? Mikä tekee meistä persoonia? Mitä huumori, musiikki ja seksi saavat aikaan aivoissamme? Tai kahvi ja kokaiini? Ainutlaatuiset aivot vastaa näihin ja moniin muihin kysymyksiin. 

Aivot tekevät meistä sen, mitä olemme. Aivot oppivat, ohjaavat liikkeitämme, ratkovat ongelmia ja muistavat vuosikymmenten takaisia asioita. Mutta aivot tekevät myös huonoja valintoja, ajavat meitä riippuvuuksiin ja huijaavat meitä. Miksi aivot ovat niin kuin ovat?

Lääkäri ja aivotutkija Kaja Nordengen summaa yhteen tässä havainnollisesti kuvitetussa kirjassa kaiken, mitä nykyään tiedämme aivoista. Hän on erityisesti kiinnittänyt huomiota siihen, että kirjan termistö on ymmärrettävää. Nordengen kirjoittaa kiinnostavasti ja valaisevasti lukuisten tutkimuksista saatujen esimerkkien avulla.

Oma arvioni: Parhaillaan vietetään jälleen kansainvälistä aivoviikkoa. Koska tänä vuonna aivoviikon teemana on Vaali aivojasi, mikä olisikaan osuvampi kirja luettavaksi kuin tämä aivojemme ainutlaatuisuutta korostava ja aivojen sisälle monipuolisesti porautuva teos. Kirja vie lukijan hämmästyttävälle matkalle arvokkaimman pääomamme saloihin. Vaikka aihe on kaikkea muuta kuin yksinkertainen, kirja on kokonaisuudessaan varsin lukijaystävällinen, ja kirjoittajan innostus arvoituksellisinta elintämme kohtaan on luonteeltaan vahvasti tarttuvaa. 

14 maaliskuuta 2018

S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:2016
Englanninkielinen alkuteos: The Ice Twins (2015)
Suomentanut: Oona Nyström
Sivumäärä: 350 s.

Toinen identtisistä kaksostytöistä on kuollut, mutta kumpi?

On kulunut vuosi siitä, kun toinen perheen identtisistä kaksostytöistä menehtyi onnettomuudessa. Perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin toiveenaan jättää hirvittävä tragedia taakseen. Heidän elämänsä pirstoutuu uudelleen, kun eloonjäänyt Kirstie-tytär alkaa väittää olevansa Lydia, tytär, jonka vanhemmat luulivat kuolleen. 

Hyisellä, eristyksissä olevalla saarella menneisyys piinaa perheen äitiä: Mitä oikein tapahtui sinä kohtalokkaana päivänä, kun toinen kaksosista kuoli?

Oma arvioni: Piinaavaa jännitystä tarjoava hyytävä trilleri. Tarinan juoni on kuitenkin kaikessa koukuttavuudessaan liian epäuskottava. Ja loppuratkaisu - no, lukekaa itse niin tulette yllättymään. Ainakin minulle kävi niin. Itselleni kirjan huikeinta antia olivat ehkä hieman yllättäen miljöökuvaukset. Kirjaa on hehkutettu blogeissa niin paljon, että omat odotukseni sen suhteen olivat kenties liiankin korkealla.

Kirjaa voi suositella etenkin tavanomaisesta poikkeavan jännityksen ystäville, jotka haluavat lukemisen aiheuttavan kylmiä väreitä. 


13 maaliskuuta 2018

Arto Pietikäinen: Joustava mieli tukena elämänkriiseissä

Kustantaja: Duodecim
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 215 s.

Joustava mieli tukena elämänkriiseissä on käytännönläheinen opas, joka esittelee toimivia tapoja kohdata elämänmuutosten ja kriisien herättämiä ajatuksia ja tunteita. Lukija perehtyy hyväksymis- ja omistautumismenetelmiin, jotka auttavat vaikean kokemuksen läpikäymistä ja siitä toipumista.

Kantavina teemoina ovat uusimman tutkimuksen hyviksi osoittamat tavat kohdata vaikeuksia: itsemyötätunnon vahvistaminen silloin kun kärsii, tunteiden kohtaamisen taidot, hyväksyvän tietoisen läsnäolon soveltaminen, omistautuminen arvojen mukaiseen itsestä huolehtimiseen sekä voimaannuttavan anteeksiantamisen ja resilienssin eli sitkeyden kehittäminen. Lisäksi lukija saa pohtia arvojaan, opetella näkökulman vaihtamista ja myönteisen tunnekehän aktivoimista sekä soveltaa ilmaisevan kirjoittamisen menetelmää.

Kirja sopii kaikille niille, jotka haluavat kehittää psykologista joustavuutta vaikeita tunteita herättävien elämänkriisien kohtaamisen tueksi ja samalla ehkäistä masennusriskiä. Se soveltuu myös kriisityötä tekevien ammattilaisten käsikirjaksi auttamistyöhön. 

Oma arvioni: Erinomainen opas, johon tulen varmasti tarttumaan toistekin. Kirjan inspiroimana ja sen kiinnostavien teemojen pohjalta kirjoitin blogitekstin, jossa tarkastelen sitä, kuinka kuopasta on mahdollista nousta ylös. Voit lukea kirjoitukseni täältä.

Kirjaa voin suositella lämpimästi kaikille psykologiasta ja oman hyvinvointinsa vaalimisesta kiinnostuneille. 


11 maaliskuuta 2018

Juhana Salonen: Viiton - olen olemassa

Kustantaja: BoD
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 173 s.

Viiton - olen olemassa on väkevä kuvaus identiteettinsä kanssa kamppailevan kuuron nuoren kasvusta kulttuuristaan ylpeäksi, viittomakieliseksi aikuiseksi. 


Kuulevien vanhempien kuuro lapsi ja ainoa kuuro myös varhaisessa elinpiirissään - siinä lähtökohdat nuoruusiässä läpikäymälleni identiteettikriisille. Kriisi olisi voinut päättyä traagisesti, mutta niin ei kohdallani onneksi käynyt. Kuitenkin vasta vuosien etsikkoajan jälkeen löysin lopulta kuuron identiteetin ja suomalaisen viittomakielen äidinkielekseni. 

Halusin kirjoittaa elämästäni kirjan jakaakseni kokemukseni kenen tahansa kieli- ja kulttuurivähemmistöön kuuluvan kanssa. Aihe on yhteiskunnassamme erittäin ajankohtainen, sillä kieli- ja kulttuurivähemmistöt ovat nousseet näkyvästi parrasvaloihin.

Usein ajatellaan, että vähemmistöillä asiat ovat huonosti, ja niissä  elävät poikkeavat valtaväestöstä muutenkin - negatiivisessa mielessä. Kirja tarjoaa oivan välineen kuurojen maailmaan eläytymiselle ja virheellisten käsitysten korjaamiselle. Samalla se antaa vahvat näytöt kuurouden ja viittomakielen hyödyistä niin kuuroille itselleen kuin koko valtaväestölle.

"Elämä samanaikaisesti sekä kuulevien että kuurojen maailmassa loi alussa pohjaa ikään kuin kahtia jakautuvalle persoonalleni. Lapsuudesta lähtien olen läpikäynyt kuurouteni kanssa erilaisia vaiheita. Olen hävennyt, inhonnut ja vihannut sitä. Tullessani murrosikään minulla ei ollut varteenotettavaa identiteettiä, jonka perustalle olisin voinut rakentaa minä- ja maailmankuvaani. Olen halunnut muuttua kuuulevaksi, jotta voisin saada kosketuksen äänimaailman ihmeisiin. Olen myös ajatellut, että yhteiskunta arvostaisi minua enemmän kuurona."
Näin avoimesti kuvailee kuurouteensa liittyviä ajatuksiaan elämäkerrallisessa kirjassaan Juhana Salonen. Hän on elämänpolullaan ammentanut voimaa niin koulunkäynnistä, opiskeluista kuin urheilustakin. Matka itsensä hyväksymiseen ja oman paikkansa löytämiseen on ollut paikoin varsin kivikkoinen mutta samalla myös värikäs.

"Pitkän prosessin päätteeksi olen onnistunut rakentamaan itselleni vahvan identiteetin. Olen viittomakielinen kuuro ja ilmaisen itseäni luontevasti omalla äidinkielelläni. En häpeä kuurouttani enkä pidä sitä enää vammana. Minulle vamma ei tarkoita yksilön ominaisuutta, vaan yhteiskunnan asettamia palvelujen käytön esteitä. Olen ylpeä kuulumisesta kuurojen kieli- ja kulttuurivähemmistöön."
Olen Salosen kanssa sikäli samaa mieltä, että yhteiskunnan monenlaiset esteet vaikuttavat oleellisesti siihen, kuinka vaikeasti vammaiseksi jonkin rajoitteen omaava yksilö itsensä kokee. Olenpa joskus leikkisästi todennut kuuluvani liikkumisvähemmistöön - vähän samaan tapaan siis kuin kuurot kieli- ja kulttuurivähemmistöön. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä, ja viittomakieli viehättää minua myös. Tämän kirjan lukemisen jälkeen tuli tunne, että täytyypä tutustua viittomakieleemme joskus tarkemmin.  Olen tähän mennessä tehnyt tuttavuutta lähinnä tukiviittomien kanssa.

Juhana Salosen tarina osoittaa mielestäni oivallisesti sen, kuinka vaikeistakin asioista voi selvitä, jos saa tarvitsemaansa tukea - niin perheeltä kuin vertaisiltaan ja uskaltaa vain rohkeasti kurkotella kohti kaukaisiakin tavoitteita.  Viiton - olen olemassa on hieno kirja. Salosen lisäksi äänessä on myös hänen äitinsä. Kirjaa voi suositella erityisesti kaikille kuuroille ja heidän läheisilleen. Ja aivan erityisesti sellaisille perheille, joissa lapsi on lähipiirissään ainoa kuuro. Mutta ei se kuurojen maailmaan kurkistaminen ole pahitteeksi meille normaalikuuloisillekaan. Suosittelen.


09 maaliskuuta 2018

Paavo Nurmi (toim.): Kaj Kunnas - Kohtaaminen

Kustantaja: Mistake Media
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 187 s.

Toimittaja Kaj Kunnaksen kirja Kohtaaminen on sarja syvällisiä keskusteluja hänelle merkityksellisten ihmisten kanssa. Kunnas kohtaa harvinaisen intiimissä haastatteluteoksessa muun muassa presidentti Tarja Halosen, prima ballerina Minna Tervamäen ja edesmenneen hiihtokuningas Mika Myllylän tyttären Olivian. 

Hän käy läpi myös rock-tähti Michael Monroen, legendaarisen uutisankkurin, Arvi Lindin ja hiihdon arvokisavoittajan, Iivo Niskasen onnen ja menetyksen hetkiä. Kunnakselle itselleen kahdenväliset keskustelut antoivat toivoa, luottamusta satavuotiaan Suomen tulevaisuuteen ja uskoa hänen omiin voimavaroihinsa. 

Oma arvioni. Kohtaaminen on lämminhenkinen, lukijaa lähelle tuleva keskustelukirja. Keskusteluissa elämä iloineen ja suruineen on vahvasti läsnä. Tekstejä lukiessa voi kuulla mainiosti keskustelijoiden äänet. Syvälliset ja koskettavat jutustelut antavat lukijalle myös paljon ajateltavaa. Elämässä kaikki ei todellakaan ole aina helppoa tai edes oikeudenmukaista. Rohkeutta ja avoimuutta siis tarvitaan, jotta uskallamme kohdata myös eteen tulevat vastoinkäymiset. Tähän liittyen prima ballerina Minna Tervamäki toteaakin seuraavasti: 
"Jos emme uskalla luopua tutusta ja turvallisesta, emme saa välttämättä tietää, mitä ovia meiltä jää avaamatta ja mahdollisuuksia käyttämättä. Päämäärämme saattaa olla toinen kuin olimme alun perin suunnitelleet, mutta prosessi opettaa aina. Se on yhtä tärkeä kuin lopputulos, jonka edessä olemme alun alkaen panneet itsemme alttiiksi ja ottaneet riskejä." 


Riskien ottaminen ja vaikeuksista selviytyminen kysyvät meiltä hyvää itsetuntoa ja luottamusta omiin kykyihimme. Hyvän itsetunnon juuret ovat varhaislapsuudessa ja kasvatuksessa, kuten presidentti Tarja Halonen keskustelussaan Kaj Kunnaksen kanssa pohtii:
"Lasten terveen itsetunnon kasvattaminen pienestä asti on erittäin tärkeää. Lapsen täytyy oppia antamaan arvo itselleen ja muille. Minusta on tärkeää, että lapsen elämää ei pykälä pykälältä säädellä, vaan elämä rakennetaan niin, että terveellä itsetunnolla ja hyvällä sydämellä selviää."

Näihin sanoihin on helppo yhtyä. Kaj Kunnas - Kohtaaminen -kirjasta löytyy monia muitakin hienoja ja voimaannuttavia ajatuksia. Kirjassa on myös puhuttelevia mustavalkoisia valokuvia keskustelijoista. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille niille, jotka ovat aidosti kiinnostuneita erilaisista ihmisistä ja heidän kokemuksistaan. 






08 maaliskuuta 2018

Minna Martin: Saa jännittää - Jännittäminen voimavarana

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 215 s.

Opi suhtautumaan jännittämiseen hyväksyvästi

Kuinka esitellä kuulijoille uutta projektia, kun sydän laukkaa kurkussa ja sanat unohtuvat? Miten selvitä vieraiden ihmisten tapaamisesta, kun kädet hikoavat ja ääni tuntuu pettävän?

Minna Martin avaa teoksessaan sosiaalisiin tilanteisiin ja esillä olemiseen liittyvän jännittämisen syitä ja seurauksia. Hän tarjoaa keinoja, joilla jännittämisen kokemus lievittyy ja ajattelumalleja, joiden avulla jännitys kääntyy kuormitustekijästä voimavaraksi. Omaan ja toisten jännittämiseen voi ja kannattaa oppia suhtautumaan armollisemmin. 

Jännittäminen on osa elämää, ja se koskettaa tavalla tai toisella kaikkia. Jännittäminen helpottuu, kun siihen suhtaudutaan myös yhteisön tasolla ymmärtävästi.

Kirjassa on mukana paljon käytännönläheisiä harjoituksia.

Oma arvioni: Tämän käytännönläheisen tietokirjan keskeisin viesti on mielestäni ehdottomasti se, että jännittämisessä ei ole mitään hävettävää. Se on osa ihmisten inhimillisyyttä. On totta, että pieni jännitys auttaa pysymään skarppina ja saattaa parantaa esimerkiksi tenttisuoritusta. Lamaannuttavan voimakas jännittäminen puolestaan saa ihmisen pahimmillaan täysin lukkoon. Aikoinaan inhosin esitelmien pitämistä koulussa, mutta nyt voin luennoida suurellekin yleisölle. Joskus jännitys yrittää edelleen napata minusta yliotteen, mutta useimmiten se ei siinä enää kuitenkaan onnistu - onneksi.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille jännittäjille ja niille, jotka vähättelevät jännittämistä. Jännittäminen on asia, joka vaatii ennen kaikkea ymmärtämistä  - eihän tässä nyt ole mitään jännittämistä -toteamus ei jännittäjää oikeasti auta. Kaikkien ei myöskään tarvitse oppia "rakastamaan" ihmisten edessä esiintymistä. 

06 maaliskuuta 2018

Tio (toim.): Ylikellotettu nörtti - bittihuumoria

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2006
Sivumäärä: 150 s.

Mistä huomaa lapsen jääneen tietokonekoukkuun? Miten voi välttää mesemokat ja irc-valheet? Miten voi maksaa tekniselle tuelle potut pottuina? Miksei tosi nörtti koskaan tajua, missä mennään? Onko elämä ilman tietotekniikkaa silkkaa teeskentelyä? Kirjassa, joka on muodoltaan kuin kannettava tietokone, nauretaan nörttivitseille ja -arvoituksille. Testien avulla lukija voi puolestaan testata, kuinka pitkälle nörtähtäminen on jo edennyt. No life -testin avulla on mahdollista hankkia itselleen elämä, jos ei sellaista tällä hetkellä ole. Tämän hupikirjan mainio kuvitus paljastaa nörttiyden syvimmän olemuksen. Ja sanastosta tietotekniikkaan perehtymättömämpikin henkilö voi oppia uutta. 

Vaikka monet kirjan juttujen yksityiskohdat ovatkin jo vanhentuneita, kyllä aika monet vitseistä silti naurattivat. Olen "leikkinyt" tietokoneiden kanssa jo niin kauan, ettei liene yllätys, että olen kyllä jo aika nörtähtänyt :D


Pauliina Susi: Seireeni

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 522 s.

Se tulee taas. Varmuus siitä että joku seuraa.

Jo turvatarkastus Barcelonan satamassa enteilee vaaraa, kun Leia Laine nousee siskonsa Ripsan kanssa Välimerellä seilaavaan luksusristeilijään. Lomanviettoa alkavat pian varjostaa muutkin oudot sattumukset. Edes ylenpalttiset all inclusive -tarjoilut ja taidokkaat varietee-esitykset eivät pysty peittämään sitä tosiasiaa, että jollakulla Seireenin 5 000 matkustajasta on pahat mielessä.

Kun Leia lopulta joutuu kasvokkain paitsi globaalin eriarvoisuuden ja terrorin uhan - myös menneisyytensä aaveen kanssa, rento lomailu vaihtuu pakokauhuun. Samaan aikaan Välimeren toisella laidalla yksitoistavuotias Amira kipuaa vanhempineen ihmissalakuljettajien heiveröiseen paattiin. 

Seireeni on itsenäinen jatko-osa Vuoden johtolanka -palkitulle Takaikkunalle.

Oma arvioni: Tarina lähtee hieman hitaasti liikkeelle, mutta ensimmäisen sadan sivun jälkeen kirja pitääkin sitten lukijaa aika mukavasti otteessaan. Kirja tarjoaa paitsi jännitystä ja ajankohtaisten yhteiskunnallisten kysymysten pohdintaa niin myös huumoria. Väkivallalla ei tässä dekkarissa mässäillä, vaikka ruumiilta ei vältytäkään. Pauliina Susi tarjoaa jälleen kirjallaan lukijalle paljon ajateltavaa. 

Seireeni on hieno kokonaisuus - viihdyttävä ja jännittävä psykologinen trilleri. Sitä voi oikeastaan suositella kaikille kotimaisten laatudekkareiden ystäville. Tai no, ehkä ei sittenkään aivan kaikille. Jos olet lähdössä risteilylle, ei Seireeniä kannata pakata leppoisaksi lomalukemiseksi. Suosittelen tarttumaan siihen vasta sitten, kun merimatka on onnellisesti ohi. Kirjan luettuani en kyllä ihan heti aalloille keinumaan lähtisi. 

02 maaliskuuta 2018

Taina Haahti: Kolumnisti

Kustantaja: Crime Time
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 369 s.

Mara Nuutinen senttailee lehtiin uusiutuvasta energiasta ja saa tuulivoiman vastustajien vihat päälleen. Hänet kutsutaan kokemaan, kuinka kurjaa on elää Joppilan Pahavuoressa tuulivoimaloiden läheisyydessä. Kun energiapuistosta löytyy ruumis, Nuutinen ottaa haasteen vastaan. Perillä odottaa tuulivoimaan sijoittava kunnanjohto lobbareineen, petettyjen asukkaiden yhteisö sekä lisää kuolleita naisia. Pian kolumnisti huomaa joutuvansa itse epäilyjen alaiseksi.

Pahoilla teoilla on haaraiset juuret ja myrkyllinen kasvusto. Kun yksi asia johtaa toiseen, syntyy ikävyyksiä ruokkiva rihmasto. Sitä jotkut kasvattavat tyhmyyttään, toiset ahneuttaan, kolmannet silkkaa julmuuttaan. 

Kolumnisti on kiitetyn kirjailijan Taina Haahdin esikoisdekkari.

Oma arvioni: Tuulivoimassa erilaiset mielikuvat, maailmankatsomukset sekä raha kietoutuvat toisiinsa, jolloin hyvä ja paha ovat ikään kuin samassa paketissa. Tässä yhteydessä erilaiset intressit törmäävät toisiinsa, ja pienet tarinat jäävät helposti suurten kertomusten jalkoihin. Taina Haahdin ajankohtaisessa dekkarissa Aurinkorinteen asukkaiden oikeuksia poljetaan sijoittajavetoisen tulevaisuusstrategian nimissä. Kaikkien petosten juuret ovat luottamuksessa. Niin on tässäkin tapauksessa. Häikäilemätön oman edun tavoittelu johtaa vain ikäviin seurauksiin. 

Kirjan päähenkilö freelancekirjoittaja Mara Nuutinen on rohkea, itsenäinen ja toimintavalmis nainen. Mutta, työntääkö hän sittenkin nenänsä jo liian syvälle kylän outoihin tapahtumiin ja kyläläisten asioihin? Henkilöhahmoja on kirjassa niin paljon, että välillä on jopa hieman hankala muistaa, kuka kukin on. Tarina etenee kuitenkin ihan mukavasti ja kerronta on vaivattoman oloista. Luulenpa, että Maran seikkailut vielä jatkuvat - ja hyvä niin.

Kolumnistia voi suositella kotimaisen jännityksen ystäville.


Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin


Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 268 s.

Täältä tulee Aino Ritari! Mummohuumori valloittaa - ja pöyristyttää herkkähermoisia. Kahdeksankymppisellä Ainolla on kuolemaanvalmistautumisprojekti, mutta siitä ei tahdo tulla mitään, kun naapurustossa tapahtuu alati kaikenlaista kuohuttavaa. Rullaattori rämisten Aino kiirehtii asioiden ja naapurin Munan (Monan) edelle. Mutta sitten saapuu Lähetysyhdistykseltä kirje, joka mullistaa hetkeksi Ainon elämän. Tarvitaanko tässä nyt neuvolan vai pikemminkin seksiammattilaisen apua?

Seppo Miekk´oja on avulias ja herkkäsieluinen leskimies. Muutto Aino Ritarin naapuriin ei tee Sepon sydämelle hyvää - vai tekeekö sittenkin?

Oma arvioni: Rimpelän esikoisromaani on rempseän humoristinen kirja, jota on mahdoton olla lukematta vähintään hymähtelemättä - edellyttäen toki, ettei pipo ole liian kireällä. Kirjassa kun on huumoria sielläkin, missä sitä ei oikein ole totuttu näkemään. Kirjailija nimittäin käsittelee ikäihmisten ongelmia, kuten muistihäiriöitä, yksinäisyyttä ja elämänhallinnan menettämisen pelkoa, mustan huumorin keinoin. Siinä, että keho rapistuu ja ympäröivä maailma muuttuu jatkuvasti eikä sen vauhdissa oikein enää pysy mukana, ei toki sinänsä ole mitään huvittavaa. Mutta tarinan absurdiuden asteelle kohoava tragikoomisuus naurattaa.

Samalla kirjaa lukiessa mieleen nousivat myös ne uutiset, joissa on kerrottu vanhusten löytyneen kodeistaan kuolleina vasta viikkojen - ja joskus jopa kuukausien päästä menehtymisestä. Se on todella surullista. Entä sitten hautajaiset ilman kantajia ja saattoväkeä - suorastaan lohdutonta. Eikö olisi sittenkin parempi edes joskus kysellä naapurilta, mitä hänelle ihan oikeasti kuuluu ja tiirailla ovisilmästä, mitä rappukäytävässä tapahtuu?


Kepeän kuorensa alla tuore romaani ottaa omalla tavallaan kantaa vaikeisiinkin kysymyksiin, ja saapa sote-uudistuskin osansa. Rimpelän kirjoittama teos on siis kokonaisuudessaan syvällisempi kuin aluksi luulisikaan. Ja monitahoisuudestaan huolimatta paketti pysyy kasassa suhteellisen hyvin. 

Tätä kirjaa lukiessa mietin moneen otteeseen, kuinka hyvin tämä tarina sopisikaan teatterin lavalle.  No, eipä ihme, sillä tekstin takana onkin stand up -koomikko. Tosikoiden ei ehkä kannata lukea tätä kirjaa. Jos sen sijaan pidät mustasta huumorista, sinun kannattaa mielestäni ehdottomasti hypätä vauhtimummon rullaattorin kyytiin. 

01 maaliskuuta 2018

Kirja-arvio: Johan Alénin Alukseni, kirkas


"Olen nähnyt joka päivä uuden tähden pimennyksen
Olen nähnyt aurinkojen lentävän
hyvin monin eri tavoin
Olen nähnyt tähtiä vangittavan
ja olen nähnyt niiden räjäyttävän tiensä ulos
Olen nähnyt planeettojen karkaavan tuleen
Olen nähnyt seudut kaiken takaa"


Näin kuvailee kosmista matkaansa Johan Alén (s. 1976) vuonna 2017 ilmestyneessä runokokoelmassaan Alukseni, kirkas. Teos liikkuu niin korkeissa sfääreissä, että maan kamaralla viihtyvä lukija saa helposti päänsä pyörälle. Avaruusmatkalla ollaan perimmäisten kysymysten äärellä; keitä tai mitä minä ja sinä oikeastaan olemme. Äänessä on minäkertoja, joka puhuttelee jotakuta toista. 

Vaikka välillä kurkotetaan tähtiin, pudotaan runoissa myös takaisin maanpinnalle. Alénin neljästä osasta muodostuva kokoelma on tyylillisesti rikkonainen, sillä runojen joukosta löytyy sekä lempeän että raa´an  lyriikan edustajia; rivejä, joista pidin ja rivejä, joiden lukeminen oli suorastan vastenmielistä. No, jälkimmäiseen lienee pääsyynä kokoelman joidenkin runojen liian brutaali maskuliinisuus minun pehmeämpään ja naisellisempaan runomakuuni nähden.

Edellä kuvaamani perusteella lukukokemustani voi luonnehtia ristiriitaiseksi, mutta kyllä tämäkin kokoelma varmasti oikeat lukijansa löytää.

"Puut olivat kauniita
ne kasvoivat hangesta
Puut olivat raskaita
en jaksanut kantaa niitä."
Kustantaja: Kulttuurivihkot
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 52 s.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.