31 joulukuuta 2018

Traudl & Walter Reiner: Kissa kuntoon

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1994
Saksankielinen alkuteos: Fitness für Katzen (1992)
Suomentanut: Sauli Järvinen
Sivumäärä: 60 s.
Kuntokurssi aikaansa seuraavalle katille, ilopilleri jokaiselle kissanystävälle

Kissankin on huolehdittava kunnostaan, sen tietää uusi kissasukupolvi. Treenaus on siis paikallaan: venyttely ja taivuttelu, hölkkä, hikijumppa, trampoliinihypyt, kuntosalilla bodaaminen, painoilla harjoittelu uinti, pyöräily... kaikki mitä tarvitaan joustavuuden ja vetreyden saavuttamiseen.

Samoilta tekijöiltä julkaistu aikaisemmin: Joogaa kissoille

Oma arvioni: Kyllä näillä monipuolisilla treeniohjeilla kinkun, suklaan ja muiden jouluherkkujen seurauksena vyötärölle kertyneet kilot lähtevät tehokkaasti karisemaan. Tuleehan näitä kissamaisen notkeita kuntoilukuvia katsellessakin melkein jo hiki pintaan - tai hymy huulille ainakin...

Kari Hukkila: Tuhat ja yksi

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 215 s.

Nimetön kertoja on ajautunut välirikkoon sukunsa kanssa "maahanmuuttokysymyksen" takia. Takkuillen alkava työ vastauksen löytämiseksi vie kertojan Italiaan tapaamaan vanhaa ystäväänsä, joka on kohdannut ja kadottanut etiopialaisen paperittoman. Tätä etsittäessä akateemisen filosofian hylänneet ystävykset keskustelevat, kertovat ja ajattelevat. Aiheiksi kelpaavat yhtä hyvin niin Wittgensteinin mökki, Punaisen Ristin avustussaattue, koivunvartta kipittävät muurahaiset kuin ihmisten voima kulkea omia teitään. Keskustelut tulevat näyttäneeksi Euroopan jatkuvan katastrofin ja poikkeustilan, jolle on jälleen löydetty syntipukki. 

Tuhat ja yksi on koskettava ja ankara teos maailmojen rajoista ja niille pystytettävistä vahtitorneista. Ja ehkä ajattelun voimasta vastustaa niitä.

Oma arvioni: Valitsin muun muassa esseistinä paremmin tunnetun Kari Hukkilan esikoiromaanin luettavaksi ennen kaikkea siksi, että se voitti Helmet -kirjallisuuspalkinnot joulukuussa 2018. Tuhat ja yksi on omintakeinen ja monikerroksinen romaani, joka haastaa lukijaansa ajattelemaan. Aiheiltaan teos on valitettavan ajankohtainen, sillä kodittomuus ja ihmisten eriarvoisuus ovat vahvasti läsnä tänä päivänäkin. Hukkilan ilmaisu on varsin intensiivistä. Kirjaa voi suositella kaikille tiedonjanoisille ja filosofoinnista kiinnostuneille oman tiensä kulkijoille.

30 joulukuuta 2018

Eva Meijer: Mistä valaat laulavat? - Eläinten kiehtova kieli

Kustantaja: Art House
Julkaisuvuosi: 2018
Hollanninkielinen alkuteos: Dierentalen
Suomentanut: Mari Janatuinen
Sivumäärä: 180 s.

Eläinten kieli on paljon monimuotoisempaa kuin ihmiset pystyvät edes kuvittelemaan. Eläimet jutustelevat, juoruilevat, vaikeroivat, valehtelevat, riimittelevät, puhuvat murteilla ja kertovat vitsejä. Ryhävalaat laulavat päiväkausia kestäviä rakkauslauluja. Kirjan kiehtovat esimerkit tekevät selväksi, että eläimet puhuvat - eivätkä vain eloonjäämisen takia vaan myös omaksi ilokseen. Eläinten kieli on hyvin kehittynyttä: delfiinien naksuttelussa on kielioppimaisia piirteitä, ja norsu osaa käsitellä mennyttä ja tulevaa. Kissat taas ovat kaksikielisiä: ne kommunikoivat keskenään eri tavalla kuin ihmisten kanssa. Eläinten kielen ymmärtäminen saa lukijan katsomaan eläimiä - sekä villejä että lemmikkejä - aivan uusin silmin.

Oma arvioni: Kiinnostava kirja erilaisten eläinten kielestä. Teos tarjoaa monia yllättäviä tietoja siitä, kuinka eläimet kommunikoivat lajitovereidensa ja myös meidän ihmisten kanssa. Tämä kirja tosiaan saa katsomaan tuttujakin eläimiä uudella tavalla. Suositellen kirjaa lämpimästi kaikille eläinten käyttäytymisestä kiinnostuneille lukijoille. 

29 joulukuuta 2018

Manne Railo & Taru Staudinger: Jalokiviä porsaille - Kielipuolisia norjahduksia

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 80 s.

"siis tää on ihan EnnenAikaista huumoria - kannattaa pureskella askel kerrallaan."
Oma arvioni: Kaksipiippuinen miekka, siirtomaapuutarha ja muita kummallisuuksia oivalluksen tarjoavan kuvituksen kera. Nauruvaroitus lienee paikallaan :D

Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas

Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 220 s.

Toimittaja Jyry Pesiö saalistaa hanhia Kaivopuistossa, jota hän kutsuu Etelä-Helsingin erämaaksi. Puistossa telttailevan toimittajan elämä on verkkaista, kun hän eräänä aamuna huomaa, että ennen niin rauhalliset leiripaikat kuhisevat ihmisiä. Puisto on muuttunut Punaisen Ristin pakolaisleiriksi, sillä Suomen maakunnat ovat romahtaneet ja Helsinki täyttynyt uutta elämää etsivistä maalaisista. Pesiön maailman perustukset järkkyvät, mutta hän yrittää ymmärtää ihmisiä leiripaikoillaan. Muuten pääkaupunkilaiset ovat tilanteesta kaikkea muuta kuin innoissaan. Helsinkiläismielisyys kärjistyy, kun Punavuoren hipsterit radikalisoituvat. Radikaaleja johtaa start-up-yrittäjä Waltteri Finné, joka tunnetaan kohubloginsa ansiosta myös nimellä Pormestari. Toimittaja Pesiö haistaa jymyjutun ja soluttautuu äärihipstereihin, mutta saako hän estettyä terrori-iskun maalaisten leiriin? 

Oma arvioni: Uusimmassa romaanissaan Mikko-Pekka Heikkinen (s. 1974) tarjoaa terävää poliittista satiiria ajankohtaisista ilmiöstä, suvaitsemattomuudesta, ennakkoluuloista ja rasismista. Vaikka Betoniporsas onkin hervoton kertomus maaltamuuttajista, ei tarina minua juurikaan naurattanut. Mutta kaikesta huolimatta kirja oli ihan virkistävää luettavaa. 

28 joulukuuta 2018

Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni - Aleksis Kiven elämänkertomus

Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 350 s.

Kuolemattoman kirjailijan elämä ja kuolema. Arkistojen kätköistä. Historioitsijan kaivamana ja kertomana. 

Oma arvioni: Teemu Keskisarjan (s. 1971) on maamme luetuimpia historioitsijoita, eikä ihme. Aleksis Kiven elämänkertomuksessa hän valottaa paitsi suurmiehen persoonaa ja elämänkulkua, niin myös yleisesti  elämää  1800-luvun Suomessa ja sen kansankulttuuria asiantuntevasti ja kiinnostavasti. Teos on taitavasti kirjoitettu ja ansaitsee tulla luetuksi ajatuksella. Kirjoittajalla on hyvä draaman taju ja huumorikin toimii. Kirja on mielestäni yhtä omaleimainen kuin kohteensakin. Aleksis Kivestä kiinnostuneiden kannattaa tutustua häneen Saapasnahka-tornin avulla. Suosittelen. 

27 joulukuuta 2018

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Gun Love (2018)
Suomentanut: Terhi Kuusisto
Sivumäärä: 279 s.

Koskettava kasvutarina asehullun Amerikan takamailta

14-vuotias Pearl elää äitinsä Margotin kanssa autonrämässä Floridan syrjäkylillä, kaatopaikan katveessa. Pikku perhe on pahnanpohjimmainen asefanaatikkojen, epäilyttävien lahkolaisten ja alligaattoreita lahtaavien punaniskojen yhteisössä. Elämä mullistuu, kun vaarallinen hurmuri Eli tunkeutuu äidin ja tyttären väliin. Aseet puhuvat, ja tragedia on väistämätön. Pearlin edessä aukeaa uusi, tuntematon ja entistä vaarallisempi maailma. 

Oma arvioni: Riipaisevan koskettava kasvutarina, jossa on myös terävää yhteiskuntakritiikkiä. Siksi kirja antaakin lukijalle ajateltavaa pitkäksi aikaa. Tarina on hyvin kirjoitettu ja pitää otteessaan tasokkaan jännitysromaanin lailla. 

26 joulukuuta 2018

Johanna Catani & Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 376 s.

Millaisia tarinoita Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan naishahmojen taakse voisi kätkeytyä? Tähän vastaa 22 kirjailijaa, kukin omalla novellillaan. 

Kuinka kotirintama pärjää ankarina sotavuosina miesten ollessa rintamalla? Mitä Paloaukean lotta näkee luutnantti Lammiossa? Miten toivutaan Vuorelan kotona, kun Kariluodon kirjoittama kaatumisviesti saapuu? Mitä kerrottavaa on Sirkalla, Kariluodon kirjeitä lukevalla rakastetulla? Ja mitä Petroskoin Veeruska todella ajattelee suomalaisista miehittäjistä kuten Hietasesta, joka tuo lapsille leipää ja Vanhalasta joka hihittelee ja soittaa levyjä? Millainen ihminen on puolestaan Lyyti Rokka ja miten hän ottaa vastaan "mukuloit laskemaan" saapuvan haavoittuneen Antin?

Oma arvioni: Tämä novellikokoelma antaa äänen sotiemme tuntemattomille sankarinaisille, heille, jotka pyörittivät yhteiskuntaa, joka ei pysähtynyt odottamaan sodan päättymistä. Kodit ja lapset oli hoidettava, peltotyöt tehtävä, hevoset kengitettävä ja tehtaita pyöritettävä. Suruunkaan ei voinut pysähtyä, vaan arkea oli jatkettava sydäntä raastavasta kaipauksesta huolimatta - oli kaipauksen kohteena sitten poika, veli, isä tai puoliso. 

Novelleissa kuvataan hienosti niin naisia persoonina, kuin heidän puolisoitaan ja maailmaakin. Tunteet ovat tarinoissa vahvasti läsnä. Ilo siitä kaikesta, mitä kotirintamalla voidaan tehdä, pelko siitä, kuinka läheisille sodassa käy. Kaatumisviestin mukanaan tuoman epätoivon määrää ei lukijana osaa oikein edes kuvitella. Nämä vahvat ja kovia kokeneet naiset ovat tässä kirjassa pääosan esittäjinä, kertojina, näkijöinä ja kokijoina. Nämä näkökulmat ovat mielestäni ehdottomasti kertomisen arvoisia. Se, että kirjoittajia oli monta, teki kokonaisuudesta kiinnostavan moniäänisen. 


25 joulukuuta 2018

Päivi Alasalmi: Riivatut

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 267 s.

Kun kaksi outoa kulkijaa ilmestyy Sunilan kylänraitilla marraskuussa 1891, kylän rauha järkkyy. Kohta räyhähenki riivaa torppari Manu Lauhaa, hänen vaimoaan Lahjaa sekä heidän keuhkotautista piikaansa Herttaa. Koko kylä todistaa henkensä uhalla, kuinka kirveet ja huonekalut lentävät ilmassa. Onko kyseessä kostonhimoinen piru vai vaarallinen joukkoharha?

Sanomalehtimies Hugo Untamo lähetetään paikalle selvittämään, onko Tampereelle asti kantautuneilla huhuilla todenperää. Naisten kertomukset kylän salatusta elämästä ja maalaisidyllin pimeästä puolesta kietovat lehtimiehen pelon ja intohimon tahmeaan verkkoon. Kunnianhimon riivaaman lehtimiehen on löydettävä huhujen keskeltä totuus, ja kun hän löytää sen, hänen henkensä on vaarassa. 

Riivatut on jännittävä psykologinen romaani, joka ammentaa aineksia suomalaisesta kauhuperinteestä ja tositapahtumista. Se kertoo hämäläisestä maalaiskylästä, jossa pimeyden voimat pääsevät valloilleen ja kostonhimo on elämänhaluakin suurempi voima. Mutta kaikkein suurin mahti on rakkaus. 

Oma arvioni: Kiinnostava ja sujuvasti kirjoitettu historiallinen romaani sopivasti kauhuelementeillä höystettynä. Mukavaa luettavaa kyseisestä genrestä pitäville. 

21 joulukuuta 2018

Matt Haig: Joulupukki ja minä

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Father Christmas and Me (2017)
Kuvittanut: Chris Mould
Suomentanut: Sarianna Silvonen
Sivumäärä: 143 s.

Taistelu joulusta on alkanut!

Elämä ihmisenä Tonttuvaarassa ei aina ole helppoa, vaikka ottovanhempasi olisivatkin itse joulupukki ja Mary-muori. Sekin on vähän ärsyttävää, että joululauluja pitää laulaa joka päivä, myös kesällä, tai se kun toistuvasti reputtaa leluntekokoneissa. Kaiken lisäksi ulkona on välillä hirvittävän kylmä. 

Kun kateudesta vihreä Pääsiäispupu kaniarmeijoineen ja tonttukätyrinsä avulla pistää käyntiin raivokkaan hyökkäyksen joulun lopettamiseksi, Amelia, Joulupukki, Mary ja tontut joutuvat tositoimiin. Vain he voivat pelastaa joulun, mutta onko kaniarmeija liian voimakas vastus jopa heille?

Oma arvioni: Lämminhenkinen ja taianomaisen jännittävä joulusatu pienille ja vähän isommillekin lukijoille. 

Jørn Lier Horst: Luolamies

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Norjankielinen alkuteos: Hulemannen (2013)
Suomentanut: Outi Menna
Sivumäärä: 383 s.

Piileskeleekö etsitty sarjakuristaja norjalaisessa pikkukaupungissa?
Kansainväliseen suursuosioon noussut dekkarisankari William Wisting on Kurt Wallanderin manttelinperijä!

Oma arvioni: Kirjan takakansiteksti ei paljon kertonut, mutta lupaili kuitenkin aika paljon. Jotain samaa olin Wallanderista ja Wistingista löytäväni, mutta näistä kahdesta hahmosta Wallander on kyllä edelleen suosikkini. 

Luolamiehen tarina piti tiukasti otteessaan alusta loppuun. Se osoitti, kuinka raastavaa yksinäisyys voi olla ja mihin ihmisten välinpitämättömyys saattaa äärimmillään johtaa. Pidin siitä, että tapahtumat eivät etene suoraviivaisesti kohti ilmeistä ratkaisua, vaan siihen päädytään mielenkiintoisten mutkien kautta.  Horstin Luolamies tarjosi siis jännittävän lukuelämyksen, kuten kunnon dekkarin kuuluukin. 

20 joulukuuta 2018

Maryse Condé: Crossing the Mangrove

Kustantaja: Anchor Books
Julkaisuvuosi: 1995
Ranskankielinen alkuteos: Traversèe de la mangrove (1985)
Kääntäjä: Richard Philcox
Sivumäärä: 210 s.

In this beautifully crafted, Rashomon-like novel, Maryse Conde has written a gripping story imbued with all the nuances and traditions of Caribbean culture. Francis Sancher -a handsome outsider, loved by some and reviled by others - is found dead, face down in the mud on a path outside Riviere au Sel, a small village in Guadeloupe.  None of the villagers are particularly surprised, since Sancher, a secretive and melancholy man, had often predicted an unnatural death for himself.  As the villagers come to pay their respects they each either in a speech to the mourners, or in an internal monologue reveal another piece of the mystery behind Sancher's life and death.  Like pieces of an elaborate puzzle, their memories interlock to create a rich and intriguing portrait of a man and a community. 

In the lush and vivid prose for which she has become famous, Conde has constructed a Guadeloupean wake for Francis Sancher.  Retaining the full color and vibrance of Conde's homeland, Crossing the Mangrove pays homage to Guadeloupe in both subject and structure.

Oma arvioni: Maryse Condé voitti lokakuussa 2018 varjo-Nobeliksi kutsutun kirjallisuuspalkinnon. Tämän tiedon innoittamana päätin tutustua hänen tuotantoonsa ainakin yhden kirjan verran. Crossing the Mangrove houkutteli lukemaan värikkäällä kannellaan. Ja karibialaisen värikkääksi osoittautui lopulta itse tarinakin, tämän mukavan moninäkökulmainen mysteeri. Enpä edes muista tarkkaan, milloin olen lukenut viimeksi englanniksi jotakin muuta kuin tieteellistä tekstiä. Mukavaa vaihtelua tämäkin, vaikka mieluiten vapaa-ajalla luenkin suomenkielistä kirjallisuutta. 

19 joulukuuta 2018

Phil Collins: Omaelämäkerta

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Not Dead Yet: The Autobiography (2016)
Suomentanut: Jere Saarainen
Sivumäärä: 378 s.

Phil Collins ei kiertele tai kaunistele kertoessaan itsestään, elämästään ja huikean uransa vaiheista. Sekä kaikista niistä ekstaasin ja murheen hetkistä, jotka ovat hänen musiikkiaan inspiroineet. Suorapuheinen, hauska ja kaunistelematon elämäkerta on täynnä värikkäitä tarinoita ja anekdootteja lauluista, konserteista, muusikkoystävistä ja kollegoista, megahiteistä ja mahalaskuista, avioliitoista ja eroista. Se kertoo myös raskaasta vaiheesta, jolloin Collins joutui luopumaan rumpujen soitosta. Vuosikymmenet rumpupatteriston takana olivat aiheuttaneet sen, että hänen niskanikamansa painaa selkäydintä. Phil Collins palasi kuitenkin isoille areenoille kesällä 2017 alkaneella maailmankiertueellaan.

Oma arvioni: Kirja, jota lukiessa päässä alkoivat soida monet tutut hitit ja mieleen nousi monia mukavia muistoja. Vaikka omaelämäkerran päähuomio onkin musiikissa - sen luomisessa ja esittämisessä - osansa saavat myös Genesiksen rumpalina tunnetuksi tulleen Phil Collinsin lapsuus, kiertue- ja perhe-elämän yhdistämisen haasteet ja pitkän uran mukanaan tuomat terveysongelmat. Turhan silotellut kuvan antamisesta ei siis tarinansa kertojaa voi syyttää. Eikä myöskään ilkeilystä tai huumorin puutteesta, sillä ystävistä puhutaan lämpimästi ja itsestä ironisesti. Tästä johtuen kirja onkin todella elämänmakuinen kaikkine valoineen ja varjoineen. Elämä kolhii niin ammatillisesti kuin yksityiselämässäkin, mutta kaikesta on kuitenkin selvitty toistaiseksi elossa. Eikä kaikkia lauluja ole vielä onneksi laulettu.  

Sauli Hyvärinen & Tarja Pösö (toim.): Lasten haastattelu lastensuojelussa

PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 196 s.

"Toit aiemmin esiin, että kotona on paha olla. Mitä tarkoitat sillä? Kerro lisää."


Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja ilmaista mielipiteensä. Lapselta saatua tietoa pitää myös osata käyttää lapsen elämään vaikuttavissa päätöksissä. Tämä kirja kertoo, miten eri tavoin haastatteluja voidaan toteuttaa lastensuojelussa näiden tavoitteiden toteuttamiseksi.  

Lapsia haastatellaan lastensuojelussa, kun halutaan rakentaa luottamussuhdetta lapsen ja ammattilaisen välillä, saada aikaan muutos lapsen elämässä tai selvittää, millainen lapsen elämäntilanne on ja mitä mieltä hän itse on siitä.  Haastattelu poikkeaa merkittävästi arkisesta jutustelusta, jossa pelkkä kohtaaminen voi olla itsetarkoitus. Merkityksellistä on, miten lasten haastattelemiseen suhtaudutaan, miten haastatteluja tehdään ja miten lasten osallisuutta vahvistavia käytäntöjä tuetaan.

Kirja on tehty yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

Oma arvioni: Kirjassa esitellään erilaisten haastatteluorientaatioiden tavoitteita ja toteutusta. Kaikille niille on yhteistä se, että lapsia halutaan kuulla, heille annetaan ääni ja heidän osallisuuttaan tuetaan. Tärkeää on, että haastattelija osaa sovittaa omaa toimintaansa kunkin lapsen iän, kehitystason ja yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tämä edistää luottamuksellisen suhteen syntymistä. Avoin ja lapsen näkemyksiä ja kokemuksia kunnioittava ilmapiiri on onnistuneen haastattelun ehdoton edellytys, halutaan sitten tietää, mitä lapselle kuuluu tai pyritään muuttamaan hänen elämäntilannettaan paremmaksi. 

Kirja tarjoaa konkreettisia vinkkejä lastensuojelussa toteutettavien lasten haastattelujen toteuttamiseen, mutta se herättelee pohtimaan laajemminkin lasten osallisuuden tärkeyttä ja keinoja sen turvaamiseksi. Teoksen artikkelit ovat monipuolisia, selkeitä ja ajatuksia herättäviä. Ne sopivat mielestäni hyvin niin alalla työskentelevien ammattilaisten luettavaksi kuin lasten haastattelemisesta kiinnostuneille opiskelijoillekin alasta riippumatta. Suosittelen. 

17 joulukuuta 2018

Saara Turunen: Sivuhenkilö

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 233 s.

Suorasukainen taiteilijaromaani

Sivuhenkilö käsittelee kirjoittamista ja tunnustuksen kaipuuta, tappion hetkiä ja voittamisen kummallisuutta, odotuksia ja todellisuutta, jotka kulkevat alati omia teitään. Mitä jos asiat eivät menneet sellaisella tavalla, niin kuin Vihervaaran Annalla, että asutaan jossakin maaseudulla, paimennetaan vuohia ja lampaita ja on suuri talo, paksu tukka ja paljon lapsia? Mitä jos ne menivät niin, että kissa söi kerman ja maito happani kannussaan? Jos löysi itsensä asunnosta, jossa oli koiperhosen haju ja koukku katossa? Jos kevät teki tuloaan ja oli juuri kirjoittanut kirjan ja kaiken piti muuttua, mutta ihmisillä olikin laadukkaat sohvat ja puolisot, ja täytyy nyt mennä, he sanoivat? Mitä jos oli odottanut jotakin toisenlaista, jos kaikkialla oli vain hiljaista?

Oma arvioni: Saara Turusen (s. 1981) palkittu esikoiskirja Rakkaudenhirviö on minulla edelleen lukematta, vaikka se onkin odottanut lukuvuoroaan e-kirjahyllyssäni jo vaikka kuinka kauan. Kun sitten silmiin osui tämä itsenäinen jatko-osa, pakkohan siihen oli tarttua. Kirjoittaminen on minusta aiheena todella kiinnostava, sillä kirjoitanhan itsekin. Kirjoittamisen ja kirjallisuuspohdintojen ohella romaanin keskeisiä teemoja ovat ulkopuolisuuden kokeminen, normaaliuden paineet ja sukupuolten välinen epätasa-arvo, kiinnostavia aiheita nekin. Kirjoittavan sinkkunaisen ei ole helppoa löytää omaa identiteettiään ja paikkaansa maailmassa, jossa naisen odotetaan mahtuvan tietynlaiseen miesten sanelemaan muottiin. Kun kirja sitten saa ristiriitaisen vastaanoton, on luonnollista, että psyyke joutuu koville. Tunne siitä, ettei voi itse hallita elämäänsä, vaan on kuin katselisi sivusta oman elämänsä tapahtumia, on kuluttava. 

Sivuhenkilö oli viihdyttävää luettavaa ennen kaikkea mielenkiintoisten teemojensa vuoksi. Teksti oli sujuvaa ja suorapuheista. Sen sijaan teoksen päähenkilössä oli myös monia ärsyttäviä piirteitä, joten kaikki hänen reaktionsa eivät saaneet minulta osakseen sympatiaa. Kirja toimi mainiosti erillisenä kokonaisuutena, mutta saattaa hyvinkin olla niin, että lukukokemus olisi ollut ainakin jonkin verran erilainen, jos olisin lukenut Rakkaudenhirviön ensin. Suosittelen Sivuhenkilö -kirjaa lämpimästi ennen kaikkea kaikille kirjoittamisen kanssa kipuileville naisille. 


15 joulukuuta 2018

Kati Routa: Vihanpitäjät

Kustantaja: Crime Time
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 298 s.

Neljätoistavuotias Joel Ketovuori katoaa Tampereella


Nuori poliisiharjoittelija Rosi Tikkuri haistaa rikoksen, vaikka kollegat arvelevat pojan karanneen. Valitettavasti Rosi tekee yhden virheen ja saa potkut. Hänen ainoa keinonsa päästä takaisin unelmatyöhönsä on löytää poika. 

Vihanpitäjät punoo yhteen värikkään henkilögallerian ja pitkään jatkuneet sukuvihat. Vaikka ytimessä on traaginen tapahtuma, romaanissa on paljon elämänläheistä huumoria ja 2010-luvun arkirealismia, jos kohta henkimaailmaakin hipaistaan. Miehistä pitävä kahdeksankymppinen Lilja, entinen selvännäkijä Madame Lilian, auttaa Rosia paitsi rikoksen myös sukuriitojen selvittämisessä.

Oma arvioni: Kati Routa kirjoittaa omaäänistä ja vauhdikasta jännitystä. Kirjan henkilögalleria on tosiaan varsin värikäs. Vakavaa tarinaa sävytetään mustalla huumorilla. Jos etsit monitasoista kotimaista dekkaria, mutta et pidä raakuudesta, Vihanpitäjät voisi olla sinulle hyvä valinta. 

P.S. Kati Routa on monipuolisen ja palkitun tamperelaiskirjailija Katariina Romppaisen (s. 1964) rikoskirjallisuuteen keskittyvä alter ego. Ja Vihanpitäjät on hänen esikoisdekkarinsa. 


12 joulukuuta 2018

Michael Connelly: Julmat jäähyväiset

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: The Wrong Side of Goodbye (2016)
Suomentanut: Tero Valkonen
Sivumäärä: 400 s.

Ura LAPD:ssa on ohi, mutta Harry Bosch ei lepää: hän työskentelee yksityisetsivänä käyntikorttinaan 30-vuotinen poliisikokemus. Toimeksiannon Bosch saa yhdeltä Etelä-Kalifornian vaikutusvaltaisimmalta liikemieheltä. Upporikas vanhus on vakavasti sairas, ja kuolinvuoteella mielessä kummittelee menneisyys. Nuorena hänellä oli suhde meksikolaisnaiseen, joka tuli raskaaksi, mutta katosi jäljettömiin pian raskausuutisten jälkeen. Synnyttikö hän lapsen? Ja jos, niin missä tämä on nyt?

Pian käy selväksi, että työ on vaarallinen niin toimeksiantajalle, Harrylle itselleen kuin sillekin, jonka he toivovat löytävänsä. Samaan aikaan Harrya tarvitaan jäljittämään pahamaineista seksuaalirikollista - ja Los Angelesin synkimmät salaisuudet alkavat paljastua.

Oma arvioni: On aina mukava palata "tutun" hahmon seuraan. Kun tarinaa etenee toimivasti ja koukuttaa jännittävyydellään vahvasti, voiko lukija enää dekkarilta enempää toivoa. Eipä juuri. Joko sinä olet tutustunut Harry Boschiin? 


11 joulukuuta 2018

Piia Leino: Ruma kassa

Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 223 s.

Opintonsa keskeyttänyt Sarianna istuu kaupan kassalla kaiken maailman koltiaisten pilkattavana. Omasta mielestään Sarianna on ruma. Ihminen, joka ei kykene vastaamaan tämän maailman haasteisiin. Sitten Sarianna saa asiakkaaltaan käyntikortin ja soittopyynnön. Vaatii rohkeuden keräämistä uskaltaa soittaa annettuun numeroon. Vaatii valtavasti rohkeutta mennä esittäytymään tuotantoyhtiöön. Ja on umpihullua suostua mukaan tosi-tv-sarjaan, vaikka se kuvattaisiin paratiisisaarella. Varsinkin, jos ohjelman nimi on Kaunottaret & Hirviöt.

Oma arvioni: Kepeä reality-romaani, joka nauraa satiirisesti nyky-yhteiskunnan ulkonäkökeskeisyydelle, kauneusihanteille ja parodioi onnistuneesti tosi-tv:n tähtösiä. On hienoa, että myös kaunokirjallisuudessa annetaan kyytiä ajatteluamme kaventaville stereotypioille. Henkilöhahmojen joukossa on sekä sympaattisia että iljettäviä ihmisiä. En nauranut lukiessani kuitenkaan niin paljon kuin oletin nauravani. Mutta kyllä Piia Leinon esikoisromaani Ruma kassa silti ihan viihdyttävä ja kerronnaltaan sujuva välipala oli. 

Lassi Nummi: Sinun lävitsesi maailma - Runoja rakkaudesta 1949 - 2010

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 238 s.

"Unesi lävitse viestit iholleni: olen, olet. Olemme."
Rakkaus on Lassi Nummen runoissa lahja ja loputon ihmetyksen aihe. Se on moni-ilmeistä ja vuosien myötä uudistuvaa; rakkautta puolisoa, lapsia ja lapsenlapsia, elämää ja maailmaa kohtaan. Rakkaus lumoaa arjen eikä laimene iän myötä. Sen voima tekee meistä ihmisiä.

Oma arvioni: Kokoelman ovat toimittaneet Salla Korpela ja Ilari Nummi. Teoksen seitsemän teemoittain koottua sikermää noudattelevat väljästi ihmisen elämänkaarta. Ensin hapuillaan rakkauden suuntaa, sitten puhutaan aviollisesta rakkaudesta, Nummelle tyypillinen sinä-runous saa sekin osansa, niin kuin aistilliset ja eroottiset runotkin. Mukana on myös sävyltään tummempaa lyriikkaa, harvinaislaatuisia isoisärunoja sekä säkeitä luopumisesta ja kuolemasta. 

Lassi Nummea (1928-2012) on luonnehdittu koetun rakkauden runoilijaksi.  Ja tämän runokokoelman lukemisen jälkeen ei tarvitse ihmetellä, miksi. Hänen lyriikkansa puhuttelee vuosikymmenestä toiseen monenlaisia runouden ystäviä. Nummen runoissa on arkinen ja hyvin tunnistettavissa oleva maailma. Hän ei kikkaillut turhalla abstraktisuudella, vaan pienet havainnot todellisuudesta ovat riittäviä. Maailma näyttäytyy hänen riimiensä kautta kauniina ja niistä välittyy lämpö. Itseäni Lassi Nummen runoissa viehättää konkreettisuuden ja kauneuden lisäksi niiden kielen musiikinomaisuus. 
         

09 joulukuuta 2018

Jan Holmbergin & Minna Salakarin Hetki unelmille - elämää MS-taudin kanssa -teos

Unelmat kannattelevat,
tavoitteet voimaannuttavat 

Unelmat auttavat ihmisiä jaksamaan, ne tarjoavat lohtua ja kannattelevat vaikeina hetkinä. Unelmista on apua silloinkin, kun elämään astuu kutsumaton vieras, kuten parantumaton sairaus. Parhaimmillaan unelmat voivat myös vaikeasta sairaudesta huolimatta muuttua tavoitteiksi, joita kohti edetä. Yksikin unelma voi muuttaa jopa koko elämän. Muun muassa siksi Jan Holmberg ja Minna Salakari ovat kirjoittaneet kirjan, joka rohkaisee myös kaikkia MS-tautiin sairastuneita ihmisiä unelmoimaan. Kokemukset elämästä MS-taudin kanssa ansaitsevat tulla kerrotuiksi, joten on hienoa, että löytyi 12 rohkeaa henkilöä, jotka halusivat jakaa ajatuksiaan ja unelmiaan avoimesti ensin haastattelijan ja myöhemmin lukijoiden kanssa. 

”Kahta samanlaista MS-tautia sairastavaa ihmistä ei ole, joten on turha pelätä etukäteen asioita, joista ei vielä tiedä.”

Vaikka helposti ajatellaan, että diagnoosi on aina järkytys, niin ei välttämättä ole. Saattaa olla myös helpottavaa, kun omituiset ja usein pelottavatkin oireet saavat viimein nimen. Ja vaikka MS-tautia ei voidakaan, ainakaan tällä hetkellä parantaa, hoidolla ja kuntoutuksella pystytään lievittämään taudin oireita ja vähentämään pahenemisvaiheiden määrää ja kohentamaan siten tämän neurologisen sairauden kanssa elävien yksilöiden elämänlaatua. On hyvä huomioida sekin, että kaikki mitä MS-tauti mukanaan tuo, ei ole välttämättä huonoa, kuten seuraava katkelmakin osoittaa: 

”Sairauden myötä on ollut pakko rauhoittua, pohtia uudelleen sosiaaliset kuvionsa ja taltuttaa kiire. Nyt kiire onkin taakse jäänyttä elämää. Myös armeliaisuus itseä kohtaan on lisääntynyt, samoin armeliaisuus toisia kohtaan – yksioikoinen mustavalkomies on saanut kymmenen viime vuoden aikana elämäänsä runsaasti väriläiskiä eli paljon enemmän perspektiiviä asioihin.”
 Jokainen kirjassa kerrottu avoin ja henkilökohtainen tarina on täynnä pieniä ja suuria unelmia, arkisia ja erityisiä. Monella elämästään kertoneella unelmat liittyvät siihen, että saisi nähdä lastensa kasvavan ja pärjäävän elämässä, saisi säilyttää toimintakykynsä sellaisena, että voisi selvitä arjessaan ilman ulkopuolista apua niin kauan kuin suinkin mahdollista. Jotkut haaveilevat kahvilan perustamisesta, toiset rakastavan kumppanin löytämisestä. Joidenkin unelmat vievät mökin rauhaan, toisten Lapin lakeuksille, tai miksei vaikkapa Japaniin asti ihan erilaista kulttuuria ihmettelemään. 
”Periksi ei anneta, elämä jatkuu ja itse siihen voi jopa vähän vaikuttaakin.”
Kirjan tarinoiden keskeisin sanoma liittyy mielestäni siihen, että MS-taudin kanssa voi elää tavallista ja hyvää elämää, se ei siis todellakaan ole syy jättää elämä elämättä. Mutta arki kyseisen sairauden kanssa ei ole kuitenkaan pelkkää tasaista suorittamista ja suoraviivaista etenemistä, sillä se on usein myös toimintakyvyn heikkenemistä, uupumista ja ”jäljellä olevien päivittäisten lusikoiden laskemista”, kuten eräs tarinansa kertonut osuvasti kuvasi. Kaikista haasteista huolimatta MS on kuitenkin vain osa ihmistä ja hänen elämäänsä. Sääliä kukaan sairastuneista ei kaipaa, mutta ymmärrystä ja tietoa tästäkin sairaudesta ja sen kanssa elämisestä tarvitaan lisää. Siksi onkin erityisen arvokasta, että MS-taudin todelliset kokemusasiantuntijat saivat kukin omalla tarinallaan mahdollisuuden tarjota vertaistukea muille sairastuneille ja heidän läheisilleen. Ja omien unelmien pohtiminen on voimaannuttavaa toki heille itselleenkin. Marraskuun lopulla julkaistu Hetki unelmille – elämää MS-taudin kanssa -kirja juhlistaa hienolla tavalla myös Suomen MS-hoitajat ry:n 20-vuotista taivalta laadukkaan MS-hoitotyön kehittämisessä.

 
Annetaan hetki unelmille

Luin tämän kirjan synnynnäisen ja ei-etenevän liikuntavamman omaavan vammaistutkijan silmin. Vaikka itselläni ei olekaan kokemusta vammattomana elämisestä, löysin MS-tautiin sairastuneiden ihmisten elämänmakuisista tarinoista yllättävän paljon samaistumispintaa, sillä olen joutunut vuosien mittaan luopumaan lähes kaikesta omatoimisuudestani, mutta sisukkaasti pyrin yhä eteenpäin ja kurkotan kohti uusia unelmia, vaikka se välillä rankkaa onkin. Koska en ole milloinkaan kävellyt, en ole kävelykykyäni varsinaisesti menettänyt enkä osaa sitä myöskään kaivata. Jos heräisin jonain aamuna ilman vammaani, minua ei silloin oikeastaan enää olisi. Mutta käsitän toki, että MS-taudin kanssa elävien kohdalla tilanne olisi toinen. Siksi on ymmärrettävää, että osa heistä toivookin, että heidän sairauteensa keksittäisiin tulevaisuudessa parantava lääke.  

Jokaisella on oikeus unelmoida ja vain taivas olkoon siinä rajana. Unelmointi vaatii meiltä kaikilta sisimpämme kuuntelemista ja omien pelkojemme kohtaamista. Luottamalla siihen, että moni asia voi onnistua rajoitteista huolimatta ja kenties jopa niiden ansiosta, jos vain jaksamme nähdä vaivaa unelmiemme eteen ja uskallamme toimia omassa tahdissamme ja omalla tavallamme, saatamme nähdä unelmamme kohoavan lopulta siivilleen. Unelmointia ei kannata siirtää huomiseen, vaan se on syytä aloittaa juuri nyt, sillä koskaan ei tiedä, mitä huominen tullessaan tuo – on matkassa mukana sitten jokin elämää ja arkea värittävä kirjainyhdistelmä tai ei.

Tämän ajatuksia herättävän kirjan innoittamana unelmoin taas entistä voimakkaammin kolmannen kirjan kirjoittamisesta. Entä, mikä on sinun unelmasi? Jos et osaa vastata, kannattaa sinun antaa Hetki unelmille -teoksen koskettavien elämäntarinoiden viedä itsesi kenties lähemmäs myös omia unelmiasi. Aina on aikaa ja tilaa vielä ainakin yhdelle unelmalle…

Kustantaja: BoD
Julkaisuvuosi: 2018
Kuvittanut: Annastiina Mäkitalo
Sivumäärä: 114 s.

Tämä blogiteksti on tehty kaupallisessa yhteistyössä
Suomen MS-hoitajat ry:n kanssa.

Lars Svendsen: Yksinäisyyden filosofia

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2017
Norjankielinen alkuteos: Ensomhetens filosofi (2015)
Suomentanut: Salla Korpela
Sivumäärä: 179 s.

Jokainen ihminen tuntee jossain vaiheessa elämäänsä itsensä yksinäiseksi: siellä, missä on ihmisiä, on aina myös yksinäisyyttä. Yksinäisyys yhteiskunnallisena, elämänlaatua heikentävänä ongelmana on ajankohtainen aihe, toisaalta yksin oleminen on monille myös nautinnon lähde. Yksinäisyys vaikuttaa syvästi fyysiseen ja henkiseen terveydentilaamme.

Mutta mistä puhumme, kun puhumme yksinäisyydestä? Filosofi Lars Svendsen ammentaa filosofian, psykologian ja sosiaalitieteiden viimeisimmästä tutkimustiedosta ja tarkastelee yksinäisyyden eri lajeja, tunteiden filosofiaa, sekä niitä tekijöitä, joiden vuoksi toiset ihmiset ovat yksinäisempiä kuin toiset. Keskeiseksi nousee ystävyyden ja rakkauden merkitys elämässämme. Voiko modernin yhteiskunnan ongelma olla liian paljon yksinäisyyden sijaan sittenkin se, että vietämme liian vähän aikaa yksin?

Yksinäisyyden filosofia tarjoaa sekä tietoa että viisautta tästä olemisen tilasta, joka on kaikkea muuta kuin yksinkertainen ja kevyt. Suositeltavaa luettavaa sekä niille, jotka tuntevat olevansa yksin, että niille, jotka haluavat olla yksin. 

Oma arvioni: Norjalaisprofessorin puhutteleva teos yksinäisyyden ja yksin olemisen valoista ja varjoista antaa kyytiä yksinäisyyttä koskeville myyteille. Svendsen kehottaa meitä rakentamaan luottamusta toinen toisiimme. Yksinäisyys on toki siitä kärsiville vakava ongelma, mutta toisaalta yksin voi myös kokea elämän parhaimmat hetket. Vaikka yksinäisyys on yleismaailmallinen ilmiö, on siinä aina kysymys myös yksilöllisestä asiasta, subjektiivisesta kokemuksesta. Svendsenin mukaan yksinäisyys ei ole joko tai -tila, vaan enemmänkin jatkumo. Kun yksin oleminen muuttuu yksinäisyydeksi, seurauksena voi olla monenlaisia terveysriskejä. 

Tutkimustuloksissa ilmenee harjontaa yksinäisyyden esiintyvyydessä eri väestöryhmissä, joten tutkimustulokset eivät ole yksiselitteisiä. Mutta muun muassa maahanmuuttajat, vammaiset ja ikäihmiset ovat yliedustettuina yksinäisten joukossa. Ainakaan minä en olisi kuitenkaan osannut kuvitella, että suurin yliedustus on naisilla. 

Suosittelen lukemaan tämän ajattelua avartavan teoksen, olet sitten yksin omasta tahdostasi tai yksinäinen tahtomattasi. Jokainen meistä kun on joka tapauksessa joskus yksinäinen. Jos aihe kiinnostaa syvällisemmin, teoksen lähdeluetteloon kannattaa tutustua tarkemmin. 

08 joulukuuta 2018

Jukka Pekka Palviainen: Ääniä rappukäytävässä

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 182 s.

Paulin elämäntehtävänä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana on vahtia, että järjestyssääntöjä ja muutenkin kohtuullisia elämäntapoja noudatetaan. Siihen hänellä riittää aikaa, sillä hän on työtön filosofian lisensiaatti. Ja sitä tarkoitusta varten hän on asennuttanut rappukäytäviin videokamerat, joista hän voi seurata taloyhtiön elämää viettäessään unettomia öitä asunnossaan. Yksinäisellä miehellä on hieman seuraa verkossa päivystävästä Lolasta, huolta vakavasti sairaasta äidistä ja tämän uudesta poikaystävästä se vaivaa TE-toimiston kurssitustoimista. Arki on nyrjähtää vakavasti sijoiltaan, kun alakertaan muuttaa homssuinen monialaterapeutti...

Oma arvioni: Jukka-Pekka Palviaisen (s. 1967) uusin kirja on elämänmakuinen kerrostaloromaani, jonka päähenkilö ja minäkertoja on kaikessa tiukkapipoisuudessaan kuitenkin myös jotenkin sympaattinen. Romaanin parasta antia ovat humoristiset arkiset kommellukset. Yhteisiä sääntöjä noudattamattomat naapurit ärsyttävät ja työllistymiskurssit turhauttavat, ja ymmärtäähän sen. Erityisen kuvaavaa on se, kuinka vähän kerrostalossa asuvat ihmiset oikeastaan toisistaan yleensä tietävät. Hyvä, jos muutaman ihmisen naapurikseen tunnistaa, jos kadulla sattuisivat vastaan tulemaan. 

Huumorin värittämä dialogi toimi mielestäni tarinassa aika mukavasti ja olihan pinnan alla myös vakavampia teemoja, kuten yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista, joista olisin mielelläni lukenut hieman enemmänkin. Kirjan loppuhuipennus olikin sitten minusta harmittavan hyvin ennakoitavissa. No, ihan luettavaa kotimaista kevyempää kirjallisuutta joka tapauksessa tämäkin on, kerrostalossa asuville etenkin. 



05 joulukuuta 2018

Janne Viljamaa: Hirveä häpeä

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 162 s.

Häpeä saa punan lehahtamaan poskille tai toivomaan, että maassa olisi aukko johon vajota. Häpeä on nopea liikkeissään, joten voimme tuntea häpOMeää ulkonäöstä, työsuorituksista, ihmissuhteista - melkein mistä tahansa. Tunne on niin epämukava, että se saa meidät helposti salailemaan ja peittelemään ajatuksiamme. Pahimmillaan tämä musta aukko ahmaisee kaiken elinvoiman ja lamauttaa. 

Hirveä häpeä kertoo jokaiselle tutusta tunteesta, jolla on kahdet kasvot. Vääränlainen häpeä saa ihmisen käpertymään kuoreensa ja eristäytymään. Hyvä häpeä on katumusta väärin tekemisestä, se on inhimillisyyden käyttövoimaa. Ilman empatiaa, inhimillisyyttä ja häpeää maailmasta tulisi psykopaattien leikkikenttä.

Miten suomalaiset häpeävät? Häpeävätkö miehet eri tavoin kuin naiset? Miten häpeän taakka siirtyy vanhemmilta lapsille? Voiko hankalasta tunteesta tulla jopa riippuvaiseksi? Häpeän ei tarvitse olla pysyvä olotila. Kahlitsevan häpeän kuopasta pääsee ylös esimerkiksi huumorin, puhumisen ja luovuuden avulla. 

Sosiaalipsykologi, opettaja ja kouluttaja Janne Viljamaa on kirjoittanut useita kirjoja, joissa hän käsittelee tunteita, kasvatusta sekä lasten ja nuorten erityiskysymyksiä. 

Oma arvioni: Hyvä ja paha häpeä. Häpeävä ihminen oppii usein jo lapsena lukemaan merkkejä toisista ihmisistä siitä, milloin hän ei kelpaa joukkoon ja hänet jätetään ulkopuolelle. Häpeän tehtävänä on suojella minuutemme rajoja ja se mahdollistaa inhimillisyytemme ja kasvamisemme. On tärkeää oppia tunnistamaan oikea ja väärä häpeä toisistaan. Ei ole oikein, että ihminen elää elämäänsä ikään kuin säästöliekillä välttääkseen toisten ihmisten pilkan ja ylenkatseen. 

"Häpeävän täytyy tajuta, että hänellä on oikeus olla ylpeästi omanlaisensa eikä halpa kopio, joita on maailma väärällään. Jokainen voi löytää tiensä ulos elämää kahlitsevasta häpeästä ja vapauttaa kutistetun sielunsa."

Häpeältä suojautuminen ei ole helppoa. Se vaatii muun muassa tarmoa ja jämäkkyyttä. On katsottava arvostelijoita rohkeasti suoraan silmiin ja sanottava: "tuota en hyväksy". On siis uskallettava vaatia omia oikeuksiaan ja olla tarvittaessa eri mieltä. Näin on tehtävä ennen kaikkea siksi, ettei elämää voi elää muille. Viljamaan mukaan henkisesti kookas ihminen näkee maailman isona kylänä, jossa jokainen ihminen on samanarvoinen, ajatteleva ja tunteva olento. 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille häpeämään kasvatetuille suomalaisille ja kaikille muillekin. 





Tuomas Aivelo: Loputtomat loiset

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 341 s.

Loisista on moneksi - niin hyvässä kuin pahassa


Tuoko ilmaston lämpeneminen Suomeen haitallisia tai jopa hengenvaarallisia loisia? Tuleeko tartuntataudeista äkäisempiä ja antibiooteista heikompia?

Ympäristön muutokset ja historian käännekohdat ovat kautta aikain vaikuttaneet ihmisen ja loisen yhteiseloon. Lääketieteen kehittyminen on auttanut pääsemään eroon joistakin kiusankappaleita, mutta uudet mullistukset voivat kääntää asetelman päälaelleen. Ilmaston lämpenemisen myötä aiemmin lähinnä trooppisilla alueilla viihtyneet loiset voivat levitä ympäri maailmaa, ja pian denguekuumeen kaltaiset taudit voivat uhata Suomeakin. 

Loputtomat loiset katsoo maailmaa suolistomatojen, virusten ja bakteerien perspektiivistä ja näyttää meille toisenlaisen todellisuuden.

Tuomas Aivelo (1984) on ekologi ja evoluutiobiologi. Hän on tutkinut Madagaskarilla hiirimakien loisia ja Zürichin yliopistossa punkkien kantamia taudinaiheuttajia. Hän kirjoittaa suosittua Tiede-lehden blogia Kaiken takana on loinen.

Oma arvioni: Tämä tietokirja esittää monia kiinnostavia kysymyksiä:Mistä tartuntataudit tulevat, miten tartuntataudeista pääsee eroon ja miten ympäristö vaikuttaa tautien leviämiseen? Lopullisia ja tyhjentäviä vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ole, mutta ne herättelevät lukijaa pohtimaan paitsi ilmastonmuutosta myös omaa toimintaansa. Varmaa on oikeastaan vain se, että loiset eivät maailmasta lopu, ja uusia tartuntatauteja syntyy jatkuvasti. Siksi meidän tulee olla mahdollisimman valppaina. Nyt otsikoissa oleva rokotekielteisyys on huolestuttava asia. Ja tämän kirjan luettuani suhtaudun siihen vieläkin vakavammin. Jokainen rokottamaton yksilö kun heikentää myös laumasuojaa. Myönnän myös superbakteerien pelottavan. 

Aivelon mukaan ihminen on loiselle isäntänä otollinen etenkin ison kokonsa ja pitkän ikänsä vuoksi. Ei siis ole ihme, että influenssaviruksetkin esittelevät meille aina uudet syys- ja kevätmallistonsa, kuten kirjoittaja asian kuvaavasti ilmaisee. Kirjassa puhutaan iljettävistä eliöistä, joista lukiessa iho alkaa helposti kutista. Onneksi tämä teos ei kuitenkaan sisällä kuvia näistä ällötyksistä. Pelkkä tieto siitä, että muun muassa suolistossa kuhisee, riittää. 

Loputtomat loiset on erinomainen tietokirja tiukkoine tieteellisine faktoineen ja kiinnostavine kenttätyökuvauksineen. Kun asiat ilmaistaan persoonallisella otteella ja sopivasti huumorilla höystettynä, kokonaisuus on mielestäni helposti lähestyttävä. Kirjaa on helppo suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneita loisista ja tartuntataudeista ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Mutta suosittelen teosta myös niille, jotka olettavat aiheen olevan tylsä ja "kaukainen". Se ei nimittäin ole kumpaakaan. 

Tunnustan lukeneeni kirjan ennen kaikkea sen saaman Finlandia-palkintoehdokkuuden vuoksi. Tietokirjallisuuden kategoriassa se olikin vasta ensimmäinen laatuaan tänä vuonna. Olen tyytyväinen, että tartuin tähän teokseen, sillä se antoi paljon ajattelemisen aiheita, niin kuin hyvän tietokirjan kuuluukin.