Tuula Vainikainen: Kumppanina muistisairaus - Tietoa, tukea ja kokemuksia

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 222 s.

Muistisairaus vaikuttaa suuresti sekä sairaan että hänen läheistensä elämään. Aiemmat roolit joutuvat usein myllerrykseen ja edessä on monia muutoksia. Läheiselle matka on usein paitsi raskas myös ainutkertainen tavalla, joka saa katselemaan elämää uudesta näkökulmasta.

Teos kertoo elämästä muistisairauden kanssa ja antaa tietoa muistisairauksista ja niiden hoidosta. Mukana on sekä lääketieteen ja hoitotyön asiantuntijoiden näkökulmia että sairaiden ja heidän läheistensä kokemuksia. 

Oma arvioni: Kirjan nimi on minusta oivallinen, sillä se kertoo siitä, että muistisairauden kanssa voi oppia elämään. On se sitten itsellä tai läheisellä. Sairaus on asia, joka vaikuttaa monin tavoin arkeen, mutta se ei ole ainoa asia, joka ihmistä määrittää. Vainikaisen kirjoittama teos antaa äänen myös niille, joilla sitä ei valitettavasti aina tunnu olevan. 

Kirja kertoo, mistä muistisairauksissa on kysymys, kuinka muistisairasta ihmistä tulee kohdella kunnioittavasti ja miten muun muassa omaishoitajat voivat huolehtia myös omasta jaksamisestaan. Monipuolisen ja kansantajuisen tiedon ohella kirja tarjoaa siis myös vertaistukea ja elämänmakuista kokemustietoa muistisairauden kanssa elämisen haasteista. 

Kirjassa olevien tarinoiden tarkoituksena ei ole pelotella lukijoita vaan rohkaista heitä hakemaan apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Vaikka muistia ja muistisairauksia tutkitaan koko ajan, vielä on pitkä matka siihen, että esimerkiksi Alzheimerin taudin eteneminen voitaisiin pysäyttää. Onneksi oireisiin vaikuttavaa lääkitystä on sentään olemassa jo nyt.