Siirry pääsisältöön

Kirja-arvio: Naja Marie Aidtin Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin - Carlin kirja

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2018
Tanskankielinen alkuteos: Har döden taget noget fra dig så giv det tilbage - Carls bog
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivumäärä: 159 s.

Naja Marie Aidtin romaani pysähdyttää. Se muistuttaa meitä siitä, kuinka kenelläkään meistä ei ole varmuudella kuin tämä hetki. Ei, vaikka olisimme nuoria ja täynnä unelmia. Carlin kirja on ennen kaikkea kertomus yllättävästä luopumisesta ja musertavasta surusta. Mutta samalla se on kuitenkin tarina nuoren miehen ja hänen läheistensä elämästä - sekä rakkaudesta. Tummien sävyjen rinnalla kirjassa on myös selviytymisen kajastus. Elämän on jatkuttava kaikesta huolimatta. Koska kelloja ei saa käännettyä taaksepäin eikä tapahtunutta saa enää pyyhittyä pois, on vain  jatkettava eteenpäin.

Teos viehätti minua erityisesti monimuotoisuudellaan ja -äänisyydellään. Kirja on todella surullinen, joten tekstiä oli vaikea lukea kuivin silmin, mutta muistojen runolliset säkeet toivat tavallaan lohtua lukijallekin. Kirja tarjosi ainakin itselleni varsin vaikuttavan lukuelämyksen, jonka jäljet eivät ihan heti häviäkään. 

Jos et pelkää tarttua riipaisevaan kirjaan, kannattaa tämä tunteiden kirjoon rohkeasti sukeltava romaani ehdottomasti lukea.