Siirry pääsisältöön

Kalle Niinikangas: Tervetuloa Mongoliaan - Runoja yksilönkehityksestä

Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 71 s.

Kalle Niinikankaan (s. 1973) viides runokokoelma on runoelma yksilönkehityksestä. Teos käsittelee Downin syndroomaa, isyyttä, ihmisyyttä ja aksolotleja, noita erikoisia pieniä vesieläimiä Keski-Meksikosta. Teoksen lähtökohta on Niinikankaan neljännen lapsen syntymä. Odottamaton tilanne loi tarpeen sopeutua, tarpeen saada tietoa jostain aiemmin tuntemattomasta. 

Ei meidän lentomme laskeutunut tulppaanipellon laitaan.
Me rysähdimme Sisä-Mongolian arolle
missä korviini ei kaiu oopperaa tai chansoneita tai motetteja
vaan möreää kurkkulaulantaa.
Eikä minulle tarjota vaaleaa vehnäolutta
italialaisen viinin asemesta,
kurkkuuni kumotaan väkipakolla kumissia,
käynyttä tammanmaitoa. 

Oma arvioni: Kun pojalla on yksi ylimääräinen kromosomi, isä on aluksi hämmentynyt ja surullinen, mutta vähitellen epätietoisuus vähenee ja tottumisen myötä epänormaalista tulee normaalia. Poika on yhteiskunnan silmissä kehitysvammainen. Sellainen, jolle ei aina suoda edes mahdollisuutta syntyä ja joka monissa maissa voi edelleen joutua suljetuksi laitokseen. Tämä pieni humoristi voi kuitenkin herätä joka aamu yhtä iloisena ja valmiina oppimaan uusia asioita, sillä hän on isänsä rakastama ja sisarustensa silmäterä. 

Matka tuntemattomaan ei ole kuitenkaan ollut helppo. Runoissa ei kaunistella eikä tunteissa säästellä, mutta ei suruun ja pettymykseen jäädä kierimäänkään. Niinpä kokoelma ei ole sävyltään synkkä - pikemminkin päinvastoin. Teos antaa luvan nauraa vakavillekin asioille. 

Suosittelen tätä elämänmakuista ja lämminhenkistä runokokoelmaa lämpimästi kaikille ennakkoluulottomille tai omista ennakkokäsityksistään eroon haluaville lukijoille. Mielestäni runot tarjoavat lisäksi verratonta vertaistukea kaikille niille vanhemmille, joiden lapset ovat saaneet yhden kromosomin äidiltä, yhden isältä ja yhden ihan oman, kuten Niinikangas yhdessä runossaan Down-lapsia osuvasti kuvailee. Kirjan tärkeimpänä  sanomana voisi olla se, että meidän olisi hyvä oppia näkemään sekä itsemme että toisemme pintaa syvemmältä. Ihmisyys on yhteistä meille kaikille, on meillä sitten jokin näkyvä vamma tai ei. 




Kommentit