Riina-Maria Metso: Miksi se ei vain lähde? Väkivaltainen parisuhde ja miten siitä pääsee irti

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 207 s.

Jokainen viiltävä sana ja mustelma sitoo uhria tiukemmin pahoinpitelijäänsä


Väkivaltaisessa parisuhteessa elävältä kysytään usein, miksi hän ei lähde. Miksi hän ei jätä kumppania, joka murentaa itsetunnon ja jota joutuu pelkäämään henkensä edestä? Väkivaltaisen suhteen kahleet ovat usein käsirautojakin vahvemmat, koska ne ovat uhrin mielessä. 

Miksi se ei vain lähde kuvaa väkivaltaisen parisuhteen todellisuutta usean naisen kokemusten kautta. Mikään suhde ei ala väkivaltaisesti. Jos kumppani ensimmäisillä treffeillä vetäisi tukasta pitkin lattiaa, olisi helppo lähteä taakseen katsomatta. Treffeillä kuitenkin tarjoillaan kohteliaisuuksia, huomaavaisuutta, romantiikkaa - unelmien prinssi on löytynyt. Tämä ajatus lämmittää myöhemmin, kun satujen rakkaustarina on muuttunut mustimmaksi helvetiksi. Kahleet syntyvätkin alun onnesta, ja häpeä lujittaa niitä entisestään.

Oma arvioni: On hyvä, että vaikeista asioista ja kipeistä kokemuksista uskalletaan puhua ääneen. Vain siten niitä on mahdollista taltuttaa ja päästä lopulta myös kokonaan irti. Kirjassa kerrotut riipaisevan rehelliset tositarinat tuovat esille sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Ne osoittavat kaunistelematta, että korea ulkokuori voi pettää todella pahasti. Ne kuvastavat myös sitä, kuinka henkinen lannistaminen ja mitätöinti saa uhrin usein uskomaan siihen, että hän on itse syypää kokemaansa pahaan tai ainakin ansainnut sen. 

Väkivalta on aina läsnä. Lyönti, tönäisy tai henkinen sivallus on vain pieni osa väkivaltaa. Monelle pahinta on niiden odottaminen. Tieto siitä, että sieltä se on tulossa. Pelko siitä, milloin. 

Itse en ole väkivaltaa onneksi kokenut, jos ei lasketa mukaan koulukiusaamista, joka ilmeni ennen kaikkea ryhmän ulkopuolelle jättämisenä. En voi siis sanoa ymmärtäväni oikeasti, miltä väkivallan keskellä eläminen tuntuu. Mutta tämän kirjan luettuani ymmärrän ainakin aiempaa paremmin, miksi parisuhdehelvetistä ei ole helppo lähteä.  Ahdistavasta aiheesta huolimatta oli kuitenkin myös lohdullista lukea niistä keinoista, jotka ovat auttaneet eräitä naisia jatkamaan elämäänsä vuosikausia jatkuneen piinan jälkeen - kenties jopa entistä vahvempina. 

Tärkeintä on antaa anteeksi itselleen ja kohdella itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Yhtä tärkeää on rakentaa itsetunto takaisin. Toiselle anteeksi antaminen on peilattava oman itsensä kautta - vihdoin. Kenelläkään ei ole velvollisuutta antaa toiselle anteeksi väkivaltaisia tekoja.  

Kirja tarjoaa mielestäni ennen kaikkea vertaistukea kaikille niille, jotka ovat joutuneet parisuhdeväkivallan uhriksi. Mutta toki se on tätä ikävää  ja yllättävän yleistä ilmiötä valaisevaa luettavaa myös kaikille muillekin, joita asia tavalla tai toisella koskettaa - läheisistä ystäviin ja naapureista terapeutteihin. Uskon, että luettuaan tämän kirjan entistä harvempi esittää varsinkaan ääneen "no mitäs ei lähde, oma vika" -ajatuksen.  Silloin on otettu jo yksi pieni mutta tärkeä askel oikeaan suuntaan, eli pois uhria syyllistävältä ja hänen huonommuudentunnettaan vahvistavalta tieltä. Jokainen lyönti, fyysinen tai verbaalinen, on liikaa. 

Kommentit