S. K. Tremayne: Ennen kuolemaani

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Just Before I Died (2016)
Suomentanut: Antti Autio
Sivumäärä: 432 s.

Tuntematon uhka vainoaa Redwayn perhettä. Kehen voi luottaa, kun omat muistikuvatkin pettävät? 

Kath on menettää henkensä auto-onnettomuudessa. Hän ei muista mitään onnettomuutta edeltäneistä viikoista, mutta yrittää parhaansa mukaan palata arkeen syrjäisellä nummiseudulla.

Jokin on kuitenkin vialla. Hänen komea metsänvartijamiehensä vaikuttaa etäiseltä. Lyla-tytär käyttäytyy yhä oudommin ja puhuu salaperäisestä miehestä, joka liikuskelee nummilla. Kun Kath alkaa vähitellen muistaa, kammottavat epäilykset täyttävät hänen mielensä. Hänen on selvitettävä totuus koko kauheudessaan. 

Oma arvioni: Alussa tarina tuntui lähtevän kovin verkkaisesti liikkeelle, mutta loppua kohden vauhti kiihtyi. Lukijana epäilykset kohdistuivat milloin keneenkin, eikä ainakaan minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä lopussa selvisi. Aavemainen tunnelma ja aika ajoin hiuksia nostattava jännitys veivät kyllä mukaansa, eikä kirjaa voinut laskea käsistään ennen kuin viimeinenkin sana oli luettu. Kuivin silmin en tästä lukukokemuksesta selvinnyt.