Kirjaesittely: Piia Leinon Taivas

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 250 s.

Tämä dystopia vie lukijansa Helsinkiin vuonna 2058. Kaupunkimaisema on sisällissodan jäljiltä lohduton. Rajat on suljettu. Suomalaiset ovat apeita kodeissaan kyyhöttäjiä, jotka eivät ole aidosti vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Lapsia ei enää synny eikä tulevaisuudessa tunnu olevan muutenkaan toivoa. Lohduksi alamaisilleen Valo on kuitenkin luonut Taivaan. Tässä virtuaalisessa tilassa maailma näyttäytyy kauniimpana kuin koskaan ennen.

Kirjan päähenkilö Akseli työskentelee yliopistolla. Hänen tehtävänään on selvittää, mikä on lamaannuttanut suomalaiset. Onko ongelma vielä jotenkin ratkaistavissa? Kun Akseli saa enemmän taivasaikaa, hän tapaa Taivaan niityllä Iinan, johon hän haluaa tutustua lopulta myös reaalimaailmassa. Mitä heille sitten tapahtuu, sitä en halua tässä yhteydessä paljastaa. Jos uteliaisuutesi heräsi, lue Taivas.

Piia Leinon teoksen kieli on kaunista ja huoliteltua, vaikka tarina onkin kaukana kauniista. Tunnelma on todella melankolinen ja ajoittain jopa ahdistava. Itseäni harmitti kenties eniten se, että  romaanin hahmoista oli hieman vaikeaa saada otetta. No, ihmekös tuo, maailma ja ihmiset ovat Taivaassa niin erilaisia kuin tänä päivänä, vai ovatko sittenkään...

Uskon, että kirjan syvällisenä tavoitteena on herätellä lukijaa miettimään, mitä voisi tehdä, jotta maailma pelastuisi; rasismi loppuisi ja ilmastonmuutos pysähtyisi. Siinä se onnistui hyvin, sillä ainakin oma huoleni maapallon tulevaisuudesta kasvoi kasvamistaan tarinan edetessä. Haluan kuitenkin edelleen uskoa siihen, että jokainen meistä voi tehdä jotakin, jotta kirjan kuvaama todellisuus ei realisoidu neljänkymmenen vuoden kuluttua. Pienilläkin valinnoilla on merkitystä. Yksi asia on kuitenkin varmaa, sirkkakukko ja torakkapuuro eivät tule kuulumaan ruokavaliooni ikinä.  Tai no, ainakin niin varmaa kuin mikään voi koskaan olla.

Vaikka Taivas voittikin varmasti ihan ansaitusti Maailman laita -romaanikilpailun vuonna 2016, ei dystopia edelleenkään ole suosikkigenrejäni. Mutta omaa ajattelua tällaiset karut tulevaisuuskuvat kyllä onnistuvat nyrjäyttämään varsin tehokkaasti - eivätkä jäljet katoa ihan heti. Ja hyvä niin.