Kirjasittely: Rafael Donnerin Ihminen on herkkä eläin - Omaelämäkerrallinen essee

Kustantaja: Teos & Förlaget
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Människan är ett känsligt djur
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivumäärä: 207 s.

Esseekirja alkaa tekstillä, jossa Rafael Donnerin (s.1990) isä Jörn Donner on sydänleikkauksessa. Iäkäs mies jää henkiin, vaikka riskit ovat suuret. Poika pohtii tuossa tilanteessa vahvuutta, joka on itse asiassa muuttunut heikkoudeksi. Tämä kehityskulku on väistämättä edessä meillä jokaisella, ennemmin tai myöhemmin. Mutta elämällä on joka tapauksessa paljon annettavaa. Isänsä perinnöstä Rafael Donner kirjoittaa kuvaavasti näin:

"Elän valtavan vuoren vieressä, ja sen varjo lankeaa kaikkeen, mitä olen ja mitä omistan, mutta toisaalta vuori on koko ajan vaarassa romahtaa kappaleiksi. Ihailen sen suuruutta ja kauneutta, mietin huipulta avautuvaa näkymää. Toisaalta minua pelottaa. Näen seinämän halkeamat ja tunnen painovoiman repivän vahvuuden. Kuinka jokin niin valtava voi olla samaan aikaan niin heikko, niin hauras?"

Tunteet ovat nuoren miehen kirjoituksissa vahvasti läsnä. Donnerin mukaan ihmisille on luonnollista toimia tunteistaan käsin, sillä olemmehan vain pieniä herkkiä eläimiä, joilla on suuria tunteita. Hän käsittelee kirjoituksissaan muun muassa itkemiseen ja kukon kuristamiseen liittyvää häpeää ja jääkiekon maailmanmestaruuden synnyttämää ylpeyttä. Kirjoittaja antaa itselleen luvan olla myös epävarma, tietämätön, itsekäs, katkera ja yksinäinen.

"Yksinäisyys on Suomen suurin kansantauti, mutta sille ei ole tilaa yhteiskunnassamme, sitä ei oteta huomioon politiikassa, ja se saa osakseen vain vaikenemista, vain tyhjyyttä - vain kuopan."

Kuten yllä oleva sitaatti osoittaa, teksteistä löytyy myös kantaa ottavia elementtejä ja niissä katsotaan terävästi myös kirjoittajan oman elämän ulkopuolelle. Kokonaisuudessaan teoksessa ajetaan voimakkaasti ihmisasiaa. Donner pohtii kiinnostavasti muun muassa sankaruutta ja kysyy mielestäni varsin aiheellisesti, kaipaammekohan me sittenkin pelokkaita, heikkoja, epävarmoja ja tietämättömiä sankareita. 

Tämän esikoiskirjan perusteella rohkenen todeta, että Rafael Donner on omaääninen kertoja ja herkkä tarkkailija.  Kyseessä on mielestäni kirjallisen uran rohkean rehellinen avaus. Nuori mies toteaa toki itsekin, että omaelämäkerrallisia tekstejä kirjoittavat yleensä vanhemmat ja viisaammat. Voin kuitenkin kuvitella tämän kirjan kiinnostavan etenkin alle kolmekymppisiä mieslukijoita. Mutta kyllä se tarjoaa mukavasti tarttumapintaa myös hieman vanhemmille naisille. Kirjassa kun ei juurikaan öykkäröidä ja heittäydytään välillä jopa filosofisten pohdintojen vietäväksi. Uskon, että kunhan kirjoittajalle karttuu ikää ja kokemuksia, hänen tekstinsä saavat lisää syvyyttä. Mutta jo nyt Rafael Donner herättelee lukijoita ajattelemaan.