Katariina Vuori: Erään tapon tarina

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2018
Äänikirjan kesto: 5 h 58 min
Lukija: Jaakko Ohtonen

"Ihan mitä vaan, että se piina ja pelko olisi saatu loppumaan."

Tositarina todellisista rikoksista, isän kaltoin kohtelemasta äidistä ja pojasta, jonka lapsuus on väkivallan värittämä. Pikkukaupungista, jossa kaikki tietävät, mutta kukaan ei puutu tilanteeseen.
Ennen kuin on liian myöhäistä.

Oma arvioni: Vaikka teos perustuukin tositapahtumiin, tarinaa kuunnellessa unohtaa helposti, ettei kyseessä olekaan varsinaisesti dekkari. Kyseessä on enemmänkin karu kuvaus perheväkivallasta, joka päättyi poikkeuksellisella tavalla. Monta kertaa kyllä toivoin, etteivät tapahtumat ja pienen pojan ja hänen äitinsä kokemukset olisi olleet totta. Ahdistus ja alituinen pelko olivat kirjassa vahvasti läsnä, mutta oli siinä toki pilkahduksia hyvistäkin hetkistä. 

Äänikirjaa kuunnellessani pohdin, kuinka paljon vääryyttä voikaan joutua kohtaamaan, ennen kuin joku tekee jotakin. Tässä tositarinassa asiat olisivat todennäköisesti menneet toisin, jos perheen ongelmiin olisi puututtu ajoissa ja oikealla tavalla. Vaikka tarinassa nyrkit heiluvat ja veri lentää, väkivallalla ei haluta mässäillä, vaan  pyrkimyksenä on kannustaa ihmisiä siihen, että apua uskallettaisiin hakea ajoissa. Minäkin toivon, ettei tällainen tragedia enää koskaan toistuisi, sillä yksikin väkivallan keskellä eletty elämä on liikaa.

Tämä teos olisi mielestäni ajatuksia herättävää luettavaa etenkin kaikille sosiaalityöntekijöille ja poliiseille - entisille, nykyisille ja tuleville.