Leena Lehtolainen: Turmanluoti

Kustantaja: Kirjakauppaliitto
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 128 s.

Antti Sarkela, rikoskomisario Maria Kallion aviomies, yllättää perheensä ryhtymällä metsästämään. Antti kuvittelee metsässä liikkumisen ja hirvestyksen olevan mukavaa vastapainoa tutkijan työlle. Uutta ajateltavaa tulee kerralla liikaa, kun yksi jahtiporukan jäsen kuolee harhalaukaukseen Vai onko se vahinko? Kun epäilevät katseet kohdistuvat myös Anttiin, on Maria Kallion vaikea pysyä erossa raaseporilaiskollegoiden hoitamasta rikostutkinnasta. 

Oma arvioni: Kylläpä kesti tähän Kirjan ja ruusun päivän kirjaan tarttuminen - ja itse asiassa lukeminenkin, mutta syy kumpaankaan ei ole itse kirjassa. Ihan mukavaa oli pitkästä aikaa lukea Maria Kalliosta. ja hänen perheestään. Metsästystä en ole koskaan oikein ymmärtänyt, ja aseen kanssa heiluvat ihmiset pelottavat. Onneksi Turmanluodissa oli paljon muutakin. Kaiken kaikkiaan kirja on aiheineen hyvin kiinni tämän päivän ilmiöissä. Tykkäsin.