31 lokakuuta 2018

Petri Pietiläinen & Juha Metso: Junnu Vainio - Sellaista elämä on

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 401 s.

Tuhansien laulujen Junnu täyttäisi tänä vuonna 80 vuotta

Juha "Watt" Vainio kaikuu karaokepaikoissa päivittäin. Vanhat pojat viiksekkäät, albatrossit ja elämän erotiikat puhuttelevat aina vain uusia sukupolvia. Harva tietää kulkevansa Rööperiin, Kolmannella linjalla tai Venukseen Vainion sananjäljissä. 

Sellaista elämä on pureutuu Vainion elämään ja laulujen perintöön. Ainutlaatuinen kuvamateriaali Junnusta kuvittaa laulujen taustamaisemaa. Ystävät ja yhteistyökumppanit, kuten Vexi Salmi ja Katri Helena, sukulaiset, kuten Ilkka Vainio, sekä ihailijat Junnun lauluseurasta karaokelaulajiin paljastavat suhdettaan Junnuun. 

Aikalaismuistoista tullaan tähän päivään. Esittelyssä ovat Juha Vainio -messut, Juha Vainio -palkinto voittajineen, muistokonsertit ja sanoitusten pohtijat. Teoksessa kosketellaan sitä kipeää ja hauskaa, mikä elämään kuuluu. Junnuun pureudutaan kirjalle nimen antaneen kappaleen sanoin. Siinä ikääntyvä mies lohduttaa sydämensä särkynyttä nuorta: vanhemmatkin itkevät, mutta elämä jatkuu. 

Juha Vainio kuoli 52-vuotiaana. Tuhansien laulujen mies täyttäisi tänä vuonna 80-vuotta. Ilkka Vainio jatkoi isänsä matkaa lauluntekijänä. Kirja päättyy hänen säkeistöönsä siitä, millaista elämä olisi ollut vanhan Junnun näkökulmasta. 

Vainio kiteytti suomalaisen nostalgian. Hän on viihdemusiikin kestävintä perintöä. Laulut elävät - ja Junnu niiden mukana. Menneisyys ja nykypäivä yhtyvät kirjassa suoraan sanottuna ja kuvattuna!

Oma arvioni: Sanoittajamestarin "neroutta" todistellaan kirjassa kymmenien haastattelujen voimalla, mutta yhtä voimakkaasti ja täysin ilman sensuuria, puhutaan myös Juha Vainion alkoholismista ja sen vaikutuksista perhe-elämään ja työhönkin. Mies itse ei omista asioistaan ja varsinkaan tunteistaan juuri puhunut. Hän antoi laulujensa puhua puolestaan - ja hyvä niin. Lapsuudesta asti Junnun laulut ovat soineet niin automatkoilla pohjoiseen kuin Saimaan rannalla istuskellessakin. Osaan monien sanat edelleen ulkoa ja suurinta suosikkiani en niiden joukosta osaa nimetä. Hienosti ne ovat aikaa kestäneet ja aina silloin tällöin nostalgisia muistoja herättäneet. 

Tämä Juha Vainiosta (1938 - 1990) tehty tuorein elämäkerta on oikeastaan varsin viinanhuuruinen, joten sitä voi minusta kutsua todelliseksi äijäkirjaksi. Muutamat asiat toistuivat kirjassa turhan usein, ja oikoluku olisi mielestäni voitu hoitaa muutenkin huolellisemmin. En oikein osaa suositella kirjaa kenellekään, mutta kyllä tämä kirja lukijansa löytää. 


30 lokakuuta 2018

Anne Pennanen, Sami Spåra & Tuija Wuori-Tabermann: Vickypedia - Virve Rostin tarina

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Lukija Miia Nuutila
Äänikirjan kesto: 5 h 14 min

Koko kansan rokkimimmin huikea elämä. 


15-vuotiaana Virve Rosti voitti Suomen Iskelmämestaruuskilpailut ja tempautui Dannyn mukana kesäkiertueelle. Siitä alkoi upea ura, joka jatkuu yhä. Kirjassa kerrotaan, millaista oli teini-ikäisen iskelmätähden elämä 1970-luvulla ja miten nuori nainen otti paikkansa rokkikukkojen keskellä. Sitten tulivat perhe-elämä, Euroviisut ja Menneisyyden vangit. "Kun Chicago kuoli" ja "Tuolta saapuu Charlie Brown" ovat hittejä, jotka ovat kestäneet näihin päiviin asti. 

Oma arvioni: Päätin kuunnella Virve Vicky Rostista kirjoitetun tuoreen elämäkertakirjan äänikirjana. Ei huono kirja ollenkaan, mutta pakko kuitenkin myöntää, että varsinkin artistin mutkikkaiden mieskuvioiden seuraaminen alkoi jossain vaiheessa jo kyllästyttää. Kiinnostavinta itselleni ovat yleensä elämäkerroissa sellaiset ainekset, jotka eivät ole tulleet aiemmin tutuiksi muun muassa lehtien sivuilta, kuten lapsuus- ja koulumuistot.  On kiinnostavaa lukea ajasta, jota ei ole itse elänyt.

Minulle jäi kirjasta ehkä parhaiten mieleen se määrätietoisuus ja omistautuneisuus, jolla Virve Rosti on jo vuosikymmenien ajan suhtautunut työhönsä iskelmälaulajana. Ja eipä se mikään ihme ole, sillä tämä tomera pikkutyttö totesi kuusi vuotta täyttäessään vanhemmilleen näin: 
Mutta tulee itkelmälaulaja. 
Ja niinhän siinä sitten kävikin jo kymmenen vuotta myöhemmin. Ja Vicky on yhä voimissaan niin lavalla kuin sienimetsässäkin. 

29 lokakuuta 2018

Lucia Berlin: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia - Siivoojan käsikirja 2

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin
Suomentanut: Kristiina Drews
Sivumäärä: 291 s.

"Lucia Berlin oli siivooja ja alkoholisti, joka kirjoitti kuin enkeli."   Suvi Ahola, Helsingin Sanomat

Siivoojan käsikirjan ensimmäinen osa julkaistiin suomeksi syksyllä 2017. Se sai lukijoilta ja kriitikoilta hurmioituneen vastaanoton. Kokoelman odotettu toinen osa Tanssia ruusuilla tarjoaa nautinnollisen paketin Lucia Berlinin teräviä havaintoja elämän säröistä, säihkeestä sekä sisusta ja huumorista, jotka kannattelevat elämän isoissa ja pienissä myrskyissä. 

Oma arvioni: Mikä idea on alkusanoissa, jotka selittävät tekstejä aivan kuin ne eivät lukijalle muuten avautuisi? En ymmärrä ja siksi en niitä tällä kertaa loppuun asti lukenutkaan - olivathan ne kaiken lisäksi samat kuin ensimmäisessä osassa. 

Kirjoittaja puhuu eletystä elämästä, myös sen rujosta puolesta kuten esimerkiksi alkoholismista, rehellisesti ja vaivattomasti. Riippuvuuden raastavuus tulee teksteissä ilmi, mutta novelleista näkyy sekin, että Berlin osasi myös nauraa itselleen. Sävy on kuitenkin monissa tarinoissa synkempi kuin Siivoojan käsikirja 1:ssä.  

Molemmat kirjat toimivat hyvin erillisinä teoksinakin yhteisine alku- saatesanoineen, mutta kokonaisuus hahmottuu luonnollisesti paremmin, jos nämä kaksi erillistä nidettä lukee peräkkäin. Suosittelen näitä laadukkaita novelleja kaikille oivaltavan ja oikuttelevan proosan ystäville. 



28 lokakuuta 2018

Tuomas Kyrö: Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Lukija: Heikki Kinnunen
Äänikirjan kesto: 4 h 11 min

Löytyykö vastaus ATK-verkosta?


Sysi-Suomen paikallislehti lakkautetaan, Mielensäpahoittajalta katoaa yleisönosasto. Tukkeutuvatko suonet, leikkaako sydän kiinni, kun ei ole paikkaa missä voi kertoa mitä ajattelee ja mistä pahoittaa mielensä? Onko ihmisellä ääntä, jos hän jupisee yksin sohvalla, metsässä tai kellarissa?

Pojantytär kehottaa Mielensäpahoittajaa perustamaan atk-verkkoon oman sivuston mielipahalleen, näkemyksilleen ja maailmanparannusehdotuksilleen. Mielensäpahoittajan blogi saavuttaa odottamattoman suosion, vaikka päähenkilö itse enemmän epäilee 83-vuotiaan miehen päästöjen kiinnostavuutta. Verkkoon pudotettu ajatus tuottaa sivuääniä välihuutelijoilta, miniöiltä, lättähatuilta ja johtavilta poliitikoilta. Mielensäpahoittajalle saapuu yritysten yhteistyötarjouksia, kutsuja kopinakenkien ja kravattikaulojen juhliin, pyyntöjä Yleisradioon ja Pöllötelevision aamuohjelmiin. Kaikki tämä vain siksi, että Mielensäpahoittaja etsii vastausta häntä riivaavaan kysymykseen. Oliko kaikki ennen paremmin?

Oma arvioni: 

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tässä iässä joutuu opettelemaan uusia laitteita. Kävin koulua kolmekymmentäluvulla ja sen jälkeen käsiala on muuttunut valtiojohtoisesti kerran vuosikymmenessä. Pian ympyrä sulkeutuu ja kirjoitamme nuolenpäillä savitauluun. Mikä alkoi kaunosta päätyi rumaan, ei ole käsialoja enää olemassakaan. Hipaisulaitteissa valitaan itse kirjainmerkki ja kirjainten koko: ariaali, timenyyromaani vai kuriiri. Onko sanottavaa? Kirjoittamisesta on tullut liian helppoa ja sen osaavat kaikki, järkevä jää järjettömän alle. 
Näin kirjoittaa vanha tuttu Mielensäpahoittaja, yli kahdeksankymppinen jupiseva mies. Monologin sijaan hän juttelee nyt myös kaukana olevien ihmisten kanssa internetin välityksellä ja laatii myös kiinnostavia listoja. Valittaminen on meille suomalaisille varsin luontaista, joten ei ihme, että niin moni meistä löytää samaistumispintaa Mielensäpahoittajan ajatuksista ikään ja sukupuoleen katsomatta. Minäkin olen harmissani esimerkiksi kaunokirjoituksen katoamisesta. Nykyaikaisia kotkotuksia arvostellaan, mutta se tehdään kuitenkin lempeästi.  Tuomas Kyrön luoma hahmo on kaikessa jääräpäisyydessään ja oikeamielisyydessään sympaattinen ja rakastettava, vaikka ei omista tunteistaan juuri puhukaan. Moni asia oli ennen varmasti paremmin kuin nykyään;  koulut rakennettiin hirrestä eikä niitä kiusannut home, talvisin oli lunta ja suomalaiset keihäsmiehet pysyivät heittonsa pystyssä.  

Kyllä ei kannata jättää tätä kirjaa lukematta. En ole valitettavasti vielä nähnyt Heikki Kinnusen tähdittämää Mielensäpahoittaja -elokuvaa, joten päätin valita tämän tuoreimman kirjallisen teoksen nimen omaan äänikirjana. Ja loistavasti toimii, joten nyt odotan myös televisiosarjaa todella innoissani. 

27 lokakuuta 2018

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Lukija: Jussi Puhakka
Äänikirjan kesto: 8 h 26 min

Ihmettä kaikki on Juha Itkosen omakohtainen romaani siitä, miten poikkeustilojenkin keskellä arjen on jatkuttava.

Nelihenkisen perheen elämä on asettunut uomiinsa. Iltatähden ilmaantuminen ei suju odotetulla tavalla, vaan vanhemmat joutuvat mahdottoman valinnan eteen. Yllätykset eivät lopu senkään jälkeen, sillä seuraavaksi he löytävät itsensä vastasyntyneiden teho-osastolta. Elämä on arvaamaton ja heiveröinen, mutta silti vahva ja ainutkertainen. 

Oma arvioni: Ihmettä kaikki itkettää ja hymyilyttää. Se saa miettimään elämän arvokkuutta ja arvaamattomuutta. Se on koskettava kertomus surusta ja ilosta ja siitä, kuinka lähellä toisiaan ne usein ovat. Tarina on kaunistelemattoman rehellinen kuvaus ennen kaikkea isän kipuilusta ja kamppailusta suurten kysymysten äärellä. Mutta loppujen lopuksi pienin on kuitenkin suurinta ja heikkous vahvuutta. Itkonen kirjoittaa toisaalta suorasanaisesti, toisaalta herkän runollisesti, ja Jussi Puhakan lukemana teksti menee ihon alle. 

Minä, entinen keskonen, en pystynyt kuuntelemaan tarinaa kuivin silmin, joten nenäliinapakkaus kannattaa varmuuden vuoksi varata käden ulottuville. Suosittelen kirjaa erityisen lämpimästi niille, joita aihe koskettaa, mutta raskaana olevien kannattanee siirtää tämän teoksen lukeminen siihen vaiheeseen, kun oma vauva on selvinnyt turvallisesti kohdun ulkopuolelle ja kaikki on toivottavasti hyvin. 

P.S. Kirjailija lahjoittaa tekijänpalkkionsa HUS:n vastasyntyneiden teho-osastolle. 

26 lokakuuta 2018

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2018
Ranskankielinen alkuteos: Les gens heureux lisent et boivent du café (2015)
Suomentanut: Kirsi Tanner
Sivumäärä: 219 s.

Voiko surua päästä pakoon? Dianen on pakko yrittää.


Kirjakahvila Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia sijaitsee Pariisin sydämessä, ja se on Dianen luomus. Vaan Diane ei ole käynyt kahvilassaan ainakaan vuoteen. Ei sen jälkeen, kun hänen miehensä ja pieni tyttärensä lähtivät automatkalle, jolta eivät koskaan palanneet. 

Diane on surun halvaannuttama. Hän elää neljän seinän sisällä puolityhjien einespakkausten ja täpötäysien tuhkakuppien ympäröimänä, kunnes eräänä päivänä hän päättää riuhtaista itsensä irti pieneksi kutistuneesta elämästään. Hän muuttaa Irlantiin, maahan, jota hänen aviomiehensä rakasti. Pieni kylä Atlantin rannalla ottaa Dianen avosylin vastaan. Kaikki muut paitsi Edward, naapurimökissä asuva töykeä valokuvaaja.

Oma arvioni: Tämä kirja päätyi lukulistalleni pelkästään nimensä perusteella, en lukenut edes takakansitekstiä, kun tein varauspäätöksen. Sen verran viehättävä nimi kirjalla oli. Ikävä kyllä odotukseni eivät oikein täyttyneet ja hieman petyin, sillä lukeminen ja kahvin juonti olivat teoksessa todella vähäisessä roolissa. Alkoholia ja savukkeita sen sijaan kului huomattavasti, ja se teki tarinan tunnelmasta jotenkin tunkkaisen. Hienon nimen tausta toki selvisi, mutta eipä kahvilassa juurikaan oleskeltu.

Kirja oli huomattavasti kevyempi kuin oletin, mutta ei onneksi kuitenkaan kokonaisuutena ihan liian siirappinen. Ja loppu jäi sen verran avoimeksi, että todennäköisesti tulen lukemaan ensi keväänä ilmestyvän jatko-osankin. Jos haluat lukea helpon välipalakirjan, lue Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Minun kohdallani "lause" ainakin pitää paikkansa... 



Jari Tervo: Aamen

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 328 s.

Elämä on sarja pieniä ja kiusallisia naurettavuuksia, äitini sanoi lämpimästi. Kuolema on samanlainen, mutta vain eloon jääville, hän lisäsi.
Mestarillinen satiiri aikamme Suomesta ja niistä voimista, jotka moukaroivat ihmisiä täällä, tässä ja nyt.

Leo Maanvilja vaeltaa huhtikuisessa Helsingissä kuljettaen pomppulinnaa vikiseväpyöräisellä lavetilla mielenosoitukseen, isänmaan asialle. Lähes 80-vuotisen taivalluksensa päätteeksi hän aikoo viedä alttarille nuoruudenrakkautensa - autuaan tietämättömänä siitä, että samaan aikaan poliisi etsii häntä rikoksesta epäiltynä. Aivoinfarktin runteleman Leon jälkeen ääneen pääsevät sekä kertojien jononmittainen joukko että sosiaalisen median kaikkitietävä kuoro.

Jari Tervon väkevä yhdenpäivänromaani avaa panoraaman suomalaiseen mielenmaisemaan, joka on  arvaamaton kuin päivän sää.

Oma arvioni: Jari Tervon (s. 1959) uutuusromaani Aamen on tragikoominen kertomus 2010-luvun Suomesta, jossa ovat läsnä sekä perusjunttius että kansainvälisyys. Teoksen kertojagalleria on mielestäni suorastaan hengästyttävän moni-ilmeinen ja -ääninen. Tämä haastaa lukijaa pysymään valppaana, jotta tajunnanvirtaa pystyy seuraamaan ja nerokkaasta sanailusta nauttimaan. Osa ihmisistä on järjissään, osa aivan sekaisin. He kaikki elävät omissa todellisuuksissaan kohtaamatta toisiaan. Yhtenäistä maata ei enää ole, ja Suomi somessa ryöppyävine vihapuheineen on julmempi kuin ennen. Yhdenpäivänromaaniksi Aamen on minusta taiturimaisen kirjailijan loistava tyylinäyte. 

Jos etsit kirjaa, joka ottaa kantaa tämän päivän ilmiöihin olemalla samalla viihdyttävä, suosittelen lämpimästi tarttumaan Jari Tervon uusimpaan teokseen. Aamen. 

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin (2015)
Suomentanut: Kristiina Drews
Sivumäärä: 227 s.

Siivoojan käsikirja on kokoelma yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin parhaita lyhyitä kertomuksia. Berlin oli jo eläessään pienen piirin arvostama mestari vaikka jäikin suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Yhdysvalloissa 2015 postuumisti julkaistu kokoelma sai kuitenkin sekä kriitikoilta että lukijoilta hurmioituneen vastaanoton ja nosti Berlinin koko lukevan yleisön tietoisuuteen. Berlinin rosoiset, melankoliset ja mustan huumorin sävyttämät tekstit ovat hienovaraisia ja oivaltavia kuvauksia amerikkalaisesta arjesta pesuloissa, tukiasunnoissa, katkaisuhoidossa, katolisessa koulussa, hienostokodeissa ja kaduilla. Kirjasta on tullut suurmenestys mm. Saksassa, Italiassa ja Ruotsissa. 

Oma arvioni: Kuten olen aiemminkin muutamaan kertaan todennut, en ole yleensä suuri novellien ystävä. Maailmanlaajuiseksi kirjalliseksi tapaukseksi noussut kirja kiinnosti siitä huolimatta kovasti, joten tartuin teokseen avoimin mielin. Ja kyllä kannatti, sillä tämä kokoelma on mielestäni varsin vaikuttava ja vakuuttava. Kirjoittajalla (ja myös suomentajalla) on hyvä kielen ja rytmin taju. Tarinat ovat omakohtaisuudessaan koskettavia, yllätyksellisyydessään viihdyttäviä ja tarkkuudessaan poikkeuksellisia. Siksi onkin hienoa, että Lucia Berlinin (1936 - 2004) uskomatonta elämää ja koviakin kokemuksia valottavia kertomuksia on myös suomennettu. Siivoojan käsikirja 2 odottaa jo lukuvuoroaan.. 

25 lokakuuta 2018

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Lukijana: Erja Manto
Äänikirjan kesto: 10 h 27 min

Aistivoimainen lukuromaani kahdesta naisesta ja odottamattomasta ystävyydestä. Sitkeydestä ja elämänhalusta. Kylistä, joilla on sielu. Kreetalainen 93-vuotias Agave elää autioituneessa vuoristokylässä aasin, kanojen, kissojen ja koiransa kanssa. Eräänä päivänä hän löytää vuohipolulta pahoin loukkaantuneen ulkomaalaisen naisen, joka ei muista, miten on joutunut vuorille. Agaven ja nuoren Monikan yhden kesän mittainen, ystävyydeksi lämpenevä suhde ja risteilevät elämäntarinat ovat matka Euroopan kuohuviin vuosikymmeniin: raunioihin ja luksushotelleihin, rakkauden ja julmuuden tekoihin.  

Oma arvioni: Anja Snellmanin uusin romaani Kaikkien toiveiden kylä on mielestäni huikea lukumatka Kreetan historiaan ja väkevä rakkaudenosoitus saaren luonnolle ja asukkaille. Kysymyksessä on myös kahden erilaisen naisen monikerroksinen selviytymistarina. Kirjassa kritisoidaan massaturismia - eikä syyttä. Tämän kirjan luettuani haluaisin kyllä matkustaa Kreetalle ihan oikeastikin, mutta joudun tyytymään pelkkään nojatuolimatkailuun. No, siltä osin oma hiilijalanjälkeni on ainakin olematon...

Erja Manto on lukijana loistava. Hänen ääntään kuunnellessa Snellmanin kauniin runolliset lauseet, etenkin maisemakuvauksissa, heräsivät maalauksenomaisesti henkiin, joten paikoin tunsin merituulen ihollani ja kuulin tuulen humisevan korvissani aivan kuin olisin ollut itse osana tarinaa vuoristopoluilla patikoimassa ja kirkkaansinistä taivasta ihailemassa. Nautin romaanin viipyilevästä tunnelmasta. Se rauhoitti minua mukavasti, joten se voisi rauhoittaa sinuakin. Suosittelen kokeilemaan.

Joko uskot, opas, että kylilläkin on sielu? Ja syli, Amen. 
Minä ainakin uskon.  

24 lokakuuta 2018

Marissa Jaakola & Ari Väntänen: Takaisin valoon

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 280 s.

Siepatun suomalaisnaisen hätkähdyttävä selviytymistarina

Miten selviytyä kuukausien ajan kaapattuna vieraassa maassa vailla passia, rahaa ja terveydenhuoltoa? Marissa Jaakolalle tämä painajainen oli todellista, kun hänet vuonna 2007 Siepattiin työmatkan aikana Tunisiaan. Tositarina nuoren naisen kamppailusta osoittaa, että uskolla, sitkeydellä ja hyvien ihmisten avulla voi synkiltäkin poluilta löytää tiensä takaisin elämään - takaisin valoon.

Oma arvioni: Marissa Jaakolan kokemuksista kuullessani tunnustan miettineeni, miten tällainen on mahdollista Suomessa. Nyt kirjan luettuani on valitettavasti myönnettävä, että missä tahansa voi tapahtua mitä vain. 

Takaisin valoon on paitsi järkyttävä tositarina ihmiskaappausten pimeästä maailmasta ja ihmisen pahuudesta niin myös uskomaton kertomus siitä, kuinka painajaisia pahemmistakin kokemuksista on mahdollista selvitä. Kirja kuvaa koskettavasti sitä, kuinka riistetty ihmisyys ja rikottu minuus on koottava uudelleen pieni pala kerrallaan. On yritettävä luottaa siihen, että toivoa on niin kauan kuin on elämää. Kaikkein karmaisevinta tarinassa on, ettei se ole kirjoittajien mielikuvituksen tuotetta. Järkyttävyydessään kirja voittaa kehnommat dekkarit mennen tullen. Surullisinta oli mielestäni se, että Jaakola kertoo menettäneensä luottamuksensa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja oikeusvaltioon. Hänen kokemustensa valossa näkemys on täysin ymmärrettävä. Jos uhri kokee olevansa syyllinen, on järjestelmässä kyllä jotakin pahasti pielessä. 

Kirjaa voi suositella lukijoille, jotka eivät ihan pienestä hätkähdä. 

P.S. Samaan aikaan kirjan kanssa on julkaistu myös samanniminen Arto Halosen ohjaama dokumenttielokuva. 


23 lokakuuta 2018

Sarah Knight: Viis veisaamisen elämänmullistava taika

Kustantaja: Art House
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: The Life-Changing of Not Giving a F*ck
Suomentanut: Riie Heikkilä
Sivumäärä: 208 s.

Täyttävätkö elämäsi anopin nimipäiväjuhlat, bikinikuntoon pääseminen, kyttääjänaapurin valitukset ja tuntikausia kestävät palaverit? Nokkela ja hillitön opas kertoo, kuinka voit hankkiutua eroon ikävistä velvollisuuksista ja riippakivistä, häpeästä ja syyllisyydestä - ja alkaa käyttää aikaasi mieluummin niihin ihmisiin ja asioihin, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Viis veisaamisen elämänmullistava taika esittelee idioottivarman kaksivaiheisen menetelmän, jolla voit raivata arkesi ja ajatuksesi. Nerokas menetelmä vapauttaa sinussa vähät välittämisen voiman. 

Marie Kondon siivouskirja on saanut ihmiset ympäri maailman karsimaan tavaroitaan. Yksi näistä ihmisistä oli kustannustoimittaja Sarah Knight, joka irtisanoutui työstään, järjesti miehensä sukkalaatikon ja tunsi olonsa fantastiseksi. Sitten hän päätti alkaa karsia muutakin. Viis veisaamisen elämänmullistava taika on käännetty 20 kielelle, ja sitä on myyty yli 300 000 kappaletta. 

Oma arvioni: Elämänmullistavassa taiassa on kysymys ennen kaikkea priorisoinnista. Se on iloa ärsytysten sijaan ja valintojen tekemistä velvollisuuksien kustannuksella. Se on myös mielipiteitä ja tunteita. Kirjassa esitellään EnAioPyydelläAnteeksi -menetelmä, jonka tavoitteena on raivata elämästä ärsytyksen lähteitä, jotta meille jäisi enemmän aikaa todellisille ilonaiheille. Näin vapautuu samalla usein myös energiaa ja rahaa. 

EnAioPyydelläAnteeksi -menetelmä on pitkälti aktiivista viis veisaamista tai piittaamista. Vaikka päättäisit viis veisata jostakin, toinen askel yleensä vaatii sinulta jonkinlaista toimintaa - joudut kieltäytymään kutsusta, ilmoittamaan että et pääse kokoukseen tai selittämään millainen uusin henkilökohtainen linjasi on. Ja tietenkin on asioita, joista saatat päättää piitata, ja niihin kuluu aikaa, energiaa ja rahaa - vaikka niihin tietenkin panostat oikein mielelläsi. 
Jos olet väsynyt esittämään olevasi jatkuvasti kiinnostunut ja innoissasi kaikesta vain mukautuaksesi toisten toiveisiin ja haluaisit olla oma itsesi ja elää parasta mahdollista elämää juuri sinulle, tutustu ihmeessä tähän rohkaisevaan kirjaan. Huomasin lukiessani soveltaneeni tietämättäni oppaan "oppeja" omassa elämässäni luopumalla muun muassa iloa tuottamattomista vapaa-ajanviettotavoista. Piittaamattomuuslistojen laatimista kannattaa ainakin kokeilla, sillä niitä miettiessä oppii kyllä itsestään yhtä ja toista. Suosittelen. 


Cecilia Samartin: Kirottu kauneus

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Beauty for Ashes (2017)
Suomentanut: Kristiina Vaara
Sivumäärä: 316 s.

Riistetty nuoruus

Las Vegas, unelmien ja painajaisten kaupunki. Yksi sen kimmeltävistä loistohotelleista pitää vankinaan 19-vuotiasta Inesaa. Hän on pomonsa ykköstyttö ja ostettavissa tärkeimpien asiakkaiden käyttöön. 15-vuotias Karla kerää asiakkaita kuin hunaja kärpäsiä. Hänen kauneutensa on "tähdistä ja kuusta", niin kuin äidillä oli tapana sanoa. Turistisäihkeen ulkopuolella, hylätyssä asuntovaunussa majailee 9-vuotias, saparopäinen Sammy. Hän on karannut kotoaan Ohiosta ja piileksii poliisia.

Tässä armottomassa aavikkokaupungissa tyttöjen välille syntyy liittolaisuus ja toive vapaudesta. Pakoa voi yrittää kuitenkin vain kerran, ja kintereillä huohottavat orjamarkkinoiden pahimmat pedot. 

Cecilia Samartinin Kirottu kauneus on kertomus ystävyydestä, toivosta ja selviämisestä. Se pakottaa ahmimaan sivuja kuin hyytävä jännäri ja johdattaa syvälle ihmiskaupan syövereihin kuin terävä dokumentti. 

Oma arvioni: Eipä tähän takakansitekstiin jää juurikaan lisättävää. Cecilia Samartin (s. 1961) jatkaa tutulla tyylillään. Hän kirjoittaa ihmisistä ihmisille kauniisti ja tunteisiin vetoavasti. Tämän teoksen aihe on toki kaukana kauniista. Se on suorastaan ahdistava, sillä on kauheaa ajatella, että ihmiskauppaa on tänäkin päivänä joka puolella maailmaa. Ihmisten julmuus on käsittämätöntä ja pahuutta on kaikkialla. Vaikka siltä haluaisi välillä sulkea silmänsä, on se lähes mahdotonta. Mutta ihme kyllä, kirjassa kuvatuista kauheuksistakin on mahdollista selvitä - myös ihan oikeasti. Lukukokemuksena Kirottu kauneus oli niin koskettava ja vaikuttava, että se jättää jäljen, joka säilyy vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen.

Kirjan kansikuva on mielestäni todella kaunis ja symbolisesti teoksen päähenkilöitä hyvin kuvastava. Jos haluat lukea kirjan, joka samalla sekä järkyttää että tuo toivoa, Kirottu kauneus on erinomainen valinta. 

22 lokakuuta 2018

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin komerokirja

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Kuvittanut: Emmi Jormalainen
Sivumäärä: 127 s.

Erilainen joulukirja!

Poni rakentaa Puluboin kanssa ullakkokomeroon oman jouluisen salamajan. Ponin joulu on menossa pahasti pieleen: äiti ja isä ovat rakkauslomalla, Miisu muuttamassa pois, ja mummo aikoo viedä Ponin ja Madeleinen kodittomien joulujuhlaan, jota hän on ollut järjestämässä. Kaiken lisäksi opettaja on antanut Ponin luokalle tehtäväksi kuvata jouluinen video! Mutta mistä kummasta, kun mummo ei suostu edes kuusta. 

Yllättäen kaikkien aikojen kurjimmasta joulusta tuleekin paras joulu ikinä. Sillä joskus asiat eivät mene niin kuin toivoisi, ja se on kaikkein parasta. 

Oma arvioni: Elämä ei ole aina reilua eikä kaikki aina kivaa. Tässä Ponin ja Puluboin viidennessä kirjassa pohditaan muun muassa kodittomuutta hyvin lämminhenkisellä otteella. Niin ja etsitään joulutunnelmaa, törmätään tonttuihin ja lentäviin perhoskoiriin... Myönnän, että kamalan kiljaimen välttely pulee edelleen ja saa helposti naulamaan tekstiä lukiessa. Mutta muutenhan asiassa ei ole tietenkään mitään huvittavaa. Toisilta onnistuu kaikkien kirjainten lausuminen virheettömästi, toisilta ei. 

Puluboin ja Ponin kirjat ovat mainioita hyväntuulisia lastenkirjoja. Niitä on helppo suositella pienille ja vähän isommillekin lukijoille. 

Joyce Maynard: Haavoitettu

Kustantaja: HarperCollinsNordic
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: Under the Influence (2016)
Suomentanut: Pirjo Lintuniemi
Sivumäärä: 382 s.

Mikä on ystävyyden hinta?

Helen on menettänyt kaiken. Unelma valokuvaajan urasta on murskattu, hänen avioliittonsa on kariutunut ja menettänyt poikansa Oliverin huoltajuuden - kaikki tämä hänen alkoholiongelmansa vuoksi. 

Sitten hän tapaa Ava ja Swift Havillandin, varakkaan ja karismaattisen pariskunnan, jolla on vaikuttava koti ja fantastisia ystäviä. Helen lumoutuu heidän anteliaisuudestaan ja hän tempautuu mukaan pariskunnan ylelliseen elämäntapaan. Lisäksi Avalla Swiftillä on merkittävä kontaktiverkosto, ja he lupaavat auttaa Heleniä saamaan poikansa takaisin. Vähitellen Helen alkaa nähdä valoa tunnelin päässä. Mutta pian hän ymmärtää, että ystävyydellä on hintansa...

Haavoitettu on kertomus rakkaudesta, ystävyydestä, menetyksestä, petoksesta - ja siitä, kuinka pitkälle jotkut ovat valmiita menemään tunteakseen yhteenkuuluvuutta. 

Oma arvioni: Helenin tarina kuvaa mielestäni hyvin sitä, kuinka vaikeassa tilanteessa ollessaan ihmisen on vaikea nähdä sitä, miten asiat oikeasti ovat. Hänen haavoittuneisuuttaan saatetaan silloin myös helposti käyttää hyväksi - ja joskus ystävyys saattaa ikävä kyllä paljastua joksikin ihan muuksi.

Kirja vangitsi lukijansa huomion voimakkaasti. Sivuja oli suorastaan pakko ahmia, jotta sai selville, miten Helenille ja hänen pojalleen lopulta käy. Minusta tarina oli  oikeastaan kokonaisuudessaan yllättävänkin jännittävä. Jos etsit viihdyttävää luettavaa, jonka et halua olevan kuitenkaan liian ennalta arvattavaa, Haavoitettu on mielestäni hyvä vaihtoehto. 

19 lokakuuta 2018

Stephen King: Etsivä löytää

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: Finders Keepers (2015)
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivumäärä: 389 s.

Amerikan parhaana palkittu dekkarisarja jatkuu!

Mersumiehestä tuttu etsivä Bill Hodges saa vastaansa lukijan, jonka pakkomielle erakoituneeseen menestyskirjailijaan menee liian pitkälle.

Oma arvioni: Lukeminen on ihanaa, mutta joskus se voi olla jopa hengenvaarallista.. Tämä trilleritrilogian toinen osa pitää tiukasti otteessaan alusta alkaen vauhtia loppua kohden tuntuvasti lisäten. Ja nyt ei sitten enää muuta voikaan kuin odottaa päätösosan ilmestymistä...

18 lokakuuta 2018

Sylvia Löhken: Hiljaisissa on voimaa! Miten introvertti pärjää ekstroverttien maailmassa?

Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2016
Saksankielinen alkuteos: Leise Menschen - starke Wirkung Wie Sie Präsenz zeigen und Gehör finden
Suomentanut: Kirsimarja Tielinen
Sivumäärä: 304 s. 

Maailmassa menestyvät tyypillisesti ne, jotka pitävät eniten melua itsestään. Kuitenkin 30-50 prosenttia ihmisistä on introvertteja. Hekin voivat menestyä - muuttumatta toisenlaisiksi.

Kirja auttaa introverttia selvittämään:
  • 10 ydinvahvuutta ja miten hyödyntää niitä elämässä, uralla ja ihmissuhteissa
  • 10 haastetta ja miten voittaa ne
  • miten luoda uusia suhteita ja päihittää esiintymisjännitys
Kirja perustuu tuoreimpaan psykologiseen tutkimukseen ja on täynnä käytännönläheisiä ja helposti toteutettavia neuvoja. 

Oma arvioni: Tämä kansainvälinen bestseller on mielestäni todella tervetullut puheenvuoro introventtien puolesta. Intro- tai ekstroverttiydessä kysymys on ennen kaikkea ihmisten luontaisesta erilaisuudesta - ei huonommuudesta tai paremmuudesta toisiinsa verrattuna. Tunnustan ja tunnistan olevani introvertti, mutta en ole osannut ajatellakaan, että osa ominaisuuksistani olisivat juuri ko. ominaispiirteeseen liittyviä vahvuuksia. Nämä niin sanotut hiljaiset vahvuudet ohitetaan helposti myös esimerkiksi työelämässä ja sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Näin ollen seuraava Dolly Partonin aikoinaan lausuma "ohje" onkin varsin hyvä - ja tämän monipuolisen ja voimaannuttavan teoksen avulla sen noudattaminen on ainakin vähän helpompaa:

Ota selvää siitä, kuka olet - ja ole sitä määrätietoisesti!

Tosiasiahan on kuitenkin se, että myös meitä introvertteja tarvitaan tässä yhteiskunnassa ja mekin voimme menestyä. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että pystymme hyödyntämään omia vahvuuksiamme - kuten rauhallisuutta, asioihin paneutumista ja analyyttista ajattelua ja voimme tyydyttää omia tarpeitamme, kuten oman rauhan ja yksinolon tarvetta. Näin ollen tämä kirja on hyödyllistä luettavaa ihan kaikille. Introverteille omien vahvuuksien löytämisen tueksi ja haasteiden voittamiseksi ja ekstroverteille ympärillä olevien hiljaisten ihmisten ymmärtämiseksi, ovat he sitten lapsia, puolisoita, ystäviä tai työkavereita. Sillä:

Hiljaiset ihmiset pyörittävät maailmaa.

Linda Liukas: Robotti koulussa

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 96 s.

Julialla on maailman paras lelu: fiksu ja söpö pikku robotti. Rubyn ja Julian mielestä robotinkin pitäisi päästä oppimaan, mutta kuinka robotilta sujuu koulunkäynti? Yhdessä tytöt ja robotti selvittävät, missä asioissa ihmiset ja tietokoneet ovat samanlaisia ja missä asioissa erilaisia. Robotin taidot yllättävät lopulta sekä lapset että opettajan!

Työkirjan harjoituksissa tutustutaan koneoppimiseen ja otetaan selvää, miten koneita koulutetaan. 

Oma arvioni: Hello Ruby -sarjan uusimmassa osassa seikkaillaan tekoälyn maailmassa. Tänä päivänä lapset elävät maailmassa, jossa tietokoneet muun muassa kuuntelevat, suosittelevat ja oppivat jatkuvasti uusia asioita. Tekoäly pyörittää esimerkiksi älypuhelimia ja parantaa netin palveluja jo nyt ilman, että edes huomaamme sitä. Jotta ihminen ja tietokone voivat toimia todellisena tehotiiminä, on tärkeää oppia ymmärtämään, kuinka konetta voidaan opettaa. Oppiakseen tietokone tarvitsee aina tuhansia esimerkkejä. 

Vaikka robotit voivat tulevaisuudessa olla apuna monissa töissä, kokonaan ne eivät voi ihmisiä kuitenkaan korvata, onneksi. Kyllä minä ainakin luen jatkossakin mieluummin ihmisten kuin robottien kirjoittamia kirjoja. 

Tämä kirja sopii mielestäni erityisen hyvin kouluissa käytettäväksi, puhutaanhan nykyään niin paljon digiloikasta - ja ihan syystä. 

Linda Liukas: Hello Ruby - Löytöretkellä internetissä

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Työkirjan käsikirjoituksesta suomentanut Marjo Lemponen
Sivumäärä: 96 s.

Rubyn, Djangon ja Julian mielestä parasta talvessa ovat lumileikit. Lumesta voi tehdä mitä vain, vaikka internetin!

Kolmikko päättää rakentaa internetin, mutta törmää moniin kysymyksiin. Onko se pilvi vai läjä johtoja? Millä tavoin tieto huristelee netissä? Miksi netissä tarvitaan ihmisiä? Liity Rubyn, Julian ja Djangon retkikuntaan ja opi, miten internet toimii. Suuri löytöretki voi alkaa. 

Oma arvioni: Kolmannessa kirjassa Ruby-tyttö seikkailee ystäviensä kanssa internetissä, maailmanlaajuisessa tietokoneiden muodostamassa verkostossa, jossa koneet keskustelevat keskenään ja tieto kulkee valonnopeudella. 

Kirjassa on jälleen alussa pieni tarina ja tehtäväkirjaosiossa lukuisia harjoituksia. Niiden avulla lapset oppivat ymmärtämään, mitä kaikkea internetissä voi tehdä ja miten siellä kannattaa toimia. On hyvä, että kirjassa kerrotaan internetin tarjoamista mahdollisuuksista ja varoitetaan myös netissä vaanivista vaaroista. Ja kuten aiemmissakin sarjan kirjoissa, tässäkin on runsaasti keskustelunaiheita, joista voi jutella niin aikuisten kuin kavereidenkin kanssa. Tämäkin kirja sopii siis mainiosti perheen yhteisiin luku- ja askarteluhetkiin. 

Nettisivuilta voi tulostaa monenlaista materiaalia. 


17 lokakuuta 2018

Linda Liukas: Hello Ruby - Matka tietokoneeseen

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2016
Englanninkielinen alkuteos: The Great Journey through the Computer (2016)
Suomentanut: Kirsikka Myllyrinne
Sivumäärä: 84 s.

Rubylla on tylsää, mutta onneksi isän tietokone on aina yhtä kiehtova. Tänään tietokone ei kuitenkaan toimi - kuka löytäisi kadoksissa olevan osoittimen? Ruby ja valkoinen hiiri tipahtavat tietokoneen sisälle ja tapaavat joukon jännittäviä uusia ystäviä. Ketkä majailevat koneessa? Ja kuka jätti tassunjäljet isän työpöydälle?

Tietokoneen sisällä on superjännää. Haluatko kurkistaa? Rubyn johdolla pääset tutustumaan tietokoneen toimintaan. 

Oma arvioni: Hello Ruby -kirjasta tuttu neuvokas Ruby sukeltaa bittien ja käyttöjärjestelmien ihmeelliseen maailmaan oppiakseen ymmärtämään, miten tietokoneet oikein toimivat. Kirjan avulla lapset oppivat ajattelemaan, että tietokoneet ovat ikään kuin hyviä ystäviä, joiden kanssa voi tehdä kaikenlaisia kivoja asioita. 

Tarinan lukemisen lisäksi tässä kirjassa askarrellaan myös ikioma tietokone kaikkine komponentteineen ja ohjelmasovelluksineen. Aikamoinen suoritus 5-vuotiailta ja sitä vanhemmiltakin lapsilta. No, toisaalta tänä päivänä lapset kyllä elävät erilaisten tietoteknisten laitteiden keskellä jo pienestä pitäen, mutta silti. Monet kirjan keskustelunaiheista kun tuntuvat minusta varsin haasteellisilta aikuisillekin. Eikä tietokone minullekaan sentään kovin vieras laite ole. Onneksi kirjassa on kuitenkin pieni sanasto vaikeimpien käsitteiden selittämisen tueksi. Luulenpa, että monissa perheissä sille on kyllä käyttöä. 

Mutta kaiken kaikkiaan tässä Hello Ruby -sarjan toisessa kirjassa on lukuisia harjoitustehtäviä, joiden parissa on varmasti mukava viettää aikaa vaikkapa koko perheen kesken, jos tietokoneiden ihmeellinen maailma kiinnostaa. Ja seuraavaksi Rubyn matkassa internetiä ihmettelemään...

Linda Liukas: Hello Ruby

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2016 (7. painos)
Englanninkielinen alkuperäisteos: Hello Ruby: Adventures in Coding (2015)
Suomentanut: Kirsikka Myllyrinne
Sivumäärä: 112 s.

Ruby on pieni tyttö, jolla on huikea mielikuvitus ja kekseliäitä ystäviä.

Kiinnostuksen kohteet: kartat, salaiset koodit ja jutustelu
Lempisanonta: Miksi?

Onpa isä hajamielinen. Hän on piilottanut Rubyn löydettäväksi viisi aarretta, muttei ole jättänyt ainuttakaan vihjettä. Onneksi Ruby tietää, että usein isot pulmat ovat vain pieniä pulmia yhdessä nipussa. Kirjoituspöydän alta löytyvät neljä paperia ovat Rubylle kuin salainen koodi. Suuri aarrejahti voi alkaa!

Leikki ja seikkailu ovat ylivoimaisesti hauskin tapa tutustua tietokoneisiin ja oppia koodauksen perusteet. Löytämisen iloa kaikille uteliaille!

Oma arvioni: Linda Liukkaan kirjoittama ja kuvittama ensimmäinen koodisatukirja on inspiroivaa luettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Se kertoo havainnollisten esimerkkien avulla, mitä ohjelmoinnillinen ajattelu tarkoittaa, ja kuinka tietokoneet toimivat. Kirjan tarinat ja tehtävät ruokkivat muun muassa lasten uteliaisuutta, kekseliäisyyttä ja rohkeutta. Ne kasvattavat sinnikkyyttä ja opettavat sen, että yhteistyössä on voimaa. 

Tämän innostavan kirjan "lukeminen" on mainiota yhdessä tekemistä niin perheissä kuin päiväkodeissakin. Olisipa tällainen kirja ollut olemassa jo silloin, kun itse olin pieni tyttö. Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi nousseessa Hello Ruby -sarjassa ovat ilmestyneet myös Matka tietokoneeseen (2016), Löytöretkellä internetissä  (2017) ja Robotti koulussa (2018) -teokset. Em. linkkejä klikkaamalla pääset lukemaan postaukseni niistä. 

Helka Belt: Lapsellinen ero

Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 189 s.

Kuinka järjestää lapsen elämä erotilanteessa?


Kun lapsiperhe eroaa, parisuhde päättyy, mutta vanhemmuus jatkuu. Mikä on paras järjestely lapselle? Yksinhuoltajuus, viikko-viikkojärjestelmä, viikonloppuvanhemmuus? 

Helka Belt on koonnut Lapsellinen ero -kirjaan 20 erilaisen perheen tarinat, jotka vaihtelevat aina onnistuneesta uusperheestä ulkomaiseen lapsikaappaukseen. Haastatteluissa nousevat esiin erotilanteiden ikävimmät puolet, kuten raastavat oikeudenkäynnit ja vieraannuttaminen mutta myös mahdollisuudet kuten onnellinen etävanhemmuus ja toimiva uusperhe. Kirja tarjoaa runsaasti tietoa huoltajuusjärjestelyistä ja asiantuntijoiden neuvoja, mutta myös vertaistukea ja lohtua. 

Oma arvioni: Lapsellinen ero kuvaa hyvin sitä, kuinka jokainen perhe ja myös jokainen ero on erilainen. Se, mikä ratkaisu missäkin tilanteessa on paras, vaihtelee ihmisten ja tilanteiden mukaan. Varmaa on oikeastaan vain se, että eromyrkky on lapselle haitallista, se satuttaa aina. Toisaalta hyvään eroon on mahdollista päästä, mikäli yhteistä tahtoa löytyy ja lapsen etu asetetaan etusijalle. 

Helka Belt on itsekin kokenut lapsellisen eron, joten hän tietää, mistä puhuu. Kirjassa haastatellut etä- ja lähivanhemmat kertovat avoimesti omista kokemuksistaan ja tunteistaan, joten he tarjoavat vertaistukea samanlaisissa elämäntilanteissa oleville. Kirja on helposti lähestyttävä, sujuvasti kirjoitettu ja informatiivinen kokonaisuus. Se on tervetullut puheenvuoro monimuotoisen vanhemmuuden puolesta. Sitä voi suositella lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille. 

P.S. Kirjailija pitää suosittua Etä-äiti -blogia, josta voi lukea hänen ajatuksiaan vanhemmuudesta. 

16 lokakuuta 2018

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Drömfakulteten (2006)
Suomentanut: Outi Menna
Sivumäärä: 390 s.

Unelmien tiedekunta on rankka, runollinen romaani, joka kertoo feministisestä SCUM-manifestista ja Andy Warholin ampumisesta tunnetun Valerie Solanasin elämäntarinan.

Oma arvioni: Unelmien tiedekunta on monitasoinen ja taidokas kirjailijan taidonnäyte. Mutta se on myös todella rankka romaani rankan elämän eläneestä Valerie Solanasista, joka oli yhdysvaltalainen radikaalifeministi ja kirjailija, joka muistetaan yrityksestään murhata pop-taiteilija Andy Warhol sekä SCUM-manifestista, jossa suositeltiin vain naisista koostuvan yhteiskunnan perustamista ja kaikkien miesten tuhoamista. Surkea ja traumaattinen lapsuus on jättänyt Solanasiin pysyvät jälkensä, joten miesviha onkin teoksessa vahvasti läsnä, samoin kuin mielenterveyden järkkyminen, huumeet ja prostituutiokin. Rankkoja teemoja on siis enemmän kuin tarpeeksi. 

Unelmien tiedekunta nosti Sara Stridsbergin (s. 1972) kuuluisuuteen ja teos palkittiin jo vuonna 2007 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla. Yllätyin huomatessani, että kirja on suomennettu vasta tänä vuonna. Romaani on dokumentaarisia aineksia ja fiktiota yhdistelevä hidastempoinen ja hajanaiselta tuntuva ja psykedeelinen kokonaisuus, joka kuitenkin piti otteessaan samaan tapaan kuin jännittävä murhamysteeri. Dekkariksi en tätä rohkeaa romaania kuitenkaan luonnehtisi. Kirjailijan sanoin kysymys on kirjallisesta fantasiasta, mikä onkin mielestäni ihan kuvaavasti sanottu. 

Jos feminismin juuret kiinnostavat etkä kavahda vaikeitakaan aiheita, kannattaa tutustua Unelmien tiedekuntaan. 

15 lokakuuta 2018

Riina-Maria Metso: Miksi se ei vain lähde? Väkivaltainen parisuhde ja miten siitä pääsee irti

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 207 s.

Jokainen viiltävä sana ja mustelma sitoo uhria tiukemmin pahoinpitelijäänsä


Väkivaltaisessa parisuhteessa elävältä kysytään usein, miksi hän ei lähde. Miksi hän ei jätä kumppania, joka murentaa itsetunnon ja jota joutuu pelkäämään henkensä edestä? Väkivaltaisen suhteen kahleet ovat usein käsirautojakin vahvemmat, koska ne ovat uhrin mielessä. 

Miksi se ei vain lähde kuvaa väkivaltaisen parisuhteen todellisuutta usean naisen kokemusten kautta. Mikään suhde ei ala väkivaltaisesti. Jos kumppani ensimmäisillä treffeillä vetäisi tukasta pitkin lattiaa, olisi helppo lähteä taakseen katsomatta. Treffeillä kuitenkin tarjoillaan kohteliaisuuksia, huomaavaisuutta, romantiikkaa - unelmien prinssi on löytynyt. Tämä ajatus lämmittää myöhemmin, kun satujen rakkaustarina on muuttunut mustimmaksi helvetiksi. Kahleet syntyvätkin alun onnesta, ja häpeä lujittaa niitä entisestään.

Oma arvioni: On hyvä, että vaikeista asioista ja kipeistä kokemuksista uskalletaan puhua ääneen. Vain siten niitä on mahdollista taltuttaa ja päästä lopulta myös kokonaan irti. Kirjassa kerrotut riipaisevan rehelliset tositarinat tuovat esille sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Ne osoittavat kaunistelematta, että korea ulkokuori voi pettää todella pahasti. Ne kuvastavat myös sitä, kuinka henkinen lannistaminen ja mitätöinti saa uhrin usein uskomaan siihen, että hän on itse syypää kokemaansa pahaan tai ainakin ansainnut sen. 

Väkivalta on aina läsnä. Lyönti, tönäisy tai henkinen sivallus on vain pieni osa väkivaltaa. Monelle pahinta on niiden odottaminen. Tieto siitä, että sieltä se on tulossa. Pelko siitä, milloin. 

Itse en ole väkivaltaa onneksi kokenut, jos ei lasketa mukaan koulukiusaamista, joka ilmeni ennen kaikkea ryhmän ulkopuolelle jättämisenä. En voi siis sanoa ymmärtäväni oikeasti, miltä väkivallan keskellä eläminen tuntuu. Mutta tämän kirjan luettuani ymmärrän ainakin aiempaa paremmin, miksi parisuhdehelvetistä ei ole helppo lähteä.  Ahdistavasta aiheesta huolimatta oli kuitenkin myös lohdullista lukea niistä keinoista, jotka ovat auttaneet eräitä naisia jatkamaan elämäänsä vuosikausia jatkuneen piinan jälkeen - kenties jopa entistä vahvempina. 

Tärkeintä on antaa anteeksi itselleen ja kohdella itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Yhtä tärkeää on rakentaa itsetunto takaisin. Toiselle anteeksi antaminen on peilattava oman itsensä kautta - vihdoin. Kenelläkään ei ole velvollisuutta antaa toiselle anteeksi väkivaltaisia tekoja.  

Kirja tarjoaa mielestäni ennen kaikkea vertaistukea kaikille niille, jotka ovat joutuneet parisuhdeväkivallan uhriksi. Mutta toki se on tätä ikävää  ja yllättävän yleistä ilmiötä valaisevaa luettavaa myös kaikille muillekin, joita asia tavalla tai toisella koskettaa - läheisistä ystäviin ja naapureista terapeutteihin. Uskon, että luettuaan tämän kirjan entistä harvempi esittää varsinkaan ääneen "no mitäs ei lähde, oma vika" -ajatuksen.  Silloin on otettu jo yksi pieni mutta tärkeä askel oikeaan suuntaan, eli pois uhria syyllistävältä ja hänen huonommuudentunnettaan vahvistavalta tieltä. Jokainen lyönti, fyysinen tai verbaalinen, on liikaa. 

14 lokakuuta 2018

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 254 s.

Downshiftausta "monien mahdollisuuksien talossa" - uusi viihdesarja alkaa

Pientä fiksausta vailla 21.3. klo 23.55
Tämä on blogi hyvästä elämästä ja uudesta alusta.Tervetuloa seuraamaan, kuinka muijan käy! Koettu burnout  ja avioero. Jätetty kiinteistönvälittäjän työ. Ostettu vanha koulu.

Paitsi talon Venla hankkii myös kokonaan uuden elämäntavan Airbnb-majoituspalveluineen, pop up-kahviloineen ja blogeineen. Majatalon vieraat, persoonalliset naapurit ja karkailevat kanat tuovat eloa Venlan arkeen, jossa tosin riittää entuudestaan teinityttären ja ex-miehen järjestämiä tempauksia.

Downshiftaus pitää Venlan todella kiireisenä! Varsinkin kun yhtenä päivänä taloon astuu eräs trubaduuri...

Oma arvioni: Kepeän kevyttä kotimaista viihdettä. Jos etsit kirjaa, jota lukiessa ei juurikaan tarvitse ajatella, tässä on yksi ihan hyvä vaihtoehto. Minua kiinnosti tässä kirjassa eniten se, että kirjassa käsitellään jonkin verran myös bloggaamista ja etenkin sitä, onko todellisuus usein jotakin muuta kuin netissä hehkuttaen kerrotaan. No, sopivaa luettavaa näin lämpimänä lokakuisena viikonloppuna joka tapauksessa. 

P.S. Kirjailijanimen takaa löytyy kirjailija Niina Hakalahti. 

13 lokakuuta 2018

Pierre Lemaitre: Rosie

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2017
Ranskankielinen alkuteos: Rosy & John
Suomentanut: Susanna Hirvikorpi
Sivumäärä: 179 s.

Pommi toimi juuri niin kuin pitikin. Aivan suunnitelman mukaan. Haavoittuneita autetaan parhaillaan ulos. Mies livahtaa vaivihkaa paikalta. Hän ei auta ketään. Hän on pommin asentaja. Miehellä ei ole enää mitään menetettävää. Hänen äitinsä on vankilassa, tyttöystävä murhattu ja työpaikka mennyttä. Tämän arvaamattoman miehen kanssa ylikomisario Camille Verhoevenin on toimittava varovaisemmin kuin koskaan. Onko hän todellinen uhka koko maan turvallisuudelle vai ainoastaan suuruudenhullu luuseri.

Pierre Lemaitre kuljettaa lukijansa taidokkaasti hiuksia nostattavaan tilanteeseen, jossa jokainen kuluva minuutti voi maksaa satojen ihmisten hengen. Rosie on Camille Verhoeven -sarjan itsenäinen neljäs tarina, joka sijoittuu ajallisesti ennen Camillen tapahtumia. Sarjan muut osat ovat Irene ja Alex.

Oma arvioni: Olen lukenut aiemmin em. sarjasta vain Camillen. Tämä Rosie pitää lukijaa tiukasti otteessaan. Sen keskeisin kysymys kuuluu, mikä on lopulta äidinrakkauden hinta. Entä kuka sen joutuu maksamaan? Vaikka tarina onkin suhteellisen lyhyt ja suoraviivainen ja kirjailija itse luonnehtii romaaniaan ikään kuin puolikkaaksi, kyllä se mielestäni ihan kokonainen teos on kaikin puolin. Taistelu aikaa vastaan on jännittävää heti alusta alkaen. Jos etsin nopealukuista dekkaria, valitse Rosie. 

12 lokakuuta 2018

Eppu Nuotio: Anopinhammas

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi:
Sivumäärä: 254 s.

Lukijat hurmannut hyvänmielen dekkarisarja jatkuu!

Kun espanjalais-suomalaiset häät saavat karmean lopun, on paikalla tietenkin tarkkavaistoinen Ellen Lähde. Puutarhamatkalla Andalusiassa Ellen Lähde saa yllätyskutsun häihin, joissa vihitään suomalainen sulhanen ja espanjalainen morsian. Aamulla Ellen herää huutoon. Hän pitää syyllisinä kovaäänisiä riikinkukkoja, mutta hänen saapuessaan aamiaiselle totuus valkenee. Eivätkä yllätykset lopu häihin, kun Ellen saa työnnettyä lusikkansa sukusalaisuuksien soppaan. 

Anopinhammas jatkaa kutkuttavan koukuttavaa sarjaa, jossa Ellen Lähde, intohimoinen perennaharrastaja ja marttaihminen, ratkoo vapaa-ajallaan rikosmysteerejä neitimarplemaiseen tyyliin.

Oma arvioni: Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjan toisessa osassa liikutaan sekä Espanjan auringon alla että Suomen Turussa. Minusta on aina mukavaa, kun kirjasta voi bongata monia itselleen tuttuja paikkoja. Kirjassa tavataan jo Myrkkykeisossa seikkailleita henkilöitä, joten kyseinen kirja olisi hyvä lukea ensin, mutta välttämätöntä se ei kuitenkaan ole. Teosten mysteerit kun eivät liity mitenkään toisiinsa. 

Anopinhammas kertoo äideistä ja anopeista - siis voimakastahtoisista naisista. Se on tarina suvun vaietuista salaisuuksista, jotka ovat kaivertaneet ihmisten sisimpään syvää katkeruutta. Auttamishaluisena ja ehkä hieman liiankin uteliaana naisena Ellen ei malta olla tutkimatta, mitä menneisyydessä oikein on tapahtunut. 

Jos etsit hyvää mieltä tuovaa ja kevyttä kotimaista jännityskirjaa, on Anopinhammas ihan hyvä valinta. Se saa kaipaamaan kesään, vaikka syksyn ruskassa oma viehätyksensä onkin. Kirjalla on mielestäni varsin kuvaava nimi ja mietinkin jo, mikäköhän kasvi mahtaa antaa nimensä tämän kotoisan dekkarisarjan seuraavalle osalle...

11 lokakuuta 2018

Anna Kozlova: F20

Kustantaja: Scanria
Julkaisuvuosi: 2018
Venäjänkielinen alkuteos: F20 (2017)
Suomentanut: Arto Konttinen
Sivumäärä: 175 s.

Anna Kozlovan uusin romaani F20 on omistettu  ihmisille, joista kukaan ei kirjoita ja joista ei mielellään edes puhuta. Heitä ei huolita mihinkään työhön, kukaan ei halua heitä puolisokseen eikä lastensa äidiksi tai isäksi. He ovat sairaita, mutta heidän hoitonsa rahoittamiseksi ei järjestetä keräyksiä, sillä heidän sairautensa on kauheampi kuin syöpä, toivottomampi kuin AIDS ja häpeällisempi kuin kuppa. Kansainvälisessä tautiluokitusjärjestelmässä F20 tarkoittaa skitsofreniaa.

Oma arvioni: Vasta nyt kirjan luettuani huomaan, että tässä venäläisessä romaanissa on monia samoja elementtejä kuin edellisessä lukemassani kirjassa eli Saranassa. Molemmissa kun pohditaan, kuka onkaan loppujen lopuksi mieleltään terve. Onko normaalia olemassakaan? F20:ssä podetaan sekä skitsofreniaa että murrosikäisten tyttöjen kasvukipuja. Aikuistuminen askarruttaa, vaikka pelottavinta ovatkin pään sisällä kaikuvat äänet. Niitä yritetään sitten vaientaa erilaisin kemiallisin ainein, vaihtelevin seurauksin. Millaista on olla mieleltään sairas, kun haluaisi olla samanlainen kuin kaikki muutkin?

Anna Kozlovan uusin ja palkittu romaani kuvaa koskettavasti ulkopuolisuuden kokemusta ja hyväksynnän hakemista. Kirjassa vaikeita ja liian kauan vaiettuja teemoja käsitellään rohkeasti ja karua todellisuutta kaunistelematta, mutta tarinassa on mukana myös ironisia sävyjä. Mielestäni juuri se tekee kirjasta suhteellisen helposti lähestyttävän. Minua tarina ei ahdistanut,  mutta puhuttelee monellakin tavalla kenties pitkäänkin kirjan lukemisen jälkeen.

Suomenkielisen painoksen kansikuva on mielestäni todella onnistunut. Jo se saattaa hyvinkin saada lukijan tarttumaan teokseen. Kirja kannattaa lukea riippumatta siitä, koskettavatko mielenterveysongelmat henkilökohtaisesti vai eivät. 

Katariina Souri: Sarana - Tunnustuksia taitekohdassa

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 299 s., 16 numeroimatonta kuvasivua

Hätkähdyttävä kuvaus yhdestä vuodesta keski-iän taitekohdassa. Yrityksestä elää keskellä mielialojen heilahteluita ilman lääkkeitä tai alkoholia. Yrityksestä tulla siksi joka on.

Oma arvioni: Avoimen rehellinen "välitilinpäätös" eletystä elämästä ja itsensä etsimisestä. Kertomus mielen hauraudesta ja mielenterveysongelmien hoitamisesta eri keinoin alkoholista monenlaisiin terapioihin. Vaikka kirjan keskiössä onkin luonnollisesti kirjoittajan oma henkilöhistoria, pohditaan siinä suorasanaisesti myös mielenterveysongelmien hoidon tilaa nyky-Suomessa kirjoittajan omiin kokemuksiin peilaten. Katariina Souri kysyy mielestäni aiheellisesti, ketä varten lääkkeitä tarjotaan; potilaiden parhaaksi vai lääketeollisuuden tarpeisiin. On selvää, että joskus diagnooseja tarvitaan, mutta asioiden liiallisella lääketieteellistämisellä eli medikalisaatiolla, on kiistattomasti myös nurja puolensa. Eihän yksikään ihminen ole  oman diagnoosinsa täydellinen edustaja, joten miksi siis ylipäätään kategorisoimme ihmisiä. Se kun ei "paranna" ketään.

Kirjaa lukiessa tulin kerran jos toisenkin miettineeksi, mitä mielenterveydellä oikeastaan tarkoitetaan. Ei ole esimerkiksi yksinkertaista sanoa, milloin on kysymys taiteellisesta luovuudesta, milloin taas haitallisesta maanisuudesta. Milloin mielialanvaihtelua sitten voidaan pitää normaalina, milloin sairaana? Ajattelemisen arvoisia mutta kimurantteja kysymyksiä. 

Syvälle sukeltavassa ja korkealle kurkottavassa teoksessaan Katariina Souri (s.1968) kuvaa riipaisevan suoraan myös lapsuutensa ja nuoruutensa kipupisteitä sekä isänsä sairastumisen käynnistämää luopumisprosessia. Sarana on kiehtovan monitasoinen matka ihmismielen syövereihin keski-iän taitekohdassa elävän ja edelleen itseään etsivän moni-ilmeisen naisen silmin. Kaikessa rosoisuudessaan kirjassa kuvattu Sourin polveileva matka elämäntiellä on rohkaisevaa luettavaa. Vaikka kirjailija onkin kirjoittanut tämän kirjan ennen kaikkea itselleen, uskon siitä olevan iloa myös etenkin samanlaisten ongelmien kanssa kamppaileville keski-ikäisille naisille, jotka pohtivat keitä he oikein ovat ja minne he ovat menossa. Suosittelen. 

10 lokakuuta 2018

Markus Hotakainen: Neroja vai mielipuolia

Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 175 s.

Tieteen kehitys ei ole aina niin suoraviivaista kuin annetaan ymmärtää. Joskus tunnustetuilla tieteentekijöillä on pimeä puolensa, toisinaan hulluimpienkin propellihattujen ajatuksissa on perää. Neroja vai mielipuolia esittelee kaksikymmentä erikoislaatuista tieteilijää seitsemältä vuosisadalta. - alkoholille nimen antaneesta Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheimista nobelisti Richard Feynmaniin. Mukana on kaikkien tuntemia nimiä kuten tutkimaansa säteilyyn lopulta kuollut Marie Curie, Isaac Newton, jonka harva tietää olleen intohimoinen alkemisti, tai Nikola Tesla, joka yritti turhaan kehittää langatonta sähköä. Mutta joukkoon mahtuu myös riemastuttavia kuriositeetteja kuten Marsin pinnalla kanavia ja siltoja havainnut itävaltalainen tohtori, professori Leo Brenner, joka myöhemmin paljasti, ettei hän ollut itävaltalainen, ei tohtori eikä professori, eikä edes Leo Brenner vaan serbialainen kreivi Spiridion Gopcevic!

Olivat tieteilijät sitten veijareita, huijareita tai ihan vain elohopeahuuruissa, eivät nykypäivän saavutukset olisi olleet mahdollisia ilman heidän uraauurtavaa työtään. Markus Hotakaisen käsittelyssä tieteen historia on yhtä aikaa valaisevaa ja hillittömän hauskaa. 

Oma arvioni. No valaisevaa toki, mutta hillittömän hauskasta en tämän teoksen kohdalla puhuisi. Kirja tarjosi kaksikymmentä kiinnostavaa tarinaa tieteen parissa toimineista omalaatuisista persoonista, historian pellepelottomista. Tieteen luonteeseen kuuluu jatkuva kehittyminen ja epäily. Aina ei ole helppoa sanoa, kuka minkäkin tieteellisen löydöksen tai uraauurtavan keksinnön takana on - ja onko joku edes se, joka väittää olevansa, mutta maailma on joka tapauksessa täynnä tutkimisen arvoisia kysymyksiä. Ilman tiedettä todellisuus oli taatusti kovin toisenlainen.

Kirja on kirjoitettu niin yleistajuisesti, että esimerkiksi fysiikan ilmiöitä huonosti tunteva ihmistieteilijäkin pysyy mukana suhteellisen vaivattomasti, vaikka sfääreissä aina välillä liikutaankin. Voisin kuvitella tämän Markus Hotakaisen kirjan kiinnostavan etenkin luonnontieteiden historiaan vihkiytyneitä lukijoita. 

09 lokakuuta 2018

Heikki Valkama: Laserjuuri

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 296 s.

Tappavasti maustettu gastrodekkari! 

Kun Namie Amuro kuulee liikaa maatessaan sushialustana syrjäisessä kylpylässä, hän tajuaa välittömästi henkensä olevan vaarassa. Vaarassa on myös suomalainen huippukokki Riku Mäki, jonka suurena kulinaristina tunnettu japanilainen miljardööri on lähettänyt Kreikkaan jäljittämään muinaista herkkua nimeltä laserjuuri. Miljardööri ei kuitenkaan ole ainut, joka on kiinnostunut löytämään mausteen, jota tarinan mukaan on viimeksi saanut maistaa itse keisari Nero. Sitä etsivät muutkin, mukaan lukien Japanin ja Kreikan mafia. 

Heikki Valkama vie Japaniin ja Kreikkaan sijoittuvassa dekkarissaan kunnianhimoisten kokkien, rahanahneiden mafiosojen ja herkullisen ruoan maailmaan. Laserjuuri jatkaa Suomen Dekkariseuran vuoden esikoisdekkariksi valitseman Pallokalan tarinaa. 

Oma arvioni: En ole Pallokalaa vielä lukenut, joten kenties siksi Riku Mäen hahmo jäi itselleni etäiseksi. Japanilainen kulttuuri on aina kuitenkin kiinnostanut minua, joten päätin lukea tämän Laserjuuren, kun sen kirjastosta löysin. Vaikka aasialaisen keittiön herkut eivät minun makuuni olekaan, Valkaman jännittävän moniaineksisen keitoksen nautin ihan mielelläni. Kirjasta huomaa, että kirjailija todella tuntee ne asiat, joista hän kirjoittaa. Eiköhän se Pallokalakin päädy kirjalliselle ruokalistalleni vielä jonain päivänä.

P.S. Kirjoista bloggaamista on tänään takana jo 12 vuotta ja ehkä jokunen vuosi on vielä edessäkin. Luettavahan ei maailmasta lukemalla lopu, onneksi. 

08 lokakuuta 2018

Kirja-arvio: Kaisa Happosen & Karri Paleface Miettisen Revi se


Maailma on täynnä sanoja. Ota ne käyttöön.

Näin kehottavat tuoreessa kirjassaan Revi se Karri Miettinen  eli rap-artisti Paleface ja kuvakirjailija ja käsikirjoittaja Kaisa Happonen. He ovat saksineet sanoja ja lauseita, tussanneet ja korjauslakkailleet uusiksi muun muassa Hesarin, Demin ja Imagen tekstejä. Näin on syntynyt uusia vallitsevaa maailmantilaa ja nykyihmisen pieniä ja suuria murheita analysoivia rivejä aina terrorismin pelosta rakkauden kaipuuseen. Revi se -kirja osoittaa erinomaisesti, kuinka sanoja uudelleen järjestelemällä on mahdollisuus rakentaa kokonaan uusia maailmoja.  Näin ollen epätoivoon ei kannata vajota niin kauan kuin edes sanoissa on tavukin toivoa.  Kirja herättelee lukijaa katselemaan sanoja sekä tarkemmin että toisin. Sanoja on kaikkialla, ja ne kaikki ovat meidän, joten sanattomaksi ei tarvitse jäädä. Tänäänkin meillä on tilaisuus puhua suoraan, jos uskallamme. Tämä kirja on vahva kannanotto sanojen puolesta. Niiden avulla voimme yhdessä rakentaa maailmasta paremman. 

Revi se puhuttelee sekä sanoillaan että kuvillaan. Se inspiroi ja kannustaa varmasti monia kokeilemaan vaikkapa lauseiden leikkelyä itsekin. Voisin hyvin kuvitella, että tämä erilainen ja vahvasti visuaalinen runoteos kiinnostaa sellaisiakin nuoria, jotka eivät runokirjoja yleensä lue, ovathan Palefacen sanoitukset nuorisolle tuttuja. 

Heti kirjan kannesta minulle tuli mieleen muutaman vuoden takainen ilmiö: jääkaappirunous. Sitä en innostuksesta huolimatta kuitenkaan koskaan "harrastanut", mutta voin luvata, että Happosen ja Miettisen uutuuskirjan innoittamana tulen varmasti jossain vaiheessa kokeilemaan ainakin jotakin siinä esiteltyä tekniikkaa. 
menneisyys on valmis  tulevaisuus on nyt 
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 116 s.

Mariska: Määt ja Muut - Runoja eläimistä ja ihmisistä

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Kuvittaneet: Reetta Niemensivu & Aapo Ravantti
Sivumäärä: 56 s.

Mariskan eläinrunot ovat täynnä riimien riemua. Ne on kirjoitettu rennolla kädellä, huvittamaan ja liikuttamaan niin lasta kuin aikuista lukijaa. Rytmikkään laululyriikan tavoin säkeet menevät suoraan sydämeen ja jäävät päähän soimaan. 

Kokoelman sivuilla seikkailee joukko toinen toistaan rakastettavampia eläinhahmoja, kuten uhmaikäinen Lissu Lokintyttö, Lammas, joka tahtoo olla villipeto sekä moni muu. Siellä täällä vilahtaa myös ihmislapsi, pikku-Siiri Sirpelöinen. Runojen tunnelmat vaihtelevat ilkikurisesta surumieliseen ja hulluttelusta kaihoon.  

Oma arvioni: Mariskan mainiot riimit ilahduttavat pieniä ja isompiakin eläinten ystäviä. Kirjan kuvitus on värikästä ja tekstiä erinomaisesti tukevaa. Kiva kirja koko perheen yhteisiin lukuhetkiin kolmevuotiaista alkaen. 

Runoileva rupikonna nousi suosikiksi, lukemalla riimit oivat, saat kenties tietää, miksi...

06 lokakuuta 2018

Miska Rantanen (toim.): Kivaan kipuun - Kirjallisen viestinnän tähtihetkiä

Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 200 s.

Nyt Luxus-editio kovissa kansissa!!!

Rakastettujen mediamokien kavalkadi ei ota loppuakseen! Lisää mediamokia kokonaisen kirjan verran, nyt deluxe-lahjalaitoksena mukana Kukkivan syyspervon ja Kaikki ranteet auki -teosten parhaimmisto sekä uusimmat älynväläykset ihmiskunnan kirjallisen tuotannon ehtymättömästä runsaudensarvesta. Lupaamme lopettaa tähän (Tai siis, lähettäkää vain lisää löydöksiä osoitteeseen viestinnantahtihetkia@gmail.com

Oma arvioni: Näin todetaan Kivaan kipuun -kirjasta kustantajan sivuilla. Jatkoa siis todennäköisesti seuraa - ja hyvä niin. Kirjaa lukiessa sai nauraa paljon ja kovaan ääneen. Kyllä meillä on upea kieli. Siispä, en suosittele kirjan lukemista julkisissa tiloissa. Mutta, jos kaipaat jotakin hervottoman hauskaa luettavaa, ei tätä erikoispainosta kannata missään tapauksessa ohittaa. Kasvisgraniittia en kyllä söisi enkä huonoussettiä ostaisi, mutta huolirasva voisi kiinnostaa, jos se poistaisi murheita. No, tämän kirjan lukeminen hoitaa sen - ainakin hetkeksi. Suosittelen sinullekin. 

Cristovão Tezza: Professori

Kustantaja: Aviador
Julkaisuvuosi: 2018
Portugalinkielinen alkuteos: O professor
Suomentanut: Tarja Härkönen
Sivumäärä: 272 s.

Romaanisen filologian professori Heliseu da Motta e Silva herää aamulla levottomasta unesta päivään, jona hänet on määrä palkita tiedemiesurastaan. Vanha professori alkaa laatia mielessään puhetta, mutta kesken sen laadinnan hän havahtuu ristiriitaisiin muistoihinsa: isän ankaruuteen, äidin hämärään kuolemaan, opiskeluaikaansa, ulkomaille muuttaneeseen poikaansa, avioliittoonsa Mönikan kanssa ja intohimoiseen muistoon Therézestä, salaperäisestä ranskattaresta.  

Romaanissaan Cristovão Tezza rakentaa Proustin ja Faulknerin hengessä monitasoisen kertomuksen ulkoisesti menestyneestä miehestä, joka elämänsä huippukohdassa ja julkisen palkitsemisen hetkellä huomaakin katuvansa menneisyyttään.

Oma arvioni: Miten joku voi kirjoittaa kokonaisen kirjan pelkästään juhlapuheen valmistelusta, mutta kuitenkin siten, että tarina on monitasoinen? No, ainakin brasilialainen Cristovão Tezza (s. 1952) voi. Kertojan ajattelu rönsyilee sinne tänne, muistosta toiseen. Elämäänsä muistelevan professorin mukaan muistelua voi verrata Rubiikin kuution kääntelyyn. Aika osuvaa, sillä eri muistojen palaset sekoittuvat helposti toisiinsa ja järjestyvät pohdintojen seurauksena uudella tavalla.

Kirjaa lukiessa mietin, kuinka omaelämäkerrallisesta teoksesta mahtaa olla kysymys. Oli miten oli, joka tapauksessa kirjailijalla ja kirjan päähenkilöllä on yhteisiä piirteitä. Ajoittainen oman elämänsä reflektointi tekisi varmasti hyvää itse kullekin. Kirjailija on luonnehtinut Professoria tähänastisen uransa kypsimmäksi teokseksi. Eikä ihme, sillä kerronta on elävää ja intensiivistä, kieli rikasta ja värikästä. Mielestäni tämä tajunnanvirranomainen monologi säilyi kiinnostavana loppuun asti, vaikka asiaa aluksi kyllä hieman epäilinkin.

Jos brasilialainen nykykirjallisuus kiinnostaa, Tezzan Professori on lukemisen arvoinen.