Siirry pääsisältöön

Martha Stout: Sosiopaatti seinän takana

Kustantaja: Scanria
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: The Sociopath Next Door (2005)
Suomentanut: Risto Mikkonen
Sivumäärä: 304 s.

Kuka sinun tuntemistasi ihmisistä on piru?

Onko se valehteleva, petollinen ex-miehesi? Yläasteen sadistinen liikunnanopettajasi? Pomosi, josta on hauskaa nöyryyttää ihmisiä kokouksissa? Kollega, joka varasti ideasi ja esitti sen muille omanaan?
Sosiopaatti seinän takana -kirjaa lukiessa tajuat, ettei eksäsi ollut väärinymmärretty osapuoli, vaan sosiopaatti. Entäpä sitten pomosi, opettajasi ja työtoverisi? Hekin saattavat olla sosiopaatteja.

Olemme tottuneet pitämään sosiopaatteja väkivaltaisina rikollisina, mutta Sosiopaatti seinän takana -kirjassa Harvardissa työskennellyt psykologi Martha Stout paljastaa, että neljällä prosentilla tavallisista kansalaisista - joka kahdennellakymmenennelläviidennellä - on huomaamaton persoonallisuushäiriö, jonka määräävänä piirteenä on se, ettei heillä ole omaatuntoa. Tällainen ihminen ei kykene tuntemaan häpeää, syyllisyyttä eikä katumusta. 

Martha Stout opettaa lukijaa tunnistamaan sosiopaatit ja suojautumaan sellaisilta, mikäli heitä sattuu omassa elämässä kohdalle - ja jotka saattavat olla jo aiheuttamassa kaaosta elämässäsi. 

Oma arvioni: Sosiopaatti seinän takana oli oikeastaan karmivaa luettavaa. On suorastaan hätkähdyttävää ajatella, kuinka paljon tällaisia omaatuntoa vailla olevia ja häikäilemättömästi toimivia ihmisiä keskuudessamme onkaan - lähellä tai kauempana, mutta joukossamme joka tapauksessa. Martha Stout luonnehtii sosiopaatteja jääihmisiksi. 
Kyse ei ole siitä, etteivätkö sosiopaatit tiedostaisi hyvän ja pahan eroa, vaan siitä, ettei tuon eron tiedostaminen millään tavoin rajoita heidän käyttäytymistään. Toisin kuin meissä muissa, oikean ja väärän eron tiedostaminen ei käynnistä heissä tunnepuolella minkäänlaisia hälytyssireeneitä, hätävaloja tai jumalanpelkoa. Yksi ihminen kahdestakymmenestäviidestä kykenee tekemään ilman syyllisyyden tai katumuksen häivääkään aivan mitä tahansa. 
Ja ikävä kyllä he eivät jää teoistaan useinkaan kiinni, toisin kuin rikolliset. Mitä sitten me omaantuntoomme sitoutuneet ihmiset voimme tehdä sellaisten ihmisten varalta, jotka eivät koe lainkaan syyllisyyttä? Stout esittelee trillerimäisessä tietokirjassaan kolmetoista sääntöä, joiden avulla voimme pärjätä sosiopaattien kanssa arkielämässä. Stout kehottaa meitä muun muassa luottamaan vaistoihimme, kyseenalaistamaan auktoriteetteja ja varoittaa manipulointiin tähtäävästä imartelusta. 
Omatunto, velvollisuudentunteemme toinen toisiamme kohtaan, mahdollistaa yhteiselämämme kodeissamme ja tällä planeetalla. Se auttaa merkityksen luomisessa ja estää elämäämme muuttumasta tyhjäksi olemassaoloksi ja tarkoituksettomaksi kilpailuksi muita vastaan.
Tämän kirjan luettuani minun on helppo olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on omatunto. Kuten Stout pahuuden syvintä olemusta esimerkkitapausten avulla kuvaavassa teoksessaan toteaa, juuri omatunto tekee ihmisen elämästä elämisen arvoista - ja elämä vailla omaatuntoa on hänen mukaansa aina jollakin tavalla epäonnistunutta. Onneksi omatunto on kuitenkin useimmille meistä jotakin hyvin luontaista ja spontaania, vaikka emme sitä juuri huomaakaan, sillä niin kauan kuin meillä on omatunto, on meillä myös toivoa ja rakkautta. 

Emme voi pelastaa niitä, jotka eivät ole pelastettavissa, mutta voimme suojella psyykettämme. Uskon tämän ajatuksia herättävän kirjan lukemisen auttavan meitä tärkeämmässä missiossamme - omassa elämässämme. Jos aihe kiinnostaa, tartu tähän pirullisen hyvään teokseen. Jos sosiopatia pelottaa, tarraa kirjaan kiinni kaksin käsin.