Siirry pääsisältöön

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: How to Stop Time (2017)
Suomentanut: Sarianna Silvonen
Sivumäärä: 304 s.

Tom Hazardilla on salaisuus. Hän näyttää tavalliselta 41-vuotiaalta mieheltä, mutta on harvinaisen tilansa vuoksi elänyt jo vuosisatoja. Tom on nähnyt Elisabetin aikaisen Englannin ja jazz-ajan Pariisin, maailmaa Etelämereltä New Yorkiin. Nyt hän janoaa tavallista elämää.

Selvitäkseen hengissä Tomin on jatkuvasti vaihdettava identiteettiään. Nyt hänellä on täydellinen ammatti: historianopettaja lontoolaisessa koulussa. Opettajana hän voi kertoa lapsille sodista ja noitavainoista kuin ei olisi ollut itse todistamassa niitä. Hän voi kesyttää historian, joka saavuttaa häntä kovaa tahtia. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että rakastua ei saa. 

Kuinka aika pysäytetään on katkeransuloinen jännitystarina itsensä kadottamisesta ja löytämisestä, muutoksen vääjäämättömyydestä, virheistä joita ihmiset on tuomittuja tekemään kerta toisensa jälkeen sekä siitä, miten pitkään pitää elää ennen kuin ymmärtää elämän tarkoituksen. 

Oma arvioni: Matt Haigin (s.1975) uusin romaani vei lukijansa kiehtovalle aikamatkalle eri puolille maailmaa vuosisatojen halki. Aluksi olin hieman hämilläni, mutta vähitellen tämä monitasoinen tarina imaisi minut mukaansa niin, että sivuja oli pakko kääntää kiihtyvään tahtiin. Ajantajuni katosi välillä täysin, niin hyvin tämän teoksen parissa viihdyin.

Aika, kuinka kiehtova asia se onkaan. Muistelemme mennyttä ja mietimme tulevaa, vaikka itse asiassa tässä hetkessä on kaikki, mitä meillä on. Jos emme saisi rakastaa, mitä meillä silloin olisi? Entä, keitä me itse olisimme ilman meille tärkeitä ihmisiä? Tällaisten suurten kysymysten äärelle identiteettiään tiheään vaihtava päähenkilö värikkäällä matkallaan ajautui. Onneksi rakkauttaan voi osoittaa muihinkin kohteisiin kuin toisiin ihmisiin, kuten seuraava sitaatti osoittaa:

"Saat rakastaa vesiputousten katselua ja vanhojen kirjojen tuoksua, mutta ihmisten rakastaminen on kiellettyä. Ymmärrätkö? Älä kiinny kehenkään ja yritä tuntea mahdollisimman vähän tapaamiasi ihmisiä kohtaan. Muuten menetät vähitellen järkesi..."

Vaikka ikuinen elämä ovat  ajatuksena absurdi  - pelottaviakin, olisi kyllä todella mielenkiintoista päästä kurkistamaan välillä entisiin aikoihin ja miksei tuleviinkin. Ai niin, onhan se mahdollista nytkin - kirjoja lukemalla. 

Jos etsit itsellesi hieman erilaista luettavaa, Kuinka aika pysäytetään on hyvä valinta. Sekä teoksen kansikuva että suomennos ovat mielestäni varsin onnistuneita. Täytyypä tutustua kyseisen kirjailijan muuhunkin tuotantoon. 



Kommentit