Kari Hukkila: Tuhat ja yksi

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 215 s.

Nimetön kertoja on ajautunut välirikkoon sukunsa kanssa "maahanmuuttokysymyksen" takia. Takkuillen alkava työ vastauksen löytämiseksi vie kertojan Italiaan tapaamaan vanhaa ystäväänsä, joka on kohdannut ja kadottanut etiopialaisen paperittoman. Tätä etsittäessä akateemisen filosofian hylänneet ystävykset keskustelevat, kertovat ja ajattelevat. Aiheiksi kelpaavat yhtä hyvin niin Wittgensteinin mökki, Punaisen Ristin avustussaattue, koivunvartta kipittävät muurahaiset kuin ihmisten voima kulkea omia teitään. Keskustelut tulevat näyttäneeksi Euroopan jatkuvan katastrofin ja poikkeustilan, jolle on jälleen löydetty syntipukki. 

Tuhat ja yksi on koskettava ja ankara teos maailmojen rajoista ja niille pystytettävistä vahtitorneista. Ja ehkä ajattelun voimasta vastustaa niitä.

Oma arvioni: Valitsin muun muassa esseistinä paremmin tunnetun Kari Hukkilan esikoiromaanin luettavaksi ennen kaikkea siksi, että se voitti Helmet -kirjallisuuspalkinnot joulukuussa 2018. Tuhat ja yksi on omintakeinen ja monikerroksinen romaani, joka haastaa lukijaansa ajattelemaan. Aiheiltaan teos on valitettavan ajankohtainen, sillä kodittomuus ja ihmisten eriarvoisuus ovat vahvasti läsnä tänä päivänäkin. Hukkilan ilmaisu on varsin intensiivistä. Kirjaa voi suositella kaikille tiedonjanoisille ja filosofoinnista kiinnostuneille oman tiensä kulkijoille.