Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär
 |
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2018 Sivumäärä: 282 s. |
Manga on nuori nainen Hyväniemestä, talosta jossa osataan tehdä taikoja - päästää lapsia maailmaan, parantaa sairauksia ja avittaa kalaonnea. 1600-luvun puolivälissä monet taidot ovat vaarallisia. Eletään maailmanaikaa, jossa paholaisen tekoja nähdään lähes kaikkialla: kun kärpänen lentää papin suuhun kesken siunaamisen, on paholainen vain ottanut kärpäsen muodon. On noitavainojen aika, ja Manga on noidan tytär. Siis varmasti noita itsekin. Sellainen pitää saada oikeuden eteen tuomittavaksi.
Poltetun miehen tytär on kertomus on yhden lajin hulluuden leviämisestä ihmisten pariin ja sen traagisista seurauksista. Sitä myöten romaani kertoo myös meidän ajastamme; sen ilmiöistä, sen omista noitavainoista.
Tapio Koivukari luo historiallisen maailman vailla jälkiviisauden häivää. Näiden ihmisten ajatusmaailma on toisenlainen kuin meidän, mutta lopulta he ovat samanlaisia kuin sinä ja minä. Tässä ja nyt.
Poltetun miehen tytär on edellisestä romaanistaan Unissasaarnaaja Runeberg-palkinnon saaneen Koivukarin uusin romaani.
Oma arvioni: Tulipa pitkästä aikaa luettua historiallinen romaani, joka oli kaiken lisäksi jännittäväkin, olihan 1600-luku monin tavoin synkkää aikaa Euroopassa. Ja tuo tunnelma välittyi Tapio Koivukarin tuoreimmasta romaanista suorastaan kuumottavasti. Noitavainot olivat yleisiä ja ne syntyivät usein naapureiden välisestä kaunasta ja ihmisille ominaisesta kateudesta toisiaan kohtaan. Valitettavasti kyräily ja erilaisuuden huono sietäminen ovat tuttuja myös nyky-yhteiskunnassamme, vaikkei ihmisiä enää sentään rovioilla poltetakaan.
Koivukarin vahvan historiallisen romaanin taustalla on islantilainen tositarina. Elämä on köyhyydessä kovaa, maisema karu, luonto armoton ja pieni ihminen voimaton kirkon valvovavan silmän alla. Kirjailija tuntee hyvin sekä Islannin että teologian ja se näkyykin minusta tarinan syvyydessä erinomaisesti. Eri kertojaäänet toimivat kirjassa hyvin ja vanhahtava kieli on sekin uskottavan tuntuista. Tämä vaiherikas tarina osoittaa mainiosti sen, ettei ennen kaikki suinkaan ollut paremmin kuin nyt. Hulluja on ollut ennen, on nyt ja tulee olemaan tulevaisuudessakin. Kaikella on aikansa ja paikkansa.
Koivukarin vahvan historiallisen romaanin taustalla on islantilainen tositarina. Elämä on köyhyydessä kovaa, maisema karu, luonto armoton ja pieni ihminen voimaton kirkon valvovavan silmän alla. Kirjailija tuntee hyvin sekä Islannin että teologian ja se näkyykin minusta tarinan syvyydessä erinomaisesti. Eri kertojaäänet toimivat kirjassa hyvin ja vanhahtava kieli on sekin uskottavan tuntuista. Tämä vaiherikas tarina osoittaa mainiosti sen, ettei ennen kaikki suinkaan ollut paremmin kuin nyt. Hulluja on ollut ennen, on nyt ja tulee olemaan tulevaisuudessakin. Kaikella on aikansa ja paikkansa.
"Ihmiset syntyvät ja kuolevat, tuuli kääntyy ja nousuvesi laskee. Turha täällä on mistään ruveta varsinaisesti kiukuttelemaan, sillä määräaikansa on kaikella taivaan alla."
Vaikka kirjassa pääosin pimeässä ajassa liikutaankin, oli tarinassa myös ilon ja toivon pilkahduksia. Kirjaa voi suositella lämpimästi huolellisesti taustoitettujen ja hyvin kirjoitettujen historiallisten romaanien ystäville.
"Traanituikun valo ja toisaalta sana, ääneen luettu tai laulettu, tarinaa eteenpäin vievä tai taitavasti runomuotoon taottu. Kaikki ne lupasivat hengen voittoa aineesta ja valon pimeydestä."